tiistai 7. elokuuta 2007

Sprint-Sport-Socks




Tallinnan lankamatkalla hankin jokusen kerän (7) ohutta sukkalankaa.


Tässä nyt ensimmäiset kerät neulottuna, sandaaleihin tarvitsin ohuet sukat ja mieluusti vähän nätimmät kuin tennissukat:

Lanka: Sprint, 97 g
Puikko: Addi-pyörö nro 2.0 / 80 cm
Malli: omasta päästä, kärjestä aloitettu, tiimalasikantapää, neulottu kerät melkein loppuun

Takana joustin 3n, 3o, joka 9. kerros siirretty silmukka. Vartta kohden lisäyksiä nurjien silmukoiden kohdalla, niin että lopulta kaikki nurjat raidat ovat 4 silmukkaa.

Edessä ihan tavallinen reikä-sik-sak-kuvio.

Sukansuussa reikäkerroksella tehty pykäreuna.



KS


lauantai 4. elokuuta 2007

Myrsky 31.7.2007




Muinoin Helenan-päivää vietettiin Laajalahdessa äidin syntymäpäivän merkeissä. Kaikki olivat koolla ja hauskanpitoa riitti.

Tänä vuonna päivä oli tiistai ja mahtava kesämyrsky riehui. Kaunissaaressa meri pauhasi valkoisena vaahtopäänä, vesi nousi korkealle, puita kaatui ja muutama telttakin lakosi tai repesi.
(Klikkamalla kuva suurenee hieman.)







KS

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Lilja




Edit: Juu, tämä kuva ilmestyi jo kerran mutta otetaans uusix . . . .sorry.

Johan tässä on taas tullut päivitettyä ja nyt on tauon vuoro. Taukokuvaksi laitan pihallani kukoistavan liljan.



KS


keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Muu muu Moomin Muumi




Hauki on kala
! 3 kg. Syötiin savustettuna. Nam.



The Gädda, Famu ja lapsukaiset



Ilta-auringossa paistattelevat Käpyeläintarha, Tara ja Famu.


Muumifani, jonka ensimmäinen sana oli Moomin :)



MUUMIPUSERO:


Lanka: Catania, 100% puuvilla, 200 g sinistä ja n. 25 g valkoista
Puikko: Addi-pyörö 3.0
Ohjeet: Muumikuvio Suuri Käsityö 2/1995, perusraglanhihainen pusero Kauneimmat Käsityöt nr. 4/2003

Catania oli oikein mukava lanka neuloa. Vihdoinkin löysin tämän hyvin istuvan puseron. Mielestäni raglan-hihat ovat kauniimmat kuin tavallinen istutettu, tai ei-istutettu, hiha.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Sateella




Ihan pakko on laittaa kuva ekoista kanttarelleista, joista on tässä tulossa sieni-pekoni-kerma-pasta.



Kahvinkeitto sujuu sateensuojassa ja toisessa päässä sekalaiset tavarat pysyvät kuivina.


Mikäs täällä on sadetta pidellä neuloen ja lukien.

Punaisessa lankakassissa riittää lankoja pidemmäksikin aikaa!

KS


maanantai 23. heinäkuuta 2007

Kesähattu




Lätsän väri on oranssi, ei pinkki kuten kuva väittää.



Lanka: Malibu, 83 g
Puikko: Nro 5.0 kamala mikälie pyöröpuikko, jossa puikko-osa anatomisesti muotoiltu käyrä
Ohje: lopulta omasta viritys, aloitusinspiraatio  Marjalta.

Piti tekemäni Marjan Lerppalierihattu, mutta en siis millään tajunnut ohjeesta tuota lisäyskohtaa ja sen etenemistä. Oikeasti yritin muutaman tunnin kunnes luovutin ja tein tällaisen. Lieri olisi kuitenkin jäänyt tyngäksi, koska lankaa oli vain yksi kerä.
Päätyy ehkäpä Taran päähän jos on sopivan kokoinen.



KS


sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Kännykkäpussi





Kun puhelin on perusmalli niin pussi on sitten De Luxe -mallinen.


Tuollaisen pikalukkoketjun otin jostain tarpeettomasta vempaisesta talteen ja nyt uusiokäyttöön.


Lanka: Kotiväki ja jotain vanhaa hopealurex-lankaa.
Koukku: 2.0
Malli: Oma viritys

Koristeet: Sain Maijalta espanjantuliaisena kaulakorun. Se ei nyt mitenkään sopinut kaulalle ja jo silloin syntyi ajatus jostain muusta käytöstä. Pussukan virkkausta aloittaessani sitten lamppu syttyi; tähän se perhonen pääseen ja muutama helmikin. Helmet ovat kuminauhassa, jolla pussin suun saan suppuun.

Kuminauhan olen laittanut kaikkiin kännykkäpusseihini, koska sillä on kätevä "sulkea" pussin suu niin, että puhelin ei itsekseen valahda ulos.
Puhelimen saa sujuvasti työnnettyä pois pussista koska kuminauha ei pidä suuta turhan tiukasti kiinni. Just joo, onpas selitys mutta kaiketi idea selvisi.

KS


lauantai 21. heinäkuuta 2007

Virkattu pusero




Vihdoin ja viimein valmistui jo keväällä aloitettu virkattu pusero. Tosin sen etukappale on kertaalleen purettu. Ensimmäinen malli ei nimittäin sittenkään ollut mieluinen. Siitä jäi helman Ananas-kuvio jäljelle ja käytin sen, ja tein tietysti toisenkin, tämän uuden mallin hihaksi.



Lanka: OnLine Linie 163 Bingo, 500 g. Langan olen ostanut monta vuotta sitten Tallinnasta. Muutama kultainen raita syntyi Novita Gold-langalla.
Koukku: 3.0
Ohjeet: Pusero: Kauneimmat Käsityöt Virkkausalbumi nro 1/2007 malli nro 25.
Hihat: Novita Kesä-2006, malli nro 17.





Puserosta tuli just tosi mieluinen ja se onnistuikin hyvin.Tämähän on sen verran reikäinen ja väljä, että en usko sen olevan kuuma helteelläkään.

Novita-klubipalstalla on käyty keskustelua neuletopeista helteellä. Joidenkin mielestä ne ovat liian kuumia ja neuletoppi kesällä kuulostaa oudolta asialta.
Puuvillasta ja muista ns. kesälangoista neulotut/virkatut topit ovat minun mielestä aivan käyttäkelpoisia ja hiostamattomia kesällä käytettäviksi. T-paita tahtoo usein liimautua ihoon. Ja onkohan tosi helteellä mikään toppi tarpeeksi viileä?

KS


perjantai 20. heinäkuuta 2007

Unisukat, jälleen




Kaunissaaren kesäkisojen palkinnoksi neuloin Unisukat.



Lanka: 100% Inca Tops Alpaca, Made in Peru. 50g/sukka
Puikko: Addi-pyörö 3.5
Malli: Trad. putkisukka



Huom.: Taustalla talvella virkattu teltan oviverho. Se toimii just niinkuin ajattelin,
näkösuojana ja hyttyskarkottajana kun siihen sprayaa hieman Offia.

KS


torstai 19. heinäkuuta 2007

Kaunissaaren Kesäkisat





Perinteiset Kesäkisat pidettiin tihkusateisena lauantaina 14.7.2007. Väkeä oli paikalla ihan mukavasti ja lapset olivat innoissaan kilpailuista ja askastelusta.

Kuvat näet myös Galleriassani ja saat ne siellä suuriksi klikkaamalla kuvaa kaksi kertaa.

Kisoissa ehdoton "must" on Kukkahattu!


Rekut ja Murret omassa kisakatsomossaan.


Harmiksella ja Mustiksella on oikein aitiopaikka, katsomo siirtyy kätevästi emännän käsissä lajipaikalta toiselle!


Lapsille:
Tikanheittoa vesi-ilmapalloihin


Pallonheittoa ämpäriin


Renkaanheittoa ja siihen täytyy näköjään oikein keskittyä . . .


Uutuutena oli tänä vuonna järjestetty askartelua ravintolan pirtissä.


Oikeat mitalit ja paljon kivoja Röllin lapsille lahjoittamia palkintoja.




Aikuisille ja nuorille:
Tikanheittoa.


Lentopallo-matsi Telttailijat/Veneilijät.


Ehdoton perinne: Köydenveto Telttailijat/Veneilijät.
Tässä on käynnissä Telttailijoiden tiukka taktiikkapalaveri.


Kulkurilta lainattu köysi valmiusasemissa odottamassa vetäjiään.


Hanski järjestää joukkoa.


Mehän tytöt vedetään niin että varmalla voitetaan . . . .




Veti miehetkin peräpäässä ihan tosissaan.


JIPPII: Me voitettiin! (siis telttailijat)


Tankkausta: Karin grillistä ja Hupitoimikunnan tonkasta.




Mukava kisapäivä on taas vietetty ja "kaikilla oli niiiin mukavaa, oi jospa oisit ollut mukana"! Tervetuloa taas ensi vuonna.

Kiitos Hupitoimikunnalle järjestelyistä ja sponsoreille palkinnoista.
"Kaunissaaren kutojattaret" taitavat panostaa villasukkiin ja kämmekkäisiin ensi vuonna, kysyntää kun tuntuu olevan :)

KS