perjantai 10. helmikuuta 2023

Kirjavat sukat

 Taas kerran tein Umpu-sukat, Emma Karvosen ohjeella. Tämä on kiva malli, jota on mukava tehdä. Ja tykkään tästä kantapäästä, istuu todella hyvin. Lanka on RvaSilmusolmun merinosukkis.





KS

maanantai 6. helmikuuta 2023

Villasukat

No nyt mulla on ihan konstailettomat villasukat. Perusharmaata suomenlampaan villalangasta sukat ihan perusmallilla, ja vahvikelanka kantapäissä. Käytin ne mitä kotona oli, punaista ja sinistä. Näitähän voi ostaa sellaisilla pienillä pahvikiepillä, ainakin Regialla on kaikenvärisiä.

Urpolantila ja Neulontai aloittavat Instagramissa tiistaina 7.2. lapasten yhteisneulonnan. Siihen käytän tämän loppulangan. Olin ostanut kaksi vyyhtiä Tampereen messuilta.








KS

lauantai 4. helmikuuta 2023

Sitä sun tätä

Tuota otsikkoa en ole vähään aikaan käyttänyt niin kaiketi se nyt käy. Lainassa on taas uusi kirja. Tämä onkin paras viime aikoina nähdyistä: Pohjoisen neulotut loitsut,  tekijöinä  Meri Mort ja   Katinka Sarjanoja. Jokaiselle neuleelle on oma loitsuna ja ne ovatkin kivoja sekä koskettavia. Hyvin loitsuttu! Muutamakin neule tekisi mieli neuloa mutta kun mulla ei ihan oikeasti ole tarvetta. Noh, aika näyttää kuin käy.



 

Mysteerihuivin vihje kaksi on neulottu. Jatkuu siis ensi kuussa, taitaa olla jo kevät silloin. Nämä on niin kauniit värit. Tykkään. Just sopivat mun mekkoon (siis tuo huivin alla oleva harmaa/punertava), harmi että valmistuu vasta toukokuussa.

 


Mun iki-ikivanha orkidea teki kuolemaa, lehdet nahistuivat hijalleen. Mä en luovuttanut vielä ja nyt siinä onkin tuollainen pieni vihreä uusi lehti! vielä paikallaan olevan melkein nahistuneen lehden juuressa.   Saas nähdä jaksaa herätä henkiin oikein kunnolla. Kukkakauppias, jolta ostin jo uuden, oli ihmeissään kun kerroin noin 15 vuotiaan kukkani kuolemasta. Ei noin pitkään elä. En tiedä.


Minkälie kuukauden kaktus tämä on mutta nyt siinä on taas muutama kukka.  Loppusyksystä se kukki tultuaan sisälle kesän terassilla oltuaan.

 

Talo spåralla ja ilman. Kaunis vanha talo ja tuo ilmeisen uusi kattohuoneiston lisäys oikeastaan istuu ihan hyvin.

 


KS

tiistai 31. tammikuuta 2023

Huivin aloitus ja puolivalmiit sukat

 Höh, mulla on kahdet sukat kesken mutta piti vaan aloittaa huivin neulominen. Sattui silmiin Suuri Käsityölehden Mysteerihuivin neulonta ja niin mä sitt jotenkin vaan kerin mun joulukalenterilangat ja oon nyt neulonut ekan vihjeen. Näitä tulee kevään aikana SK-lehdessä 5 kertaa.




Sunnuntaina oli leffateatteri Orionissa Taito-Etelä-Suomen järjestämä Neulontaelokuva-tapahtuma. Sali oli täynnä! Se oli yllätys kaikille järjestäjä osapuolille. Leffana oli Rva Harris lähtee Pariisiin. Ihana leffa, ihan kyyneleetkin kirvoitti. Oli kiva tapahtuma ja ilmeisesti lisää tulee kun tämä onnistui näin hyvin. Nyt on jo Lappeenrannassa päiväkin lyöty lukkoon.

Neuloin sukan vartta 3 oikein/1 nurin. Aika pitkästi sain neulottua mutta sitten sekosin. Mun otsalamppu oli turhan tehokas tähän tilaisuuteen niin en ruvennun korjaamaan virhettä vaan nautin loppu ajan ihan vain leffasta. Salissa on vähän valoja päällä niin että himpun verran näkee neulettaan. Sellainen himmeämpi otsis on parempi. Puhelimen valolla näytti jotkut välillä katsovan työtään.

Urpolan tilan kotimainen villalanka, jo neulotussa sukassa on vahvikelanka kantapäässä.


Rva Silmusolmun sukkalangalla on tulossa Umpu-sukat. Molemmat ovat jo pitkällä varressa. Neulon vuorotellen jotta saan lankaa kulutettua.


KS

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Läpälliset kynsikkäät

Lettlopia oli jäänyt edellisvuoden villapaidasta. Neuloin jämät pois miniälle läppäkynsikkäiksi. On nämä kyllä vähän tönköt mutta ehkä ne koiralenkillä kelpaavat.





Usko haluaa AINA maata just sen tavaran päällä mitä mä tarvitsen. Nyt se on mun lapas sukkakaavion päällä, Umpu-lapaset   sukat  on tekeillä. Välillä ihan valui pöydältä alas.




 

Kissan alla näkyy vihreätä ja keltaista muistilappua. Ne on ihan uusinta uutta, Innox: staattinen muistilappu! Ei liimaa, pysyy melkeinpä missä vaan pinnassa! Ja mikä parasta: made in Finland.

KS

lauantai 14. tammikuuta 2023

Sukat ynnä muuta

Joulupukin antamalla rahalla ostin kellon. Kiitos MaF! Tämä taitaa olla enemminkin nuorisomalli kuin mummoille mutta tässä on hyvät isot numerot ja rilleihin sopiva vihreä väri kellotaulussa.


Kirjastosta on taas lainassa muutama neulekirja. Näitähän on syksyn aikana tupsahdellut melkein viikottain. Heti laitan itseni jonoon ja aika nopsaan saan katsottavakseni. Monia on ollut jo ja vielä on muutama syksyn aikana julkaistu tulossa. Ihan kivoja malleja mutta ei nyt ole kuitenkaan mulle mitään 'must' neulottavaa.


Pari neulelehteä on luettavissa Helmet.emagz-palvelussa eikä niissäkään ole mitään sytyttävää ollut.

Langan näihin sukkiin ostin jo aikoja sitten Pörkenäsin neuleleirillä, Zauerball Crazy. Eka sukka valmistui jo viime vuonna ja nyt toinenkin. Nämä annan miniälle.



KS

maanantai 9. tammikuuta 2023

Unisukat

Joululahjaksi sain vyyhdin Puffalan Merino-Puffa lankaa värissä Kevättuoksu. Just keväisen herkkä vihreä, 100 g/310 metriä. Neuloin siitä itselleni uudet unisukat koska edelliset on loppuunkäytetty. Nämä ovat nyt vähän paksummat kuin mulla yleensä, nopsaan valmistuivatkin. Yksi yö on näillä nyt nukuttu oikein hyvin.



KS

maanantai 2. tammikuuta 2023

Hyvää alkanutta vuotta 2023

Adventtikalenterin jouluaaton yllätyspaketti olikin ihan oikea yllätys. Siitä tuli vielä yksi vyyhti lankaa! , silmukkamerkkejä ja kässäpussi. Tämä oli kyllä ihan superhieno kalenteri.




Downton Abbey 3D-palapeli valmistuikin yllättävän nopsaan. Muutama pala jäi ensin vähän 'yli' mutta lopulta niidenkin paikka valkeni.

Valmis linna (Ekassa kuvassa vielä vähän retkottaa pari koloa kun en niitä paloja ollut keksinyt paikoilleen.)





Uusi palapeli on jo aloitettu. Tästä ei siis tiedä mitä kuvasta muodostuu, jotain mitä kansikuvan katsojat näkevät.  Laatikossa on kaksi peliä a' 1000 palaa. Jos nyt tämän yhden tekisin ja toisen sitten vaikka ensi joulunaikaan. Hyvin edistyy.


 

Hyvin kasteltu! Siis aika paljon liikaa vettä on tämä saanut :( suorastaan hukutettu.


 

Mitenkäs päin teillä laitetaan piparit, tai muut pikkuleivät, tarjolle? Kaikki samoin päin vai voiko olla sikin sokin. Kuvassa myös joulupukin tuoma 'pipari'-voiveitsi. On sille se toisen sukupuolinen kaverikin mutta en siitä kuvaa laita ettei sensuuri iske ;)



Uuden vuoden aatoillan herkkuna mulla oli raparperipiikakka!

KS