tiistai 28. huhtikuuta 2015

Tallinan lankakaupat

 

28.4.2015  UUPS! Kävi pieni joku moka kun poistin Blogilista.fi -linkin niin samalla häipyi tämä lankakauppajuttukin. Huh, löysin sen Googlella,  ja laitan sen nyt tähän talteen. Mietin sitt joskus mihin se kuuluu ja korjaan tietojakin.

Tallinnan lankakaupat

Tällä sivulla kerron Tallinnan lankakaupoista. Sivun ylläpito on alkanut jo kauan sitten = silloin kun vasta aloimme käymään Tallinnan lankakaupoissa ja tietoa löytyi huonosti, jos ollenkaan. Nyt moni jo tietää paikat ja kaupoista on saatavissa tietoa monestakin lähteestä.
Paikoitellen teksti saattaa kuulostaa rautalangasta vääntämiseltä tai muutoin oudolta mutta en ole tekstiä sen kummemmin ruvennut korjaamaan. Näiden siirto Vuodatuksesta tänne Bloggeriin aiheutti aikamoista sotkua tekstin ulkonäköön, siispä sitä olen yrittänyt korjata. Korjaaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Jotain merkkiä, muotoilua tms. kun yritin esim. poistaa niin saattoi tapahtua aivan kummallisia toimintoja yms. Valtavia rivinvaihto- tai kappalevälejä en saanut muutettua ynnä muuta silmään sattuvia rumuuksia. Ehkä olisi ollut helpompi kirjoittaa uudestaan kuin ihmetellä outouksia, mutta ...



HUOM: Tallinnassa saattaa tapahtua muutoksia yks kaks,
niinpä en mene takuuseen näiden tietojen
paikkansapitävyydestä enää kuukauden kuluttua.

Karnaluksista on tietoa blogissa Karnaluks Tallinnassa

Hyvät vinkit ostoksille on Tallinn Tourism -sivustolla, mm. lankakaupat on listattuna.

Tässä kerron seuraavista kaupoista:
1. Karnaluks 2. Löng ja Löngast  /Wool&Woollen 3. Liann Lõngad  4.Pronksi Lõngapood  lopettanut 5. Lõngad "kosmos-kulmalla"  6. Käsitööjaam, Järvekeskus  7. Jolleri, Olde Hansa.


YLEISTÄ HÖPINÄÄ

Raha; Virossa on käytössä myös pienet kolikot; 1 ja 2 centtiset.
Liikenne 
Tallinnalla on julkisen liikenteen sivusto, josta löytyy kartta ja Reittihaku. Sillä kannattaa jo kotona katsoa paikat ja reitit valmiiksi niin jää enemmän aikaa lankojen hiplaamiseen.

Välillä = usein ee-palvelimet ovat valitettavasti niin tukossa, ettei tuonne sivustolle pääse mutta kannattaa yrittää.
Busseilla, ratikoilla ja trollikoilla pääsee hyvin kaikkiin paikkoihin. Reittihaussa voi valita joko Auto tai Julkinen kulkuneuvo. Itse käytän vaihtoehto Autoa kävelymatkoihin, koska tämä antaa yleensä suoremman reitin kuin bussi-/ratikka-reitit.
Hakuun syötetään mistä-mihin, ja "julkinen liikenne" –hakuun myös kellonaika ja päivä milloin haluaa matkustaa.Sataman osoitteena olen käyttänyt pysäkinnimeä Linnahall, se on noin siinä esim. Merekeskuksen kohdalla. 
Ratikka ja bussi
Karnaluksiin pääsee hyvin raitiovaunuilla nro 2 sataman läheltä, ja nro 4 Virun tietämiltä, sekä satamasta myös bussilla nro 2. "Autobussijaam" (tai Keskturg käy myös)  on pysäkki, jolla pitää jäädä pois

Tallinnan julkisen liikenteen hinnoittelu on muuttunut, eikä enää osteta kertalippuja yksitellen eikä kymmenen kappaleen nipussa.  Ja huom. enää ei eläkeikäinen turisti saa matkustaa ilmaiseksi.
Nyt R-kioskilta ostetaan vihreä Uhistkaart (Älykortti, myös Yhteiskortiksi sanottu). Siihen ladataan joko aikaa tai rahaa. Siis: ostan yhden päivän kortin, joka maksaa 2 euroa korttipantti ja 3 euroa päivän ajelut (= 5 euroa)  mielinmäärin busseilla, ratikoilla ja trollikoilla. Tuon 2:n euron pantin saa takaisin kun palauttaa kortin, mutta kortin voi myös pitää itsellään, kuten mä tietysti tein, ja maksaa sitt seuraavalla kerralla vain päivämaksun, tai useamman jos on monen päivän matkalla liikkeellä.
Kulkuvälineessä voi maksaa kuljettajalle käteisellä 1.60 euroa - varaa mielellään tasaraha -  ja älykortilla maksettuna 1.10 euroa.
Lue tästä llinkistä oikeata tietoa.



HUOM: enää ulkomaalaiset yli 65-vuotiaat eivät saa matkustaa ilmaiseksi julkisessa liikenteessä. Etu koskee vain virossa kirjoilla olevia! (21.9.2012 alkaen)

Taksi 
Karnaluksiin menen joskus taksilla satamasta ajan säästämiseksi. Nyt taksit jo tietävät Hermanni-kadun ja sen kuuluisan käsityöpaikan hyvin, niin paljon me suomalaiset siellä käymme. Hermanni-katu on yksisuuntainen, joten sinne ajetaan outoja pikkukatuja ja kujia, älä heti pelästy. Jotkut ajavat isoa Tartu-katua ja taksin oikeudella kääntyvät Hermannille. Taksimatka maksaa n. 15 euroa, riippuu taksin lähtömaksusta, joissa on hieman eroa taksiyhtiöstä riippuen. Katso, että taksamittari laitetaan päälle.


Taksien ikkunoissa on tarrat, jotka kertovat lähtömaksun yms. Ja jos ei pyynnöstä saa kuittia, ei tarvitse matkaa maksaa. Jos epäilet kuskia ja kyytiä, älä mene siihen vaan ota seuraava vapaa auto.


Baltic Guidea kannattaa lukea ennen matkalle lähtöä, ajankohtaisista tiedotteista saa hyvää tietoa ja saattaapa löytyä juuri se vinkki kauppasta, mitä et ole tiennyt olevan olemassa mutta jonka haluat ehdottomasti ostaa tyhjäksi matkallasi. Lehteä on saatavissa sekä Helsingin että Tallinnan satamaterminaaleista.


Kauppojen osoitteita:


KARNALUKS-tukku, K.A. Hermanni 1, II-kerros, avoinna: ma-pe 9-17.00, la 9-15.00,  http://shop.kl24.ee/



LÖNG JA LÖNGAST, Wool & Woollen = WW, aivan lähellä Karnaluksia ,Tartu mnt 60


LIANN LÕNGAD, Kaubamaja B korpuse galerii, I-kerros, avoinna: joka päivä 9-21.00 http://www.liann.ee/

LõNGAD -kauppa Kosmos-elokuvateatterin kulmilla, Pärnu mnt 46, +372 646 3589 / Epp, Vanha, pieni puutalo


ABAKHAN FABRICS, Tartun ja Hermannin kulmassa samassa talossa kuin Karnaluks, Tartun puolella on piha-aukio ja siellä sisäänkäynti.

PUU ja PUTUKA POOD, Vene 6, sisäpihalla, portinpielessä lukee mm. Suklaakahvila ja Masters Courtyard

VeTa, Pikk 6, vanha kaupunki, Raatihuoneen torin tuntumassa


KANGADZUNGEL, Tartu mnt 35. Todella suuri kangaskauppa. Nauhat ja muut tilpehöörit on hyvässä järjestyksessä, jos Karnan sekavuus ahdistaa niin täältä löytyy helpommin.

APOLLO kirjakauppa,  Solaris-kauppakeskuksessa

FOORUM-kauppakeskuksessa: HELLO KITTY -kauppa, LUSH saippuakauppa, Kangas ja Nööp kangaskauppa, ynnä muita paremman tavaran kauppoja

NORDECENTRUM, satamassa:

* VÄVARS kaupassa pellavakankaita, korutarvikkeita, sekalaista askartelutarviketta yms.

* NOVALUX, halpahallikauppa, kaikkea kivaa edullisesti

* RIMI ruokakauppa

* KAHVILA ja RUOKAPAIKKA

SADAMARKET, Vironvilla kauppa on 2. krs. kauppa nro 213 KAUPPA LOPETTAA TOUKOKUUSSA 2015


JÄRVE-keskus, Pärnu mnt 238, Tallinn 11624. Iso kauppakeskus bussi/taksimatkan päässä keskustasta. KÄSITÖÖJAAM on uudistunut ja suurentunut, valikoima on laaja: langoista Fimo-massoihin.
X X X X X X 

KARNALUKS
Hih! Näin tyhjää on ollut Karnaluksin suuressa lankahuoneessa kun ensimmäisen kerran siellä kävimme huhtikuussa 2007, ja silti se oli paratiisi! Kauppa oli vasta avattu ja tilaa riitti. Nykyäänhän se on niiiiin tupaten täynnä että huh huh. Noh, on muistettava, että se on TUKKULIIKE ja palvelee pääasiassa muita kuin meitä suomalaisia neulootikkoja. Alla olevat 4 kuvaa ovat siis ensimmäiseltä käynniltä.


Lankakauppakierros kannattaa varmaan aloittaa tästä tukusta. Näkee sitten mitä on saanut ja mitä puuttuu. Muualta sen sitten ehkä löytää. 
Syksyllä 2012 on varsinkin lauantaisin ollut niin paljon väkeä liikkeellä, että kassajonossa on pahimmillaan kulunut tunti! Varaudu jonottamaan, tai mikäli mahdollista mene arkipäivänä.
 
1. KARNALUKS, Hermanni 1, 10121 Tallinn
Telefon: +372- 601 3373
Telefax:
+372- 601 3373
e-mail:
info@KL24.ee


Nettikauppa: www.kl24.ee   HELMET: Helmic


Avoinna: Maanantai-perjantai 9-17.00, lauantai 9-15.00. Sunnuntaisin suljettu!


(Karnaluksissa maksuna käy (VAIN KÄTEINEN!!  Mitkään maksukortit eivät käy) 2015 keväällä tiskillä oli maksupäätelaite ja kuulemma joku on maksanut kortilla. Itse en muistanut tätä kokeilla niin en varmaksi sano,


Sinne pääsee satamasta ratikalla nro 2, sekä bussilla nro 2. Lippuja voi ostaa sataman R-kioskilta. 

Satamasta kävellään suoraan sinne isolle tielle, eihän muualle pääsekään. Siinä näkyy sitt ratikkapysäkki oikealla, se mantereen eli paksun tornin puoleinen pysäkki. Pois jäädään Autobussijaam-pysäkillä (linja-autoasema) ja kävellään vähän matkaa takaisinpäin niin ollaan Karnassa.
Tässä lisätietoja ja linkki kaupungin liikenteen sivustolle.

Karnaluks-tukkukauppa on aina ensimmäinen käyntikohteeni. Se on siis ISO myymälä.
Täältä ostan puikkoja ja muita neuletarvikkeita, ompelulankaa ja –tarvikkeita. Kaikki myytävä tavara on edullisempaa kuin Suomessa. Soljet ja napit ehdottomasti kannattaa ostaa, vaikka varastoonkin. Langat ovat myös edullisia, jotkut ns. erikoislangat eivät ehkä ole paljoa edullisempia.Monet lankamerkit ovat meillä tuntemattomia mutta tunnettujakin merkkejä on paljon; Rowan, OnLine, Regia yms vain muutaman mainitakseni! Novitan langat eivät ole niin paljon edullisempia, että niitä kannattaisi täältä ostaa, joku laatu saattaa olla edullinen. En ole niin tarkasti vertaillut.


Puikkojen ja tarvikkeiden hinnat on nykyään jo merkitty suht hyvin mutta ei ehkä ihan kaikista hintaa löydy. Tarvikehyllyssä on siellä täällä hintalappuja, joissa on useamman puikon tai tarvikkeet hinta merkitty, jotkut verolla tai ilman, tarkista. Tilanne muuttuu= ajantasaistuu, koko ajan.

Napeissa yms. pikkutarvikkeissa, jotka ovat pusseissa, on hinta merkitty, mutta on epäselvää, onko hinta kappale vaiko pussin hinta. Täytyy vain itse päätellä. Jossain on tükk-hinta siis kappalehinta.


Lankojen pahvilaatikoissa on hinta on merkitty 1-9 kerän hinta ja tukkuhinta ostettaessa 10 kerää. Viimeksi käydessäni ainakin osa hinnoista oli merkitty sisältäen 20% veron.


TUKKUERÄT:
Langat 10 kerää/laatu, saavat olla eri värisiä.

Puikot 10 kpl/kokoluokka (esim. 2.0-3.5 / 4.0-6.0 tjp)
Irtotavaralla ei ole minimirajaa (napit, helmet yms.).

Pellavakankaita on mitattuna pätkiin hyllyssä, mutta saa myös ostaa metreinä - jos on rullassa tai pakassa kangashuoneen puolella.


Nauhat ynnä muut metritavarana myytävät tuotteet mitataan ja leikataan kassalla, kankaat leikataan ns. kangashuoneessa. Tähän systeemiin pitäisi saada korjaus nimittäin jos kassalla monellakin asiakkaalla on 10 putkiloa nappeja, joista jokaisesta lasketaan 7 nappia niin on selvää, että jonossa kestää, ja kestää.

Hinnoissa alkaa pikkuhiljaa olemaan hinta ilmoitettuna myös verollisena, jotkut hinnat saattavat vielä olla merkityt ilman veroa, ilmeisti sellaiset joita me vähittäisostajat vähemmän ostamme. Jokatapauksessa kassalaskussa kaikki rivihinnat ovat ilman veroa, 20% vero lisätään loppusummaan.


Jos haluat kuitin ostoksista, se on pyydettävä kassalla maksettaessa. Kysymykseen "tuleeko nimi" voi vastata Ei, tai jos haluaa firman nimellä, niin sitten sanoo sen. Kuitissa on tuotteiden kohdalla verottomat hinnat. Loppusummaan lisätään 20% vero. Huomioi se, jos laskutat tuliaistavaroita kaverilta.

Yrittäjät huom: ottakaa mukaan Kaupparekisteriote, tai mikälie veropaperi se on nimeltään! Se minkä tuo paperi maksaa, tulee nopeasti takaisin ostoksissa. Rekisteriotteella saa nimittäin pienen "alen".
 
Karnaluksilla on myös nettikauppa, jossa hinnat ovat ehkä hieman kalliimpia kuin paikanpäällä kaupassa, (en ole päässyt selville hinnoitelun periaatteesta).Netistä kannattaa katsoa valikoimaa, varsinkin lankojen tietoja niin voi valmiiksi miettiä mitä tarvitsee ja kuinka paljon. Kaikkia tuotteita ei netissä kuitenkaan ole. Netistä näkee myös kulloisetkin tarjoustuotteet.


Jos menet isomman ryhmän kanssa, ilmoita siitä e-meilillä etukäteen niin osaavat varautua, ehkäpä ylimääräisellä kassahenkilöllä tmsJokatapauksessa varaudu jonottamaan kassalla, älä hermostu.
Tilkkuilijoille tiedoksi:  Karnaluksissa on myös tilkkutyökankaita ja TODELLa edullisesti,n 3-3,50/m Ja laatu on tosi hyvä, amerikkalaisia kankaita!

Karnaluksin talolla on valkoinen päällyste ja talo onkin nimeltään VALGE MAJA., karttalinkki. Tämä teksi on talon katon rajassa ja näkyykin aika pitkälle keskustasta tultaessa.
 
Hermanni katunäkymä (talo on nykyään valkoinen)

Karnaluks on rapussa C

Rappuun tultuasi kulje suoraan eteenpäin ja seuraavasta ovesta sisään ja portaita ylös kolmanteen (vaiko toinen?) kerrokseen. Karnaluksin ovi on vaatimattoman näköinen mutta nyt siinä jo lukee nimi, ennen oli toisin.


Karnaluksin ovi on lukossa, soita ovikelloa ja kohta summeri särähtää (pieni bzzz) ja pääset sisään. 
Hengitä syvään ja ota rauhallisesti;)

Karnaluksista kävelen keskustaan Tartu mnt-katua suuntamerkkinä keskustan tornitalot, Stockman tulee vastaan kun tätä eteenpäin kävelee. Kuvan tyhjälle tontille on jo rakennettu talo.

Karnaluksin talossa on myös kangaskauppa Abakhan. Sielläkin kannattaa poiketa. Nauhat ja napit ova järjestyksessä jos Karnan sekamelskasta et löytänyt haluamaasi. Langat näyttivät olevan ns. kalliita tässä liikkeessä, mutta kangasta varmasti saa edullisemmin kuin kotimaasta, ainakin joitain laatuja.

Puolessa välissä matkalla keskustaan on SUURI kangaskauppa Kangadzungel XXL


2. LÖNG ja LÖNGAST / WOOL & WOOLLEN, Tartu mnt 60.

 Kaupalla on selkeä kyltti seinässä. (Baltic D... on jo seuraava myymälä, en saanut kuvaa ilman tuota toista kylttiä.) Facebook-linkki


Jos haluat erilaista lankaa kuin muualta saat, niin täällä kannattaa ehdottomasti käydä Karnaluksin reissulla, eihän tämä ole kuin kadun yli. Noro-lankojakaan ei enää ehkä kannata "Kosmos"-Löngad kaupalle asti mennä hakemaan.



Kauppias on Eve Uljas, olin sopinut hänen kanssaan tapaamisen ja hän esitteli kaupan kaikki langat. Innokkaasti kirjoitin muistiinpanoja mutta en kaikesta pikakirjoituksestani saa enää selvää;) Lankojen lisäksi kaupassa myydään oman tuotannon neuleita, puseroita, jakkuja, hattuja ja kaulaliinoja. Niitä he ovat tehneet jo monta vuotta tuottamistaan langoista, joten lankojen hyvä laatu on tiedossa ja hyppysissä. Mm. Kaubamajassa myydään W&W:n tuotteita.
Even yritys tuo kaikki langat itse suoraan valmistajalta ja on Noron virallinen Eestin maahantuoja. Langat vyötetään omilla W&W-vyötteillä.




NORO myydään kartioilta haluamasi määrä = vältyt pikkukerien "väärä väri"-aloituksilta kun koko työsi on yhtä lankaa, voit ostaa vaikka vain 10 grammaa jos tarvis on. Kilohinta on ehkä puolet tai 2/3 täkäläisistä hinnoista. Tarkemmin en hintoja tutkinut. Noro-keriä ei ole myynnissä.

Dropsin lankoja on lähinnä villalaatuja, esim. alpakka on nyt -25% alennuksella, kuten täällä kotimaassakin mutta kun lähtöhinta on edullisempi niin alennettu hinta on tosi edullinen. Grignasco on toinen tehdas, jonka lankoja oli alkuperäisellä vyöteellä.




Laatulangat tulevat pääosin Italiasta, Ranskasta, Englannista ja Ruotsista. Luonnonkuidut on valttia, mutta villaa on useita laatuja keinokuidulla terästettynä. Ohutta pellavaa neuleisiin sekä Bockensia nypläykseen, erilaisia Eko- ja Bio-lankoja löytyy. Shetland-villaa Ranskasta, villa-kashmir-viskoosi- angora-sekoitetta Englannista, mm. Knoll, Kid-mohair-silkkiä, Igea. Oi voi, lankatehtaita vilisee muistiinpanoissani ja nettisivuillaan kaikki kehuvat itseään maasta taivaaseen, niin riittäköön nyt nämä kaksi linkkiä.

3. LIANN LõNGAD, Tallinna Kaubamaja B korpuse galerii, I kerros = katutaso.  Avoinna joka päivä 9-21 Kaubamajaan menen sisälle joko Kaubamaja- tai Laikmaa-kadun puolelta katutasosta, jolloinka tulen suoraan haluamalleni kauppakujalle. Tänne pääsee myös Viru-keskuksen puolelta mutta se on aika seikkailua portaita ylös-alas.

Tässä kaupassa on paljon lankoja vaikka tila on suht pieni. Katian lankoja on erittäin hyvä valikoima ja Katian ohjelehtisiä, ohuita merinohuivilankoja yms.Tiskillä on kauniita nappeja ja solkia.

Nettikaupasta voi katsoa mitä kaikkea lankavalikoimassa on. Koko ajan tulee uutta. Jos kaupan hyllyllä ei jotain ole, tai ei ole riittävästi, kannattaa kysyä myyjiltä. Usein takahuoneesta on löytynyt lisää lankaa.
Kaubamaja-katu, taustalla Viru


Liann Lõngad on tässä kaupparivistössä, tuon ihmisryppään kohdalla. Tähän käytävään siis pääsee sisään molemmista päädyistä.


5. LõNGAD (Kosmoksen kulman kauppa, Pärnu mnt 46, +372 646 3589 / Epp


6. KÄSITÖÖJAAM - JÄRVEKESKUS, JÄRVE-keskus


7. JOLLERI, Olde Hansa, Loomekombinaat

 Jolleri Käsitöökamber,  Müürivahe 11.
Tätä vastapäätä on myös pieni lankakauppa (ent. Filati?)
Jollerissa on kauniita koriste-esineitä, uniikkeja neuleita ja muuta vaatetta. Alakerrassa on pieni valikoima lankoja, mutta moneen tarpeeseen niistä kyllä lankaa löytyy. Ihania lankoja oli monta;)
Yläkerrassa on sitten virolaisia lankoja; koirankarvalankaa, liukuvärjättyä ns. vironvillaa, ja sitä oli myös yksivärisenä, huovutuslankoja ja aivan ihanan pehmeätä merinoa. Se on vyötteetöntä ja kerintälaitteella kerittyä erikokoisiin keriin. Ilmeisesti tätä samaa merinoa on myös Pronksi Löngapoodissa.

* * *
Olde Hansalla on rakennuksessaan myös tavaramyymälä. Pellavakauhtanoita, pusseja ja kasseja, eväskoreja, astioita ja laseja. Ne on valmistettu keskiaikaisten mallien mukaan. Ostin yhden kauniin lasin, jota olin jo Olde Hansan nettikaupasta katsellut. Ville tykkää isoista juomalaseista.
Kaupan ovi löytyy siltä puolelta taloa, jossa mantelimyyjän kärry on.




Käsityönä tehtyä kaikkea kivaa löytyy Loomekombinaatista, täältä

Uusi tietsika



Mun hyvä ja kiva tietsika meni pimeäksi. Ihan vaan mustaa ruutua näytti mulle, voi voi. Kauppaan ja Visa vinkumaan. Nyt mulla on uusi kone. Jotain tarvii vähän opetella mutta kyllä tämä tästä. Näppis on vähän hidas, ei oikein pysy mun kirjoitusnopeudessa mukana vaan sanat tahtoo tulla yhteen ja kirjaimia jää puuttumaan. Niin että sorry jos on kirjoituvirheitä paljon.



 MUOKS: Oho, jotain meni pieleen. Mä en tiedä miten mä saan kuvat sinne Picasaan?? Nyt ne näkyy blogissa mutta eitässä  kirjoitustilassa. Voi hemmetti.

Ehkä mä sen vanhankin koneen saan korjattua, jos haluun euroja siihen  vielä laittaa, joku muistijuttu siinä on mennyt rikki. Sen emolevy on mulla nyt tossa semmosena varmuustallennusboxina.

JiHaa! Enää yks viikonloppu tässä kotosalla ja sitt se onkin jo menox The Saareen!
KS