torstai 19. tammikuuta 2012

Taas Javeassa, ja vähän muuallakin


Jueves


Tänään oli Javean toripäivä. Menin katsastamaan senkin kun on nämä Teuladan ja Morairan toripäivät jo tulleet tutuiksi. Kannatti mennäkin, torilla oli todella paljon myyjiä ja paljon katsottavaa. Mitään en ostanut kun ei ollut tarvetta. Vihanneksia ja hedelmiä oli varmasti 150 metriä yhteensä, olivat kahdessa paikassa. Valinnanvaraa löytyi. Myös toisella aukiolla oli torimyyjiä niin että tämä on varmasti kokonaisuudessaan suurempi kuin Morairan toritapahtuma.











 


Vanhasta kaupungista otin vielä joitakin kuvia kun jäivät viime kerralla ottamatta. Kaupunkia on ympäröinyt ja suojellut muuri vuoteen 1874 asti. Vuonna 2008 aloitettiin työt vanhan muurin paikantamiseksi ja osa siitä kunnostettiin ja suojeltiin.







 


Nyt oli myös Kauppahalli auki. Olipas siellä siistiä ja herrkullisia tuotteita myynnissä. Rakennus näyttää vanhalta mutta on rakennettu 1946 vanhan nunnaluostarin paikalle.












 


Vanhankaupungin kahdella aukiolla, Placa de l´Esglesia ja Placa de Baix, valmistellaan tulevan viikonlopun suurta juhlaa = härkäjuoksua, jolla juhlitaan pyhimys San Sebastiania. Härkäjuoksua ei ole järjestetty 20:een vuoteen mutta nyt kaupunki antoi sille luvat sillä ehdolla, että kaupungilta ei kulu siihen "yhtään euroa".  Vuoden 1971 Härkäjuoksusta on YouTubessa video, on ihan hauska vanhanaikainen filminpätkä, ei lainkaan raaka tms.





 


Tälläkin kuvalla/ristillä on selityksensä mutta kadotin tiedon:(  Selitys löytynee joskus/aikanaan.



 


Tuosta kulmalta kävelin autolle ja mukamas kotiin, mutta yks kaks olinkin upealla maisemapaikalla - Cabo de La Nao´lla ja Granadella´n lahdenpoukamassa! Niistä seuraavalla kerralla kuvapläjäys.


En taida mennä härkiä katsomaan, koska Teuladassa on myös juhlat: pyhimys San Antonio on nyt vuorossa. Javeassa häntä juhlittiin jo viime viikonloppuna ja tiistaina, joka on pyhimyksen virallinen päivä, siellä oli eläinten siunaus.


Teuladassa ohjelma alkaa jo perjantai-iltana, lauantaina on kaikenlaista tapahtumaa ja sunnuntaina saa viedä lemmikkinsä siunattavaksi, siunatulla vedellä pirskoteltavaksi.


KS

tiistai 17. tammikuuta 2012

Sadetta ja sukkia


Martes


Eilen illalla viileni tosi paljon ja sitten alkoi sade. Satoi oikein saavista kaatamalla. Sama jatkui tänään. Sade on niin valtavaa, että ihmettelen miten kasvit pysyvät pystyssä. Tiet ovat kuin virtaavia jokia, onneksi on ne vesikanavat mihin vesi pääsee menemään pois jaloista.





Eihän se sade näissä pienennetyissä kuvissa näy,


vaikka hyvin sain sen vangittua.


 


* * * *



 


Lanka: Rellana Flotte Socke, 75 % puuvilla 25 % polyamid. Alle 100 grammaa meni.


Puikko: Addi-pyöröpuikko 2.5


Malli: Kärjestä aloitetut, perussukka. Reunaan virkattu rimpsua, joka koristeltu muliinilangalla.





 


* * * *



Lanka: Boxer, 50 % villa 50% akryyli. Alle 100 grammaa sain käytettyä


Puikot: Sukkikset 3.25


Malli: perussukka, Finnille, koko noin 33-34


 


KS

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sunnuntai liikuntaa


Domingo


Kiva sää, puolipilvinen just sopiva pikku kävelylenkille. Mennään läheisen kukkulan ympäri, lähdetään kartan kohdasta, jossa lukee Kukka ja kuljetaan myötäpäivään tien viertä vihreää viivaa seuraten. Kuvia otetaan noin suunnilleen merkityissä kohdissa. Aikaa kulutetaan usein pysähdellen ja maisemia kiikaroiden kaksi tuntia.



 


Näin kaunis, kaunis kukka on viime viikon aikana puhjennut kotitien varteen.






 


Uima-altaan mutkassa on aika komea tuijaseinämä, liekö puutarhuri toteuttanut taiteellisuuttaan;)



Tuolta "jostain" lähdettiin . . .



. . . ja tämä kukkula kierretään.



Pelargoniasta on kasvanut oikea pensas



 


Kulkusuunnasta riippuen tässä kohdassa täytyy joko jarruttaa, risteys lähestyy,  tai painaa kaasua päästäkseen suht jyrkästi ylös ja vielä kääntääkin jyrkästi:)



 


Tässä on aika tiukka paikka kun tulee vasemmalta Benitachellista, pitää siis kääntyä oikealle tuon aidantapaisen "kulman" ympäri, ja ottaa vauhtia päästäkseen tuon edellisen kuvan mäen ylös. Ja ihan sama kumpaan suuntaan tästä lähtee niin saa olla tosi varovainen kun molemmissa suunnissa on jyrkät mutkat eikä tulevia autoja näe "hyvissä ajoin".


Tuossa edessä on liikennepeili, josta voi pikkusen arvella tilannetta ja kun tästä päättää mennä niin sitt on mentävä, ei auta jäädä miettimään. Iso kivi on iltaisin valaistu, näkee sentään mistä kohdasta on kotiin käännyttävä. Tievaloja ei ole.





 


Useilla teillä on tuollainen muuri tmv. heti ajoradan reunassa, tilaa väistää ei ole. Tai sitten on putous jonnekin tuntemattomaan;)



 



 


Tieltä on jyrkkä putous alas, siellä on tulvavesiuoma.



 


Kas kummaa: kaivo! eikä salaperäinen lähde (kuten Font l´ Horta tai Font Santa)




 


Kaivon kuvaaminen keskeytyy koska ensin kuuluu kavioiden kopsetta ja sitten näkyviin tulee tämä hevospeli minkä olen monta kertaa terassilta nähnyt.






 


No niin, tulihan sieltä vielä pyöräilijäkin. Niitä täällä kulkee paljon, usein isoina joukkoinakin. Joskus pyöräilijän/-jöiden perässä joutuu ajamaan pitkänkin matkan ennenkuin tulee mahdollisuus ohittaa ne. Maantiepyöräily on täällä tosi suosittu laji, ehkäpä jalkapallon jälkeen seuraavaksi suosituin urheilumuoto.



 


Sitten tullaankin jo kaupunkiin. Aukiolla on yleinen lasten leikkipaikka ja toisella puolella ilmeisesti päiväkodin tms. leikkialue. Rusehtavassa talossa on kauppa: Versace Home Collection.






 


Kiertoliittymä, näitä täällä on ihan valtavasti. Ehkä ne pitäisi olla vain yksikaistaisia sillä usein, usein sisempää kaistaa käytetään ohittamiseen, suihkis vaan . . .



 


Kaupungin puut ovat vähän paljaan näköisiä kun niiden oksat on leikattu.



 


Kaupungin liikuntakeskus: pelikenttiä ja uima-allas





 


Liikuntapaikan jälkeen oikaistaan Auditorin parkkipaikan läpi niin päästään Cami dels Castellonsille. Täkäläinen pihjala kukkii, tuoksu on samanlainen, sanoisinko paha, kuten kotimaisessakin pihlajassa. Tie, jonka varrella pihlaja on, on kuvattu aikaisemmin.




 


Sama mantelipuu kuin on jo aiemminkin kuvattu mutta nyt puussa on jokunen kukka enemmän;)



 


Ja sitten ollaankin kierretty kukkula. Koska oli taas siesta-aika niin kaupungissa ei kannattanut etsiä välipalapaikkaa vaan nyt kotiin kahville;)


KS

lauantai 14. tammikuuta 2012

Jack and the beanstalk / Jaakko ja pavunvarsi


Sabado


Tulin juuri teatterista! Naapurin Melanie oli voittanut liput näytökseen ja niistä riitti minullekin istumapaikka. Alcalali on aika pieni kylä noin puolen tunnin ajomatkan päässä täältä. Niin sieltä vaan löytyi ihan oikea teatteri.


Näytelmän Jack & The Beanstalk / Jaakko ja pavunvarsi  esitti amatööriteatteri Careline Theatre mutta ihan ammattimainen esitys oli. Hienot puvut ja lavasteet. Oikein hyvä ja antoisa teatterireissu. Ehkä sain taas muutaman uuden sanan englanninkielen sanavarastooni. Taitaa jäädä espanjan oppiminen haaveeksi vain . . .


"Panto" esityksessä ,esim. tässä näytelmässä äitiä esitti mies ja Jackia nainen, oli laulua ja tanssia ja steppausta yms. Lehmäkin oli oikein hauska, jättiläisestä puhumattakaan. Tämä on joku vanha teatteri esityksen tyylisuunta, vaikea selittää.


Ensi-ilta oli keskiviikkona ja sen koko tuotto meni Denian sairaalan syöpälaboratorion hyväksi.







 


LISÄYS 15.1.: Mainittakoon vielä, että teatterissa sai syödä omia eväitä sekä niitä mitä kahviossa oli myynnissä!! Mitään pukeutumiskoodiakaan ei ollut.


KS