perjantai 12. huhtikuuta 2013

Elämän iloja

Eihän tämä elämä ruusuilla tanssia ole mutta mitä niitä risuja miettimään kun ruusut on paljon kauniimpia. Raitalampaan blogissa on aina mukava lukea postauksen lopusta: Tänään minua ilahdutti . . .
Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi kääntää saunan oven kätisyys. Se on vaivannut koko ajan ja joka kerta saunoessa kun se avautui väärinpäin. Homma oli tosi hikinen ja raskas. Painaahan semmoinen lasiovi aikalailla. Sain sen ruuvattua irti ja käännettyä ympäri-ämpäri. Sain ruuvit ruuvattua kiinni . . . melkein mutt sitt loppui vääntövoima ja soitin Villen avuksi. Huitsilarumpsis niin ruuvit oli kunnolla kiinni, tai noh, kyllä siinä hiki meinas miehellekin tulla. Kiitos Ville.

Siispä, tänään:
* oli kiva tehdä kaunista kirjontatyötä
Blogituttavalta monta vuotta sitten saadussa kauniissa rasiassa on
työssä tarvittavat langat ja välineet

* kauppareissulla ostettu uusi kaunis paitapusero ilahduttaa pitkään. Voglia - laatua.

* oli tosi mukava saunoa ja suihkutella kun ovi aukesi oikeaan suuntaan.
Kesän mansikoille tuoksuva suihkugeeli piristi kummasti,
sekä tietysti saunahunajavoitelu.

Saunan jälkeen näistä valmistui hyvä ruoka, arvaatkos mitä?
Avokadopasta. Oli hyvää, ehkä hivenen suolaista, chilin korvasin cayannepippurilla, basilikaa voisin laittaa vähän enemmän ensi kerralla.


Mukavaa viikonvaihdetta kaikille lukijoilleni!
KS

Karitsoja katsomassa

Ei voi mikään olla niin hellyttävä kuin karitsa! Niin söpöjä pieniä eläimiä että . . . Susien lammas synnytti maanantaina nämä ihanuudet. Ovat siis kolmen päivän vanhoja pienokaisia ja tänään torstaina punnittuina vähän päälle kolmekiloisia. Ruskean pässipojan Susie sai viime tipassa pelastettua henkiin, siitä voi lukea tarkemmin hänen blogista. Neljäs oli niin pieni, että ei jaksanut elää lainkaan. Seuraa kuvapläjäys, mulla oli otettuna 85 kuvaa joista osa tietysti oli käyttökelvottomia.
Kaikkia kivoja kuvia en tänne blogiin laita mutta ne voi käydä katsomassa Kuvagalleriassani. Siellä kansiossa Sekalaista on Albumi: Karitsat (linkki suoraan siihen,albumiin. Kuvasivun alalaidasta pääsee seuraavalle sivulle, kuvia on 4 sivua. Kun klikkaat kuvaa kerran se suurenee vähän ja sitt toisella klikillä suurenee vielä vähän. Tervemenoa.
Hulinaa ja huisketta lampolassa
Tämä on karitsoiden äiti Särmä
Tämä ruskea on kaikista söpöin.
 Molemmilla mustilla on valkoinen päälaki
Sitkeää yritystä äidin selkään
Pääsinpäs pehmeälle pedille
Nämä on pässejä, joku on näiden ja tulevien isä. Kyllä se tiedetään kuka mutta mä en muista. Valkoinen on Armas ja toinen ruskea on Sulo, mutta kolmas nimi unohtui.
Tämä on Bonita. Uhkealla olemuksellaan piti vahtia lampolan ovella. Sillä on tosi paksu villa päällä kun sitä ei ole syksyllä keritty. Huomatkaa komea kauluri.
Tämä on Sokru, joka synnyttää minä hetkenä hyvänsä. Tämän villasta mulla on villasukat!

Kiitos Susie tosi kivasta päivästä. Ja kaikista herkuista: kanttarellikeitto oli superhyvää, puolukkapiirrakka maistui nyt aamiaisellakin erinomaiselle.
KS

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ufo Flash Mob Assalla


Tänään oli stadissa taas kiva käsityötapahtuma: KäsityöUfojen Flash Mob Rautatieasemalla. Olinhan siellä minäkin, ja moni muu. Tapahtuman FB-sivulla on muutama kuva  (yhdessä kuvassa näkyy mun siniset saappaat ja keltanen takki) ja eiköhän lisää tule, ja YouTubeen on kuulemma tulossa video tapahtumasta.
Huom. Tamperelaiset: Vastaava tapahtuma on 10.4. Koskikeskuksessa.

Radio Suomi Olli Ihamäki haastatteli XX henkilöä, sorry ku nimi unohtui enkä nyt mistään löytänyt tietoa.

Iso kirjontakangas on vielä "siisti", pian siihen jo sai jättiläisneulalla pistellä kaikki halukkaat.

Kirjontalankoja

Taiton tytöt alkulämmittelivät heittelemällä keriä kankaan yli.

Kaikenlaista pistoa kankaalle syntyikin

Väkeä valui paikalle pikkuhiljaa ja huomaamatta

UFOJA oli kaikennäköisiä ja kokoisia. Yhdellä miehellä oli neulahuovutuspallero tekeillä.

Tavattiin Vilijaana *vilkutus* ja sitt Anittan ja Lean kanssa mentiin Sokokselle kaffelle ja vähän kierreltiin katsomassa tavaroita, jotka on joko rumia tai sitt kivoja ja kalliita;) Ja lankahyllyllä todettiin, että vain 7V ja Nallessa on Avainlippu, niih.

KS

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pizzalla Kalliossa

Hrrr, olipas Hagiksen markkinoilla kylmä tuuli. Väkeä oli paljon ja kauppiaita enemmän kuin koskaan. Nyt oli kirjomuskauppias, Kodint Kirjontatyöt, paikalla ja ostin huoneentaulun: Kotini on onneni. Siinä on vanamoita ja tekstikin on kiva, ei sen aina tarvii "linna" olla, enhän mä tänne olekaan millään tavalla linnoittautunut;)

Anittan blogikommentista olin huomannut, että hänkin oli Hagikseen menossa niinpä pirautin torinkulmalta hänelle. Treffattiin siellä, kierreltiiin kojut. Ostettiin hyvää Korpelan savukinkkua. Ja taisi joku vaatekappalekin päätyä Anittan kassiin.
Noh, nälkähän siinä tuli. Käveltiin Porthanin mäki ylös ja syötiin Kotipizzan maukkaat pizzat. Kyllä oli tosi hyvää pitkästä aikaa. Mä otin siihen valkosipulia. Tuli nimittäin mieleen, että sen takiahan mä tän kamalan nuhan sain kun valkkarin syönti on jäänyt vähälle. Oon niin ahkerasti käyny hammiksessa etten oo viitsinyt valkkarin tuoksulla kiusata. Ja multa loppui Outi-M:lta saadut ihanat itäsuomalaiset valkkaritkin. Ne oli tosi hyviä ja mehukkaita.

Säätiedotus oli luvannut iltapäiväksi lunta-räntää ja kyllä sitä pari hittusta tulikin alas kello kahden aikaan, vaan enempää ei oo vielä jaksanut sadella. Kylmenee vaan.
Taas alkaa uus viikko ja mitä se tuo tullessaan? Ehkä saan nähdä ja silittää karitsoja:)
KS

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Polvisukat

Synttärinä saamassani ihanassa kässypussissa oli kerä sukkalankaa. Se on nyt neulottu. Sain kivat polvarit.

Lanka: Fortissima Mexiko 100 g, lisäksi 20 grammaa OnLine Supersocke ruskeata
Puikko: Addi-pyörö 2.5
Malli: perussukka kärjestä aloittaen

X X X X
Ikkunat
Ville on ostanut Kärcher ikkunapesurin. Jezz, kävi tänään pesemässä mun ikkunat. Nyt näkee ulos ja parvekelasitkin on kuin ei niitä olisikaan. KIITOS Ville.

X X X X
Nuha
Mulla on mieletön nuha! En muista milloin olis tämmöstä ollut. Niistään joutuu koko ajan. Millä saa pois sen inhottavan kutinan joka laittaa aivastamaan?? Just ku on niistänyt ja saanu vähän rasvaa nenun alle ja luulee, ett nyt on tauko niin eikös peeveli  iskee kutina - aivastus - niisto - ja sitä rataa.

X X X X
Viemäri
Kamalasta olosta huolimatta tänään oli ihan pakko pestä kissan vessa. Noh, kun nyt tommosta sotkuhommaa olin tekemässä niin samalla putsasin suihkun kaivon. Se ei oo oikeen kunnolla vetänyt. Oon kyll sen ritiläkannen avannu ja putsannu aiemminkin mutt sinne sisälle ei pääse ilman ruuvaria. Sain sitt työkalupakista sopivan kokoisen ruuvarin ja viemärin sisuksen auki. Voi jösses ja pyhä savu! Siell oli varmaan kaikkien edellisten vuokralaisten hiukset ja mössöt! Yäk. Koirankakkapussi käteen ja sillä sitt sain kaivettua suoraan sanottuna paskat pois.
Keittiön altaan ylivuotoputken mä olin putsannut pari viikkoa sitte ku oli semmonen kumma haju. Niinhän sieltäkin putkesta mönjää tuli. Miten ihmiset oikein elää? Tarvii vielä saada inspiraatio putsata se keittiön isompi poistoputki ja lavuaarista kanss.

Jatkan niistelyä, heissulivei!
KS

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaakuna ryijy nr 3

Vaakunaryijy nr 3 on nyt ilmeisesti annettu saajalleen, joten tässä kuva siitä. Mainitsin ryijystä aiemmin ja muutamassa kommentissa jo odotettiin kuvaa. Eipä tämä ole sen ihmeellisempi kuin aiemmatkaan samalla kuvalla tehdyt, ne ovat nähtävissä Ryijy-tunnisteen alla. Tai noh, kyllähän nämä ovat kaikki erilaisia, en ole piirtänyt tarkkaa ruutupiirrosta kuinka nukat laitetaan. Tämä viimeisin taitaa kyllä olla paras, noin niinkuin teknisesti. Ensimmäistä kyllä itse arvostan eniten, sekä tehtynä työnä että tunnearvoltaan.
Tämän Maija ja Rofe antoivat pojalleen Benille 45-vuotislahjaksi ja jonkun hienon Cambridge-tutkinnon johdosta.
Tämän kanssa oli kyll sellainen pikkuinen materiaaliongelma;) Jouduin tilaamaan lisää sinistä ja punaista lankaa = Pirkanmaan kotityön Sirkka ryijylanka. Arrggh, kun langat tulivat niin sininen oli todella huomattavasti eri sävyinen kuin aikaisempi. Kokeilin, josko sävyeron olis saanut häivytettyä laittamalla uutta ja vanhaa sävyä sekaisin mutta ei ei, ei se käynyt. Sävyero näkyi vaikka miten kokeilin. Oli sitten purettava jo tehty sininen osuus ja solmittava uudestaan uudella langalla. Punaisen sävyero ei ollut niin huomattava ja uusi lanka tuli tuonne yläosaan.
On se vaan yks peeveli ettei tän kokoisesta kaupungista saa tuota lankaa ostettua kaupasta, arrgg. Juu, kyllä mä ymmärrän ja tiedän, että eri värjäyserissä on eroja mutta tämä ero oli kyllä niin suuri, että oikeastaan olis jo voinut olla ihan eri sininen värikartalla. Well, vaikeudet on tehty voitettaviksi. Ja nyt mulla on paljon nukkalankaa täytteeksi vaikka neulatyynyihin tmv.
KS