keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Nokkosmekko

Krunikassa on kiva kuleksia, kauniita taloja, kivoja putiikkeja, oikeata kaupunkitunnelmaa.

Viime viikolla kulkiessani astuin sisään SIRINÄ-design putiikkiin. Ikkunassa oli houkutuksia ja sisällä lisää. Ostin itselleni kesäksi ihanan mekon. Se on nokkoskankaasta! Loimi on puuvillaa ja kude nokkosta. Tänään kävin hakemassa mekon, siihen nimittäin tällä välin painettiin sudenkorento! Komea kuva, ja koska mekon sivukaitaleet ovat harmaat niin Ritu on myös korentoon maalannut hieman harmaata. Tyylikäs. Kiitos!

Perhoset ja korennot ovat vakiokuvia tekstiileissään. En kuvannut kaupassa mitään koska Sirinän omilla sivuilla on paljon paremmat kuvat selostuksineen. Kaikki mahdollinen ei nettisivuilla tietenkään ole näkyvissä. Kannattaa poiketa kauppaan katsomaan ja keskustelemaan omista toiveista, joita toteutetaankin mahdollisuuksien mukaan.
Kankaan tekstuuri on tällaista rouheata.
Mä luulen, että tästä tulee mun lempivaate. Ja tämä varmasti paranee pidettäessä. Ehkä, ehkä pitäis vielä pieni tähän sopiva pussukka ostaa, hmm . . .

Banaanikangas on superihanaa, ohutta ja kevyttä. Semmoisesta seuraava vaate. Kankaat tulevat Nepalista mutta kaikki vaatteet ommellaan Sirinässä, joko Ritu tai apulaisensa.

Olin ajatellut ostavani nokkoslankaa mutta enpäs ostanutkaan: se on tosi ohutta, ihan kuin se ohut merino josta huivin tein. Ehei, enää ei ihan niin itsekidutusohutta lankaa. Banaanilanka olikin sitt sopivan paksuista ja kiva värikin löytyi (ei ole puna- vaan oranssisävyinen). Tuleeko tästä joskus jotain vaiko ei . . .  onhan se kiva pitää banaanilankaa varastossakin. Tiskirättilankana tämä on bambua vastaava, myös antibakteerinen kuten bambu.

Mun mekkokuva ei kyll tee oikeutta tälle käsityölle, käykää siis Sirinän sivuilla katsomassa parempia otoksia, tai kaupassa. Kesällä näyttää olevan kurssejakin tarjolla.
Taas totean, että tämä ei ole mainos, vaan kuten tapoihini kuuluu niin haluan jakaa kanssanne tämänkin kivan minkä olen löytänyt.

X X X

Ai että olen tyytyväinen ja iloinen kun sain Usko-kissan! Se on kertakaikkiaan kiva kaveri. Ilta meni hyvin, kissa söi ja joi vähän. Olipa vessa-astiaankin tullut jätöksiä yön aikana;) Oli se vaan outoa, kun sen siivoamiseen ei tarvinnut kuin kerran tai kaksi koukkasta lapiolla. Halin yötuotokset vaativat monen monta koukkausta ja hiekkajätettä tuli paljon. Nyt oikeasti huomaan, mikä ero on terveellä ja sairaalla kissalla.

Illalla ku rupesin yöpuulle menoon, niin kissa selvästi tiesi mistä on kyse: hyppäs sängylle odottamaan mua. Siinä se sitt aikansa puski mua ja kehräs ja sitt asettui jalkopäähän nukkumaan.Ihan kuin olis aina ollut täällä.
Eilen se käväisi parvekkeella muutaman kerran ja tänään osasi jo pyytää sinne. Hyppäsipä katsomaan maisemiakin!

Mullahan on tuossa kissaverkko, mutta siitä huolimatta kissa ei yksin saa parvekkeella olla. Keskikohdalla, missä on kissan makoilupaikka, lasit ovat kiinni.
Usko leikkii leluilla itsekseenkin mutta tykkää leikityksestäkin. Välillä se juoksee niin että matot on rutussa.
KS

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Usko tuli kotiin


Siis tuli USKO-kissa,  on täällä kotona usko jo ollut. Sanaleikkejä kissan nimestä oli jo edellisessä postauksessa;) Kivasti päästiin Villen kyydillä Viikistä kotiin. Matkalla Usko vähän naukui, tosi pienellä ja heikolla äänellä, mutta ei tuo näyttänyt automatkasta mitenkään kärsivän.
Kotona tuli reippaasti kuljetuslaatikosta ja alkoi heti tutustumaan paikkoihin. Todella tarkasti on joka nurkan ja tavaran nuuskinut. Tunnin verran se ihmetteli paikkoja ja oli ehkä hieman varuillaan mutta sitt totes paikan olevan ok ja ihmisetkään ei pelota. Jopa niin luottavaiseksi rupes että vatsaakin sai rapsuttaa!
Saunan tarkasti heti ensimmäiseksi
 
Lelut oli vielä pussissa mutta kissan nenä haistoi, että pussissa on jotain tosi kivaa. Minttutaskulla varustettu kilpikonna olikin sitten oikein herkkulelu. Samoin yhden lelun höyhenet piti moneen kertaan pestä;)

Tosi hiljainen tämä kissa on, mitään ei kuulu kun se kulkee. Tai noh, kissathan on hiljaisia hiipijöitä mutta Halista kuitenkin joku ääni aina kuului. Kulkee niin nopsaankin ettei osu kuvaan.

Ville on nyt sen lempparisetä, se osaa rapsuttaa just oikein ja hyvin

Palloonkin on jo tutustuttu

Vielä se ei ole syönyt eikä juonut, paitsi yhden raksun Villen kädestä. Vessakäyntikin on vielä tekemättä, mutta hyvin tuo näyttää kotiutuvan niin ei kait normaalitoiminnoissakaan mitään ongelmia tule. Kaapinovia se yrittää saada auki, ja keittiön työtasolle tekis mieli hypätä . . .
Tosi hienon kissakaverin sain, oon iloinen ja onnellinen.
KS

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Talvinen maalaismaisema


Maantieteellisesti keskellä Helsinkiä sijaitsee Viikin opetus- ja tutkimustila. Näin kaunista siellä tänään oli, ja sainpa nenääni myös navetan tuoksua, ah, muistoja muistoja - joo, oon stadilainen mutta voi mulla silti olla muistoja navetantuoksusta;).  Hauska sana: hevospihatto, siinä on jotain kaunista.


Tuonne tulin menneeksi koska siellä on Viikin löytöeläintalo! Eilen olin tehnyt ajanvarauksen kissankatsomista varten. Kyllä jänskätti mennä, jotenkin ihan erilainen tapahtuma kuin Hesyllä käynti, jonne voi mennä vapaasti aukioloajan puitteissa.
Netistä vapaita kissoja katsoessani näin monta kivaa kissaa mutta sitten
livenä heti näin ja koin, että se on just tämä kissa:


Huomenna tämä pääsee pois häkistä tänne mun luokse uuteen kotiin!
Sen nimi on Usko. Ihan hyvä nimi pidettäväksi jatkossakin. Tämä ei ole löytökissa vaan tullut kodista, jossa sitä ei enää ole voitu pitää. Se on puolitoistavuotias, niin eiköhän tässä ole mulle kissaa loppuelämäksi.
Se on niiiiin ihana ja söpö. Valjastakin sain koittaa eikä Usko saanut mitään totaalista valjashalvausta eli hyvinkin se oppii valjastelemaan.
Ensi viikoksi varaan eläinlääkäriajan perustarkastusta ja rokotusta varten, on sitten kaikki kunnossa yhteistä eloa varten.
Iloisiin kuulumisiin ja näkemisiin,
KristiinaS

EDIT: kyllä nyt kissan kelpaa uuteen kotiin tulla: ensin vaan imuroin mutta sitten innostuin oikein pyyhkimään lattiat kostealla. Puhdasta on kissan tulla. Ruokaa ja vessahiekka on ostettu ja kellarista haen nyt raapimapuun ynnä muita tarpeita.
Heh, varmaan huomaatte kuin innoissani mä oon. Älkää nyt kyllästykö kissajuttuihin. Kyllä niitä kesäisiä saarikertomuksia sitt saatte, nimittäin 9.5. klo 18.00 lähtee ensimmäinen paatti saareen ja mä meinaan olla siinä kyydissä.
KS

Hienostelu huivi

Muutama talvi sitten kun olin espanjassa niin LeaP lähetti mulle vyyhdin valkoista merinolankaa ikäänkuin lumeksi, kun lunta en sinä talvena nähnyt livenä. Vaikk en mä kyll lunta oo kaivannu nytkään. Vyyhti oli sitt takanreunalla kaikkien ihanien joulukoristeiden ja korttien kanssa mitä mulle sinne lähetettiin. Suklaat ei ymmärrettävästi joutaneet koristeena olemaan;) Tuossa se vyyhti just just erottuu valkoisella takanreunalla.


Noh, nyt oli aika päästä eroon tästäkin vyyhdistä. Anittalla näin kivan ja yksinkertaisen mallin juuri tällaiselle ohuelle langalle. Kaksinkertaisena toki neulottiin. Mutta argh, lanka ei tuntunut loppuvan millään enkä jaksanut sitä loppuun asti tikutella. Siispä hapsuja huiviin . . . mutta vieläkin lankaa jäi 30 grammaa, argh.

Lanka: BBB Merinos Extra, 100g/1400 metriä
Puikko: 3.5
Malli: Anittalta

Lanka siis kävi espanjassa, ja nyt se on taas espanjassa mutta huivina! Annoin sen Maija-systerille, josko huivin voisi laittaa vaikka paikallisen Lions-järjestön arpajaisvoitoksi tai ihan mitä vaan Maija sille keksii tehdä. Saa toki itsekin pitää sen.
EDIT: Kopion tähän Maijan kommentin:
Huivi tulee arpajaisvoitoksi Beatles musiikin illallisilla lions toiminnan
hyväksi. Puheenjohtajamme Ann oli haltioissaan niin upeasta voitosta.
Kiitos Maija systeriltä

Kiva kun voin näin olla avuksi hyvässä asiassa. Ja ihan nappijuttu kun on Beatles-illassa palkintona, se lämmittää mieltä.

Kevätpäivän aurinko paistaa kauniisti. Ja nyt mä lähden katsomaan itselleni kissaa! Jänskättää.
KS

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kevätarvonta on suoritettu

Keväisiä liinoja on katsottu 175 kertaa ja arvontaan osallistui 34 kommentoijaa.

ONNEA VOITTAJILLE!
14 HELEENA
4 EILA
31 PÄIVIKKI



Here are your random numbers:
14 4 31
Timestamp: 2014-03-16 18:07:16 UTC
1 Lammas
2 Marja-Leena
3 Anitta
4 Eila
5 Katju
6 tintsu1961
7 Anonyymi Leena
8 Susi
9 Neili
10 LeaP
11 Ulla Häyren
12 Marjut
13 paivis
14 Heleena
15 Sude
16 Vipinmamma
17 enkulin käsityöt
18 Tuomontuvan Anni
19 Marle
20 Outi-M
21 Arja
22 Leena
23 Sartsa
24 Jatta
25 Minna
26 sibylla
27 Elina
28 Hepsi
28 Susu ja Tassu
30 Sinikka
31 Päivikki
32 sari
33 Mammutti
34 Inkeri

Eila näyttää olevan onnettaren suosikki mun arvonnoissa:)

Mitään varsinaista tilastoa vastauksista en tehnyt mutt noin yleissilmäyksellä näyttää siltä että:
* netistä tilataan vain vähän käsityöjuttuja
* eniten tilataan kirjoja ja tarvikkeita, helmi- ja korutarvikkeita näyttää muutama tilaavan
* lankaa tilaavat lähinnä he, joilla on pitkät matkat kauppoihin
* lankoja ja tarvikkeita halutaan hiplata

Nyt jään odottelemaan voittajien yhteystietoja niin saan laittaa liinat postiin. Eilan osoitehan jo onkin tiedossa.
Yhteystiedot olen saanut ja liinat ovat jo matkalla. Tarkkailkaa postianne;)
KS

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lankakauppa Vihreä Vyyhti


Lankakauppa Vihreä Vyyhti on muuttanut! Kauppahan oli ennen Hakaniemen hallissa, kodikastahan siellä oli mutta tila oli todella pieni. Vaan nyt on toisin, tilaa ja valoa on riittämiin. Upean liikehuoneiston ja erinomaiselta paikalta Lea on saanut napattua langoilleen. Toivotan onnea ja menestystä!

Osoite on Toinen linja 1, ja sehän on ihan Hagiksen hallia vastapäätä, Hämeentien toisella puolella. Kaupan nettisivulla on hyvät ohjeet miten löydät perille.
Myytävänä on tutut ja turvalliset sekä laadukkaat OnLine Linie-langat höystettynä mm. urugualaisella Abuelita-langoilla, bolivialaisella alpakka-langalla ja Maharaja- Sarisilkillä, opossumilankaakin näytti olevan;) Mitäpä näitä luettelemaan kun Vihreän Vyyhdin omalla sivulla kaikki on hyvässä järjestyksessä nähtävillä.
Muutamasta kuvasta voi arvailla, että tila on kaksikerroksinen. Kunhan Lea on saanut kaiken paikoilleen ja ehkä hieman kesälomaakin vietettyä niin syksyllä saattaa olla kivaa yhdessä tekemistä luvassa.

Jälleen kerran mainitsen, että tämä ei ole mainos vaan ihan omaksi ilokseni kävin kauppaan tutustumassa ja siitä teille kerron.
KS

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevätarvonta

Joskus aika rientää niin nopsaan ettei huomaakaan mutta yhdeksän vuotta on niin pitkä aika että on vaikea muistaa tarkasti niin pitkälle. Niin se kuitenkin vaan on, että olen pitänyt tätä blogia jo kunniakkaat 9 vuotta. Sen kyllä muistan kuinka aloitus jännitti ihan hurjasti.
Koko nettimaailma oli silloin ihan uutta mulle. Ne muutamat tarjolla olleet blogipohjat olivat englanninkielisiä ja niiden sanasto oli aivan hebreaa. Sitten sattui silmiin Vuodatus, joka oli suomeksi ja suomalainen. Sinne siis perustin blogin, ihan itse koska tukihenkilöpoikani Ville oli silloin matkoilla. Vuodatuksessa viihdyinkin ihan hyvin kunnes tapahtui se kauhea onnettomuus, joka sotki koko hyvän systeemin ja kadotti kuvat.
Ajatella, että silloin muinoin oli niin vähän kässäblogejakin, että pystyi seuraamaan kaikkia.

Blogin synttäriarvontaa varten neuloin jo hyvissä ajoin kolmelle arvalle pienet keväänkeltaiset liinat, halk. 28 cm. Siis kolme liinaa saa uudet omistajat.


Kuten aina mun arpajaisissa niin kukin kommentoija saa vain yhden arvan. Millään kikkakonsteilla ei enempää saa. Numeroin kommentit ja arvonnan suorittaa Random number generator.
Vastausaika loppuu sunnuntaina 16.3. klo 20.00.
Kommentissa voisit kertoa ostatko käsityötarvikkeita netistä. Uutisissa kerrottiin tänään lukuja nettiostoksista mutta käsitöistä ei sanottu mitään - vaatteet, nettipelit ja elektroniikka olivat suosittuja ostoksia.

X X X
Tänään onkin ollut oikein hieno kevätpäivä. Mulla oli parvekelasien huolto, vaihdettiin esim. tiivisteet yms. Siitä olikin sitt hyvä jatkaa kevätfiilistä ja pesin parvekelasit. Kyllä nyt näkee hienosti ulos. Meni siinä samalla sitt huoneenkin ikkuna sieltä parvekkeen puolelta. Näyttää siltä, että on se sisäpuoleltakin nyt pestävä.
x x x
Tallinnasta sen verran tietoa, että Pronksi Löngapoodissa on vielä langat myynnissä, mutta Anu ei enää ole siellä. Myymälähän on Aia-kadulla antiikkikaupan perällä ja ne antiikkikauppiaat myyvät myös langat. Reippaasti sinne perälle vaan. Uutta lankaa ei siis enää tule vaan vanha varasto myydään pois.
x x x
Viime torstaina oli taas konsertti-ilta. Sairastuneen kapellimestarin tilalle oli saatu naiskapellimestari, portugalilainen Joana Carneiro. Olipas hyvä johtaja, välillä vaikutti kuin olisi halunnut lähteä lentoon. Kiva oli häntä katsella ja musiikkikin oli hyvää ja kaunista. HS:n arvostelu on kyllä aikas mitäänsanomaton ja tavallaan lyttää koko konsertin. Kauneus on siis kuulijan korvien välissä;)

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille!
KS

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Keväisessä Tallinnassa

Neulojien perinteinen kevätretki Tallinnaan on takana. Kaksitoista meitä oli, pääosin vakiojengiä mutta mukana oli myös ensikertalaisena Tintti. Kiva porukka ja kiva matka, Katju on niiiin ihana kun se jaksaa = haluaa järkätä näitä matkoja. Katjun blogissa on jo kivoja kuvia matkalta, hotellista ja ravintolasta.

Eckerön Finlandialla lähdettiin perjantaina aamuvuorolla. Matka meni, kuten aina, nopsaan kuulumisia jutellessa ja neuloen. Arjalta saatiin tuikitarpeellista käsivoidetta tosi kivoissa paperipusseissa, semmoista sanomalehtikuosia.

Satamassa oli etukäteen tilattu minibussi vastassa, kuljettajalla oikein hieno "Katju"-nimikylttikin. Bussin nokka kohti Raasikua, siis Aaden lankatehtaalle. Kuski ei ollut siellä ennen käynyt ja taisi vähän ihmetellä kun lauma suomalaisia naisia osasi hänet neuvoa perille keskellä virolaista peltomaastoa:) Pellot vihersivät jo!

Takaisinpäin hänellä oli aika raskas kaasujalka ja taisi yksi mutka yllättää jyrkkyydellään kun oli hieman tiukassa, että tiellä pysyttiin. Huh, kaupunkiin päästiin kuitenkin onnellisesti, tavarat ja ostetut 30 kiloa vironvillaa jätettiin pikaisesti hotelliin. Minibussi vei meidät vielä Karnaluksiin. Siellä kukin teki ostoksensa ja jatkoivat kapungille kuka kenenkin kanssa. Mä olin kimpassa Tintin kanssa ja meillä oli mukava kävelyretki hotellille. Kohvik Energiassa vähän lepuulteltiin jalkoja, syötiin yhden euron voileivät ja viineriä ja perunaleivosta kahvin kera. Namskis.

Hotelli Gotthard oli kiva ikivanha rakennus. Mutkikkaat portaat yläkertaan oli hieman raskaat kulkea, sänky oli tosi pehmeä ja hyllyvä mutta ei se haitannut. Miljöö oli kiva ja erilainen kuin steriilit tusinahotellit.
Meidän huoneen pienen pieni ikkuna
Mikälie umpimuuraus seinässä

Illallinen nautittiin ravintoa Le Chateau'ssa. Huh huh, annokset oli tosi reilun kokoisia ja kaikki tulivat erittäin kylläisiksi. Ilta oli kiva ja uni maistui pitkän päivän päättyessä. Alku-, pää- ja jälkiruoka maksoivat mulla 24 euroa, siis edullista.

Aamulla käväisin vielä ostamassa pöllökangasta ja Viru-kadun kukkatorilla katsomassa todellista hyörinää: Naistenpäivänä asiakkaina oli runsaasti miehiä ja joihinkin kioskeihin oli ihan jonoakin. Mä ostin tulppaanikimput itselleni ja Katjulle.
Kotimatkalla meillä oli Owners Cabin ja se olikin oikein kiva tila. Saatiin olla rauhassa eikä tavaroita tarvinnut vahtia.

Karnasta ostin ihan vähän jotain tarpeellista, kuten paikkalappuja ja reiänreunoja telttaa varten, pienen pätkän pitsiä pöytäliinan reunaan, 10 kpl langapujottajia! (nehän menee aina rikki ja häviää yms.) ja yhden hienomman pujottajan kirjontalankoja varten. Nappikaupasta ostin kaksi oranssia vyötä, euron kappale, yksi kun ei riittänyt mun vyötärön ympäri niin ehkä kaksi sitt riittää reippaasti;)
Pöllökankaan jo mainitsinkin, ja Universum kaupasta ostin tosi kivan kassin itselleni, ja pari kangaspussukallista teetä.

KIITOS kaikille matkaseuralaisille mukavasta kevätreissusta! Ensi keväänä tavataan (ellei ennemmin).
 EDIT: Matkaraportteja: SeijaP, Arja, Mallaviri, Katju, Lila, Minna,
 Mukana olivat myös Outi-M, Hanne, Netta, Tintti, Marsu
KS

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Taas neulottiin

Tänään oli Pyöreän Pöydän Puikottajien tapaaminen osa II. Muutama viikko sittenhän oli osa I. Kaikki kun ei millään mahdu kerralla niin sain porukan jaettua, ja vielä pitäis varmaan osa III järjestää;) Seitsemän + mä kun neulottiin niin monta silmukkaa taas valmistui.
KIITOS KUN TULITTE JA OLETTE!

Tällä kerralla kaalilaatikko oli melkeinpä suolatonta, viimeksi kun suolaa oli liikaa. Hyvin tuo maistui Anittan tuoman puolukkahillon kera, ja salmiakkinamit loppuivat kesken, suklaatakin näytti menevän ihan kiitettävästi. Piparit ja keksit jäivät syömättä, paitsi Anun ja Sara-tyttönsä leipomat kaura-rusinakakkuset kyllä maistuivat. Hedelmiä ei kukaan syönyt!


Kaikenlaista taas taloon tuli, tietysti suklaata (jemmasin osan), saippuaa ja luffasieni, joka on jo testattu. Virkkauslankaakin tupsahti 3 rullaa, puuh - nämä kyllä kelpaa mutta älkää vaan tuoko mitään huivi- tms. lankaa, kiitos.
Nyt oon tiskannu astiat ja itseni saunassa. Nautin jääteloä ja Anittan ihanaa vadelmahilloa, jota taas sain. Olihan edellinen syöty jo ajat sitten.

VillaLanka on laittanut sivulleen niiiiin kivan kuvan, että mun oli ihan pakko napata se tähän! Eiköhän tämä kuvasta hyvin tunnelmaamme:)
Hauskaa laskiaista kaikille, koettakaa keksiä jotain korviketta peffamäelle (täällä ei enää ole yhtään lunta). Laskiaisesta voit lukea monipuolista tietoa tästä Suomen usko Taivaannaula linkistä.
KS