sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapun päivän iltana

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta:)

Kylläpäs olikin mukava vappuaatto eilen. Kiitos kaikille mukana olleille. Ja kiitos kaikista tuomisista, nyyttäriherkuista ja kässytavaroista. Ihan oikeesti tänne voi ja saa tulla tuomatta mitään. Vaan tietysti otan ilolla vastaan mitä annetaan:)
Liisan aamulla paistamia lemon-curd munkkeja oli laatikollinen, Susi oli munkkirinkilöitä paistanut mutta Anitta luotti kaupan pikkumunkkeihin. 

Elina arveli suolaisenkin maistuvan paistamiensa sämpylöiden muodossa. Carita oli huuhdellut ja saksinut rypäleet valmiiksi annostertuiksi! Sari ja Marsu kasvattivat keksi ja karkki valikoimaa, ynnä muuta naposteltavaa tuli yllin kyllin. Mä olin tehnyt ison vuoan Janssonin kiusausta, joka maistuikin hyvin. Onneksi osa noista säilyy vaikka seuraavan PPP-tarjoiluksi (eilisessä kuvassahan näitä herkkuja näkyykin).

Susi on monet vuodet tehnyt tossuja. Mä olen alkanut nariseen ku mä en oo saanu sellaisia. Noh, nyt mulla on ihanat lämpöiset tossut. Kiitos Susi.
Arja on rohkaissut mielensä ja jostain vieraskielisestä paikasta tilannut kivoja tarvikkeita. Varakoukku ja teepannusilmukkamerkki. Kiitos Arja.

Kätevä kirjanmerkki, jota voi käyttää myös rivinnäyttäjänä. Nauhan molemmissa päissä on magneetti. Heti kyll alettiin miettiin miten tämä kopioidaan omaan tarpeeseen ja - käyttöön.


Oi oi, Ounce teekaupasta niin herkullisen tuoksuista 'Romeo ja Julia' teetä toi Mari. Illan se tuoksui tässä vieressä mutta en millään jaksanut enää teetä nauttia. Vaan tänään sitten, nyt tässä jo toinen kupponen menee. Hyvää on, erinomaista.


Mari kaivoi kassistaan myös kaksi lankavyyhtiä, joista sain valita mieluisimman! Ou jee. Valitsin vihreän Araucania Botany Lace -langan, vaikka se oranssikin oli kyll tosi kiva. Lanka on jo keritty ja monta riviä neulottu Dodo-huivia. Kiitos Mari.
Noh, oli mullakin Marille melkein ylläri, pussukan tiesi olevan joskus tulossa.

 
Kyllä kissa kissaihmisen tunteee ja vice versa. Nätisti Usko Liisan sylissä:


Jahas,nyt voi sitten ottaa koristeet pois. Usko pelkäsi ilmapalloja kun niitä laitoin, saas nähdä miltä mieltä se niistä nyt on.


 KS

8 kommenttia:

  1. Kiitos vielä eilisestä.
    Munkkeja en ole tainnut koskaan paistaa ja toistaiseksi jätän kokeilutkin tekemättä. Tuoreet munkit on kyllä herkkua.

    VastaaPoista
  2. Upea aurinkoinen päivä tänään. Jäi sulle vissiin syömistä. Heh.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kivasta päivästä, vaikka en kovin kauaa ehtinytkään olla. T oli täällä jo ollut pitkään työn touhussa, sahannut ja halkonut puita. No nyt sun ei tartte enää narista ;) Olin kyllä jo päättänyt, että ennen en tuu käymään ennen kuin tossut on valmiina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on niin nätit ja kivat niin pakko oli saada, niih.
      Hyvä, miehellä oli aikaa rauhassa touhuta;)

      Poista
    2. Ehkä ne nyt kestää ainakin tämän vuoden ;)T lähtikin vasta tänä aamuna suoraan töihin mun luota, niin ehdittiin olla yhdessä ihan kivasti + tänäänkin vielä kävi töiden jälkeen. Se on kyllä sellanen kone, että kun alkaa tehdä puita tms. niin jälkeä syntyy :)

      Poista
  4. Onpa teillä ollut herkkukekkerit. Just niin kuin vappuna kuuluukin :) Runsaat ja hyödylliset ovat tuliaiset. Mukavia tällaiset häppeningit. Jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.

    Mukavaa toukokuuta teille Uskon kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvä mieli on itsellä sekä vierailla, kiitoksia on tullut.

      Poista
  5. Kylläpäs teillä on ollut herkkuja! Ihan pikkukoukku ja kaikki muutkin saamasi jutut. Ymmärrän, ettei Usko tykkää ilmapalloista, en minäkään juuri niistä pidä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.