torstai 24. tammikuuta 2008

Ekoteko-haaste



TaijaK haastoi minut tähän. Ekoteko on niin hyvä juttu, että poikkeuksellisesti otan tämän vastaan ja jatkan sitä.

"
Ottamalla nämä ruusut vastaan Sinut on haastettu
"Ekoteko-päivässä" kampanjaan.




Lähetä
tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla
ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa
mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä.
"


Ekotekoni tänään on se, että vien lasikeräyslaatikkoon muutaman lasipullon, joita ei voi kauppaan palauttaa, esim. yskänlääkepullo.

* lehdet ja pahvit lajittelen aina, ja tietysti laitan ne oikeisiin keräyslaatikoihin. Turhan usein joku laittaa vääriin laatikoihin. Ei ole iso vaiva katsoa, että avaa oikean laatikon kannen.

* biojätteet hoidan asiallisesti. Hedelmätiskeillä alkaa olla  myös paperipusseja, ne pääsevät jatkokäyttöön bioroskapusseina.

* en ole pitkään aikaan ostanut yhtään muovikassia. Oma kauppakassi on aina mukana. Kassalla sanon heti: ei pussia, kiitos. Tahtovat aina laittaa pikkupussiin jo monessa kääreessä olevat tavarat.

* kierrätän lahjoittamalla tarpeettoman (yleensä Fidalle) ja ostan kirppiksiltä. Käyttökelvottomasta vaatteesta otan napit, vetskarit yms. talteen.

Ja niin edelleen. Paljon kaikenlaista pientä tulee tehtyä.
Juuri uutisissa oli, että sademetsiä on taas hakattu ennätysmäärä. Täällä me yritämme pienillä teoilla pitää jotakin pystyssä ja kunnossa, toisaalla surutta tehdään päinvastoin.



Haastan: SibyllaArska, Ultimecia ja Kuttu, anNu.

KS




keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Raitapipo




MUOKS: 24.1.
Tein pipoon vain neljä "osiota" koska se näytti olevan ok. Jälkeenpäin huomasin ohjeessa olevan 5 osiota, isopäiselle ehkä se on hyvä. Ja ehkä ohuesta langasta tehdessä 5 osiota on tarpeen.
Lyhennetyn kerroksen käännöksessä lanka kannattaa kuitenkin kiertää silmukan ympäri ettei reikää muodostu. Ohjeessa ei lankaa kierretä. Talvipipossa reiät ei ole mukavat, kesäpipossa on eri juttu.

---------


No nyt löytyi hyvä pipo-ohje. On helppo ja nopea tehdä sekä tähän saa hyvin upotettua jämälangat, minkälaiset vaan ja minkäkokoisilla puikoilla vaan. Silmukkamäärästä riippuen lopputulos on yhdenkoon pipo joko aikuiselle tai lapselle.


Lanka: Koposen Suomenlampaan villa kaksinkertaisena, 95 g
Puikko: 5.5
Ohje: Knitty Tychus, Summer 2005


Tähän kylllä muodostui tuollainen "novitamainen" nipukka päälaelle mutta ehkä sen saa tasaisemmaksi hieman fiksaamalla. Syvemmälle päähän vedettynä se myös hieman tasoittuu.

Jos ja kun sauman ompelee hyvin, niin pipoa voi käyttää molemminpäin, kääntöpipona siis. Luotospistosaumasta tulee litteä ja huomaamaton.


Tämännäköinen kappale on valmiiksi neulottuna. Ommeltavana on vain takasauma.




Edestä ja sivulta



Kotimaista laatulankaa:



Oppitunti villasta:


KS


tiistai 22. tammikuuta 2008

Lovikkaat nro 2



Tekaisin tuossa toiset Lovikkaat. Nämä ovat nyt Dickenille.

JOS helmikuussa tulisi hieman pakkasta kun hän vaimonsa kanssa tulee Suomeen, niin ei näpit palele.
Tosin saattaa olla, että nämä ovat hieman naftit, miesten kädet kun ovat niin kummallisen kokoisia, etten hallinnut mittaamista;)



Lanka:Natur Uld, n. 130 g
Koristelu: sekalaiset jämät
Ohje: Kauneimmat Käsityöt
Viimeistely: kevyt huovutus käsin marseille-saippulla ja huuhtelu Sonet-villanhoitoaineella, pörröharjaus hiusharjalla

Vaimollensahan tein Lovikkaat jo viime vuoden lopulla, myös nämä saivat nyt tuon viimeistelykäsittelyn

.


KS

maanantai 21. tammikuuta 2008

Pikkuruisia neuleita





Pieni ystäväni Tara sai joululahjaksi Barbie-nuket, tytön ja pojan. Olen neulonut niille vaatteita. Ihan kivaa puuhaa mutta tänään ei hermo enää kestänyt viimeisten saumojen ompelua ja tunnustan: hurautin ne ompelukoneella. Hyvinhän se onnistui, taidankin vastaisuudessa käyttää konetta näiden vaatteiden saumoihin.
Vaatteet ovat ihan onnistuneita ja söpöjä, kuvat eivät anna hyvää kuvaa niista, mutta nyt on muuta ajateltavaa kuin nukenvaatekuvien laatu.


Lankoina on sekalaisia puuvillalankojen loppuja, ohuita sukkalankoja ja on jopa silkkivillaa; oranssi villatakki Sivillasta.
Ohjeet ovat täältä: Sticka till Barbie. Siellä on ohjeita myös englanniksi, jos ruotsiksi neulominen pelottaa.  Ja melkein joka päivä sinne ilmestyy uusi ohje. Sadoista ohjeista on vaikea valita mutta lopulta muutama ohje riittää oikean silmukkamäärän saamiseksi ja loput menee säveltäen ja muokaten.
Ohjeissa on esim. pojan housut tehty tasona mutta neuloin molemmissa housuissa lahkeet pyörönä ja jatkoin niistä suoraan housuosaan. Näin sain housut tehtyä saumatta, samoin tytön leninki ja toinen hamonen on tehty pyörönä.

Harvoin on näin pientä pingotuksessa, oli ihan pakko vähän oikoa, että sain hihasilmukat poimittua ja saumat ommeltua. Tämä neuletakki meni aivan rullalle.


Party time (pojan paita ja skraga ovat kuvausrekvisiittaa)


Jeans Wear
Pojan housuissa "tikkisauma" sivuissa sekä etu- ja takataskureunat.



Tea time & shopping



Muutama neule on vielä mielessä mutta sitten voisin tehdä jotain kankaastakin. Minulla on tuollainen iki-ikivanha Barbie vaatteiden Stil-kaava, ja minikokoisia nappejakin on vielä tallella.

Malleina toimivat omat vanhat nukkeni: Allan ja Tressy, joka aikoinaan oli halvempi kuin Barbie mutta olikin kivampi kun sillä on systeemi, jolla tukan saa pitkäksi tai lyhyeksi. "Avaimella" kierretään tukka sisään ja ulos.

Jospa nyt välillä neuloisin taas sitä punaista joululiinaa . . . .

KS


lauantai 19. tammikuuta 2008

Kirjolapanen




Innoissanin aloitin jokunen viikko sitten kirjoneulelapasen. Oikein kirjasta ohjetta seurasin ja tarkoitus oli aikaansaada varsin mallikkaat lapaset. Pah! Heti alkuun se tökki eikä tuntunut mieluisalta. Jatkoin aikani ja nyt totean, ettei siitä mitään väkisin tule. Purkuun, langat jäähylle tai toiseen tarpeeseen.




KS


torstai 17. tammikuuta 2008

Taito Shop Helsky




Vihdoin ja viimein sain itseni Taito Shopin ovesta sisään ja lankaosastolle.
Oi voi mikä värien runsaus vallitsee lankahyllyillä. Tässä kaupassa kannattaa käydä Helsingin vierailulla ja yhdistää se aivan lähellä sijaitsevan Sypressin käyntiin.

Lankavalikoima on aika runsas. Esimerksiksi Sandnesgarnin Kitten Mohair, Easy, Fritidsgarn, Alpakka ym. Teetee´n lankoja esim. Poppari, Primavera, Alpakka. Sublimea, reumalankaa ynnä muuta ym. Kaikkea en muista.

Kotimaisia lankoja on runsaasti ja niissä paljon värejä vaikka minkälaiseen kirjoneuleeseen. Olisikohan aika kohta kypsä, että neulojat alkaisivat enemmän käyttää näitä lankoja ja ulkomaisten lankojen ihannointi hiipuisi?

Pirtin kehräämön hahtuvalanka ja -kiekko hyllyillä on myös väriloisto.

Pirkanmaan Kotityön Pirkkalankojen hylly on niin herkullisia värejä täynnään, että jos jotain pitäisi ostaa niin valinnan vaikeus olisi edessä.

Kauhavan kangasaitan ja Esiton langat ovat myös hyvin edustettuina.

Harmaata pässinpökkimää lankaa, ah ai ai. Paksua Fanttia huovuotustöihin yms., paperinarua, poppanakudetta ynnä muuta ynnä muuta.

Nypläyslankoja on runsas valikoima.

Myymälässä on myös paljon suomalaista käsityötä tarjolla. Ne ovat ilo silmälle sekä todiste siitä, että täällä osataan ideoida ja valmistaa laadukkaita tuotteita.

Yritän käydä myymälässä mahdollisimman pian uudestaan ja ottaa pari kuvaa iloksenne.

Palvelu oli ystävällistä vaikka olin vain katselemassa.

KS


tiistai 15. tammikuuta 2008

Kukkien runsautta




K I I T O S
kaikille, joilta olen "You make my day" kukkakimpun saanut.
Kukat olen laittanut laatikkoon sivupalkissa.

Niin monelle voisin kukkat antaa, että olisi vaikea valita kenelle antaa ja kenet jättää ilman tällä kerralla.

Niinpä annan kukat näin epävirallisesti vain yhdelle, jonka valitseminen ei tuota mitään vaikeutta: Kanervalle. Joka kerta Nurjat-blogin kirjoitus herättää ajatuksia, mielihyvää, ihailua ja vaikka mitä.





KS

maanantai 7. tammikuuta 2008

Kaulahuivi




Mietin tuossa mikä on kaulaliinan ja kaulahuivin ero?
Kaulaliina on mielestäni lähinnä sellainen kuin tuo edellinen neuleeni on ja tämä nyt valmistunut on kaulahuivi. Sitten on vielä hartiahuivi ja se on mielestäni sellainen suuri huivi. Kyllähän näiden viralliset kriteerit ja mitat varmasti jostain selviäisivät mutta tyydyn tähän omaan määritelmääni.



Tämä on siis kolmiomallinen kaulahuivi:



Nimeän sen Priima-huiviksi, koska tein sen lankakauppaan mallihuiviksi.

Lanka: Colinette Mohair, väri Chamois 60, yksi vyyhti 100 g.
Puikko: 5.5 bambu
Koko: 116 cm leveys, korkeus 67 cm
Malli: "oma", mallikuvio kirjasta Claire Crompton, Knitter´s Bible, s. 119 Quatrefoil Eyelets

Aivan sileätä neuletta en halunnut tehdä mutta koska tässä tuo lanka on pääasia, niin valitsin tuollaisen pienen kuvion. Huivin valmistuttua mietin, että hmm, ehkä tuo lanka olisi kuitenkin sellaisenaan parempi. Näin reiällisenä huivi on hieman levoton.

Tästä tuli siis kaulahuivi siksi, että tarkoitus oli käyttää vain yksi vyyhti antamaan hieman viitettä langan riittoisuudesta ja värityksestä.
Ohjeellahan voi tehdä vaikka kuinka suuren ja millä langalla vain.


Kuvio on helppo ja varmasti toisenlaisella langalla sekin tulisi paremmin esille.



Kuvaaja kuvassa:
Mohairpilvi:

(Ohjeen tynkä on Ohjeita 2-sivulla.)
KS

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Uusi neulevuosi on korkattu!




Vuoden ensimmäinen neule on valmistunut: kaulaliina Villelle.


Kaulaliina puikoilta tulleena myttynä:



Viimeistely tekee ihmeitä kaikille neuleille:


Lanka: marinoitunut 7-Veljestä, 150 g eli koko kerä, väri: armeijan harmaanvihreä
Puikot: 4.0 bambu
Koko: 110x20
Malli: "oma" viritys, kuvio
on kirjasta Claire Crompton: The Knitter´s Bible, s. 93, Mock Cable.
Ohje: sivullani "Ohjeita, 2."

Kaikki neulemallikirjani selattuani päädyin tähän yksinkertaiseen kuvioon, koska se on molemmilta puolilta samanlainen ja siis erinomainen juuri kaulaliinaksi.

Neuleen kuvio:


KS

maanantai 24. joulukuuta 2007

Joulupukin säkki



Joulupukin säkki oli ilmestynyt kuusen alle. Ja se oli oikein antoisa.
Ville katselee jo Simpson elokuvaa, ei kuule eikä näe muuta. Reinot lämmittää jalkoja.

On se nyt sitten siihen Joulupukkiin ja Korvatunturiin uskottava. Tuli nimittäin Korvatunturin väeltä Zimmermanin neulekirja! Ja Outilta Mary Olki! KIITOS.


Enkelirasiassa efektilankoja


Ihanat joulunpunaiset Teema-mukit, suurentava meikkipeili ja ne ihan pakolliset marsipaanipossut, joita ilman joulu ei tunnu joululta.


Joulupukilta olinkin toivonut tuota peiliä kun silmien meikkaaminen silmälaseilla tai ilman on hieman vaikeata. Fiskarsin saksien terotinta olin myös toivonut ja sainhan senkin.
Muuta en ollut toivonutkaan mutta sain kuitenkin kivoja paketteja. Olen ollut ilmeisesti kiltti.

Kiitos kaikille joulutoivotuksista ja lahjoista.

KS


Jouluevankeliumi stadiksi






1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
2. Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
4. Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
5. Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, joka venas beibii.
6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
9. Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
10. Mutt se enkuli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö Loord ja sano:
14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."
15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
16. Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.
17. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.
20. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.

Olli Seppälä slangintanut.
KS

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Roosa-huivi




Viimeisenä joululahjana valmistui, jo pari päivää sitten, Roosa-huivi.




Lanka: Florica, 150 g
Puikko: Addi-pyörö 4.5
Koko: 120x180x120
Ohje: Ullaneule 02/05

Ohjeen vasemmalle kallistuvan kavennuksen "takareunasta oikein yhteen" muutin "ylivetokavennukseksi". Tällä langalla tuo takareunasta-kavennus näytti jäävän  kovin koholleen.
Huivi kävi villanhoitoaine-kylvyssä ja pingotuksen jälkeen se on oikein pehmeä, ilmava ja kookas.




KS

tiistai 18. joulukuuta 2007

Wau, mikä herätys!




Edit. Blogin päivittymisen syynä on korjaus Tallinan lankakauppa jutussa. Liann Longadilla on uusi osoite.
- - - - - - -
Nukuin sikeää unta.Edes kissa ei ollut herätellyt tepastelemalla päälläni. Huoneen ilmakaan ei ollut tunkkaantunut niin, että olisi pitänyt herätä hengittämään raittiimpaa ilmaa.

Pimpelipom! Pimpim! PIMPOMPIMPOM! Unessa jokin ääni häiritsi. Muuttui kovemmaksi, säpsähdin vaativaan pimputukseen. Whoom, ylös sängystä, pikavilkaisu ulos: postiauto pihalla! Juoksujalkaa alas, ovi auki juuri kun postimies oli poistumassa.
Paketti, olkaa hyvä! Onneksi päälläni oli Viivi&Wagner yöasu, kehtasi sen postimiehelle näyttää.
Minulle paketti? Kotiovelle? Jo on aikoihin eletty. Kiitos kiitos paljon, hyvää joulua.

Missä silmälasit? Iik, tässä se on: Arjan paketti, jota tiesin odottaa mutta en näin kookasta ja komeasti kotiin asti.



Sakset, missä sakset? Pakkausteipit poikki ja äkkiä. Kissat pois jaloista, juu juu saatte ruokaa ihan just. Mams vaan katsoo mitä täällä on. Saatte sitten laatikonkin leikkeihinne.



Herkkukori täynnä ihania herkkuja, nami nam. Ja vielä paperoitu paketti. Saahan sen avata jo? Eihän tarvitse säästää jouluksi? Eihän? Ei, kyllä sen saa varmasti avata jo. Rapinaa raps raps rips!

O´LaLaa!




Ja samat vielä ulkovalossa kuvattuna:


Oi voi ja huh huh! Onpa kauniit värit ja niin ihanan pehmoista villaa. Kaukaa, kaukaa Uruguaista.
Kyllä näistä passaa neuloa. Voi että, sanattomaksi meni aamutouhut.


Maltoin sentään laittaa kahvin tulemaan ja syvennyin mukana olleeseen korttiin, joka onkin jännittävä monikerroksinen, mikä ei valitettavasti kuvassa näy. Ihan tuli tippa silmään korttia lukiessa.


Arja, kiitos aivan ihanasta lahjasta ja sanoista <3 data-blogger-escaped-br="">


Joulun rauhaa, rakkautta sylin täyden saa,
kun itse jakaa ystävyyttä, hyvin vaeltaa.
Arjen pikku tähtiä jos antaa pitkin vuotta,
ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta.



Varmasti ymmärrätte, että olen aivan otettu tästä muistamisesta.

Kristiina

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Joulutervehdys



Tässä se bannerikuvissa muutamana palasena ollut kuva on nyt kokonaisuudessaan. Tonttua sen pitäisi esittää mutta broidini sanoi sitä punaiseksi lumiukoksi!








Niin monta e-osoitetta katosi tietsikan puhdistuksen yhteydessä, että moni nettituttu varmasti jäi ilman tätä e-korttiani. Pahoitteluni.

Kuvattu heinäkuussa teltan pihalla. Tuo juhannuksena aloitettu joululiina ei ole vielä valmis, puuttuu vielä 50 mallineulekerrosta ja tietysti 50 välikerrosta. Saas nähdä kuin mun käy;)


KS

lauantai 15. joulukuuta 2007

Joulupaketteja




Kummasti noita paketoitavia lahjoja kertyikin vaikka tuntui, että vain muutaman olen tehnyt. Osahan tulikin paketoitua jo aiemmin kun ne menivät postitse Englantiin. Taitavat tänään ne avata kun viettävät "pikkujoulun" ensin kotonaan nyt ja oikean joulun Pariisissa.

Jos käytin mielikuvitustani Kissahattuja tehdessäni niin myös niiden paketointi oli luovaa työtä;)

Hatut pukkipaperiin, lahjanarua ja nimilappu. Sitten yhdistin kaikki kolme pakettia oikealla narulla. Siihen solmin pakettien väliin hiiriä (kissojen hiiripussista). Paketit lahjakassiin ja ohje joulupukille: "vedä narusta lahjat kassista." Niiden siis pitäisi tulla kassista silleen kivasti jonossa, ja hiiret ehkä aiheuttavat ihmetystä. Ja toivottavasti sitten hatut ovat mieluisat ja tuovat iloa jouluiltaan.






Muutama pehmeä paketti on oikein pehmeä: uusiokäytin saamani kankaiset lahjapussit. Pakettikortteina lehtimainoksesta talteenotetut joulukoristeet.


Kauniita paketteja on kiva tehdä.

Ja vielä yksi joululahja, tupakoitsijalle: filmipurkit uusiokäytttöön taskutuhkakuppeina. Tumpit purkkiin ja siitä aikanaan roskikseen.


KS