sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Roosa-huivi




Viimeisenä joululahjana valmistui, jo pari päivää sitten, Roosa-huivi.




Lanka: Florica, 150 g
Puikko: Addi-pyörö 4.5
Koko: 120x180x120
Ohje: Ullaneule 02/05

Ohjeen vasemmalle kallistuvan kavennuksen "takareunasta oikein yhteen" muutin "ylivetokavennukseksi". Tällä langalla tuo takareunasta-kavennus näytti jäävän  kovin koholleen.
Huivi kävi villanhoitoaine-kylvyssä ja pingotuksen jälkeen se on oikein pehmeä, ilmava ja kookas.




KS

tiistai 18. joulukuuta 2007

Wau, mikä herätys!




Edit. Blogin päivittymisen syynä on korjaus Tallinan lankakauppa jutussa. Liann Longadilla on uusi osoite.
- - - - - - -
Nukuin sikeää unta.Edes kissa ei ollut herätellyt tepastelemalla päälläni. Huoneen ilmakaan ei ollut tunkkaantunut niin, että olisi pitänyt herätä hengittämään raittiimpaa ilmaa.

Pimpelipom! Pimpim! PIMPOMPIMPOM! Unessa jokin ääni häiritsi. Muuttui kovemmaksi, säpsähdin vaativaan pimputukseen. Whoom, ylös sängystä, pikavilkaisu ulos: postiauto pihalla! Juoksujalkaa alas, ovi auki juuri kun postimies oli poistumassa.
Paketti, olkaa hyvä! Onneksi päälläni oli Viivi&Wagner yöasu, kehtasi sen postimiehelle näyttää.
Minulle paketti? Kotiovelle? Jo on aikoihin eletty. Kiitos kiitos paljon, hyvää joulua.

Missä silmälasit? Iik, tässä se on: Arjan paketti, jota tiesin odottaa mutta en näin kookasta ja komeasti kotiin asti.



Sakset, missä sakset? Pakkausteipit poikki ja äkkiä. Kissat pois jaloista, juu juu saatte ruokaa ihan just. Mams vaan katsoo mitä täällä on. Saatte sitten laatikonkin leikkeihinne.



Herkkukori täynnä ihania herkkuja, nami nam. Ja vielä paperoitu paketti. Saahan sen avata jo? Eihän tarvitse säästää jouluksi? Eihän? Ei, kyllä sen saa varmasti avata jo. Rapinaa raps raps rips!

O´LaLaa!




Ja samat vielä ulkovalossa kuvattuna:


Oi voi ja huh huh! Onpa kauniit värit ja niin ihanan pehmoista villaa. Kaukaa, kaukaa Uruguaista.
Kyllä näistä passaa neuloa. Voi että, sanattomaksi meni aamutouhut.


Maltoin sentään laittaa kahvin tulemaan ja syvennyin mukana olleeseen korttiin, joka onkin jännittävä monikerroksinen, mikä ei valitettavasti kuvassa näy. Ihan tuli tippa silmään korttia lukiessa.


Arja, kiitos aivan ihanasta lahjasta ja sanoista <3 data-blogger-escaped-br="">


Joulun rauhaa, rakkautta sylin täyden saa,
kun itse jakaa ystävyyttä, hyvin vaeltaa.
Arjen pikku tähtiä jos antaa pitkin vuotta,
ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta.



Varmasti ymmärrätte, että olen aivan otettu tästä muistamisesta.

Kristiina

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Joulutervehdys



Tässä se bannerikuvissa muutamana palasena ollut kuva on nyt kokonaisuudessaan. Tonttua sen pitäisi esittää mutta broidini sanoi sitä punaiseksi lumiukoksi!








Niin monta e-osoitetta katosi tietsikan puhdistuksen yhteydessä, että moni nettituttu varmasti jäi ilman tätä e-korttiani. Pahoitteluni.

Kuvattu heinäkuussa teltan pihalla. Tuo juhannuksena aloitettu joululiina ei ole vielä valmis, puuttuu vielä 50 mallineulekerrosta ja tietysti 50 välikerrosta. Saas nähdä kuin mun käy;)


KS

lauantai 15. joulukuuta 2007

Joulupaketteja




Kummasti noita paketoitavia lahjoja kertyikin vaikka tuntui, että vain muutaman olen tehnyt. Osahan tulikin paketoitua jo aiemmin kun ne menivät postitse Englantiin. Taitavat tänään ne avata kun viettävät "pikkujoulun" ensin kotonaan nyt ja oikean joulun Pariisissa.

Jos käytin mielikuvitustani Kissahattuja tehdessäni niin myös niiden paketointi oli luovaa työtä;)

Hatut pukkipaperiin, lahjanarua ja nimilappu. Sitten yhdistin kaikki kolme pakettia oikealla narulla. Siihen solmin pakettien väliin hiiriä (kissojen hiiripussista). Paketit lahjakassiin ja ohje joulupukille: "vedä narusta lahjat kassista." Niiden siis pitäisi tulla kassista silleen kivasti jonossa, ja hiiret ehkä aiheuttavat ihmetystä. Ja toivottavasti sitten hatut ovat mieluisat ja tuovat iloa jouluiltaan.






Muutama pehmeä paketti on oikein pehmeä: uusiokäytin saamani kankaiset lahjapussit. Pakettikortteina lehtimainoksesta talteenotetut joulukoristeet.


Kauniita paketteja on kiva tehdä.

Ja vielä yksi joululahja, tupakoitsijalle: filmipurkit uusiokäytttöön taskutuhkakuppeina. Tumpit purkkiin ja siitä aikanaan roskikseen.


KS



keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Pystyraidalliset lapaset




Hyvinhän tuo onnistui pyöröllä kaksiväriset lapasetkin:




Pukinkonttiin yhdelle pikku pojalle.



Lanka: Janne, 53 g
Puikko: 4.0
Malli: peruslapanen

KS





sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Karkasiko hatut käsistä?




Taas yksi huovutettu hattu! Ehkä vielä yhden teen, kunhan suunnitelma vielä hieman muhii mielessä.

Tämäkin menee tietysti pukinkonttiin, varhaisteinitytölle.

Rastahattu

Edestä ja
takaa





Sivusta ja
rastat lähikuvassa


Lanka: Fritidsgarn, 100 g + vähän vanhoja pätkiä rastoihin
Pyöröpuikko: 6.0
Sukkapuikot: 6.0 päättelyyn
Virkkuukoukku: 10.0
Malli: omasta päästä
Koko: n. 53 cm, silmukoita 78

Hatussa on kolme kulmaa, joista kaksi asettuu sivuille ja yksi taakse. Niihin on kiinnitetty rastat, jotka virkkasin isolla koukulla 2 langalla. Ne onnistuivatkin erinomaisesti.
Koristelin taas neulahuovuttamalla muutaman kiekuran. Iso kiekura meni nyt vähän vinoon kun suunnitelma muuttui kesken neulaamisen: teinkin siihen nimikirjaimen;)

KS

PS.
Bannerikuvakin on taas vaihdettu. Edelliset ovat olleet:

1.
2.


torstai 6. joulukuuta 2007

Kolme kissaa



Itsenäisyyspäivän käsityöpaja:





VIHDIN VILLIKOILLE KOLLIHATUT



Lanka: Fritidsgarn, 300 g (2 vaal.harmaa, 1 tumma harmaa), hännät: musta Loopy
Puikko: 6.0
Malli: "mutu" aloitussilmukoita: 80, 78 ja 70
Huovutus: 60 astetta kirjopesu parin pyyhkeen kanssa
Koristelu: neulahuovutus ja heijastinnauha



Markus



Miikka



Patrik




Hännät on virkattu Loopy-langalla ja niihin on pujotettu heijastinnauha.



Silmissä on heijastinnauhapala ja tässä silmässä on helmiä, kaikkien silmät on erilaiset.


Viikset tein niputtamalla heijastinnauhaa, solmu nipun keskelle, solmu nenäksi ja neulahuovutin viikset kiinni villan alle.




Omasta mielestä onnistuivat oikein hyvin ja olen tyytyväinen. Uskoisin myös poikien tykkäävän näistä.
Kissat eivät oikeasti ole ihan noin vihaisen näköisiä kuin miltä kuvissa näyttävät. Ennemminkin ovat velmun näköisiä ;)
Mahdollisesti teen vielä pari huopahattua.

KS


keskiviikko 5. joulukuuta 2007

tiistai 4. joulukuuta 2007

Lovikkaat




Elämäni ensimmäiset lovikkaat ovat valmistuneet!
Kun poikani oli pieni, hän toivoi tällaisia lapasia. Kaupan lapaset olivat aivan liian kalliita ostettavaksi ja ilmeisesti näihin sopiva lankakin on ollut tyyristä tai sitten en vain ole uskonut taitoihini tarpeeksi. Eihän näiden neulomisessa mitään kummallista ole, kokemattomana olen ehkä kauhistellut valkoista, paksua ja pörröisen oloista lankaa ja oudon näköistä kirjontaa.

Nyt ne sitten on tehty ja nopeasti valmistuivatkin. Kuvion ompelussa hieman takkusi alussa ja siksipä kuviointi ei olekaan samannäköinen lapasissa. Toista kuvioidessa oli jo tekniikka hallussa mutta mitäpä sitä ensimmäistä purkamaan. Ovatpahan yksilölliset ja käsityön jälki näkyy ;).


Pukinkonttiin nämäkin päätyvät. Oletan, että Marcialla ei ole lämpöisiä lapasia Suomen talveen, ja jos vaikka Lappiin asti pääsee käymään niin nämä ovat tarpeen.



Lanka: Natur Uld, 110 g
Puikot: 5.5 bambu sukkapuikot
Ohje: Kauneimmat Käsityöt nro 5/2003 sekä kirja Tee itse kauniit neuleet

Huovutin ne kevyesti kiehuvan vesikattilan höyryssä ja harjasin karkealla harjalla pinnan hieman pörröiseksi.


KS

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Hyvät GNU-pihvit



Ville oli poikennut lihakauppiaan luona ja toi meille sunnuntailounaalle pihvit.

Namia oli ja kaukaakin tullut:
Gnuantilooppi kasvaa Etelä-Afrikassa.




Edellisellä kerralla herkuttelimme australialaisella kamelilla, jota Iitukin sai maistaa.

Millähän "ruokaillen maailmanympäri" -matkamme jatkuukaan?

KS

perjantai 30. marraskuuta 2007

Neulahuovutettu elefantti




Et näe näkyjä vielä; kyllä tämä on vaaleanpunainen elefantti! Pukinkonttiin.








KS

torstai 29. marraskuuta 2007

Kissapipoja




Huh huh, huovuttaminen on tosiaan arpapeliä. Lopulta onnistuin saamaan ehkä sopivan kokoiset kissat:




Black cat to Marcia, made with love.
At the Fair you looked at these hats as if you wanted to have one, so . . .
You can decorate it yourself as you wish.

Blue cat to Finn to have fun with.


Langat: Musta Fritidsgarn, sininen Peer Gynt. 100 g/pipo. Häntä Loopy.
Puikko: 6.0
Malli: Pyörönä neliö, 80 s, sinisessä noin 100 s joka oli liikaa
Huovutus: ensin 40 ast. joka oli liian vähän, sitten 60 ast. joka oli sitten hieman liikaa. Aika lailla piti venytellä.
Koristelu: neulahuovutus, sekä heijastinnauha

Sininen oli ensimmäinen tällainen pipo. Peer Gyntiä en ollut aikoihin neulonut eikä ollut aavistustakaan sen huopumisominaisuuksista. Loin silmukoita tiheyden mukaan mutta se oli liikaa ja korkeutta ei tullut tarpeeksi koska lanka loppui. Tämä on siis hieman leveä ja matala mutta ehkä se Finn´in päähän sopii, ainakin leikkeihin.

Sinisellä kissalla on myös häntä, tuo soiro korvalla. Silmät ja viikset ovat heijastinnauhaa, joka tässä salamalla otetussa kuvassa heijastaa hyvin.
The eyes and moustache are made of "reflect-band".


KS

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Banderolli, tai siis banneri




Tai mikä tuo yläkuva nyt oikeasti on nimeltään?

Laitoinpa siihen nyt tuollaisen punaisen kun tuo joulukuukin alkaa kohta. Saattaa olla, että vaihdan tuota vielä, toisen kohdan kuvasta. Voitte vaikka mietiskellä mikä kuva oikeasti on;)



KS

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Metri kaloreja vai ?




Nyt minullakin on tällainen päänlämmitin, "Calorimetry":


Lanka: Sublime merino-angora, n. 28 g
Puikko: 4.0
Ohje: Knitty

Langasta piti ensin tulla kaulus sinikellohuiviini. Ei onnistunut.
Sitten yritin kämmekkäitä. Ei onnistunut.
Tämä syntyi ja loppulanka saa jäädä laatikon pohjalle häpeämään.

KS




tiistai 20. marraskuuta 2007

Tuiki tavalliset villasukat



Kiitos palmikkosukkia kehuvista kommenteistanne. Oikeastaan ne on aika komeat ja voisin itsellekin sellaiset tehdä, ehkä.

Niistä jäi lankaa ja tein Taralle tavalliset saapassukat.




KS