maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ufo Flash Mob Assalla


Tänään oli stadissa taas kiva käsityötapahtuma: KäsityöUfojen Flash Mob Rautatieasemalla. Olinhan siellä minäkin, ja moni muu. Tapahtuman FB-sivulla on muutama kuva  (yhdessä kuvassa näkyy mun siniset saappaat ja keltanen takki) ja eiköhän lisää tule, ja YouTubeen on kuulemma tulossa video tapahtumasta.
Huom. Tamperelaiset: Vastaava tapahtuma on 10.4. Koskikeskuksessa.

Radio Suomi Olli Ihamäki haastatteli XX henkilöä, sorry ku nimi unohtui enkä nyt mistään löytänyt tietoa.

Iso kirjontakangas on vielä "siisti", pian siihen jo sai jättiläisneulalla pistellä kaikki halukkaat.

Kirjontalankoja

Taiton tytöt alkulämmittelivät heittelemällä keriä kankaan yli.

Kaikenlaista pistoa kankaalle syntyikin

Väkeä valui paikalle pikkuhiljaa ja huomaamatta

UFOJA oli kaikennäköisiä ja kokoisia. Yhdellä miehellä oli neulahuovutuspallero tekeillä.

Tavattiin Vilijaana *vilkutus* ja sitt Anittan ja Lean kanssa mentiin Sokokselle kaffelle ja vähän kierreltiin katsomassa tavaroita, jotka on joko rumia tai sitt kivoja ja kalliita;) Ja lankahyllyllä todettiin, että vain 7V ja Nallessa on Avainlippu, niih.

KS

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pizzalla Kalliossa

Hrrr, olipas Hagiksen markkinoilla kylmä tuuli. Väkeä oli paljon ja kauppiaita enemmän kuin koskaan. Nyt oli kirjomuskauppias, Kodint Kirjontatyöt, paikalla ja ostin huoneentaulun: Kotini on onneni. Siinä on vanamoita ja tekstikin on kiva, ei sen aina tarvii "linna" olla, enhän mä tänne olekaan millään tavalla linnoittautunut;)

Anittan blogikommentista olin huomannut, että hänkin oli Hagikseen menossa niinpä pirautin torinkulmalta hänelle. Treffattiin siellä, kierreltiiin kojut. Ostettiin hyvää Korpelan savukinkkua. Ja taisi joku vaatekappalekin päätyä Anittan kassiin.
Noh, nälkähän siinä tuli. Käveltiin Porthanin mäki ylös ja syötiin Kotipizzan maukkaat pizzat. Kyllä oli tosi hyvää pitkästä aikaa. Mä otin siihen valkosipulia. Tuli nimittäin mieleen, että sen takiahan mä tän kamalan nuhan sain kun valkkarin syönti on jäänyt vähälle. Oon niin ahkerasti käyny hammiksessa etten oo viitsinyt valkkarin tuoksulla kiusata. Ja multa loppui Outi-M:lta saadut ihanat itäsuomalaiset valkkaritkin. Ne oli tosi hyviä ja mehukkaita.

Säätiedotus oli luvannut iltapäiväksi lunta-räntää ja kyllä sitä pari hittusta tulikin alas kello kahden aikaan, vaan enempää ei oo vielä jaksanut sadella. Kylmenee vaan.
Taas alkaa uus viikko ja mitä se tuo tullessaan? Ehkä saan nähdä ja silittää karitsoja:)
KS

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Polvisukat

Synttärinä saamassani ihanassa kässypussissa oli kerä sukkalankaa. Se on nyt neulottu. Sain kivat polvarit.

Lanka: Fortissima Mexiko 100 g, lisäksi 20 grammaa OnLine Supersocke ruskeata
Puikko: Addi-pyörö 2.5
Malli: perussukka kärjestä aloittaen

X X X X
Ikkunat
Ville on ostanut Kärcher ikkunapesurin. Jezz, kävi tänään pesemässä mun ikkunat. Nyt näkee ulos ja parvekelasitkin on kuin ei niitä olisikaan. KIITOS Ville.

X X X X
Nuha
Mulla on mieletön nuha! En muista milloin olis tämmöstä ollut. Niistään joutuu koko ajan. Millä saa pois sen inhottavan kutinan joka laittaa aivastamaan?? Just ku on niistänyt ja saanu vähän rasvaa nenun alle ja luulee, ett nyt on tauko niin eikös peeveli  iskee kutina - aivastus - niisto - ja sitä rataa.

X X X X
Viemäri
Kamalasta olosta huolimatta tänään oli ihan pakko pestä kissan vessa. Noh, kun nyt tommosta sotkuhommaa olin tekemässä niin samalla putsasin suihkun kaivon. Se ei oo oikeen kunnolla vetänyt. Oon kyll sen ritiläkannen avannu ja putsannu aiemminkin mutt sinne sisälle ei pääse ilman ruuvaria. Sain sitt työkalupakista sopivan kokoisen ruuvarin ja viemärin sisuksen auki. Voi jösses ja pyhä savu! Siell oli varmaan kaikkien edellisten vuokralaisten hiukset ja mössöt! Yäk. Koirankakkapussi käteen ja sillä sitt sain kaivettua suoraan sanottuna paskat pois.
Keittiön altaan ylivuotoputken mä olin putsannut pari viikkoa sitte ku oli semmonen kumma haju. Niinhän sieltäkin putkesta mönjää tuli. Miten ihmiset oikein elää? Tarvii vielä saada inspiraatio putsata se keittiön isompi poistoputki ja lavuaarista kanss.

Jatkan niistelyä, heissulivei!
KS

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaakuna ryijy nr 3

Vaakunaryijy nr 3 on nyt ilmeisesti annettu saajalleen, joten tässä kuva siitä. Mainitsin ryijystä aiemmin ja muutamassa kommentissa jo odotettiin kuvaa. Eipä tämä ole sen ihmeellisempi kuin aiemmatkaan samalla kuvalla tehdyt, ne ovat nähtävissä Ryijy-tunnisteen alla. Tai noh, kyllähän nämä ovat kaikki erilaisia, en ole piirtänyt tarkkaa ruutupiirrosta kuinka nukat laitetaan. Tämä viimeisin taitaa kyllä olla paras, noin niinkuin teknisesti. Ensimmäistä kyllä itse arvostan eniten, sekä tehtynä työnä että tunnearvoltaan.
Tämän Maija ja Rofe antoivat pojalleen Benille 45-vuotislahjaksi ja jonkun hienon Cambridge-tutkinnon johdosta.
Tämän kanssa oli kyll sellainen pikkuinen materiaaliongelma;) Jouduin tilaamaan lisää sinistä ja punaista lankaa = Pirkanmaan kotityön Sirkka ryijylanka. Arrggh, kun langat tulivat niin sininen oli todella huomattavasti eri sävyinen kuin aikaisempi. Kokeilin, josko sävyeron olis saanut häivytettyä laittamalla uutta ja vanhaa sävyä sekaisin mutta ei ei, ei se käynyt. Sävyero näkyi vaikka miten kokeilin. Oli sitten purettava jo tehty sininen osuus ja solmittava uudestaan uudella langalla. Punaisen sävyero ei ollut niin huomattava ja uusi lanka tuli tuonne yläosaan.
On se vaan yks peeveli ettei tän kokoisesta kaupungista saa tuota lankaa ostettua kaupasta, arrgg. Juu, kyllä mä ymmärrän ja tiedän, että eri värjäyserissä on eroja mutta tämä ero oli kyllä niin suuri, että oikeastaan olis jo voinut olla ihan eri sininen värikartalla. Well, vaikeudet on tehty voitettaviksi. Ja nyt mulla on paljon nukkalankaa täytteeksi vaikka neulatyynyihin tmv.
KS

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantain PPP

Olin kutsunut koolle Lankalauantain Pyöreän Pöydän Puikottajat. Moni on mennyt maalle mutta kyllä tännekin riitti viisi neulojaa: Anitta, Kio, Lea, Maria ja Virpi. KIITOS käynnistä ja tuomisista. Virpi oli ekaa kertaa niin sain mm. leipää = hapankorppuja, namskis, ja paljon käyttämääni sormisuolahiutaleita, tattis. Kivaa oli, juttua kaikenlaista ja neuleetkin edistyivät.
Tarjolla oli Janssonin kiusausta, joka on ihan pääsiäisruokaa ainakin ruotsinkielisillä seuduilla ja Ruotsissa, mämmiä kerman/vaniljakastikkeen kera ja tietysti kahvi ja teetä sekä keksejä.
Mulle jäi hyvä mieli sekä rääppäiäiset ja tiskit;)

 KS

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kevätkaulaliina


Aiempi keltainen keväthuivini on aivan liian pitkä. Vahingosta viisastuneena ostin ja neuloin vain yhden mohairkerän. Nyt tuli just sopivan pituinen, siis lyhyt. Mä en millään osaa pitää mitään liehukkeita enkä nyt niin muotia olevia tuubihuiveja. Ahdistaa.

Lanka: Lanas Stop´in Reina, 72 % mohair 28 % polyamid. 25 grammaa
Puikot: 5.5 bambu sukkapuikot
Malli: perinteinen Feather & Fan

Koti on koristeltu pääsiäisellä. Kukkakauppiaani sitoi kauniin kimpun valitsemistani kukista, lähtökohtana oli mimosa josta tykkään tosi paljon. Vuosi sitten just ku lähdin pois espanjasta niin mimosat aloittivat huumaavan tuoksuisen kukintansa.
Ajatus oli laittaa kimppu Aalto-vaasiin mutta kyllä se tähän vanhaan Arabialaiseen sopii hyvin.
Maljakon vieressä häämöttää toisella puolella Lean tekemä kortti ja toisella puolella pieni rasia. Sen kanssa kävi silleen, että ku taannoin oltiin Anittan kanssa Hagiksen hallissa niin karkkikauppiaalla nähtiin rasiat ja mä siinä totesin: "voi kun olis joku ihana ystävä miltä sais näin kauniin ja Ihanan  . . ." Noh, viikko sitten perjantaina Anitta ja Lea pistäytyivät täällä  ja mitäs mä sainkaan, sen ihanan rasian sieltä hallista! KIITOS, kiitos Anitta <3

Kauanhan se kesti ennekuin sain pääsiäisliinan kirjailtua, viime kesänä se lopulta valmistui. Piti antamani se jollekin mutta niin se vaan jäi tänne ja päätinkin sitt pitää sen itse. Ja kivahan se nyt onkin pöydälläni.

Päivä on vasta puolessa, on meinaan toosi pitkä perjantai kun Hali herätti mutt jo seitsemän korvilla. Ehkä se pitkästyi kun oli jo valoisaa, ties kuinka kauan ollut.

Valosta tulikin sitt mieleen tämä ajan siirtely. Siis ihan hirveetä taas mukamas oppia uuteen aikaan. Kyllä tämä normaali aika on ihmisten aika, ja eläintenkin. Ihan hullua hommaa yhden tunnin takia nähdä kauhea vaiva, siis ei mulle oo vaiva viisareita siirtää, tarkoitan nyt kokonaisuutta. Eihän tommosella tunnilla ole enää mitään merkitystä bisneksien kannalta, kaikkihan toimii 24/7 ihan luontevasti muutenkin. Netissä voi käydä allekirjoittamassa Kansalaisaloitteen kesäajasta luopumiseksi. Jezz, tuo aloitehan nimenomaan koskee koko kansaa. Hus hus, nimi adressiin . . .
KS

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lankoja Tallinnasta

Maanantaina 25.3. oltiin Lilan kanssa Tallinnassa. Siellä oli kevät aavistuksen pidemmällä kuin täällä, ihan keväinen päivä ja lämmin. Paljon harmaalokkeja kirkumassa kevättä. Kyllä se sieltä tännekin varmasti tulee, siis sekä kevät että muuttolinnut.
Vaikka maissaoloaikaa oli nyt tunti enemmän kuin viimeksi käydessäni niin eipä sitä yhtään liikaa ollut, niin nopsaan aika kului. Noh, saatiin kulkea rauhallisesti eikä Karnaluksissakaan tarvinnut kiirehtiä. Leivoskahveilla käytiin Energia Kohvik:ssa, todettiin taas kerran syömiset ja kahvi todella edullisiksi.
Karnasta ostin puuvillalankaa kun huomasin varastoni siltä osin aivan tyhjäksi. Valikoima eri värejä 500 g sekalaisiin virkkuutarpeisiin ja valkoista 500 g josko siitä jonkun kesäpuseron tai jakun tekisin.

Pinkistä mohairista on jo tekeillä keväthuivi. Se on LanaStop -tehtaalta jonka lankoja näin viime vuonna espanjassa ekan kerran, näköjään levittäytyvät nyt muuallekin. Kokeeksi ostin itselleni tuollaiset koukku-malliset palmikkopuikot ja Marialle tilauksesta värilajitelma liimattavia paikkoja lastenvaatteisiin.

Lila halusi käydä W&W kaupasta ostamassa himoitsemaansa shetlandinvillalankaa. Ajattelin ihan vaan pistäytyä siellä takahuoneessa mutta kuinkas kävikään. Ostin puoli kiloa puuvilla-akryylisekoitelankaa sellaista väljää kesätoppia varten. Tämä oli aikas edullista, 1.27/50 g. Ja yksi kerä kirjavaa puuvillaa, josko siitä tulisi jokunlainen kesäkaulahuivi, ehkä tai sitten ei.



Sadama Turg´ista oli ostettava rasiallinen pienen pieniä keksejä, nää on niin söpöjä.



KIITOS Lila kivasta päivästä ja hyvästä seurasta.

X X X X

Hali leikki uudella lelullaan ja sitt yks kaks väsähti pöydän alle.

X X X X

Muutaman kevätpiristysliinan kerkesin neuloa. Eräänä vuonnahan näitä tuli tehtyä oikein reilusti.

Parveketta olen koristellut pääsiäistä varten.

KS

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pullokassi

Mä olin eilen Tallinnassa Lilan kanssa. Siitä ja ostoksista sitten seuraavassa postauksessa kun nyt on ihan pakko ensin näyttää mikä ihana postilähetys mua odotti kun tulin kotiin.
Mammutin puikoilta ja pesukoneesta sekä huopaneulan pistoista on valmistunut tällaiset ja nyt ne ilahduttaa mun ja Halin elämää. Kivasti Mammutti on ajatellut millä on varmasti käyttöä.

Pullokassi, jossa voin saaressa pitää juomani joko kylmänä tai kuumana, termospullokin sopii siihen kivasti niin ei kolise kalliolla. Saarijuomapullollekin tuo on just sopiva (pullo on saaressa niin ei voi nyt näyttää).

Hyvin on Mammutti blogiani lukenut kun tietää, että olen kivifriikki. Tämä kivi on rintarossi ja voi oleilla monessakin mukana.
Hali sai Sonffin ja Soodin tuoksuilla höystetyn otuslelun, se on täytetty kavereiden karvoilla. Kunhan Hali oli ensin toipunut kotiintulostani niin nuuski ja katseli tätä ihmeissään. Sitt alkoi potkupallopeli ja lelun heittely, näyttää siihen jo tarttuneen pölyä ja karvaa - valokuvat paljastaa ihmeellisiä asioita.

Ja vielä mukana on  kuvakortti kivisestä rantakaislikosta lokkeineen, kesän tuoksu tulee sitä katsoessa. KIITOS Mammutti.

X X X
Hyvää pääsiäisviikkoa kaikille lukijoille.
Tämä oli mun virpomisnamikori, yhdet noidat kävi sitä verottamassa.
KS
PS Edit: Halille on vain yksi lelu eli tuo mikä on otuksen näköinen. Toinen - harmaa - on rintakoru mallia "Kivi", niih.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Synttäreillä


En ole naismuistiin ollut lasten synttäreillä. Nyt olin saanut kutsun Saran 5-vee synttäreille. Kutsu tuli hyvissä ajoin niin ehdin neuloa muutaman Barbie-vaatteen lahjaksi. Äitiään muistin Pentikin lasisella kanalla. Kanoihin törmäsin jo viime kuussa ja kun olivat vihreitä niin heti syttyi bling-ajatus keille tuollaiset piti hankkia, Katju sai omansa viime viikolla. Kaiketi ne on viime vuoden mallia kun olivat ale-hinnalla ennen uusien pääsiäis-koristeiden saapumista.
Lumikki-kakku oli erinomaisen hyvää ja maukasta kotimaisilla itsepoimituilla vadelmilla täytettynä.

Nukenvaatteille uusiokäytin taannoisen lapaspakettilaatikon.

Pari kotelomekkoa, pusero ja pari hametta, joista sininen on tehty pitsineuleen mallitilkusta. Rannalle uimapuku, hellehattu ja kassi. Iltajuhliin pitkä mekko ja jakku.
Tein myös toisen tällaisen juhla-asun ja se lähtee postitse Kotkan suunnalle;) Ohjeita Barbie-asuihin löytyy sivustolta Sticka till Barbie, useammallakin kielellä.
KS