perjantai 18. lokakuuta 2013

Huivi ja kämmekkäät

Taitaa tänäkin vuonna tulla SE lahjojen antamisen päivä;) Taralle tein neulehuivin ja tuollaiset kevyet kämmekkäät, ehkä ne on enempi kevätkäyttöön tai sormikkaiden päällä pidettävät koristukset.


Lankana on huivissä käytettyä LanaGrossaa ja ElleNor Strumpf & Sportgarn, joka on ostettu Annalta. Mallin Baby Fan Mitts löysin netin syövereistä Raverlyssä ilmaismalli.

Huivi on vanha tullu malli: Multnomah.
Lanka: LanaGrossa  Meilenweit Merino, sukkalanka
Puikko: 3.0 Addi-pyörö
Käytin melkein koko 100 gramman kerän, vähän jätin noihin kämmekkäisiin.

Ajattelin, että nuorineiti voisi käyttää sitä kaulassa tälleen kiedottuna. Tuohan ei kuitenkaan ole hartiahuivin kokoinen.
KS

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Maisema- ja Hali-kuvia

Tänään oltiin Serkkulounaalla näin hulppeissa maisemissa, 12. kerros. Etualalla on Leppävaaran asema, kaupunki on Espoo.


Kattaus oli kaunis


ja ruoka, ah niin herrrrkullista! Alkukeitto tuoreesta maa-artisokasta koristeltuna parman kinkulla. Pääruoka: tilliliha! Ihan oikeasta juottovasikasta, jota oli löytynyt vasta kuudennesta kaupasta, ei ollut Hagiksen hallissakaan. Kyllä oli hyvää pitkästä aikaa. Jälkkärikakussa oli puolukkaa täytteenä ja kuorrutettu kinuskilla. KIITOS Anna-Liisa ja Jaakko!

Halille tarvii laittaa sitä pukamasalvaa peppuun eikä sitä saa nuolla. Dr. Oetkerin pakastepitsat on parhaita valmispitsoja ja tietysti multa löytyi sellainen pahvipakkaus. Siitä sain hyvä kaulurin, jota Hali joutuu pitämään vähän aikaa rasvan laittamisen jälkeen. Ja kun ajoitan rasvan laittamisen vessakäynnin ja pepun pesun jälkeen niin ei ole tarvetta heti nuoleskellakaan.

Näyttää kissankuva nauravan oikeinkin pirullisesti ja vahingoniloisesti ressukka Halille.
Halin verikoearvo on sitt sen verran korkea, S-Fruc 668 µmol/l, että pitää kysyä lääkäriltä lisätietoja. Perjantaina voin soittaa sille. Voi hemmetin hemmetti . . .
KS

maanantai 14. lokakuuta 2013

Hali lääkärissä



Halin tämän aamuinen kävely suuntautui Eläinklinikka Herttaan, joka onkin ihan kodin lähellä. Mentiin tarkoituksella rokotukseen, hammaskiven poistoon ja verikokeisiin. Kissa rauhoitettiin ja mä tulin kotiin odotusajaksi. Noh kaikenlaista selvisikin.

Hammaskivi on poistettu ultraäänellä ja hampaat kiillotettu. Höh, ihmishammaskivi rapsutetaan kaikenlaisilla työkaluilla ja se sattuu. Ilmeisesti eläimellä toimenpide on helppo ja eihän sitä untenmailla mistään mitään tiedä.

Verikokeet oli muuten ok mutta sokeri on koholla. Se näyte tutkitaan vielä tarkemmin ja ylihuomenna saan tietää tulokset. Sokeriarvo nousee tämmösissä tutkimuksissa luontaisesti mutta tää oli kuitenkin sen verran yli normien että lisätutkimus on tarpeen. Voi voi, toivottavasti ei ole diabetesta.

Peppureikä on tulehtunut, siihen pitää ostaa salvaa. En mä todellakaan ole huomannut peppua tutkia, ressukkalla on varmaan ollu hankalaa kakkia.
Ja kuulemma suolessa on ulostemassaa vielä vaikka kuinka paljon vaikk ihan normaalisti on kakkinut. Nyt sitt ostettiin spesiaaliruokaa, kuivaa ja märkää. Jos se sitt helpottais kissan oloa. Ja tietysti just viime viikolla olen ostanu ison 10 kg:n säkin sen normiruokaa. Toivotaan, että jonkun ajan kuluttua voi sitt taas siirtyä siihen.

Niin ja saihan se sen rokotuksenkin.
Oli se hyvä että mentiin ja oli kiva lääkäri. Ja periaatteessa kissa on terve ja voi hyvin, kunnes toisin ilmoitetaan.

Selvis sitt sekin, että Halin oksennus ja ripuli yks kesäilta johtui nimenomaan siitä, että se yks irti puudeli oli sen kimpussa. Pelästys ja stressi aiheuttaa just tommosta, sanoi lääkäri. Jos olis ollut sadevesilätäkössä joku pöpö niin tauti olis ollut pidempään, nythän se oli vaan sen illan. Niin että entistä tiukempi, jos mahdollista, oon ens kesänä irtokoirien suhteen. Koirat kertakaikkiaan on pidettävä kiinni.
KS

lauantai 12. lokakuuta 2013

Etupäässä herkuttelua

Maanantaina tapasin pitkästä aikaa Marian. Oltiin menossa lounaalle Gurkhaan mutta se olikin parin päivän remontissa. Mentiin sitt Spoon Mama Kotideliin, jonka ohi oon monet kerrat kulkenut mutta en ole poikennut. Kannatti mennä, oli tosi hyvät silakkapihvit ja marjahyytelöä jälkkäriksi.
Paikkaa oli jo aamusta asti vaivannut sähkövika, osa laitteista ei toiminut mm. tiskikone oli mykkänä! Kaikki toimi kuitenkin hyvin eikä henkilökunta näyttänyt stressiä, vaikka tiskivuori kasvoi,  vaan oli ystävällistä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Torstaina herkuteltiin VillaLankassa mun leipomilla juustotangoilla ja Tiinan tuomilla Haamumunkeilla. Annan luona on aina niin mukava neuloa ja aika kuluu kuin siivillä. Vaan kyllä me lähitulevaisuudessa saadaan olla siellä aikas pitkään iltaa istumassa ;) Tuolla FB-sivulla on kuva sellaisesta tosi söpöstä kissakuvioisesta koristenauhasta. Namskis, sitä on ihan pakko laittaa johonkin.

Lauantaina menin tutustumaan Malmitaloon.
Alibi reissulle oli Maakuntalapasten näyttely. Luvassa oli myös kirjoneuleen opastusta. Uups, mulla oli mukana mun Riihivillan Vanamo-lapanen. Moni kävijä siinä sitt sen näki ja ihastui ja kiinnostui. Ehkä muutama asiakas näin ohjautui Riihivillalle TaitoShopin sijasta - sorry. Mutta kyllä aikankin yksi Stadin lapaset -lankapaketti meni kaupaksi, ehkäpä mun Stadin kynsikkäiden innoittamana.  Roosanauha-sukkavihkostakin oli myytävänä ja ilmeisesti olis pitänyt sitä lankaakin olla koska moni kyseli, mutt täähän oli lapastapahtuma.

Vuoden 2012 Luontokuvia oli myös esillä. Upeita, upeita otoksia, wau!

Samalla katsastin Malmin valtavan ostosparatiisin, siis kauppaa kaupan perään. Huh, meni pää ihan pyörälle. Tiimarissa oli "Osta 3 - maksa 2" tarjouksia. Ostin 3 tuikkulyhtyä, ja kun näiden hinta oli muutenkin alennettu niin maksoin yhteensä 2,00 euroa. Alkuperäinen yhden lyhdyn hinta on ollut 4,99!

Lihaton lokakuu - mikä se semmoinen kuukausi? Pöh, mä oon syöny täss kuussa jo monta broilerinfilee- salaattia. Ja tänään ostin paistia kun se maksoi vain kympin kilo! Tein padassa haudutetun paistin, namskis.

Haudusliemestä kastike, johonka laitoin itsekerättyjä haapasieniä! Nyt olin saanut laitettua niihin just sopivasti suolaa, ei tarvinnu liottaa vaan huuhtelu riitti. Namskis.
Annoksen lisukkeena haudutusliemestä siivilöidyt porkkanat ja sipulit.

Paistin kypsyessä ulkona oli "punainen hetki", joka useinkin on melkeinpä kauniimpi kuin paljon puhuttu "sininen hetki". Tämä upea punainen puu on ihan mun partsin ikkunan edessä. Linnut käyvät siinä istuksimassa ja niitä on kiva katsella lähietäisyydeltä.


KS
ps. Jälkkäriksi muutama (hehheh) pala Maraboun uutuutta: Domino-suklaata;) Löysin Karkkiblogin! Jezz.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Stadilla tapahtui

Muutamassa tapahtumassa kerkesin käydä, jokunen jäi käymättä;)

Silakkasoutu - Itämeri soutaen puhtaaksi / Kaisaniemestä Linnanaltaaseen
Stadilainen joutsenperhe ja kirkkovene

Hagiksen maalaismarkkinat

Ritarihuone - tänään avoimet ovet 150 vuotisen valtiopäivätoiminnan johdosta
Siellä sai valokuvata mutta vain omaan käyttööön, en siis laita tähän kuvia vaakunoista, kauniista maamarsalkan huoneen lattiasta jossa on käytetty 36:tta eri puulajia yms. kauniita kuviani. Mutta tässä linkissä näette muutaman kuvan talon sisältä. Löytyi uutisvideokin päivän tapahtumasta. Poislähtiessä nautin aulassa kahvin ja Alekstanterin leivoksen. Kahvi oli erityisen hyvää, tarjoilun järjesti Krulla Wiener Kaffehaus.

Silakkamarkkinat
 
Kaupungintalon VirkaInfossa oli ohjelmaa ja ovella haitarinsoittaja.

Espallakin oli paljon väkeä keskikäytävällä mutta katuosuus oli tyhjä. Kukat kukkivat vielä.

Stockan kulmalla oli todella taitava pullonsoittaja. Kolehtilaatikko kilisi tiuhaan tahtii, ilmeisen hyvän päiväansion soittaja saa. Tällaisille taitureille mielelläni kolikon annan, kerjäläisille en.


Päivän ostokset ovat tosi pienet: Ritarihuoneelta kirjanmerkit Taralle ja Finnille. Markkinoilta itselle tosi ytyjä  valkosipulilastuja, jotka on pakastekuivannut Ruoveden Herkku .

Kyllä oli taas kiva päivä. Tuttujakin tapasin: Virpi perheineen ja ystävineen sekä saaresta Päivi ja Isabella. Monen tuntemattoman kanssa juttelin siellä ja täällä, puhuin jopa saksaa yhden turistin kanssa. Juttelin myös pariskunnan kanssa, jonka kissa kulki mukana olkapäällä makoillen, he olivat Nokialta asti!
KS

torstai 3. lokakuuta 2013

Kauralastuja ja muita herkkuja

En mä ruokabloggariksi rupea mutta ku aiemmin kerroin herkuista, jota nyt pitää tehdä ku kesällä jäivät väliin niin näytän nyt pari ruokakuvaakin.

Ihan ekaks just uunista tulleet Anna Laineen Vaniljaiset kauralastut. Ai, kuka Anna Laine? Outi Pakkasen romaanihahmo, tietysti ;) Mä tykkään Outin dekkareista ja onhan hän Stadin Friidu vm. 2010. Dekkareissa on aina herkullisia ruokahetkiä ja resepteistä on tehty kirjakin Porosta parmesaaniin.
Kun kerran Anna sanoo, että taikina on laitettava väljästi pellille niin mähän tottelin.

Ja kyllä nämä leviävätkin, yksi meni jo parempaan suuhun.

Näitä saa tänään maistaa toisen Annan luona neuletapaamisessa, VillaLankassa.

Kyllähän salaattia saaressakin syödään mutta kotona sen saa jääkaappiraikkaana. Paljon. Kylkiäisenä lohimedaljonki.

Maksaa kermakastikkeessa. Nami nami.

Kauniissa tuliaissuklaarasiassa oli näin kauniita konvehteja, yksi oli hauska jockey-lakin mallinen.
KS

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Hame

Kaupoissa on tosi vähän hameita, ja ne vähät ovat kovin tummasävyisiä. Puseroita ja tunikoita on myymälät täynnä, ihan älyttömästi. Minkä kanssa niitä käytetään kun hameita ei ole tarjolla?
Noh, onneksi on kangaskauppa, sakset ja ompelukone. Kaava piti ostaa kun ei nyt ollut varastossa sopivaa.

Tästä se lähti
ja tässä se on
eikä itselaukaisulla tullut tän parempaa kuvaa.
Kuvassa näkyvien värillisten sukkahousujen hinnassa on iso ero: Prisma 14,95 ja Anttila 17,95.
KS