perjantai 6. huhtikuuta 2012

Piipahdin Pirkanmaalla

Olipas kiva torstai päivä. Ajokeli näytti hyvältä, ja sitä se olikin, niin päätin lähteä käymään Tampereella kun oli ihan ostosasiaakin. Yksiin liikennevaloihin jouduin pysähtymään Kehä III:lla Vantaalla, sen jälkeen pysähdyin vasta Koskikeskuksen parkkihallissa.
 

Siinä kadulla katsellessani ympärilleni nainen kysyi "Missähän mahtaa olla hotelli Viktoria?" "Öö tuota, luulen, että se on tuollapäin mutta en tiedä kun tässä itsekin etsin omaa kohdettani, en ole täältä!" Siinä sitten naureskeltiin tilanteelle ja kävi ilmi, että hän on Siilinjärveltä. Eipä siinä sitten tietenkään tullut nimiä mieleen ketä kaikkia sieltä tunnenkaan. Seuraava ohikulkija osasi hänet neuvoa oikeaan suuntaan ja minäkin löysin TaitoShopin.

Onneksi en ollut tilannut Helskyn kautta tarvitsemaani, koska sen väristä Sirkka ryijylankaa ei ollut, nyt pystyin katsomaan kaikki kauniit värit ja valitsemaan uuden keltaisen. Ryijyn pohjakankaan ostin ja vielä kivan kirjottavan Huuhkaja pehmoeläimen. Sekä tietysti Sukka sekä Lapanen ohjekuvastot.


Myymälästä voi ostaa tosi-Tamperelaiselle Tampere-kalsarit! Ne oli hauskat. Ja tietysti siellä on paljon kaikkia kauniita tavaroita, joita taas suosittelen kevään juhliin lahjaksi hankkimaan.
Seuraavaksi suuntasin Helmimeri-kauppaan vaikka en helmistä mitään tiedä, mutta kauniita ne on katsella. Yllä olevassa kuvassa on ostokseni sieltä: pienen pieni Helinä-keiju ja semmoinen nauha+lukko-systeemi.
 

Sitten oli vuorossa Lankaidea. Jos olet käynyt siellä viime vuonna niin huomaa, että kauppa on muuttanut ja on nyt Aleksanterinkadulla Koskikeskusta vastapäätä. Kauniita lankoja hyviltä valmistajilta. Ostin kaksi kerää Fabelia sukiksi itselleni.
 

Kaupassa oli toinenkin asiakas. Kuuntelin / kuulin hänen ja myyjän keskustelua "valkoisesta langasta voisi villapuseron neuloa". Myyjä keräsi mahdollisia lankoja ja antoi sokealle asiakkaalle niitä tunnusteltavaksi. Minä ehdotin teeteen Helmi-lankaa ja sitä koeteltuaan hän totesi sen juuri sopivan ohueksi ja 10 kerää päätyi ostoskassiin;)
 

Helmimeressä suositeltiin Kauppahallin "lammaslankakauppaa" nähtäväksi ja Lankaidean myyjä suositteli sitä vastapäätä olevaa kahvilaa. Siispä halliin seuraavaksi. Koskikeskuksen sokkeloissa kulkiessani satuin ostamaan edullisesti 10.00, (hintahaitari 16.70-23.25) Vohvelikirjonta-kirjan Kirja-Kärkkäisen poistomyyntipöydältä.

Joen  Kosken toiselle puolelle oli päästävä ja silta löytyikin Koskikeskuksen takaa hieman kierreltyäni.Yritin mutta en löytänyt K-keskuksen läpi, se oli niin sekava ja remontin kourissa. Koskessa oli aikamoinen virtaus ja pyörteily.
 

Katsoin kartasta ja lähelle pääsin mutta vielä piti kysyä missä  Tampereen Kauppahalli on, ja olinkin jo melkein ovella. Hämäsi kun se on kerrostalojen keskellä eikä ole erillinen hallirakennus kuten olen tottunut hallien olevan.
 

Pidin hallin ovea auki vanhemmalle rouvalle, joka vaikutti olevan erittäin yllättynyt teostani. Eikö siellä Tampereella ole tapana avata ovia ihmisille, entä päästää jalankulkijoita kadun yli?
Kun näin hallin niin ihan ääneen pääsi: OooH, miten hieno! Wau, heti ensi silmäyksellä saattoi todeta tulleensa ihan oikeaan Kauppahalliin isolla K:lla.
 
Myymälöitä on useita joka tarpeeseen, pikaruokakojuja, leipää, kalaa, vihanneksia ynnä muuta, ynnä muuta mitä nyt kunnon hallissa tulee olla kaupan. Kalakauppiaalla näin harvinaisuuden: paistettua lohennahkaa ja muita ns. roippeita. Nehän ovat monen herkkua.
Vihdoin tulin Lammasmaailman myymälälle. Ihania, ihania kotimaisia villalankoja ja kaikenlaisia siitä valmistettuja tuotteita. Upeita.

 
Ja taaskaan en voinut olla hiljaa vaan kerroin asiakkaalle ja lapselleen kuinka ennen heinäpellolle mentäessä maitopullo laitettiin kasteltuun villasukkaan, jotta se pysyi kylmänä ja kahvipullo kuivaan sukkaan lämpimänä pitämiseksi. Myynnissä kun on hauskoja pullon kääreitä!
 

Jo kolotti kahvihammasta ja sen kera kahvion pitäjän itse valmistamaa unelmaisen kuohkeata kääretorttua, Kahvila Aniitta.
 

Söpö kampaamokin osui kohdalle.
 

Brander´ilta ostin perunaleivoksen. Se on kuulemma kuuluisa ja sitä tullaan ihan Helsingistä asti hakemaan! Kuinkas sattuikaan;) En ole vielä maistanut mutta on sen pakko olla hyvää kun on niin komeakin.
 

Seuraavaksi Hallituskadulle Lankaliike Aili Jokiselle. Sielläkin on vaikka mitä kivoja lankoja, kevään uutuuksia oli monta. Uutinen oli se, että Merssi puuvillalanka loppuu ja tilalle tulee Catania Fine. Sitä olikin jo muutama kerä ja se tuntui oikein hyvältä. Catania on yksi suosikkini puuvillalangoista.
 

Tarkoitus oli jo lähteä kotiinpäin mutta matkalla tuli vielä vastaan tutusmisen arvoinen paikka Kehräsaari



 

Lainaan pätkän Kehräsaari-linkissä olevaa tekstiä:

"Kuuluisimman osion tarjolla olevista myymälöistä muodostavat "Pikku Putiikit", jotka ovat suomalaista käsityö-ja muotoilutuotteistoa myyviä putiikkeja.

Voi jösses miten kauniita, kivoja ja idearikkaita tuotteita tuolla on myynnissä. Uskomattomia juttuja osaava käsityöläinen keksii tehdä! Suosittelen käymään! Ja ostamaan!

EDIT: Kiitos Minnalle kommentista, että Elviira onkin vaatekauppa! Jotenkin vain mielessäni oli se Käsityö Elviira *nolo*.
Koskikeskuksesta jäi vielä katsomatta Merletto ja Elviira (kuulutuksista päätellen tälläkin on myymälä tuolla) ja  Lankamaailma sekä Verkaranta mutta täytyyhän jotain nähtävää seuraavaa visiittä varten olla:)  Löysin autoni suuresta ja oudosta parkkihallista kun muistin jättäneeni auton seinän viereen. Parkkiautomaatilla maksamiseen katsoin vinkkiä edelläni maksavan toimenpiteistä. Ulos hallista, tankkaus läheisellä ABC-asemalla ja seuraava pysähtyminen oli Vantaalla Jumbon parkkihallissa! Ehdin vielä Neuleharppujen tapaamiseen Fazer-kahvilaan.

KS

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Neulottukin on;)

Tarvitsin paksut puuvillasukat sinisiin nahkasaappaisiini. Paksut villasukat tuntuu jo liian kuumilta. Tikatasta ostin Drops Paris -lankaa ja tässä lopputulos

Lanka: Drops Paris 100 % puuvilla, 100 grammaa
Puikko: Addi-pyörö 4 mm
Malli: perussukka kärjestä aloitettuna


* * * * *
Ja Ville tarvitsi pienen kaulurin prätkäpuvun ja -kypärän väliseen viileään koloseen.

Lanka: schoeller&stahl Baby Merino, 32 grammaa (lanka on 25 g:n kerissä)
Puikko: Addi-pyörö 2.5 mm
Malli: 2o-2n joustinta
 

HUOM: Tikata muuttaa touko-kesäkuun aikana, pysyy kyllä Itiksessä. Siis jos se ei ole entisellä paikallaan niin etsivä löytää kaupan koordinaateilla: metroasema, linja-autojen lähtölaiturit, poliisiasema . .  Laitan uuden osoitteen Lankakauppalistaan sitten kun se on ajankohtainen.

KS

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Saamarin takatalvi

Mä haluaisin ajella Tampereelle, mutta eihän tämmösellä kelillä viitsi lähteä huviajelulle. Eilen siellä oli ollu ihan hurjasti kolareita.

Ja Poika haluaisi päästä ajelemaan uudella, kiiltävällä menopelillään!
 




Noh, täytyy sen tyytyä kulkemaan tuolla Martillaan, joka onkin ainutlaatuinen! Eka Suomeen tuotu eikä niitä täällä olekaan kuin muutama.

KS

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vuoden 2012 Tallinnan matkailu aloitettu!

Neuleharput olivat lauantaina Virpin järjestämällä ostosmatkalla "Etelä-Helsingissä", muutama vieraileva jäsenkin pääsi mukaan, yhteensä meitä oli 19. Valitettavasti en kaikkien nimiä muista:(
Tietysti ensin Karnaluksiin. Mukana olleet Karna-Neitsyet Daniela ja Sansui osasivat hallita itsensä ja ilmeisesti selvisivät ilman budjetin ylitystä. Omat ostokseni Karnasta maksoivat vain 15 euroa ja ne on jo omilla paikoillaan joten kuvaa muutamasta lankakerästä ei ole.
Laivalla meillä oli kokoustila, joka onkin ehdottoman mukava ryhmän kanssa matkatessa. Osa kävi aamiaisella ja osa illallisella. Minäkin! Olikin ihan hyvää ruokaa ja söin todella paljon kaikkia herkkuja. Ehkä tällaisen illallisen syön toistekin.


Heti alkajaisiksi pidettiin arvonta. Palkinnot oli tehty kotona valmiiksi, kerättiin kasaan, Angelique  eikun se olikin: Paella nosti kasasta paketin, Virpi nosti voittonumeron ja Drucilla vei paketin voittajalle. Oli tosi sujuva arvonta. Mun voittopaketista kuoriutui kaksi Teemu-Nalle tyynyliinaa - tosi kivat - , hyvin imeytyvä Body Shopin Almond Hand&Nail Cream , pienen pieneksi nyytiksi menevä varakassi sekä suklaasydämiä. Just hyvä palkinto mulle: KIITOS Huopatossunen. Mun tekemä pussukka ja tarvikkepalkinto meni Marjalle.

Virpin kanssa vaihdettiin myös privaattipaketit! Virpi on pistelllyt mulle ihanan kissarasian! KIITOS! Mä en tajua miten noin tiheälle kankaalle pystyy mitään pistelemään?? Virpille annoin pienen espanjantuliaispaketin.

Karnaluksista mentiin Liann Löngadin (Liann L:llä on kauppa myös Rocca al Maressa) kautta uuteen Pronksi-kauppaan tutustumaan. Muu porukka yritti mennä ihan väärään suuntaan mutta kyllä mulle annetut koordnaatit oli ihan oikeat ja kauppa tulikin vastaan odotettua nopeammin. Sinne ei ole kuin ehkä 50 metriä Viru-Muurivaheen risteyksestä. Siis siinä missä on muurin vierustalla ne villavaatemyyjät ei mennä myyjien suuntaan vaan toiseen ja kohta pian vasemmalla puolella on Pronksi lankakauppa.


Lankavalikoima on sama kuin vanhassakin paikassa. Vironvillaan on tullut ainakin kaksi uutta väriä, kaunis turkoosipetrooli tms. ja ruska. Ostinkin ruskasävyn mutta jo kotimatkalla laivassa myin sen kanssamatkustajalle, jolle se myös oli just sopiva väri. Mä menen taas parin viikon kuluttua Tallinnaan ja saan itselleni uuden vyyhdin, jos sitä vielä haluan;)

Kiitos Virpille järjestelyistä. Kiitos kivasta seurasta kaikille mukanaolleille!

KS

torstai 29. maaliskuuta 2012

Erilainen lankakauppa SNURRE

Houkuttelin Veen mukaani tutustumiskäynnille Snurreen. Treffit oli Taito Shopissa, missä olikin tosi kiva käydä pitkästä aikaa. Niin paljon niin kauniita esineitä ja tekstiilejä, suosikaa näitä kun mietitte kevään lahjojen ostoa. En saanut tarvitsemaani ryijynpohjakangasta, toki olisivat tilanneet, niinpä taidan joku päivä pistäytyä Tampereella tutustumassa Pirkanmaan kotityön myymälään. Ei hullumpi idea;)

 Bullaa pitkin oli mukava kävellä, tutuilla katukivillä ja maisemissa. SNURRE löytyi vaivatta Hietalahdenkadulta. Minä tietysti tenttaamaan omistajalta kuka oot ja mistä tuut, kun en ollut mistään kuullut mitään vinkkiä mistä tällainen lankakauppias yks kaks ilmaantui. Ihan on pääkaupunkiseudulla ollut ja asunut, mutta touhunnut enemmän tekstiilipuolella niinpä ei ole neuletapaamisista tai -blogiesta tutuksi tullut.
Juurikin tuo tekstiilipuolen tieto ja taito on antanut tälle kaupalle oman ilmeensä ja lankavalikoiman: sisustus. Oikein hyvä teema kun sisustaminen ja "kotoilu" on nyt must-ilmiö ja itse tehty kasvattaa suosiotaan.

Lankavalikoimaa en lähde luettelemaan, sen voitte katsoa kaupan nettisivulta. Ihania kuteita on kerissä ja vyyhdeillä. Niistä syntyy koreja ja säilytyslaatikoita kodin joka tarpeeseen. Ihania paksuja villalankoja, niistähän saa vaikka mitä, jos ei rajoita mielikuvituksen lentoa:) Lattiatyynyjä, seinävaatteita, pannualusia yms. yms. Luonnonkuidut ovat pääasia tässä kaupassa - erilaisia villalankoja ja puuvillaa, hamppua yms. -  Vuorelman Veto taitaa olla ainut sekoitelanka, siis sukkalanka, tällä hetkellä.

Kudekerien yläpuolella pehmoisen pehmeä BC Garnin Baby Alpaca.
Kurssit ovat kuulemma olleet suosittuja, kannattaa tarkkailla nettistä /Facebookista tarjontaa. Myymälän keskellä on suuri ja tukeva pöytä, jonka äärelle mahtuu 12 osallistujaa. Tuoleilla on langan alkuainetta eli lampaantaljoja.

Vee osti muutaman lankakerän/vyyhdin:

 Linkki tähän kauppaan, ja moneen muuhun, löytyy sivupalkista => Kategoriat =>  Pääkaupunkiseudun lankakauppoja - lista.  Kategoriassa Lankakauppoja on nämä kauppojen esittelyt, muualtakin kuin pk-seudulta (ainakin muutama) mutta tietojen paikkansapitävyydestä en sano mitään, tiedot vanhenee ajan mittaan. Tuon pk-seudun listan yritän pitää ajantasalla.

Mainitsen taas kerran, että kaikki blogissani olevat lankakauppaesittelyt olen kirjoittanut omaksi ja lukijoiden iloksi ilman mitään korvausta, ne eivät ole maksettuja mainoksia.

KS

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ah, neuletapaamisessa, oravannahkakauppaa ja outo pyykki


Ou jee! Piiiiitkästä aikaa pääsin Neuletapaamiseen, Soukan Menita Outlet´iin. Oli tosi kiva tavata neuleystäviä, kuulla puheensorinaa ja katsoa mitä toiset neuloi. Nautin kaikilla aisteilla. KIITOS seurasta kaikille! Siellä on kahvion remontti vielä kesken ja neulomistila kävi ahtaaksi mutta sopu sijaa teki.



Ja ne Ihanat ja Värikkäät lankahyllyt! Niissä espanjalaisissa kaupoissa kun oli niiiin sekaista ja vain muutama hylly loppujen lankojen ollessa pusseissa ja laatikoissa siellä ja täällä.


Jo Soukkaan mennessä piipahdin Kampissa uudessa TIGER kaupassa ja kotimatkalla menin uudestaan katsomaan tarjontaa. Niin paljon niin kivoja niin edullisia tavaroita!

Oravannahkakauppaa  tuli pitkästä aikaa tehtyä. Marjaana lähetti tosi, tosi nättejä kissakankaita, joista ompelin kässäpusseja.

Ranneroikottimet
Tavalliset kässäpussit
Tarvikepussukat


Vaihtarina sain hyvät, nätit ja paksut patalaput! Kiitos! Mä otan nämä Saareen kun siellä keittokatoksella ruokaa tehdessä ja lettuja paistaessa tarvii hyvät patalaput. Kuvassa ne on koekäytössä Siskonmakkarakeittoa keittäessäni. Ai että oli hyvää kunnon keitto ja ruisleipä, namskis.

 Eilen pyykkikoneessa oli outoa pyykkiä;) tuossa luukun reunalla se näkyy.

Poikamiehen hiihtovaatteiden seassa pyöri myös Haicom HI408BT GPS! Ilmeisesti se selvisi hengissä ja saattaa vielä näyttää/tallentaa tulevat urheilulenkit.

KS

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Himassa ja Stadilla



Tiistaina oli pakko mennä Stadille asioille. Ah ja voih, oli kyll taas ihana kävellä Espalla ja torilla yms. Espalla oli pari uutta ylellisyysmyymälää, joidenka kauniita tuotteita oli kiva katsella, onneksi hintalaput eivät olleet esillä;)

Iittalan myymälässä imin itseeni väriterapiaa! Kauniita ja ihanan värisiä uusia astioita on tullut markkinoille! Teeman turkoosi ja oranssi, Korento, Taikan pöllöt (noh nehän nyt on jo vanhat mutta ...) Kotikaupunki Meri muki mulla jo onkin.

Bockin talon käsityöläisten tuotteet, oih, olisin voinut ostaa monta kivaa juttua, mutta ei siinä ähkyssä uskaltanut kukkaroa avata, olis tullut ostettua vaikka mitä. Onneksi en tuhlannut kaikkea rahaani Espanjassa, jotain pientä kotimaista voin hankkia kesäksi.

Metrolla stadille ja takas, siitä en nyt puhu mitään, uhhuh:(

Himassa oon pikkusen siivoskellu. Oli täällä kyll siivottu mutta keittiön työtasoilta löytyi jos jonkinlaista roskaa ja tsiljoona murusta. Ja kissankarvoihin kompastuu.
Postin lukemisessa on mennyt tovi jos toinenkin. KIITOS kaikille joulukortin lähettäneille. Sainhan näistä kyllä e-meilillä tiedot etelään mutta oli kiva katsoa ja lukea ne ihan oikeasti.


Tänne on kertynyt monta viskikoteloa! Osa on peltiä osa kovaa pahvia. Jos joku tarvii tämmösiä niin mielellään saa, siis täällä Stadin alueella, esim neuletapaamisessa annettavaksi tms.  Kirppikselle vien ens viikolla jos kukaan ei halua.


Onneksi kevät jo tekee tuloaan, aurinko paistaa ja lumet sulaa. Lähtiessäni etelään sanoin tulevani keväänkorvalla. Tiistaina oli Kevätpäiväntasaus, ja siitä se kevät alkaa ja johan se terminen kevät on täällä!

Lauantaina pääsenkin sitt piiitkästä aikaa neuletapaamiseen Soukan Menita Outletiin! Jee! Tapaamisiin!

KS

PS Kommenttien KIRJAINTARKISTUS: se on mulla nyt hetken päällä kun roskakommentteja oli tullut puolessa tunnissa ihan valtava määrä. Sorry ku nyt tulee vaivaa mutta eiköhän Vuodatus saa nuo taas kuriin.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Adios Teulada! - Hola Helsinki!


Domingo

Alicante-Kööpenhamina-Helsinki

Lento DY3164 toivottavasti laskeutuu kotimaan kamaralle 18:30!

Neljä kuukautta meni hurjan nopsaan. Paljon näin ja paljon jäi näkemättä.

KIITOS Maijalle ja Rofelle, että sain käyttää heidän kotiaan.

Kaikenlaiset kauniit kasvit alkavat juuri kukkimaan.


 
Näkemisiin
KristiinaS

lauantai 17. maaliskuuta 2012

St Patrick´s Day 17th March 2012


Domingo


Aika isot juhlat ovat täällä asuvat irlantilaiset saaneet aikaiseksi. Monen baarin ja ravintolan edustalla soittaa musaa jokin bändi tai trubaduuri. Guinness olutta on tyrkyllä ja ko. olutfirman mainoskamaa on jaossa ja hienon hatun saa yhdellä Guinness tuopillisella. Maija halusi hauskuutteluhatun;)



Paikalliset "Leijonat"  -  Teulada Moraira Lions  -  keräsivät ämpäreihin avustuskolikoita
Näköjään kesä on tulossa, koska turisteja kaupunkierroksille kuljettava juna on ilmestynyt katukuvaan.
Aurinkoinen ja lämmin päivä oli kaupungilla kuljeskella.
KS

Restaurante El Pou


Viernes
Päivällä kävimme Morairan torilla ja samalla varasimme pöydän illaksi ravintola El Pou´sta (Kaivo). Päivänvalossa oli hyvä ottaa pari kuvaa:
Varasimme tämän pöydän:
Ensin saimme ravintolan oman alkupalan: pieniä pasteijoita, joissa sisällä tomaatti .. . jotain ja oliiveja, pieniä vastapaistettuja sämpylöitä ja persilja-aioli sekä tomaatti . . . jotain. "Tomaattijotain" on jotain mille ei nyt löydy oikeata nimeä.
Tilattuna alkupalana Maija söi katkarapucoctailin, minä ja Rofe syötiin parsaa. Näissä kaikissa oli tosi hyvä kastike: majoneesiin sekoitettuna ketsuppia, konjakkia, tabascoa, pippuria ja puristettua appelsiinia.
Tässä se sitten on minun kaniannokseni Conejo aioli , lisänä riisiä, uuniperunan puolikas ja vihanneshöystöä. Annoksessa oli monenlaisia kanin osia, myös maksa (ja ehkä sydän tai muu sisäelin). Kani oli syötävä sormin, koska palat olivat niin muhkuraisia, että ei niitä voinut veitsellä ja haarukalla käsitellä. Lihaa oli tosi paljon mutta lautaselle jäi yhtä paljon roskaa = luita ym ei syötävää. Maku oli hyvä, ei mitenkään erikoinen siis ei maistunut riistalta tai miltään muulta mihin sitä voisi verrata. Annoksen kuvauksessa oli mainittu valkosipuli mutta se ei maistunut, eli ilmeisen onnistunut maustaminen. Jees, oli kiva ja maukas kokemus.

Maija ja Rofe söivät Cordero al Horno = lammasta uunista. Liha oli tosi mureata ja maukasta. Lisukkeet olivat samat kuin minulla. Annos oli niin iso pala koipea, että kumpikaan ei ihan kaikkea lihaa jaksanut syödä. Jälkkäriksi me Rofen kanssa otimme kahvit.
Laskun kanssa tuotiin toisille lasillisest Cavaa ja mulle tosi hyvä persikkajuoma.
Ravintolassa oli tosi hyvä palvelu. Pöytään tuotiin hammastikkuja, joidenka tarpeen tarjoilija oli huomannut ihan itse. Minulle tuotiin kosteuspyyhe kaninsyöntini jälkeen. Minä sain alkoholittoman  "laskujuoman", eli tarjoilija huomioi, että en juonut alkoholia. Lähtiessä tarjoilija toivotti minulle hyvää matkaa; päivällä pöytää varatessa oli tullut puheeksi, että matkustan piakkoin.

Autolle kävellessämme saimme nauttia monen musikantin soitannasta, niitä oli siellä ja täällä ja ihmisillä Guinness-hatut päässä ja tietysti tummaa juomaa kolpakoissa. Tänään aloitettiin viettämään St Patricks Day´ta. Juhlaa kestää sunnuntaille asti. Kaupungin valoheittimet oli laitettu vihreälle valolle.
KS

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kaksi patsasta

Jueves
En viitsi selata kirjoituksiani katsoakseni olenko jo näyttänyt nämä Morairassa olevat patsaat. Jos ne on jo olleet esillä niin sovitaan, että kertaus on .. jne..

Fishermans homecoming - Kalastajan kotiinpaluu
Silent spectators - Hiljaiset katselijat
En nyt ole ehtinyt retkilleni enkä muutakaan päivittämään koska Maija ja Rofe ovat tulleet tänne kotiinsa. Tiistaina kävin hakeassa Benidormin bussiasemalta. Olin tietysti katsonut reitin mutta tiellä olikin tietyö, joka sotki suunnitukseni. Muutaman kerran yritin löytää oikeaan paikkaan mutta sitten alkoi tuntua siltä, että menen aivan sekaisin suunnista. Pysäytin auton, pysäytin ohikulkijan, joka hyvin avuliaasti hitaasti ja selkeästi espanjaksi selitti ja näytti suunnan ja pari tuntomerkkiä matkan varrella. Huh, löysin perille ja loppu hyvin kaikki hyvin.
Moottoritietä olisin päässyt suoraan ja nopeasti sinne mutta halusin ajaa vähän pienempää tietä. Näin sitten matkalla monta uutta paikkaa. Tie kulki Altean kaupungin läpi. Olipas se ruuhkainen paikka, oikeastaan se olikin ensimmäinen liikenneruuhkani täällä. Ja niitä maantiepyöräilijöitkin oli kaiken seassa puikkelehtimassa.
Huomenna Maija lupasi tarjota illallisen espanjalaisessa ravintolassa. Jee, kiva kun pääsen sellaisenkin kokemaan. Tänään jo katsottiin pari vaihtoehtoa ja toisen niistä sitten valitsin. Ja päätin jo ruuankin: kania ajattein syödä! En ole ennen sellaista syönyt ja tuskin toista tilaisuutta ihan heti tulee. Kaneja on ollut markettini lihatiskilläkin myytävänä.

KS