tiistai 21. joulukuuta 2010

Muistutus







Tämän ihanan tunnelmallisen kuvan kanssa tulin vain muistuttamaan, että

Linnunlaulujen toivekonsetti

tulee huomenna, keskiviikkona 22.12., klo 19.06 alkaen kanavalla Radio Suomi.



Kuva on syndekortista, jonka posti suvaitsi tuoda viikon myöhässä, kuten toisenkin kortin, KIITOS Susi ja OutiM. Ne on laitettu postiin ihan ajoissa - postileimatut, ihme ja kumma - ja postimaksuakin on ykköspostin verran. Kuvitteleeko ne siellä jakelussa, että kaikki posti on vain joulukortteja ja joutavat perille sitten jouluviikolla? Olishan tuossa voinut olla tärkeä kutsu vaikka pikkujoulunviettoon viime viikonloppuna, arrggh.

EDIT iltapäivällä:

Päivän korttisaalis:





Paljon kauniita kortteja taas tulikin, KIITOS kaikille lähettäjille. Kaikkia en millään voi esitellä, itsetehtyjä ihanuuksiakaan, mutta nämä kaksi erikoista haluan näyttää:

Keramiikkakuusi


Tilkkukukat




EDIT 22.12.

Himoneulojan haastattelu!

KS

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Muumipappapusero


Pikku-Finn´in muumipusero kävi pieneksi ja se oli surullista. Lupasin tehdä uuden ja Finn tilasi punaisen, jossa on Muumipappa. Tässä se nyt sitten on, lumisateessa kuvattuna:






Lanka: Järbo Garn Tropic, 50 % bambu, 25 % puuvilla, 25 % akryyli

Puikot: 3.5

Malli: Oma

Muumipappa on neulottu intarsiana, kävelykeppi ommeltu silmukoita jäljitellen, hännäntupsu pörrölankaa. Kuvan Googletin netistä, microrevolt/knit pro teki siitä ruutupiirroksen. Neuloin etu- ja takakappaleet kainaloihin asti erikseen, hihat pyörönä ja sitten kaikki samalle puikolle raglania varten.

Tämä ei meinannut millään valmistua, en tiedä mikä tökki mutta ei vaan maistunut. Ja tämä saa nyt olla viimeinen neule minkä teen ilman ohjetta. Koko ajan on epävarma tunne, että tuleeko oikean kokoinen ja meneekö kavennukset oikein yms. yms. Kaula-aukko on varmaankin liian väljä, on siinä kyllä nappi.

Enkä neulo lapsille, tai kellekkään, mitään neuletta jos ei tule ohjetta tilauksen mukana, tai just presiis oikeata kokonumeroa sukkiin ynnä muihin, niih. On tosi vaikeata päättää mikä malli olisi hyvä ja saajalle mieluinen. Nythän teinkin jouluksi vain lapasia ja sukkia juuri tästä syystä, ja niistäkään en tiedä ovatko sopivia.



Mitäs näissä kuvissa sitten tapahtuu?


Me oltiin perjantaina Marian kanssa Karusellissa!! Ai että oli kivaa! Narinkkatorilla on joulumarkkinat ja siellä tämä karuselli. Tämä oli jälkihuvitus sen jälkeen kun olimme katsoneet Hakasalmen huvilassa näyttelyn Asfalttia ja auringonkukkia. Se oli tosi hyvä näyttely, suosittelemme lämpimästi.

("Nettinäyttely" mutta museoon kyllä kannattaa mennä nämä katsomaan)

Hyvää alkavaa jouluiluviikkoa kaikille, älkää hosuko ja touhottako liikaa, tulee se joulu ilmankin.

KS

lauantai 18. joulukuuta 2010

Joulutoivotus







Tontut eivät liiku ainoastaan joulunaikaan vaan niitä voi nähdä koko vuoden. Nämä yksilöt olivat liikkeellä heinäkuun helteillä Kaunissaaressa! Joka paikassa ja koko ajan on oltava varuillaan, koskaan ei tiedä milloin tonttu kurkistaa juuri Sinun touhujasi.

KS




torstai 16. joulukuuta 2010

Päivämatkalla "etelässä"



Kävinpä taas Tallinnassa! Lilalla on vielä lomapäiviä varastossa ja nyt oli hyvä hetki käyttää niistä yksi matkailun ja shoppailun merkeissä. Sää Tallinnassa oli ihan ok, mutta meillä oli pikkusen liian lämpimät varusteet kun pakkasta olikin vain noin 1-3 astetta. Kaduilla oli monin paikoin "lumisohjoa", sellaista paksua hienosokeria, märkää se oli vain jossain ilmeisesti suolatuissa paikoissa. Mutta ei me valitettu, eikä valiteta, nyt on talvi.

Menomatka meni nopsaan, kuten aina, mukavia jutellen ja sukkia kutoen. Monta muutakin neulojaa näkyi laivalla olevan, yksi neuletapaamisista tuttukin *vilkutus*. Paluumatkalla puikot suihkivat mutta jutut oli vähemmässä, pikkusen väsytti reipas kulkeminen.

Karnaluks oli tietysti eka kohteemme. Taksit tosiaan nykyään osaavat sinne, eivätkä ihmettele "mikä ja missä" kuten joskus aiemmin. Lila osti hyvin maltillisesti ja vain tarpeellista, mä kyllä vähän yllytin ostamaan Hello Kitty -silitysmerkkejä ja jotain muuta tarpeellista mitä hän ei muistanut tarvitsevansa. Mun ainoa ostos Karnasta oli tämä "kiinnitysnyörihakanen" (huiviin), joka maksoi peräti 6.00 kruunua!




Liann Löngadissa pistäydyin vain katsomassa josko olis ollut kiva ja edullinen nappipussi tarjolla, mutta ei ollut vaan ne oli nyt tylsiä nappeja. Saman käytävän kirjakaupasta ostin jälleen kerran tilatuna lapaskirjan, tämä on ollut syksyn tilatuin tuote, hinta: 26.78 €/419.00 kroonia. Sudranan blogissa on kiva esittely kirjasta.


Seuraavaksi vein HK-fanin Foorum-kauppakeskuksen Hello Kitty kauppaan. Montaa tuotetta Lila ihaili ja himoitsi mutta pysyi tiukkana, ei ostanut! Viereisessä Lush-saippuakaupassa myös kävimme  mutta Lila totesi, että kyllä kotona on ihan riittävästi saippuaa eikä ostanut vaikka mieli teki. Ihailtavaa itsekuria;)

Siitä sitten Vanhaan Kaupunkiin. Muurilla Lila katsoi vironvillasta huovutettuja lapasia. Myyjillä oli vaihteleva kurssi; 200 kroonia oli joko 13 tai 14 euroa. Pronksi Lõngapoodissa ei ollut Anu paikalla vaan ihan outo miesmyyjä, uskalsin kuitenkin jättää rasiallisen Vihreitä kuulia Anulle joulutervehdyksenä. Puu ja Puduka poodista Lila osti kaksi kourallista puunappeja ja mä ostin Villen kummeille tammesta tehdyn kenkärengin (eihän ne lue mun blogia?)


Joulutori vain käveltiin läpi, ei siellä mitään ihmeellistä näkynyt. Katsastimme marsipaanimuseon , ja Maiasmokan tarjonnan mutta siellä ei ollut kaivattua tummaa voileipää niin mentiin toiseen kahvilaan. Kahvia, kakkua ja voileipää välipalaksi ja sitten olikin jo aika lähteä lampsimaan satamaan päin. Sadamarketin Kalev-kioskista ostin tietysti paljon namia, mm. joulutoffeeta jota tehdään vain tätä kioskia varten ja se on niiiiiin hyvää piparinmakuista (ei ole Kalevin tuote vaan joku muu sen valmistaa). Ja marsipaani joulukuusen, näitä samaisia taiteilija maalasi siellä marsipaanimuseossa.


Vironvillaillapuodista, puoti nro 213, Lila osti tilatut vironvillavyydit ja nyt sortui ostamaan itselleenkin yhden vyyhdin! Mä ostin kauniin oranssia villalankaa, josta olisi tarkoitus huovuttaa itselle kiva hattu. Lanka on ihan uusi tuttavuus ja edullistakin oli: 100 grammaa 3.20 euroa, valmistettu Latviassa.





Ja villasormikkaat, edullisesti = sain reilun alennuksen.




Tallinnan keramiikkatehtaan kioskilta ostin kotiin servettitelineen (just tiistaina taas kaipasin tällaista kahvipöytääni). Kissa edessä ja hiiriä takana.





Ostokset kulkivat laivalle uudessa, pyörällisessä matkakassissani! Sain sen Maijalta: KIITOS!

Olin sattunut mainitsemaan, että harmi kun en englannista ostanut kassia pyörillä vaan ilman. Kiltti Maija oli laittanut tämän korvan taakse ja espanjassa olikin sitt kohdalle tullut just sopiva "pyöräkassi".




Kotiin asti pyöriä en tarvinnutkaan koska Lilan ihana mies tuli meitä vastaan ja ystävällisesti toi minutkin kotiin. Lila oli pyytänyt miestä ottamaan "Ainot kyytiin"!

Ja nyt ne Ainot on mun!! KIITOS kiitos!


Mä olen aina halunnut Ainot, Lila oli semmoset saanut mutta ei tykkää eikä olisi tullut niitä käyttämään niin nyt ne pääsivät hyvään kotiin! Me oltiin puhuttu näistä joskus aiemmin ja olin tarjoutunut ostamaan ne mutta ei Lila rahaa huolinut. Tämä oli taas niitä tilanteita, että "toisen roska on toisen aarre" (siis noin kuvannollisesti sanottuna kuten tapana on).

Matkalla sain myös joulukortin kera Joulutontun (kuva alussa). Ja vielä pienen pussin. Siinä oli silmukkamerkkejä, osa papukaijalukolla ja osa lenkillä.


Kiitos, Lila.



Tonttuja on tullutkin mukavasti mutta kyllä tänne niitä mahtuu vielä jos joku vaikka on matkalla vielä;) (ei, en ole ahne mutta ettei kukaan luule, että tontut ei enää kelpais).

* * * * *



* * * * *

Kiitos kaikista saapuneista ihanista joulukorteista!

Niin moni on itse tehnyt kortit ja ostokortitkin näyttävät olevan ajatuksella matkaan laitetut.

* * * * *



* * * * *

Kiitos ryijykommenteista!

* * * * *

KS

tiistai 14. joulukuuta 2010

RYIJY


Kesällä tein miniryijyn ja silloin kirjoitin, että pitäisi olla vähän haasteellisempi työ. Noh, nyt oli haastetta riittävästi mutta kiva tämä oli tehdä.
(Tällaisesta postimerkin kokoisesta kuvasta aloitin, kuva kadonnuta) valmis työ on 40x50 cm. Tämä on Maija-systerin miehen sukuvaakuna. Yläkulmassa on simpukka ja alakulmassa  granaattiomena, nämä ovat kultaiset. Keskellä virtaa hopeinen joki.

Taito Shop Helskystä tilasin Pirkanmaan kotityön ryijytarvikeet: pohjakangas on käsinkudottu, loimena pellava ja kude villaa. Sirkka-ryijylankaa punainen, sininen, harmaa ja keltainen. Koska hopean ja kullanväristä ryijylankaa ei ole olemassa niin laitoin nukkiin lisäksi hopean ja kullanväristä ompelulankaa. Kiva kiiltoefekti niillä tulikin, ei liikaa klitteriä kuitenkaan.
Langat kerin sisältä purkautuviksi joten sain kätevästi 4 nukkalankaa. Nukat ovat kaikki yksivärisiä niin ei tarvinnut etukäteen miettiä sekoituksia lankoja keriessä.

Materiaalin saapumista odotellessa tein suunnittelutyötä. Syötin tuon käsillä olleen kuvani Microrevolt-ohjelmaan saadakseni kuvan ruudukoksi. Juu, tulihan sieltä ruutuja mutta ei oikeanlaisia. Tein ruutuja Excelillä mutta en taaskaan onnistunut. En enää muista miten sain tehtyä jonkinlaiset ruudut, joita sitten printtasin useamman arkin ja teippasin niistä 40x50 paperin. Ei nämäkään ruudut lopulta olleet pohjakankaaseen sopivat. Arrggh.
Kirjastosta lainasin pari kirjaa aiheesta. Perusohjeet oli hyvät mutta minkäänlaista ohjetta en löytänyt siihen, miten nukilla voi kikkailla; lyhyempää/pidempää - paksumpaa/ohuempaa nukkaa yms.
Suurensin kuvaa neljännesosan paloina ja sain haluamani kokoisen kuvan. Kaavapaperille maalasin sen vesiväreillä. Ja piirsin vielä toisen kuvan kaavaksi, jota sitten käytin nukkia solmiessa kun ne ruudut ei mitenkään täsmänneet. Kaavasta välillä merkkasin haihtuvalla merkkaustussilla kuvioiden rajoja sitä mukaan kun työ edistyi. Tämä olisi pitänyt keksiä heti alussa, ryijyn alareuna on nyt väärän muotoinen. Ehkä joku kaunis päivä käyn sen korjaamassa, ei aivot enää osanneet hahmottaa miten korjaus pitäisi tehdä, ettei menisi uusiksi koko työ.

Työ oli niin mukavaa ja mielenkiintoista, että päivistä meni sen parissa iso tovi ihan huomaamatta. Ja se valmistuikin odotettua nopeammin. Mutta mutta, kuviot olivat huonot. Niinpä nypin niistä nukat pois ja tein ne uudestaan paksummalla nukalla. Uskalsinpa leikata nukat eripituisiksikin. Jopas kuviot paranivat ja päätin, että nyt se on valmis. Kuvissa työn edistyminen päivä päivältä.



 Saaja oli oikein iloinen ja otettu lahjasta.
Nämä kuvat on lisätty 6.1.2013 Vuodatuksen kadottamien tilalle.
KS

maanantai 13. joulukuuta 2010

Joulutunnelmia


Käväisin tänään keskustassa hakemassa keskiviikon laivaliput niin ei tarvitse aamusella satamassa jonotella vaan päästään suoraan laivaan.

Ensin vastaan tuli tämä iki-ihana Joulupukki. Tämä on se tärkeä joulumuisto lapsuudesta, toinen oli Espalla näyteikkunaan jouluksi laitettu Märklin pienoisjunarata. Onneksi tämä pukki on säilynyt. Pukki on jo niin vanha, että vilkutuskoneisto ei enää toimi.







Sitten Tuomaanmarkkinoille. Taas oli paljon kaunista katseltavaa, kyllä ihmiset on taitavia tekemään kaikenlaista koristetta ja tarvekalua. Narinkkatorin joulumarkkinat unohdin kokonaan, täytyy joku toinen päivä käydä sekin katsastamassa.




Topeliuksen muistopatsaan toinen tyttö on saanut kaulaliinan lämmikkeeksi (Taru ja totuus)






Kotona oli pöydällä päivän posti. Outi-M oli taas muistanut minua. Joulukortissa on minisukka, viimevuotinen sukka on ollut koko vuoden käytössä puikkopiian päällä. Nyt toinen puoliskokin saa sukkansa. Ja huopaenkeli-kokoelmani sai myös lisäystä. Nämä on niin suloisia ja persoonia jokainen. Viime vuonna tällainen oli päässyt joulukorttikuvaani - siis oli matkaillut kesällä saaressa;)






Viime viikolta jäi kuvaamatta Marilta saadut tosi kauniit silmukkamerkit ja Katjun kaunis kortti. Siihen on nuo lumikiteet ommeltu.


KS

perjantai 10. joulukuuta 2010

Lunta, lunta . . .


Pihavaraston katolle on kertynyt paksu kerros lunta.


Pieni pihapläntti on täynnä lunta, osa on jo työnnetty portista toiselle puolelle.


Tämän keon alla on Calluna!




Tonttukaartini sai lisäystä tiistana kun pienellä neuleporukalla olimme Katjun luona neulomassa ja herkuttelemassa. KIITOS!. Koirulit Muppe ja Lennu nauttivat kun saivat telmiä pihalla puhtaalla lumella. Ai että niillä oli hauskaa!

Arja oli tullut kaupunkiin niin pidimme hänestä hyvää huolta, Katju, Arja, Mari, Marsu: kiitos kivasta illasta. Keskiviikkona olin Arjan kanssaan ostoksilla, keskustan kaupat tuli kierrettyä. Nälkähän siinä tuli, söimme Omenapuussa. Arjalta sain "syndekukkana" itsetekemäänsä saippuaa ja muistikirjan ensivuodelle. KIITOS!

Nää on sitt Joulutonttuja mutta tulevat kyllä hyvin toimeen Saaritonttujen kanssa.




Muutama neulomuskin on valmistunut joulupussiin laitettavaksi: pipo Viking Froyagarnista, jonka sain nyt lopultakin käytettyä loppuun. Tumput on paksummasta vironhahtuvasta, nekin viimeisiä senttimetrejä myöten loppu! Joulupussiin on kertynyt aika monta asustetta. Pussihan matkaa jouluna Leville, jossa systerin perhe viettää ikimuistoisen joulun, onhan mukana monta ulkomailla elävää lasta ja aikuista. Tuskin toista kertaa pohjoisen joulua tulevat viettämään. Joulupukin tapaaminenkin on lapsille luvassa.


(on noille paritkin;) )

KS

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hyvää itsenäisyyspäivää!





Kaikille blogilukijoille hyvää itsenäisyyspäivää

toivottaa Kristiina ja kaverinsa Emppu & Iitu ja poikansa Ville.



Eilen kuuntelin Kansanradiota. Siellä, taas kerran, moni ns. tuomitsi pressan linnan juhlat, kuka milläkin perusteella; aina samat ihmiset, ei rahvasta, hienot puvut ja kampaukset, hymyillään ja pidetään hauskaa, vieraat syötetään ja juotetaan yms. Vain veteraanien muistaminen ja heidän kunnioittaminen vaikuttaisi olevan sallittua tänä päivänä.

Kyllä minun mielestä on ihan oikein juhlia itsenäisyyttä pukeutumalla kauniisti, ja linnan juhlissa vieläpä arvokkaasti, syömällä parempaa ruokaa ja miten nyt kukin haluaa päivää juhlistaa. Hymy ja ilo on sallittua, eikös itsenäisessä valtiossa eläminen ole ilon arvoinen asia.

Tottakai veteraaneja on kunnioitettava ja huolehdittava heistä. Mutta heitä on enää vain niin vähän jäljellä, että ei tätä juhlaa voi vain heidän kanssaan juhlia eikä pitää sitä ainoastaan heidän juhlanaan. Myös oma isäni soti nämä sotamme ja sisarukseni olivat sotalapsina Ruotsissa, sukulaiset evakossa landella kun stadia pommitettiin. Olen maamme itsenäisyyden historiasta kuullut sen kokeneilta ja sitä suuremmalla syyllä koen tämän päivän kaiken kansan juhlapäivänä ja iloisena sellaisena. Ei tätä tarvitse viettää mustassa surupuvussa kyyneleet silmissä, itkut on jo itketty.  Ei enää kauaakaan kulu kun itsenäisyyspäivää juhlii sukupolvi, jonka perheissä ei enää ole elossa sodankäyneitä ja -kokeneita.

Lopuksi vielä kuva rintamalta äidilleni tulleista kirjeistä (juu tämä oli näytillä jo viime vuonna)


KS

perjantai 3. joulukuuta 2010

Sain Superlahjan!


Tulin ihan vaan kertomaan, että:

Kirjoitan tätä uudella tietsikallani! Näppäimistö tuntuu hieman oudolta ja jäykältä. Vanhassa koneessa näppiskin oli jo kulunut ja nappulat lonksuivat. Kirjoitoitusvirheitä saattaa tulla enemmän kuin ennen, heh.

Rakas poikani Ville tuli tänään kotiin ja antoi suuren ruskean laatikon. "Jahas, mitäs tämä nyt on?" ihmettelin. Synde- ja joululahja tämä siis on. Poika on niiiiin malttamaton, ettei voinut odottaa jouluun. Noh, ei se minua haittaa, kivahan tämä on nyt jo saada käyttöön. Hiljainen tämä on, tosi hiljainen. Nyt kuulee radionkin pienemmällä volyymillä.

Tämä on HP Pavilion dv7. Käyttöjärjestelmä on minulle uusi, mutta kaiketi sen kanssa toimeen tulee, miksi ei. Kuvaa en nyt voi laittaa kun sitä ohjelmaa ei ole vielä kytketty.

KIITOS Ville, pus pus ja halit.

KS

torstai 2. joulukuuta 2010

Kalajoki-sukat # 3


Kiva Kalajoki-sukkamalli ei jätä rauhaan. Nyt tei polvisukat.


Näihin muistin jo automaattisesti tehdä lisäykset oikein, siis sen nostettavan lankalenkin joko oikealle tai vasemmalle kääntyväksi! Ekoissa ei tainnu mikään mennä oikein, tokat meni jo aika hyvin mitä nyt muutaman kerran mietin: "miten päin, miten päin?"



Lanka: Any, tummanharmaa, 105 grammaa


Puikot: 15 cm/ bambusukkis/ 2.25 mm


Ohje: Blogi Ylivero / Kalajoki-sukat


Yläresori: 4 oikein, 2 nurin


Takasauma: 1 nurin, 1 kiertäen oikein, 1 nurin. Kavennukset sauman molemmin puolin, 1 oikein jälkeen ja ennen kavennusta. Sauman paikan laskeminen tuotti ongelmia, ei ihan kohdalleen mennyt mutta . . .



 


Ihanat. lämpimät sukat



KS