Kiviröykkiöhaudan kunnostusta

Herttoniemenrannassa korkealla Sorsavuorella on prossikautinen hautaröykkiö. Sieltä olen kirjoittanut ja kuvia laittanut viime vuonna tässä kirjoituksessa.

 "Röykkiön tutki v. 1886 J.R. Aspelin (1842-1915), Suomen argeologian ja muinaishallinnon perustaja ja maamme ensimmäinen valtionargeologi (1885-1915). Kaivauksissa löydettiin palanutta luuta ja hevosen hammas. Palaneet luut sekä niiden kohdalla ollut hiili ja palanut maa osoittavat, että paikalla on ollut hautarovio. Koska polttohautaustapa tuli käyttöön vasta keskisellä pronssikaudella, hautaus on tehty 1000-500 eKr. Tuolloin merenpinta oli 7,5-10 metriä nykyistä korkeammalla, joten hautaröykkiö sijaitsi aluksi pienellä kallioisella saarella mantereen tuntumassa." (Lähde: albumit.lasipalatsi.fi)

Tänään oli museoviraston ja arkelogian harrastajaseura ANGO ry:n järjestämä röykkiön hoitotalkoot.
ANGO ry on "adoptoinut" tämän Sorsavuoren ja Kulosaaren röykkiöt kunnostaakseen niitä vuosittain. Tällaista adoptiotoimintaa voi varmasti suositella muuallekin vastaavien paikkojen kunnosta huolehtimiseen.

Kunnostus tarkoittaa kasvillisuuden kitkemistä röykkiöstä, ympärille kasvavien vattupuskien yms. varvikoiden poistamista sekä ikävä kyllä kivien palauttamista paikoilleen. Kivet eivät suinkaan itsekseen vieri röykkiöistä vaan ilkivaltaisesi niitä heitellään ympäristöön.Tämäkin "kivikasa" = hautaröykkiö on rauhoitettu Muinaismuistolailla, joten on syytä antaa kivien olla paikoillaan.

Paikalla oli kymmenkunta henkeä, muuutama ANGOsta, museovirastosta, Herttoniemiseurasta  ja jokunen kaltaiseni innokas muinaisuutta arvostava talkoolainen. Työvälineinä oli puutarha- ja oksasaksia, viikate ja työkäsineitä. Jokaiselle löytyi sopiva tehtävä ja työ sujui kevyen jutustelun myötä.

Kivien välistä puski heinää ja kukkaa sekä kiviä oli taas poissa paikoiltaan. Eräs osallistuja  on jo muutamana vuonna saman kiven kantanut paikoilleen! Olisipa hienoa, jos ensi vuonna kaikki kivet olisivat röykkiössä eikä siellä täällä maastossa.

Tässä viime vuodelta kuvani, josta selvästi näkee kivet jotka ovat röykkiöstä pois joutuneet.

Iso kolo ei hetkessä synny, ehkä ei ihan lapsi ole ollut asialla.

eikä hetkessä korjaannu mutta ei ole enää koloa, puuh.

Tästä lähti pikkupöheikkö pois. Aiemmin siitä on jo sahattu pari pientä puuta, jotka olivat päässeet kasvamaan kun huoltotöitä ei säännöllisesti tehty.

Kylttikin on puhdistunut viime vuodesta.

Kivienkantajilla oli aika raskas työrupeama, kiitos heille! Aika paljon saimme aikaan ja jätimme jälkeemme siistin kiviröykkiön.

Vilpittömästi toivon, että tämä saisi nyt olla rauhassa ja ensi kesänä riittäisi vain kasvillisuuden siistiminen. Tämä, ja muut vastaavat haudat alueellamme, ovat osa meidän kaikkien historiaa, kunnioitetaan menneitä asukkaita ja heidän jälkiään.

Suosittelen myös lukemaan  blogista Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia
"Itäväylän muinaishaudat"  kirjoituksen. 
KS

Vieressä kasvaa kaunis pihlaja marjoja täynnään, Pyhä Pihlajako?

Puotilan kartano ja viikinkejä

Lauantaina kartanolla oli Varjagi-festivaali, siis viikinkejä. Kaunis sää oli houkutellut paikalle paljon ihimisiä. Kartanon salit ovat kauniit, ja kuisti suorastaan houkutteleva pitämään pikku juhlat täällä. Vieressä on Puotilan kappeli, joten häätkin olis kivat;) Kappeli on muinoin ollut kartanon viljamakasiini. Puotilan kartanon historiikki, kliks.

Pihalla on syreenipensas monimutkaisena kasvustona. Tässä saa kiipeillä.

(toisin kuin Pajutilan vähän vastaavassa puussa, älä kiipeile!).

 

Pehtoorintalo Svenkka on myös tosi kiva sisältä, vanhat hirret yms.

Kartanon ja Vartiokylänlahden välissä on laaja viljelyspalsta-alue. Hieno keidas mutta aurinkoisena päivänä varmasti tosi kuuma paikka kuopsutella maata.

Tällä puolella on Puotilan uimaranta, vastarannalla on Rastilan leirintäalue ja sen uimaranta, joka on kyllä kaikkien käytettävissä. Vuosaaren silta (417 m pitkä) ja metrorata on vieressä.

Muutama kauppias ja sepän paja olivat tulleet tänne Varjagi-festareille, samaan aikaan oli Vantaan keskiaikapäivä joten ehkä siellä oli enemmän kauppiaita, harmillinen päällekkäisyys. Lapsille oli kilpiaskartelua ja kivien maalausta. Muurinpohjalettuja ja makkaroita oli useampikin paistopiste.

Viikingit telttoineen ja varusteineen olivat Vartiokylälahden rannalla, täällä on viikingit muinoinkin seilanneet. Lahden perukalla on Linnavuori ja siellä muinaislinna. Tutkimusten mukaan linna on keskiajalta mutta tokihan siellä on elämää ollut ennen linnaa.

Kolmijalka ja sen alla tuli, suuressa padassa valmistuu keitto koko leirille.

Yläkuvassa on soturin kilpi ja alhaalla nuolitaulu.

Viikinkialus Sotka

soudettiin vastarannalle, nostettiin purjeet ja lähestyttiin leiriä.

Leirissä huomattiin tulija, ihmeteltiin kuka on kun kauppiaita ei pitäisi olla tulossa.

Ohikulkumatkalla,pöh, . . . naisen viemisestähän tässä oli kyse, veli tuli peräämään siskonsa kohtaloa. Taisteluhan siitä syntyi.

Kulkijat hävisivät taistelun suuresta uhostaan huolimatta, veneen miehistö antautui - heidät oli pakotettu tälle matkalle. Leirin emäntä oli tyytyväinen kun sai monta orjaa ja laivankin, kyllä olisi päällikkö mielissään kun kaupparetkeltään kotiutuisi.

Ensi lauantaina katson lisää viikinkitaisteluja Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Jee, nämä ovat hauskoja ja antoisi tapahtumia, aina tulee jotain opittuakin. Vielä kun sen neulakintaan oppisin tekemään . . . tai tommoset jalkineet.
KS