tiistai 21. marraskuuta 2006

Pipo



Tampereen messumatkalle piti saada mukaan pieni neule ja niinpä kaivoin varastostani Nalle Coloria josta tein pipon Finnille.




Lanka: Nalle Colori, 42 g
Puikko: 3.5 Addin pyörö
Ohje: Peruspipo

Vielä kerran yritys kuvata villatakin ruskeata väriä, ei tämäkään ihan ole se mutta oikeampaa en saa.
Sivillasta sain kerittyä näin kauniin sisältä aloitettavan kerän.



KS



lauantai 18. marraskuuta 2006

Messuostokset



Perjantaina kävin Kädentaitomessuilla. Muutamia tuttuja tapasin ja näin paaaljoon kaikkea kivaa. Kukkaronnyörit pysyivät onneksi kiinni, tai vain aivan pikkuisen raotin nyöriä ja ostin nämä tuotteet:



Unisukka-lankapaketin ostin koska ne vajaan vuoden vanhat Novita-alpakka sukat ovat jo aivan nöyhtääntyneet. Enköhän ole ansainnutkin itseni hemmottelua silkkivillalla!?

Muutama pikkunöttönen huovutusvillaa. Vihreästä olisi tarkoitus neulalla saada aikaiseksi sammakko isosysteri Pikolle, joka joskus heitti ilmaan toiveen sammakosta. Messuilla asiasta jutellessa TeSa huomasi muistuttaa, että sammakolle tulisi laittaa myös kruunu!
Joulunpunaista ostin nyt vain varmuuden vuoksi.

Oli oikein mukava reissu ja hyvät messut, suosittelen.
Tampereella kun oltiin niin tietysti huikopalaksi nautin mustamakkaraa, nam.

KS


torstai 16. marraskuuta 2006

Himo iski!



Nimittäin palapelin tekemisen himo. Big Brotherin viikkotehtävänä kokosivat palapeliä ja minunkin oli ihan pakko ryhtyä samaan hommaan.

Kotona on kyllä muutama tuhannen palan peli tekemättä mutta olisin halunnut minipalaisen pelin. Se on kätevä kun on valmiina vain puolet normaalin pelin koosta. Ja pienet palat lisäävät haastetta. Eipäs vaan keskustan kaupoista sellaista löytynyt tällä kerralla.

Ostinpa sitten 10 palapeliä! Jeps, ihan totta. Löysin nimittäin kivan peltirasian, jossa on 2 kpl 1000:n palan ja 8 kpl 500:n palan peliä. Kuvat ovat aika haastavia ja hyvä niin. Edullinenkin tämä oli.





Ensimmäinen on jo tehtynä ja kaiketi muutkin tulee pikku hiljaa tehtyä neulomisen välipalana.

KS

maanantai 13. marraskuuta 2006

Villatakki tekeillä




Puolitoistavuotta sitten ostin kilon Isoveljeä kun halvalla sain. Nyt lanka pääsi puikoille ja siitä pitäisi tulla itselleni villatakki, ohje Novita Talvi 2004 lehdykästä.



KS

EDIT: Olisko tämä väri lähempänä oikeata:


perjantai 10. marraskuuta 2006

Lapasia




Kolme paria pääkallolapasia joululahjaksi Villeille Vihtiläispojille.


Lanka: 7Veljestä  ja Valoville
Ohje: Peruslapanen ja pääkallokuva Novita Talvi 2006 -lehdestä

Pääkallot on ommeltu silmukoita jäljentäen. Joku kallo onnistui hyvin, joku toinen ei. Kirjailu ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Varsinkin mustasta lapasesta oli hankala nähdä silmukoita.

KS

sunnuntai 5. marraskuuta 2006

Pesulle



Näitä ajattelin pukinkonttiin valmistaa



Pesukinnas

Lanka: 15-säikeinen Kalalanka ja reunuksessa keltainen Kotiväki
Ohje: Ulla 03/05

KS



perjantai 3. marraskuuta 2006

Pakkanen puraisi



Pelargoniat kukkivat vielä kauniisti ja nuppuja oli paljon. Vaan sittenpä tuli pakkanen ja kukat nöyrtyivät:


KS

keskiviikko 25. lokakuuta 2006

Lehtiä




Kirppikseltä löysin eilen kaksi neulelehteä:

54 vuotta vanha Neoviuksen lehti, siis vm. 1952!:




"Pumpulilanka on kestävää. Kauniista pastellivärisistä pumpulilangoista voitte valmistaa lapsille mitä viehättävimpiä alusvaatteita."



Hauskaa pääsiäistä lehdessä toivottaa Herra Kaniini: "Te pystytte hyvin valmistamaan aivan samanlaisen pääsiäiskaniinin, kunhan vain seuraatte työohjetta hyvin tarkasti."

Hauskaa tuo vanha kieli ja teitittely. Usean ohjeen alussa kehoitetaan noudattamaan ohjetta tarkasti!


BWT, ilmestymisvuotta ei lehdestä löydy, veikkaan 70-lukua.



Mallit ovat ajattomia ja tähänkin päivään sopivia, melkein kaikki mallit voisin toteuttaa. Yksinkertaisetkin neuleet on saatu näyttäviksi pintaneuleilla. Ja monta neuletta on myös miehille.








KS


tiistai 24. lokakuuta 2006

Polvisukat



Nyt on Taran joululahjat valmiina.



Langat: Wool Neliraidalla varret ja Nallella teräosa

Vielä yhteiskuva:




KS

lauantai 21. lokakuuta 2006

Pikkuiset lapaset




Pukinkonttiin lapaset Finn´ille.

Lanka: Varsi Woolia ja kirjava on sormikkaista jäänyt Robust.






KS