sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vikat saarikuvat

Nää ei nyt niin ihmeellisiä kuvia ole mutta laitan ne nyt näytille, tai lähinnä itselle muistiin. Mä kyll teetän paperikuvat kaikista kivoimmista kuvista mutt ei näitä kaikkia viitsi albumiin laittaa.

Somerikon ziljoonassa kivessä riittää katseltavaa, varsinkin sateen jälkeen.


Kaunis, kaunis rosoinen suuri rantakivi.


Kääpä, jonka siili- tai etanamaista muotoa en millään saanut vangittua kuvaan. Kiva tää jokatapauksessa oli.

Amiraaliperhoskuva olikin jo esillä mutt vielä tämmönen missä on kaksi. Parhaimmillaan näitä oli koivunmahla-apajalla 6! vai olikohan enemmänkin.



Valtava, sen ruumis oli mun peukalonkynnen kokoinen, ristihämähäkki oli mun sademuovin välissä. Sain sen hätyytettyä sieltä pois ja vähän paremman värisiä kuvia siitä.



Seuraavissa kuvissa merimetso leyhyttelee siipiään kivellä ja näyttää sitt suunnan mihin lähtee ja häviää sumuun.



Lopuksi Jack The Sika, kuva siis vain päästä, se oli kyllä ihan kokonainen Wotkinin savustettu sika, jonka saarelaiset popsivat perinteisessä Sikajuhlassa, jonka uusi ravintoloitsija järjesti kesän päätteeksi (en ollut juhlissa).


Kesä oli ihana! Alkukesän hyytävä kylmyys on jäänyt unholaan. Näinkin ulkomerellä merivesi lämpeni 24 asteeseen. Saari on just sopivasti sen verran idänpuolella, että Suomenlahdella kelluneet levälautat olivat lännempänä eikä levää pahemmin meillä ollut.
Monena iltana olohuoneemme kalliolla grillattiin kaikenlaisia herkkuja, varsinkin sitt kun olin saanut Susilta uuden tosi hyvän grillin.
Aika kului nopsaan = joko se kesä meni! Kuivan kesän takia sienisato alkoi pulpahdella sammalikosta vasta saarikauden päättyessä ja moni herkullinen sieni jäi sinne. Noh, saahan noita torilta. Metsässä on niiiiin kiva kulkea ja sienestää, katsoa kaikkea ihmeellistä mitä luonnossa on. Ja kuunnella hiljaisuutta. Keskimetsässä saattaa olla niin hiljaista, että oikeasti mitään ei kuule. Sitt tietysti lumouksen rikkoo joku moottorivene, joka pitää niin isoa ääntä, että se kuuluu monen kilometrin päästä.
Ja sauna! Saaren sauna on niiiin hyvä ja ihanalla paikalla, että sinne tulee pari rouvaa kaupungista ihan vain saunomaan koko kesän ajan.
Olihan tietysti taas jotain asioita mitkä ei niin kivoja olleet/ole mutta ei niistä sen enempää.

Kaikille saarikavereille kiitos kesästä, tavataan taas toukokuussa!
 
KS

4 kommenttia:

  1. Nautinnollinen kesä oli sulla taas ja ... seuraavaa odotellessa! Kiitos kun sain piipahtaa siellä ainakin kuvien muodossa!

    VastaaPoista
  2. Merikuvat on aina kauneimmat. Joo, miekin arvasin lauantaina, että saatan lähteä sunnuntaina Leppävaaraan.

    VastaaPoista
  3. Kauniita, kauniita kuvia! Hänähäkkikuvat ovat mun suosikkeja.

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat. Ai gaumee, mä luulin, että tuo "Jack" on joku taideteos, hih. Se olikin sit ihan syötävä possu. Savustettu sika on varmaan ihan hyvää. En ole koskaan maistanut. Tosin en o mikään hirmu possunlihan ystävä, mutta meneehän se joskus. Nyt voikin sitten alkaa odotella ens kesää, huoks. Syksyssä ei ole muuta kivaa kuin suppilovahverot. Terveiset Ossilasta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.