lauantai 9. joulukuuta 2017

Herttoniemen kartanon joulupolku


Jo kahdeksatta kertaa Herttoniemen kartanolla järjestettiin Joulupolku tapahtuma. Kaikenlaista tehtävää lapsille ja aikuisillekin.

Esitykset näyttelivät DOT yhdistyksen jäsenet ja nuoret. KIITOS!
Lainaus yhdistyksen sivulta: " -Tidsresan En dag på landet 1917 / Päivä maalla 1917, för olika målgrupper och med livet på landet i Finland för 100 år sedan är temat för i år."



Jouluisia leivonnaisia ja kaikenlaista lahjaksikin sopivaa oli myytävänä.


Tällaisia ei ollut myynnissä, olisin ostanut. Tuohesta punottuja.


Kartanon alueelle on 1923-1932 siirretty Sipoosta Knusbackan tila ,1700 luvulta. Siellä oli askartelua, tiernapoikien lauluesitys, tontunpesä ja kaikenlaista jännittävää.

Renki veisteli sytykkeitä. Talojen kattoja on saatu korjattua, kaunista tuohta on katoilla tilkkeenä ja räystäsreunoilla.


Karjasuojassa "possu ja porsas" köllötteli vastatuoduilla oljilla.


Nurkassa oli Tontunpesä, jonne sille oli laitettu puuroa ja sahtiakin, jotta joulu sujuisi rauhan vallitessa.



Kuusi on ripustettu orteen, säästyypä lattiatila.


Joitakin "tehtävärasteja" myös oli. Tässä yksi: muutama lahjapaketti ja lahjakortti, jossa vihjataan mitä paketissa on. Paketin kannen sai avata ja katsoa arvasiko oikein.


Maija-systerin perheessä on edelleen käytössä tämä tapa, että pakettikorttiin riimitellään hienosti ja joskus jopa pitkästi vihje lahjasta. Kaikki luetaan huolellisesti ja perhe arvuuttelee. Lahjat avataan rauhassa ja huolella. Tämä on siis yksi tärkeä osa aattoillan viettoa.
Vastaus:



Tonttukoulussa meno oli vinhaa:)


Täällä on myös Ravintola Vanha Mylly. Siellä piipahdin välillä syömässä riisipuuron. Kaunis kattaus odotti ruokailijoita. Täällä On hyvä ruoka. Ja miljööhän on kaunis.


Kartanon salissa oli musiikkiesitys. Rouva Bergbom mielellään kuunteli vähän iloista soittoa, hänen miehensähän on vasta vähän aikaa sitten murhattu aamiaispöytänsä ääreen (17.11.1917)





Vitriinikaapissa nähtyä


Salista sitten taas ulos, pienen pieni sadekuuro meni onneksi ohi sillä Knusbackan pihalle tulivat Tiernapojat esiintymään. Nämä nuoret miehet ovat oikeita kuorolaisia, joten laulu oli sen mukaista. Vaihteeksi oli oikein kiva kuunnella tällaista, kyllä pikkupoikien tiernapoika- esityksetkin on hyviä, tietysti.


Vanha myllynkivi, täällä oleva tuulimyllykin on 'tuontitavaraa', eli ei ole kartanolla ollut.


Kartanosta olen kirjoittanut aiemmin tässä, ja äitienpäivälounaasta Wanhassa Myllyssä tässä. Myös Stadin puutarhuri on näissä maisemissa viljelemässä kartanon peltoja.
KS

perjantai 8. joulukuuta 2017

Neuletapaaminen hyvinvointitilassa!


Lauttasaaressa on vastikään avattu HAP-hyvinvointitila ja torstai-iltana siellä oli neulemiitti. Koukuttamon Ladyt olivat siellä lankoineen ja olivat siis tämän miitin koollekutsujina.

HAP = Helene, Arja ja Pia (taustalla Nora lankoineen)

Illassa voitiin oikein hyvin, kauniit langat hoitivat sielua ja silmänruokana. Erinomaisen maukkaat tarjoilut pitivät huolen ruumiinravinnosta. Kehonhoito on kuitenkin järjestettävä toisella ajalla mutta tämän paikan tarjonta on monipuolista.


Alelaatikosta ostin Lehmus-paahtimon kahvia. Lehmus on Suomen paras paahtimo 2017! Onnittelut.


Herkkuhyllystä teetä lahjapakettiin.


Ja en lankalaatikoikaan voinut sivuuttaa pelkällä katseella vaan ostin vyyhdin sormikaslankaa.


Ilta oli tosi kiva ja antoisa. Paikalla oli reippaasti toistakymmentä neulojaa, joukossa myös tuore neulekirjailija Saara Toikka, kirjan Neuleita arvostelu Ullassa. Uuden kirjan materiaali on valmistumassa viime metreillään.

Kiitos illasta ja ehkä saamme tulla toistekin neulomaan.

*Vink vink* Piko ja Inkku: paikka on osoitteessa Pohjoiskaari 18! Siis naapurissanne.
KS
Historia 
Kansalliskirjasto Rotunda

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän kuvia Stadilta


Neuletuttava Karitalta saatu joulukalenterin luukku 6 sisälsi namia ja teetä teemaväreissä.

KIITOS.

Ruotsin lähetystö, Venäjän kaksipäinen kotka ja 100 Suomen lippua, sulassa sovussa.


Tässäkin paljon historiaa, yli satavuotias Wanha Kauppahalli ja Palacen talo = Eteläranta 10.


Kaupungintalo, entinen Seurahuone


Senaatintalo


Tuomiokirkko, alunperin Nikolainkirkko


Kluuvinkadun ja Espan puoleinen Kämpin kulma ovat täynnä kuvauskalustoa.


Talvisodan muistomerkki, Stadin uusin nähtävyys. Pallossa olevan museon kurkistusikkunat olivat hieman huurussa niin sisään oli vaikea nähdä.


Espan puisto


Kluuvinkadun perällä valotornin kohdalla oli Heimolan talo.


Stadilla oli valtavan paljon ihmisiä liikkeellä. Harvoin noin paljoa näkeekään.
KS

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Emppu, (kuvassa 7, nyt 17 v), on hyvässä asennossa ja siniristilippu liehuu.


Mun isä oli sodissa yli kolme vuotta, Kannas kolmeen kertaan eestas. Kenttäposti kulki ja joskus ehti puhdetöitäkin tehdä.




Itsenäisyydellä oli kallis hinta. Juhlitaan tänä päivänä kunnioituksella ja ilolla, nautitaan vapaudesta, pidetään huolta toisistamme.

KS
Sinivalkoinen minä Suomi 100 -kuvassa kesällä 2017.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Chrysaetos Adventtikalenteri-huivi, 1 ja 2


Heidi Alanderin Chrysaetos MKAL 2017 adventtikalenteri huivineulonta on alkanut. Nimi tarkoittaa Maakotkaa.  Osallistun nyt eka kertaa tällaiseen.
Nyt on saatu vihjeet 1 ja 2 ja ne olen neulonutkin, heti tietysti.

1.


2.


Kuten Heidin ohjeet yleensäkin niin tämänkin saa myös suomenkielisenä, joka ei ole niin itsestään selvää tänä enkunkielen valta-aikana.
Kiva on ollut odottaa ohjetta, tulostaa ja neuloa. Noh, näin vähän vasta mutta eiköhän kiva jatku loppuun asti.
Tietysti on myös tärkeää, että lankakin on kotimainen TukuWool!

Stadissa on nyt joulunajan tosi kiva kangaskauppa KUUSI Collective! Kävin siellä ihastelemassa tarjontaa mutta kuvia en ottanut.  Sen puutteen korvatkoon Eilen tein blogisti Hanne, joka on kirjoitanut todella hyvän esittelyn sekä Kuusesta että MadeBy Helsinki kaupasta, joka on myös ehdottomasti käymisen arvoinen kauppa.
Tästä: Kahden kaupan kokoiset kässämessut -postaukseen, olkaa hyvä ja nauttikaa.

KS

Feikki-Beatles konsertti


The Cavern Beatles esiintyi Kultsalla torstaina. Lämppärinä oli CCRevived, joka oli kyll kans tosi hyvä, kunnon musaa. Hienoa rautalankaa koko ilta. Jee.
Lava oli hieman hämärä ja savuinen kun Beatles hipsutteli sinne. Kun valoa tuli lisää niin oikeesti mun leuka loksahti auki! Kaikki oli niin aidon näköistä. Ou jee. Ja se John puhui just ku Se John. Ne on siis oikeesti opetelleet kaikenlaisia manoovereitä ja liikkeitä yms. Ja täydestä menis ku väärä raha jos ei tietäis. Ne skulaski niin just hyvin. No Ei Tietenkään niin hienosti ku oikeet mut kyll tää oli ihan koko rahan arvoista.

Ekaks niil oli ne perinteiset biitlepuvut.


Sitt vaihtui St Peppers-puvut ja sitä musaa, ou jee.


Ja sitt vikaks loppuaikojen valkosta ja muutenkin rennompaa asua.


Näiden piti olla Tampereella ja Turussa mutta ne keikat peruutettiin, syytä en tiedä mutta paljosta jäivät paitsi.


Mullahan on aarre: oikeiden Beatlesien valokuva nimmareilla, kuvan saatekirje sihteerin kirjoituskoneella kirjoittamana, ja se kirjekuori jossa osoite on sellainen, että ihme kun löysi perille. Oon siis ollu jo nuorena tyttönä rohkea ja kielitaitoinen ku oon ihan ite kirjoittanu kirjeen Lontooseen. Vastauksen tuleminen kesti sen tavallisen 9 kuukautta;)
KS
Tämmönen valaistus tuli ku oli "Lucy in the sky with diamonds". Jee.