perjantai 28. lokakuuta 2016

Miekkarissa ja kurssilla


Keskiviikkona 26.10.16 kaupunginvaltuusto päätti uudesta yleiskaavasta, ja Vartiosaaren osayleiskaavasta. Senaatintorilla me pikkuisen näytettiin valtuutetuille mitä mieltä kaavasta ollaan. Aiheesta  Tässä ja  Tässä .


Kaava hyväksyttiin maratonistunnon päätteeksi, mutta kyllä taistelua luonnon puolesta jatketaan, ei luovuteta.
Samaan aikaan oli myös Kaunissaaren kaavasta keskustelutilaisuus Laiturilla. Pistäydyin sielläkin. Se kaava on vasta valmisteluvaiheessa joten siihen voi vielä vaikuttaa.

x x x

Neulakinnas kurssilla olen myös ehtinyt käymään. Kaksi kertaa ihanan opettajan Laura Hämärin huomassa olivat antoisat. En vielä osaa mutta kyllä mä opin kun vielä hieman harjoittelen, ja harjoittelen ja . . .


Tässä ihan ekoja  yritelmiä, pikkuhiljaa juju alkoi avautumaan.


Uusi haaste on aina hyväksi aivoille:)
KS

12 kommenttia:

  1. Oi, olet neulakinnaskurssilla! Olispa täälläkin! Miulla on kyllä ohjeet ja kirja ja neulat ja lankaa, mutta yksin ei ole kivaa yrittää opetella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan alkua mä yksin opettelin ja kurssikin oli vain kaksi kertaa. Kyllä sä opit ku otat vaan neulan käteen ja juutuubista katsot pari videota kirjan tueksi.

      Poista
  2. Olen messuilla katsellut valmiita neulakintaita ja vierestä seurannut, miten sitä tehdäänkin. Mutta nykyään työnteko haittaa harrastuksia niin pahasti, ettei oikein uuden opetteluun riitä puhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihmettelen miten olen koskaan ehtinyt mitään käsityötä tehdä töissä käydessä kun nytkin tuntuu aika loppuvan kesken.

      Poista
  3. Neulakinnastekniikalla tulee kyllä kivannäköistä jälkeä, mutta ei ole silti se räpisteleminen mun juttu. Jätän suosiolla muille. Kyllä sä sen opit kun oot oppinut kaiken muunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opin, opin, ihan varmasti. Se on sitt toinen asia teenkö koskaan mitään oikeasti valmista. Opinhan mä frivoliteen neulallakin mutta en oo tehny ku jotain pientä.

      Poista
    2. No eihän sitä tarviikaan tehdä kuin just sen verran mitä huvittaa :)

      Poista
  4. Pitäisköhän tuota harjoitella, näyttää kyllä kivalta ja haasteelliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastetta tässä kyllä on mutta ei vaikea kun jujun keksii. Pistojen nimityksetkin, 2+2 jne, ovat ihan loogisia.

      Poista
  5. Hieno tuo aloituskokoelma. Ei se ihan maailman helpoin juttu ole oppia eikä mullakaan kovin hyvin ole päässä pysynyt, netistä kyllä onneksi voi katsella juutuupista mallia. Mistähän kaukaa ne päättäjät on Stadiin muuttaneet kun pistävät matalaksi kaikki kivat paikat ;(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkistoin nuo alut kun olivat niin hassuja ja sitt selkeesti näkee kuinka alkoi juttu sujumaan. Vielä en ihan oikeasti osaa mutt hyvässä alussa kyllä oon.
      Niinpä, peltoa on keskustan ulkopuolella ja kaikilla kaupungeilla tässä ympärillä on tilaa rakentaa, mutta yhteen pieneneen saareen vaan on pakko rakentaa, ja jo liikennesumppuihin.

      Poista
  6. Wau, tuon taidon minäkin haluaisin oppia! :) Kerran olen ollut yhden illan kursilla, mutta opettaja ei kai osannut opettaa, kun ei kukaan muukaan tuntunut oppivan mitään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.