perjantai 20. helmikuuta 2026

Neuleilta

Torstaina oli kiva neulomisilta Taito Varsinais-Suomen Raision toimipisteellä. Mukana oli myös Vuonueen Piia mukanaan kaunita käsinvärjäämiään lankoja. Ja Ihtiriekkoknitsin Jenna, joka neuloi Neulottu Kalevala III kirjaan tulevaa neuletta ja muutama romaaninsa oli myös myytävänä.

 


Neulejumille kyytiä oli illan teema, ja eiköhän kaikkien neulejumit selvinneet, ainakin autettiin eteenpäin. 



Pyysin Jennaa ottamaan tällaisen potretin jonka sain nyt liitettyä hakemukseen Turun Keskiaikaan osallistumista varten. 

 

Päällä mun ihan lempipusero Breathin Space vuodelta 2016! Edelleen hyvässä kunnossa. Kiitos Nea hyvistä langoista ja ihanista väreistä.

Kotisukkiin olen neulonut uudet terät Vuonueen Tarmo langalla. Varsi on Urpolan tilan superpehmeätä villalankaa ja halusin ne säästää.


 KS

tiistai 17. helmikuuta 2026

Laskiainen

 Meillä on syöty laskiaispulla lautaselta lämpimän maidon kera. Miten teillä?

 


Aurajoki on hyvässä jäässä. Förille ei enää voitu murtaa jäähän kulkuväylää niin tilalle rakennettiin 'jääsilta'. Turkulaiseen kaupunkikulttuuriin kuuluu Aurajoen jäällä pasteeraminen. Joka vuosi se ei ole mahdollista.









 Kauniit jäätaulut ovat kärsineet kolhuja.




 KS

sunnuntai 15. helmikuuta 2026

Villapusero

Kauan tekeillä ollut pusero on vihdoinkin valmis, sopivasti pakkasille.

 



Langan olen ostanut 2023 toisilta Folkkiajavillaa festareilta. Silloin tapasin Idänekhräämön ekan kerran ja odotukset oli korkealla. Enkä pettynyt, lankatarjonta oli hyvä, kuten edelleenkin. Päädyin ostamaan Helmiäistä värissä Ketunhäntä, 300 grammaa.

 


Nyt siitä on käytetty 230 g annijuutiknits Paju-puseroon. Tämä on toinen, ekan neuloin lyhythihaisena.
Helmaa ei tullut kaunista kuviota koska unohdin, että kaavion neliöruutu onkin nurjasilmukka eikä oikea, kuten yleensä.



Puserosta tuli sopiva ja kiva ja väristäkin tykkään vielä. 



 KS

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

Pakkaspäivä ja Kalevalan laulantaa

Onpas kylmä! Lisää energiaa tulee, kun Turku Energia käynnistää yhden kattilan tässä voimalassa, joka on aivan mun lähellä. 



 

Lämmintä villaa on päässä vuonna 2011 Fritidsgarnista neulomani huovutettu ja neulahuovutuksella vanamokoristeltu hattu, jaloissa Vuonuetta sekä säärystimet että kengät, ja se superlämmin takki.



 

 

 

Tämä on hyvä kirja päästä sisään Kalevalan tarinaan. On selkeä henkilökartta, sekä henkilöhakemisto kuka kukin on. Runot pähkinänkuoressa. Opas Kalevalan lukemisee yms. hakemistoja, joista selviää paljon perustietoa. Suosittelen.

Kaupunginkirjastossa oli oikein kiva ilta maanantaina: laulettiin Kalevalaa! Vierailijoina olivat Ilona Korhonen ja Maari Kallberg, alansa tohtoreita molemmat. Noin 40 meitä oli ja laulu sujui mainiosti. Runo 31 oli tänään vuorossa, ajankohtaisesti Kullervon tarina. Ilonan laulama kuultiin myös runoa 32.


Kyllä olikin oikein kiva laulaa yhdessä. Meditatiivista. Ja saimme kuulla runolaulusta yleensä ja sävelmistä, joita käytetään ja voidaan vaihdella ihan lennosta. Jatkoon meni mulla tämä tapahtuma.


Kerran kuukaudessa lauletaan musiikkiosaston Stagella, järjestäjinä Turun Seudun Kalevalaiset ry ja Kalevalaisten Naisten Liitto.
Maanantaisin 2.3., 13.4., 4.5. ja 1.6. klo 18.

KS