maanantai 29. kesäkuuta 2015

Wau mikä päivä!

Aampäivällä menin H&M:ään vaihtamaan eilen ostamani puseron kokoa pienempään. Hah, se olikin tänään 10 euroa halvempi joten tänään valitsemani 20:n kympin puseron sain kympillä. Hyvä alku päivälle. Niin, ja ekan julkkiksen bongasin metrossa stadiin tullessain: Sinikka Sokka, ihana näyttelijä jolla on upea ääni.

Kampissä treffasin Anittan ja huristettiin dösällä Hernesaaren rantaan missä on just avattu stadin uusin menomesta.

Kuinkas kävikään,  että heti tuli tuttu vastaan: The Teemu! Huh, ihan polvissa nytkähti. Teemu oli just niin ihana ja ystävällinen kuin oon mielikuvan saanut. Koko perheensä ja muutama kaverikin oli paikalla. Pojat siivosivat pöydästä jälkensä roskiin, siis kerta-astiat yms. Ehkäpä olivat tulleet paikalle omalla veneellä?
Kuvan ottaminen oli ihan itsestään selvää ja luonnollista että näin tehdään. Kiitos!


Seuraava tunnistettu henkilö tuli vastaan tuota pikaa, tämän paikan ns. isäntä Sedu Koskinen.

Rantaan on rakennettu konteista kahviloita ja huvilateltta isompaa meininkiä varten.


Rantatuoleja, ja veneellä pääsee ihan tähän viereen. Summa summarum: tuli fiilis ulkomailla olemisesta tai ainakin Hangossa. Eiköhän tästä tule kesän menomesta kunhan kelit paranee.


Rannassa riittää vielä työmaatakin

Stadiin tulevat isot risteilyalukset rantautuvat Hernesaaren toiselle laidalle, nyt on turisteilla hyvä mesta kahvitella tai sushia syödä tms.


Käveltiin sitt mantereelle päin, kaikenlaista nähtävää matkalla olikin.
Pieni punainen mökki ja sen ympärillä viljelyä.


Näiltä main Anittan silmiin osui nelilehtinen apila! Onnen päivä, taas.


Sitten tuli suppalautavuokrauspiste. Mikä ihmeen SUP?. Kaksi rohkeaa lähti kokeilemaan, kolmas on opettaja.


* Pyhän Birgitan puiston kahvilasta oli tänään ollut HS:ssa artikkeli, rakennuksen pinta on jotenkin mustan poltettua kuten Guggenheim suunnitelmassa. Jäi kuvaamatta.
* Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit PDF- julkaisun sivuilla 12-13 on kerrottu alueesta; Eiranrannan uudet puistot palkittiin Ympäristörakenne vuoden 2011 tunnustuksella.

Tässä Harmajan saari horisontissa

ja tuohon kuvaan liittyen seuraavaksi nähtiin Jussi Heikkilän kolmiosainen taideteos Harmaja.
"Jussi Heikkilän teoskokonaisuus sijaitsee Eiranrannassa. Kaksi osaa on sijoitettu Pyhän Birgitan puistoan ja kolmas Pyhiinvaeltajanpuistoon. Haponkestävästä teräksestä muotoiltu kolmeosainen teos perustuu kolmeen Suomenlahden saareen: Harmaja, Tunnholmen ja Sommarn. Saarten muotoisten veistosten pintaan leikattu kuvio viittaa rakkolevään."

Rafael Saifulin´in teos Onni, josta en nyt löytänyt tietoa. Pariskunta tuijottaa merelle.


Aina ei tarvitse olla hiekkaranta tai nurmikkoa auringonottoa varten, käy se näinkin.


Rantaakin on ja Eiranrannan luxustaloista voi ihan vain piipahtaa uimassa.


Rantaan on istutettu kivoja heiniä ja paljon tyrnipensaita, sadonkorjuun aikaan tänne keräämään C-vitamiinit talteen.

Rantakallionpuistossa on komea Koirapuisto, pienille ja isoilla omat osastonsa.


Punainen katto, Huvilakatu ja Kapteeninkatu tulivat myös nähdyiksi.


Kun kerran näillä huudeilla oltiin niin eikun Sikalaan syömään silakat. Kreivin aikaan mentiinkin kun nyt alkaa silakanpyyntikieltoaika ja tänään oli vikat silakat tarjolla. Nam nam. Nää on niiiin herkkua että . . .  annoksessa on kuusitoista = 16 silakkaa ja muusia. Kaikki söin ruotoineen ja pyrstöineen.


Korkeavuorenkadulla asuu myös Andy McCoy! Hän toivotti meille stadin friiduille hyvää kesää kun on näin kaunis päiväkin. KIITOS!


Masut pulleina siirryttiin spåralla keskustaan - ehkä nähtiin vielä Pekka Sauri, mutt en oo ihan satavarma havainnostani.

Kiitos Anitta seurasta! Kaksin on niin paljon mukavampi nähdä ja kokea asioita. Ja seurassa ruokakin on kaksinverroin parempaa, tai noh . . . ehkä silakoista ei enää parempia saa;)
KS

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Neulottua


Kesähuivi itselle valmistui jo toukokuussa mut on jääny laittamatta esille.
Lanka:50 g BC Garn Tussah Tweed, 100% tussahsilke
Puikko: Addi 4.0
Malli: ihan tasapaksu suora pötkö turkkilaista neulosta.


Kirjasta Käsineitä kesästä talveen malli TARJA.
Lanka: BC Garn Semilla grosso, 90 g
Puikot: hiilikuitusukkikset 4.0
Kenelle: jää nähtäväksi sit ku tulee talvikelit, nää on aika paksut. Nyt ilmapuntari näyttää "Vaihtelevaa", eli aika oikeassa on, tänään on satanut ja paistanut ja merellä on ollut kova tuuli.


Samaisesta kirjasta malli HELGA, jonka olen jo kerran tehnyt. Ne annoin ystis-Veelle <3, Nämä saa Erja saaren kylminä öinä pidettäväksi. Kummasti koko keho pysyy lämpimänä kun kädet, etenkin ranteet, on lämmössä.
Lanka: aikoja sitten ostettu Zitron Life Style, 60 grammaa puikoilla 3.25.


Tästä mallistahan peukalon ohje puuttuu kirjasta kokonaan, korjaussivulla se ohje nyt on.


Snurresta huhtikuussa ostetusta lankasatsista on nyt neulomatta enää vihertävä pellava ja TukuWoolit.

KS

torstai 25. kesäkuuta 2015

Sekalaisia kuvia ja asioita

Tosi sakeita sumuja on ollut niin en oo viitsinyt tietsikaa avata ettei tulis kosteusvaurioita;) Juhannus oli ja meni kuin mikä tahansa päivä ja aika. En käynyt kokollakaan. Herkkuruokaa tein itselleni ja palanpainikkeeksi join alkoholittoman siiderin. Alkon mainos "alkoholiton turkoosi-linja" tjsp oli sattunut silmiin ja uteliaisuuttani kävin Alkossa katsomassa mitä on tarjolla. Ostin sidukan ja pienen kuoharin, joka vielä on maistamatta.

Tänne tultiin uusi kärry lastattuna. Hyvin mahduin metron hisseihin ja kiva oli kärryjä työnnellä. Katseitakin keräsin. Usko ei maukunut kärrykyydissä, eli hyvin meni.


Eka kertaa oltiin "ison" laivan kyydissä. Tänne kulkee nyt Marival II joka on yhtiön ns. ravintolalaiva.

Kaikenlaiset kukat alkaa kukkia, juhannusruusu on tosi myöhässä kun on vieläkin vasta nupuilla.


Sateet ja tuulet pitävät ihmisen ja kissan teltassa, tunnelma on kohdillaan.


Jos/kun ei sada, voi grillata kaikkea hyvää ja herkullista: nyytissä on paprikaa, sipulia ja herkkusieniä. Bataattiviipaleet kypsyvät nopsaan ja ovat maukkaita.


Tänään saaressa kävi nokikolari. Sellainen on aina kiva nähdä: vanha uskomus kertoo että nokikolarin näkeminen tuo hyvää onnea. Noh, ainakin saunassa helpottaa kun toisen vesipadan hormin tukos tuli avattua, saadaan taas riittävästi lämmintä vettä.

Mukavia kesäkuun lopun päiviä kaikille, ja toivotaan heinäkuulle hieman lämpöisempiä päiviä:)
KS