tiistai 19. toukokuuta 2026

Neulematka Gotlantiin

Anki ( Ullrike by Anki) järjesti matkan Gotlantiin ja matkaan lähti 40 neulojaa! Turusta Tukholmaan ja sieltä Wikströms Busstrafik bussilla Nynäshamniin ja laivalla yli Visbyhyn. 


 

Majoituttiin Scandic Visbyssä. Torstai-iltana olin matkustamisen jäljiltä niin poikki, että iltakävely kaupungilla jäi tekemättä. Jano oli kova ja hotellin hana vesi niin kamanlann hajuista ja makuista että huh-huh. . . pakko sitä oli juoda koska en jaksanut kävellä respaan ostamaan pullovettä.

Perjantaina aamiaisen jälkeen suunnattiin Gotlannin eteläosiin ja kävimme Gotlands Spinneri. 


 

 

Oratuomea kasvoi joka puolella tienvarsilla.

Ja villitulppaania keltaisenaan, sekä kaupungin puistoissa että maaseudun nurmilla.


Lounas nautittiin Holmhällar pensionatissa. Savustettua lohta, perunaa, porkkanaraastetta ja herneitä. Ihan maukasta.


 

Raukkeja oli rannalla mutta en sinne asti ehtinyt kävellä, tällaisen "mikälie bunkkerin" näin.


Tuolta sitten eniten odottamaani paikkaan Ansarve Farm 'ille. Olin kevään seurannut heitä ja karitsoita. Valtava lauma lampaita olikin tässä läheisellä pellolla, niitä on lisää toisaalla. Täällä olikin meille katettuna ruusukupit ja maukkaita leivonnaisia, siis tyypillinen ruotsalainen Fika!

 







 

Lauantaina ensin villapesulaan, ruotsin suurimpaan Ullkontoret. Opastus oli erinomainen ja paljon tietoa saimmekin, mm. koneiden matkasta espanjasta  . .  muutama sattumus oli matkalla mutta niistä selvisivät ja loppu hyvin kaikkki hyvin.

Paljon villapaaleja ja häkkejä, puhdasta ja pestävää villaa. Monta konetta villat käyvät läpi kunnes ovat valmiita kehräämöille.






Ehdottomasti paras oli tämä suuren suuri villakasa johon oli lupa kaatua! Kun en ihan uppeluksiin mennyt niin vielä vähän käsillä kahmaisin villaa päälleni. Ylös nouseminen olikin sitten haaste sinänsä, tietysi kuvausassistentti senkin ikuisti!




Tuolta ajoimme huomattavasti pienempään laitokseen, Stenkyrka Ullspinneri. Pikkukehräämö, jossa paljon käsityötä ja kuvauskieltp yrityssalaisuuksien varjelemiseksi. Myymälänsä oli aika sekava ja paljon muita kuin heidän omia tuotteitaan, mm. saksalaisia harjoja.

 

Vielä päivään mahtui matka pohjoiselle Fårön saarelle. Siellä lounas, joka oli perinteistä gotlantilaista ruokaa: paistettua pekonia, keitettyjä perunoit ja sipulikastiketta. Pekoni oli sellaista ruokaisampaa leveämpiä siivuja kuin normi aamiaispekoni. Tämä oli monelle syömätön paikka mutta mulle maistui hyvin.


 

Sitten raukkeja katsomaa. Oli ne suuria ja ihmeellisiä, kiva nähdä niin monesta dekkarista tutuiksi tulleet muodostelmat. Mä kuvasin kaukaa koska en taaskaan olisi ehtinyt lähelle menemään, mutta . . . no can do. Siispä kuvasin makrolla maastosta pienen kukan.








 

Illalla hotellin aulassa Eurovision kisakatsomo, johonka Hanna oli tuonut kivasti rekvisiittaa.


 

Sunnuntaina aamusta lähtö takaisin mantereelle ja Tukholmaan. Siellä aikan kului kahdessa kahvillassa, toisessa söin Damsugaren ja toisella Budapestin. Hyviä leivareita molemmat.

Ostokset ovat maltilliset: yksi vyyhti gotlannin villaa, Uskolle karvalelu, paikallista Sinivatukka-hilloa = Salmbär sylt, pari silmukkamerkkiä ja laventelituoksupussukka. Sukat, jotka eivät tulleet kuvatuiksi ja laivalta Anthon Berg marsipaania

Vielä Visbystä muutama kuva: 

 

Merenkulkulaitoksen talo

Visbyn vankila


















 

Reissu oli ihan ok mutta aikas raskas mulle kun tuo liikkuminen on niin hidasta, paljon jäi kokematta, näkemättä ja maistamatta.

KS 

 

 

 

maanantai 4. toukokuuta 2026

Kesäbaskeri



Värikäs kesäbaskeri!



Lanka: schoellerstahl Limone color monivärinen ja vaaleanpunainen.

Malli: Kirjasta Knitted Lace, Design "Lerke III" Siis pyöreä pöytäliina. Liina ohjeen loputtua aloitin kavennuskerrokset ja sitten vain pari ilman kavennuksia, lopuksi joustava päättely.





Tämä saattaa kuitenkin olla liian lämmin mulle kesällä pidettäväksi, eli taitaa mennä kierrätykseen.


Tässä sama malli joulun väreissä neulottuna, ja tietysti ohuemmalla langalla.

 

lauantai 2. toukokuuta 2026

Nätit sukat

TiinaKuun mallista 'Jos tahdot niin' toiset sukat. Jämälankoja ja mun mielestä kivat värit, Handu, Lanitium ex Machina ja Rainbowool. 

Toisessa sukassa on varvaskohta erivärinen ja se pieni kuviokin meni vähän väärin mutta "taitanneeko tuo"?



Tein yksi koko pienemmät ja ne ovat nyt sitten liian pienet mulle 😢 Ei mahdu nilkan kohdalta jalkaan eli joku sironilkkainen saa nyt nätit sukat! Se ei ole tuo latvianbraid joka kiristää vaan kantalapun aloituskohta. 



 

 Mulla oli näin kiva vappupallo!


 

KS

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Väriä kotiin!

Usko rrrrrakastaa❤️ tätä uutta mattoa! En saanu sitä edes avattua kun jo kissa oli sen kimpussa. Kissa tietää: villaa.




Keväistä ilmettä kotiin. Tuolit saivat uuden värin ja päälliset. Ja uusi matto.


 






 

Maalaaminen on aika työlästä kun noissa on nuo pienat. Hiominen on raskasta.
Vanha matto päätyi aulaan.

 

Multa sais nyt hakea pari mattoa pois. Kotimaista räsymattolaatua Elseltä.

KS

torstai 9. huhtikuuta 2026

Cat Knit Pullover eli Kissapusero

TaDaa! Se on valmis! Kissapusero!


 

Vuonueen Wilhelmi kampalanka, värjäämätön valkoinen ja harmaa, siis lampaiden omat värit.


 


Andrea Rangel Cat Knit Pullover ohjeella. Mitkään mitat eivät osuneet kohdilleen, mallitilkun tein pyörönä. Tuli tästä sentään ihan siedettävän kokoinen lopultakin vaikka vaikutti kyllä jättiläiskokoiselta. Hihat ovatkin tosi leveät ja oudon malliset mutta en ruvennut muuttamaan kun huomasin vasta rannetta lähestyessä, että olis pitänyt kaventaa toisin ja tiheämmin.

Ohjeesta poiketen tein helmaan käännetyn päärmeen koska en halunnut joustimella mahdollisesti pussittuvaa helmaa. 


 

Kaarroke olisi voinut olla vähän kapeampi mutta yksi kissa on 36 silmukan levyinen niin enpä uskaltanut lähteä sooloilemaan. Myös kaulan tein korkeammaksi kuin ohjeessa, joka oli aikas laaja. Kunpa olisin ymmärtänyt tämän heti alussa niin olisin tehnyt väliaikaisen aloituksen jolla olisi saanut siistimmin silmukat puikolle jatkoa varten. 

 

Netistä olen lukenut, että samoja "ongelmia" on ollut muillakin.


Nurja puoli kirjoneuleessa


 Sileä oikea ja nurjapuoli


Tämä on siitä hyvä nyt, että voin varmasti pitää kesälläkin kun lanka on ohut.



Tässäkin kuvassa (kuten ensimmäisesäkin kuvassa) näkyy kuinka hiha kuvion jälkeen rutussa koska se on aivan älyttömän leveä tuossa hiha-vartalo erottelukohdassa.

KS 

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Pääsiäinen!

 

 💛 Iloista pääsiäistä💛 !

 


 

Kiitos kortista Outi 💛💚.

Kortin on käsityönä valmistanut floristi Mari Heininen @kranssiaitta

KS 

tiistai 31. maaliskuuta 2026

Sitä sun tätä

Olin Jenna Kostetit uuden kirjan julkkareissa Kansallisessa Kirjakaupassa. Kiva tilaisuus ja haastattelu avasi kirjoittamisen taustatyötä. Esim. kirjan erään tapahtuman päivän sään hän on tarkistanut sanomalehden arkistosta. Kun kirjan henkilö kulkee kaupungilla sateessa niin sinä päivänä on oikeasti satanut. Uusin kirja on trilogian kolmas osa Yöperhosten talo, joka edelleen sijoittuu Turkuun ja kertoo Ahlgrenin suvun tarinaa iloineen ja suruineen sekä Hamburger Börsistä.
Edelliset osat Sinisiipisten saari ja Valkoisen linnun kaupunki olen lukenut ja tykkäsin kovasti. Tämän uuden teoksen saan luettavaksi kirjaston jonon edetessä minun jonotusnumerolle asti.




x x x

Kevään viimeinen +65 disco tuli rokattua. Vimman talon rapussa on näin kaunis ikkunamaalaus.

 

 

Taas oli paljon hyviä ja ajankohtaisia esitteitä jaossa. Ikäihmisille on Turussa aikas paljon kaikenlaista toimintaa järjestetty. Nyt odotan Yhteisen tulen äärellä - nuotiotapahtumaa. Se oli niin suosittu, että kaikki paikat olivat varatut varmaakin 10:ssä minuutissa.



x x x

JYMY-jäätelökioski on laskeutunut Turun kauppatorille. Varma kevään merkki!


Mulla on uusi narureppu, väriltään sopii Jymy-kioskiin ;)


Pääsiäinen on jo ovella. Ostin torilta kukat sekä juurekset ja perunat.



Pulleita pajunkissojakin on myynnissä, en osta.


 KS

maanantai 16. maaliskuuta 2026

Kevätkukka

Kevään alakuloon piristykseksi keltainen tulilatva.


 

Pari maalattua sähkökaappia. Näitä on kaupungilla paljon, piristävät nämäkin.




KS 

torstai 12. maaliskuuta 2026

Gotlantiin toukokuussa


 

Mä olen varannut käsityömatkan Gotlantiin, sen järjestää Ullrike by Anki, (loppuunmyyty).

Nyt mä kysyn, onko täällä lukijoissa joku lähdössä samalle matkalle? Olis kiva etukäteen vähän fiilistellä ja jutella matkasta.

Jos oot Turusta tai lähikunnista niin voitai tavata vaikka kahvin tai neulomisen merkeissä. Matkaan on vielä aikaa mutta nyt olis hyvä aika valmistella ja varustautua matkaan. Mikä neuletyö mukaan, mitkä ois hyvä kengät yms. 

Laita kommetti niin otan yhteyttä.

KS A