torstai 2. elokuuta 2018

Kuvia Stadilta


Tämä jäätelöpuoti on ollut auki vasta viikon-pari. Marle siitä blogissaan kirjoitti ja heti halusin tuon katsastaa kun se on vanhoilla kotikulmilla, Laivurinkatu 37.
Oli hyvää limocelloa ja tummaasuklaata. Ja virkisti kivasti Mini Tattoon jälkeen.


Paikassa on myynnissä myös kahvia, täytettyä 'sämpylää' ja keittoa. Viereiseen huoneeseen avataan italialaisten tuotteiden myymälä.


Muutama kuva kauniista talojen yksityiskohdista.















Nyt mä taas tiedän, muistan, mistä katukuvassa näkyvät monet kauniit vaatteet ja asusteet ovat: Fredan putiikeista. Kaikkea kaunista oli esillä, mutta ne hintalaput . . . . 

Orkideani kukkii kauniisi, viisi kukkaa. 

KS

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Mini Tattoo Stadissa


Heinäkuun viimeiseen päivään, Helenan päivään, kuuluu Kladiolus. Se oli mun äidin lempikukka ja päivä oli sen syntymäpäivä (107 vuotta sitten!) ja myös toisen nimen nimipäivä. Usein myös mun nimipäivää vietettiin samana päivänä landella saunamökillä.
Nipun komeita kukkia jaoin kahteen maljakkoon, sisälle ja ulos. Ja mustikkaleivoksen nautin päivän kunniaksi.


Senaatintorilla oli jo perinteeksi muodostunut Mini Tattoo. Hamina Tattoo on tällä viikolla, siellä on yli sata upeata esitystä ja tapahtumaa.
Kyllä tämä Minikin oli hieno ja musa upeata.
Edellisen kerran oon ollu katsomassa 2016, siitä kirjoitus, kuvat ja pari videota tästä KLIKS.
Ja tästä KLIKS eiliseen esitykseen Iltasanomien tallentamana ja editoimana.
Turisteja ja turistibusseja oli kaupungilla Paljon.


Puolustusvoimien varusmiessoittokunta


Etelä-Korea, Republic Of Korea Ministry Of National Defence’s Traditional Band


Norja, Band Of His Majesty The King’s Guard


Englanti, The Bands Of Her Majesty’s Royal Marines CTCRM


Lopuksi kaikki yhdessä


Etelä-Korean esitys oli erilainen, kiva ja taidokas. Briteillä oli isoin ryhmä mutta esitys ei oikein säväyttänyt. Norjalaisten ja suomalaisten kivääriryhmillä oli hienot omat osuutensa.
KS

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Huh hellettä


Aurinkoa on piisannut. Yks yö oli satanut mutta luvattua ukkosta ja sadetta ei koskaan tänne tullut. Oon laittanut pusikkoon pari vesiastiaa linnuille ja muille ötököille.
Mulle tää on liian kuuma keli. Hiki virtaa ja vesi maistuu, ja vichy. Päivät tulee pitkiksi ku ei jaksa/viitsi mihinkään mennä. Pari kertaa oon uinut ku ei oo ollu levää tässä lähirannalla.
Uskon kanssa oleiltiin tuossa rantakalliolla puiden katveessa kivan tuulenvireen vilvoittaessa paahdetta.



Nauttikaa ihanasta kesästä ja sen sadosta!

Kiitos, Outi!

KS