perjantai 6. helmikuuta 2015

Mallitilkku. Mikä se on?

Kannatti taas neuloa tuo niin monen hyljeksimä mallitilkku. Tilkut mittasin sekä ennen että jälkeen kastelun.
Ennkuin sain kirjastosta kirjan Saumatonta neulontaa, neuloin mallitilkun omasta päästä sikinsokin jotain vain, puikolla 3.0.
Nyt sain kirjan ja neuloin ohjeen mukaisella 3.25 puikolla tulevan jakun pitsikuvion.
Hah, liian löyhää tulee tuolla 3.25 eli neulon jakkuni 3.0 puikolla koska sillä neulotussa tilkussa tiheys on melkein just. Niin, puolikkaallakin silmukalla on merkitystä kokonaisuuden kannalta mutta mä en nyt rupeen ihan niin tarkaksi.


Tällainen olis tarkoitus saada aikaiseksi. Älkää odottako sitä pikaisesti koska ohje vaikuttaa monimutkaiselta. Siis ei tuo itse kuvio ole mikään kummallinen mutta tämä tehdään ylhäältä alas saumattomasti niin ohjeessa on tekstiä aikalailla.

Kirjassa on seikkaperäiset ohjeet kuinka voi itse suunnitella neuleen, kaikenlaisia vinkkejä sivukaupalla. Mutta: neulemerkkien selityksiä ei ole kootusti yhdessä paikassa vaan jokaisen ohjeen kohdalla on siinä käytetyt merkit. Olis kiva jos kaikki olis nähtävillä yhdellä silmäyksellä.
Ja sitt tässä on yks termi mikä on vähän hämärä kirjainyhdistelmä eikä sitä selitetä:
knk = kahden noston kavennus. Netistä sille löytyy selitys: nosta kaksi silmukkaa kuin neuloisit ne oikein yhteen, neulo 1 oikein, vedä nostetut silmukat neulotun yli.

Tuo ylläoleva on siis väärä selitys. EI noin vaan kuten alla:

Toisaalla netissä knk:n selitys vastaa ssk:n selitystä: nosta s kuin neuloisit sen oikein, nosta toinen samanlailla, siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunasta yhteen.

Noilla tulee kaksi erinäköistä kavennusta. Mä teen tietysti niinkuin se mun mielestä näyttää siltä kuin pitää. Yksinkertaisuudessahan kyseessä on vasemmalle kääntyvä kavennus, jonka voisi tehdä ylivetokavennuksenakin, vaiko eikö? Miksi näitä on niin monta tapaa sekoittamassa neulojan pään ja sormet?

x x x
Ostin uuden kylppärimaton. Heti Usko suoritti monimutkaisen laatutarkastuksen kierimällä, maistamalla ja haistamalla. Kyllä tällä kelpaa makoilla;)

Neulomisiin!
KS

tiistai 3. helmikuuta 2015

Villapusero!

 TaDaa!!

Ekana uuden vuoden aamuna sain viestin, että oon voittanu VillaLankan ikkunansomistuspalkinnon, 50:n euron lahjakortti! Jee! Kiitos kaikille äänestäneille. Kyseessähän oli pääsiäisikkuna. Omasta mielestänikin se oli oikein onnistunut. Roudasin somisteeksi omia vanhoja koristeita ja olihan siellä parikymmentä virkattua kukkoakin.

Kuva napattu Annalta ku itellä ei ollu tästä mitään.


Kauan en lankavalintaa miettinyt vaan otin tuosta punaisia vyyhtejä villapuseroa varten.

Lanka: Nepalista Resham Silkwool käsinvärjätty ja -kehrätty, 75 % ekovilla, 25 % kierrätyssilkki (sareista). Pusero painaa 470 grammaa.
Puikko: 4.0 Addi-pyörö
Ohje: suuntaa-antavana ohjeena käytin Jonna Hietalan kirjasta Kerällä mallia 25. "Vailla krumeluureja". Kiva ohje kun ei ole silmukkaluvutkaan niin tarkkoja, sinne päin ku tekee niin hyvin menee;) Lainasin tän kirjastosta, ainakin viime viikolla oli kirjakaupan tarjouksessa 14.95 euroa.

Pusero neuloontui reilussa viikossa. Paksu lanka ja paksu puikko, noh ne ei oikeen oo mun juttu. Karhea lanka ei soljunut puikolla ja oli raskasta neuloa mutta jälki on siistiä epätasaisesta langasta huolimatta. Valmis neule oli tarkoitus vain kastella siistimistä varten mutta eka vesi oli likaista ja punaista niin aika monta huuhtelua siinä sitten meni. Kuivuminen kesti toista vuorokautta.

Pusero on ylhäältä-alas tehtävä. Mä yhdistin kaula-aukon pyöröneuleeksi ohjetta aiemmin mutta silti siitä tuli aikas avara. Poimin sitt silmukat ja tein ns. savupiippukauluksen, mä tykkään semmosesta.

Kaikki päättelyt tein i-cordilla, se on mun suosikki ja kivasti saa jämäkän reunan. Täss on YouTube-linkki tohon päättelyyn. Mä en siirrä silmukoita takas vasemmalle puikolle vaan otan vasemmalta puikolta yhden silmukan oikealle, liuutan silmukat puikon toiseen päähän, puikkoa ei käännetä!, neulon kaksi silmukkaa ja sitt kaksi yhteen takareunasta. Taas vasemmalta yksi silmukka oikealle puikolle ja niin edelleen. Siis niinkuin tehdään neuletuppiloa eli i-cordia, erona vain se, että neljäs silmukka otetaan pääteltävästä työstä.

 

Nyt odotan kirjastostsa seuraavaa mallikirjaa, jossa on kiva kesäjakun ohje.
KS
EDIT: Viime viikon tosi hieno konsertti on kuultavissa ja katseltavissa täällä.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Sitä sun tätä


Mä laitan nyt pitkästä aikaa tällaisen sekalaisen postauksen. Jotenkin on bloggaus-blääh iskenyt ja oon jättänyt "sitä-sun-tätä" bloggaamatta. Tuntuu siltä, että tarviiks ostoksia ja menemisiäni esitellä. Jos nyt kuitenkin jotain tässä aikani kuluksi laitan esille.

Ihan ekaks tarvii taas kehua HKO:n konserttia. Eilen (torstaina) oli taas niiiiin huiman hieno kokemus, että kyll voin suositella kausikortin hankkimista kaikille. Tässä linkissä on HS:n arvostelu eilisestä, totta joka sana. Sibelius siinä vain mainitaan mutt kyll se oli kans tosi hyvä biisi. Hyvä Sibbe!

Ennen konserttia olin Kansallismuseon Neulekahvilassa. Hurjan hyvä tilaisuus sekin oli. Väkeä oli "Karhunkolo" täynnä (ehkä 60 henk.?), lisää tuoleja piti ottaa ja jaettavaksi tarkoitetut monisteet loppuivat heti alkuunsa, niitä kopsattiin lisää. Suosittelen menemään paikalle helmikuussa. Tässä linkki Kansallismuseon tapahtumalistaukseen, siitä löytyy Neulekahvila ja sen tuleva ohjelma.
EDIT: Kansallismuseon FB-sivulla lukee, että paikalla oli: 130!! 


Peroba Cafe´ssa olin jokunen viikko sitten neulomassa. Sielläkin oli paljon porukkaa, parikymmentä laskin. Miljöö on kaunis ja kahvilan leivonnaiset herkullisia. Siellä neulotaan kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona noin klo 16.30 alkaen.


Se oli jo uudenvuoden aatto ku sattumalta silmiin osui Iittalan kaupassa violetin värisiä Teema-mukeja, ns. "Kausituote". Kaks mukia oli ihan pakko ostaa, ja lautanen myös keltaisena. Mä tykkään tästä väristä. En kyll mitenkään kerää Teema tai muitakaan astioita, enkä mitään muutakaan. En oo hamsteri;)


Marraskuussa parvekkeelta sisäänotettu Pelakuu vielä kukki! Nyt se on viileässä kaapissa jemmassa odottamassa kevättä.

Usko nauttii elämästään. Nää tassut vaan on niin söpöt.


Se syö saippuaa! Heh, no ei syö mutta nuolee joululahjaksi saamaani kakkupalan mallista saippuaa. Ehkä siinä on hyvä maku tai jotain muuta mukavaa, en oo ite maistanu.
KS

lauantai 24. tammikuuta 2015

Neuleliivi

Vihdoinkin sain viimeisteltyä tän liivin. Älkää siis luulko, että mä näin nopsaan olisin taas saanut neulottua. Tää on jo viime vuoden puolella ollut melkein valmis.
Viimeistely venyi siksikin kun liivin palaset huuhtelin niin vesi oli todella harmaata, siis likaista. Mun piti sitt loppu lanka kerältä vyyhdittää, pestä ja uudelleen keriä ku en halunnu likaisella langalla neuloa käsiaukon resoreita.
Langan sain jo kesällä Susilta. Langan lähde Kainuunharmas kasvaa Karkkilassa Susin tuttavan luona. Siellä se on lampaasta keritty ja lähetetty Christinan kehräämölle. On niin pehmoista ja lämmintä lankaa että ei ihanampaa voi olla.

Lanka: Kainuunharmas, menekki 200 g, väri luonnon harmaa, joka jossain valossa näyttää ruskealta
Puikko: 3.0
Malli: muokattu Drops-141-40

 ("viisas ei virka, hullu ei huomaa" ;) )

Uskokin tykkäs tämän herkullisesta luonnollisesta tuoksusta, blogattu tässä.

KS

torstai 22. tammikuuta 2015

Vauvalle asusteet

Edell.postaukseen liittyen neuloin asusteet vauvalle, Junasukat, lapaset ja kaulaliinan, siinä on koristeena VillaLankasta ostettu nalle-nappi.

 KS

torstai 15. tammikuuta 2015

Vauvahaalari


Jezz, sain Villen ystävältä pyynnön tehdä vauvalle haalari. Pieni ja lämmin, ohut, villainen, vaalea. Terhiltä sain vinkkiä lehdistä, joissa on ohjeita, hänelläkin on vauvaprojektia menossa. Heti kirjastoon ja lehdet lainaksi. Ohjeita on mutta mikään ei oo just semmonen ku haluaisin tehdä tai sitt on liian paksu (Moda 1/2013) tai lanka ei natsaa (Moda 1/2011) kaupasta löytyviin yms. yms.
Noh, Kauneimmat Käsityöt 2/2011 ohje nro 16 sattui aika lähelle tarvittavia speksejä. Siitä otin silmukat ja pituusmitat. Etuosan kuvio on eri, hihat tein raglanina yms. muutoksia. En nyt sitt tiedä tuliko tästä oikean kokoinen leveydessä kun lehdessä ei ole mittakaaviota, vähän vertasin toisiin kaavioihin mutta hermot meni ku kaikki on eri mittaisia.

Väri on vaalea beige, napit vaalean siniset.
Lanka: Viking of Norway Babyull, 100% merino, menekki 130 g
Puikko: 2.5
Koko: 60 cm

Lankaa jäi vielä riittavästi Junasukkiin ja lapasiin.
KS

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tän vuoden ekat neuleet

Susi tilas ystävälleen ja tyttärelleen nämä jo moneen kertaan nähdyt Brego-kämmeekkäät, vähän fiksattulla mallilla. Nuo on pikkusen erikokoiset ja toisessa on langan värissäkin eroa ranneosassa. Lankana on Laurilan kainuunharmas.


* Viime vuoden puolella aloitettu neuleliivi on viittä vaille valmis, neuleliinasta ei puutu paljoa ja joku muukin on vähän kesken. Mutt nyt ei kerkii, tai siis malta, niitä tehdä ku sain tilauksen vauvahaalarista. Sehän on nyt heti tehtävä. Kiva tehdä jotain pientä ja toivottavasti söpöä.
On se vaan kumma ku oli taas niiiiin vaikeeta löytää malli. Ja lanka. Eikä sitt kuitenkaan lanka ole sama kuin ohjeessa, ja onhan siinä mallisakin jotain mitä en haluu ja niin edelleen. Eli soveltamisen puolelle tääkin meni. Maailma on pullollaan neuleohjeita mutt tosi harvoin kaikki osaset natsaa just kohdilleen.

* Vuoden alusta on jotain verouudistusta tapahtunut niin, ett moni neuleohjeiden suunnittelija/myyjä on laittanut pillit pussiin. Räveltämössä näyttää olevan joku ohjekauppa suljettu, muutamaan törmäsin kun jotain ohjetta haeskelin. Tikru asiasta kirjoittaa tässä ja tässä taas pari ohjetta ilmaiseksi.

* Jonkun blogin kommenttilootasta luin, että Kotiliesi Käsityöt -lehden ostaja oli pettynyt kun siinä oli jokunen jo aiemmin julkaistu ohje. Noh, lehti kirjoittaa että "toiveohjeita" julkaistaan mutta kuinkakohan moni Kotiliesi Käsityön ostaja luulee ostavan ihan uuden julkaisun ja kuinka moni tietää, että se on Moda-lehti uusissa/vanhoissa kansissa?? Aika vähän asiasta on silmiin sattunut.

KS

torstai 8. tammikuuta 2015

LUX Helsinki

Tihkusateisessa illassa oltiin likkojen kanssa opastetulla LUX HELSINKI -kierroksella. Opas oli hyvä, sade ei haitannut koska emme ole sokerista ja saimme hyvän mielen.

Kierros alkoi Finlandia talolta, jossa oli teos nimeltä Anonymous. Interaktiivisen esiintymisen teemana oli anonyymiys netissä (tai jotain sinnepäin) Mäkin kävin esiintymässä, viestini oli että "anonyymit ovat pirullisia, olen joutunut nettikiusaamisen kohteeksi ja se on pirullista". Kuvan muodostumiseen vaikutti sekä liike että ääni ja sehän ei ollutkaan äkkiseltään mitään helppoa. Just ku pääsi juonesta kiinni niin homma oli hoidettu. Heh, kaikkeen sitä pitää osallistua;) Esiintyjä on siis tuossa kopissa ja tulos on tuo punaiselle muodostuva hahmo.


Koko kierrosta en tässä selittele mutt seuraavaksi oli vuorossa Kansallismuseon sisäpihoilla olevat teokset. Visuaalinen labyrintti oli hauska eikä Mandalakaan mikään hullumpi ollut. Siitä yks kuva, diabetestarvikkeista oli tehty erilaisia mandaloita.


Sateesta johtue en kuvannut kaikkia kohteita. Tässä on Topeliassa ollut Lantern Park, lyhtypuisto. Oli todella hauskoja "lyhtyjä".


Senaatintorilla oli Fire Circus Walkean esitys. Huikea. Tällaisia hassuja kuvia kamerallani sain otettua:)

Viimeisenä teoksen katsoimme Torikorttelin sisäpihalla olleen Ville Mäkelän "Vladimir". Esite kertoo tästä: "Venäjä on ollut politiikkansa takia otsikoissa maailmanlaajuisesti jo pitkään. Mielenosoittajat sekä seksuaaliset vähemmistöt ovat saaneet tuntea suurta vastustusta valtion taholta. Teos on vastalause Venäjän politiikan aatteita vastaan." Opas kertoi, että venäläiset vierailijat ovat suhtautuneet tähän teokseen positiivisesti.


Pitihän nämä torinlaidan kauniit talotkin kuvata.




Oli kiva ja antoisa ilta, joka päätettiin syömällä hampurilaiset BK:llä kauniissa Eliel-salissa. Kiitos seurasta Erja ja Tarja.
KS

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2015 UV

Hyvää, antoisaa, mukavaa, jokaiselle sopivaa
uutta vuotta 2015
toivottavat KristiinaS ja Usko The Cat!

Joulukortti on saatu Erjalta ja Chicolta.



Kiitos kaikille ihanista joulukorteista.

Monta itsetehtyä korttiakin tuli ja Terhi ehkä huomaa (ylhäällä kulmassa), että hänen kortista on enkeli revitty irti. Se on nyt mun kynttiläkruunussa muiden pienien ja sievien, vuosien varrella saatujen koristeiden joukossa.
 

Rauhallista vuoden vaihtumista, olkaa varovaisia rakettien kanssa.
KS

lauantai 27. joulukuuta 2014

Sinne meni, se J

Huh, joulun humu on mennyttä. Nyt saa olla puolisen vuotta ilman juhlapaineita (pääsiäinen on ihan ok mutta se kesän J-juhla, arrgh). Aatoksi varattua ankkaa saatiin Villen kanssa maisteltua, tilalle hankittu kinkku paistui kuivaksi mutta syötävää se oli. Muita herkkuja oli just sen verran kuin syötiiin, mitään ei jäänyt. Noh, juustot on syömättä mutta tossahan ne pikkuhiljaa hupenee.
Uskolla oli ehkä muistoja aiemmasta joulustaan, mitä lienevät koska se oli hieman varautuneen oloinen. Kiltisti odotti lahjapussista tulevia paketteja. Melkein se avasikin omansa mutt vähän sitä piti jeesata.

Mamskin paketit piti kanss tarkistaa.

Rapiseva sellofaani oli aikas kiva lelu.

Mä sain ihan älyttömästi namia. Ilmeisesti porukat on olleet huolissaan ku muutama elopainokilo on jonnekin hävinnyt, kyll ne nyt takas tulee;)

Ville muisti nää "pakolliset" joulupossut! Kiitti. Ehkä sitt oon possu ku oon kaiken makean syönyt.

Tätä herkullisen näköistä kakkupalaa en syö enkä tuota suklaakahvia juo;)

Makeisten jälkeen, ehkäpä jo vuoden vaihteessa, herkuttelen juustolla! Tää on just niin mieluisa vempain että . . . Tällä voi herkutella kotona ja sitt kesällä saaressa. Ah. Paljon kiitoksia!
Tää on siis yhden hengen Raclette, 4 lämpökynttilää tuonne uunilaatikon pohjalle, juustonsulatusastia kanneksi juuston kera ja a'vot herkuttelu alkakoon, esim. Ruoka.fi antamien vinkkien pohjalta.

Aattoiltana aloitin mun Lontoosta The Beatles kaupasta ostamani palapelin, 1000 palaa. Jezz, oli hyvä ostos ja paloja sovitellessa mieli ajautui muistelemaan kivaa matkaa. Paistinlasta on tärkeä väline, sillä on hyvä siirrellä valmiita palarykelmiä oikeille paikoilleen. Aattoyönä poistuin kotoa joulumusiikkia kuuntelemaan Roihiksen kirkolle. Sinä aikana Usko oli vähän ns. auttanut palojen asettelussa . . . heh. Onneks ei pahempaa tuhoa saanut aikaan, ei ollut piilottanut tai syönyt paloja.

Tänään se sitt valmistui. Se on nyt turvassa lasinlevyn alla, saa siinä jonkun aikaa olla.

Kaikille mukavaa paluuta arkeen,
toivottaa
KristiinaS