sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Amelia-myssy





Myssy neulotaan tasona ja taakse ommellaan sauma. Neulosta voi käyttää molemminpuolin.






Lanka: Sanskin värjäämä merinovilla-silkki lanka, 42 grammaa. Lankavyyhdit tässä postauksessa.

Puikot: Bambusukkikset 4.0




Olen neulonut tämän mallin aikaisemminkin, Suomenlampaan villalangasta.






Ja tämmösen päänmyötäisen myssyn kanssa voisi kyllä olla otsatukka.


KS

torstai 8. lokakuuta 2009

"Oppia ikä kaikki"


Keskiviikko-iltana Sypressissä oli neuletapaaminen. Kiseleffin-talon 25-vuotissynttäreiden johdosta talon kaupat ovat auki tällä viikolla pidempään joten neuleiltakin oli toteutettavissa.

Sypressin Tuulialle erityiskiitos suussasulavasta  Porkkanakakusta. Nam nam.



Ilta oli oikein antoisa, juttua riitti vähän kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. Opin monta asiaa ja termiä.

Opin myös, kuinka kässäpussin saa oikeasti suljettua! Niin, en minäkään kaikkea osaa;)

Olen monta kertaa ihmetellyt miksi tekemäni pussit eivät suostu sulkeutumaan kun nyöristä vetää. Nyt sekin yksinkertainen asia selvisi kun oikein tutkimalla tutkin kanssaneulojan pussia ja sitten hän kertoi tämän suuren ihmeen: nyörin pitää mennä tuplasti siellä nyörikujassa!! Enpä osaa tuota selittää mutta kyllähän te tiedätte miten se nyöri siellä menee.

Miten ihmeessä tällainen tärkeä tieto on mennyt minulta ohi. Olin jo aivan epätoivoinenkin viime viikolla pusseja tehdessäni, ajattelin, että tästä pitää mennä ompelukurssille tai jostain etsiä pussinteko-ohje.




KS

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Neuleliina Karen


Alkuun vähän tunnelmavaloa myrskyiseen syyspäivään.




"Vaikeuksien kautta voittoon" on sopiva lausahdus tämän liinan valmistumisen suhteen.

Olikin tosi sotku kun ohjeessa oli virhe. Löysin sitten Pitsisukan blogista vahvistuksen epäilylleni ja niin liina taas eteni. Ja hyvää vauhtia loppuun asti. Pitsisukan manininta toisestakin virheestä, yksi puuttuva langankierto viimeisellä kuviokerroksella, ei minun liinassani olisi kuitenkaan ollut puuttuva silmukka. Nythän sen tietysti neuloin mutta viimeisellä, eli virkkauspäättely-kerroksella, se olikin sitten liikaa se silmukka! Sehän oli kuitenkin helppo hävittää, yhden "kolme silmukkaa-yhteen" tein "neljä silmukkaa yhteen" ja hyvin meni.

Lanka: Red Heart Häkelgarn 100 grammaa loppui ennenaikojaan, viimeiset kaksi riviä on tehty Nika virkkauslangalla, 17 grammaa. Aivan samanoloiset langat. Väri on kaunis punainen, kuvissa on vähän suttuinen väri.

Puikot: alkuun 2.0 bambusormikaspuikot (15 cm), sitten Addin pitsipyöröt 2.0 pituuksilla 60, 80 ja 100 cm.

Malli: kirjasta Knitted Lace: Karen

Koko: halkaisija 68 cm, sopii juuri ja juuri OutiM:n pöydälle











EDIT 8.10.09: Laitoin kirjantekijöille sähköpostia, kustantajan meiliosoitteella, tästä virheestä ohjeessa. Jospa tarkistaisivat asian.

KS

tiistai 6. lokakuuta 2009

Mistä tätä lankaa oikeen tulee?




Noh, ei ainakaan puhelinyhtiön centtiputkesta. Postilaatikolla käväisin kun odottelen ihan paperipostia mutta siellä oli taas semmoinen pehmeä paketti.

Ihanaa, pehmeätä, ja jälleen ihan oikean väristä lankaa. Tämä krapilla värjätty ja edellisen postauksen sieni-sipuli-coctail sopivat hienosti yhteen väreiltään. Tokihan nämä ovat ihan eri paksuisia mutta eihän ne samaan neuleeseen tulekaan. Tai voihan vihreän laittaa kaksinkertaisena jos niinkseen tulee. Suunnitelmat hautuvat vielä.



KIITOS, Outi-M









KS

maanantai 5. lokakuuta 2009

Saatuja tavaroita


Olen taas saanut vähän sitä ja tätä, KIITOS: Katju, Päivi ja Ville!



Katjulta sain osani värjäyspadan tuotoksesta:




Annoin ison kasan kankaita LeaP:lle. Osan kankaista/tilkuista olin saanut itsekin, joten nyt ne pääsivät jälleen kiertoon. Alkoi tuo kangaskaappi pursuta niinpä karsin pois kankaat, joille ei ollut varsinaista käyttötarkoitusta ja -suunnitelmaa. Mitään en kankaista pyytänyt mutta sain yllärinä kivan pussukan, jonka Lea oli tehnyt tilkkiskurssilla. Jees, pussukka on kiva ja tällainen pussi- ja kassifriikki löytää käyttöä tällekin.




Jossain vaiheessa kesällä saaressa neuloin pienet sukat. En niin ajatellut minkä kokoiset niistä tuli mutta nyt voin ne mitata Villeltä saamallani Suutarinmitalla:





KS


lauantai 3. lokakuuta 2009

Pihakoivu


Jaa-a, lauantai-illan tuuli enteilee syysmyrskyä. Muistan kun olimme muinoin merellä purjeveneellä vielä lokakuun 18. päivä! Se on Säteen nimipäivä ja meidän veneen nimi oli Säde. Sinäkin iltana tuuli, ei tosin myrskyä mutta aikamoinen vastatuuli. Emme jatkaneet matkaa Porkkalaan asti vaan rantauduimme puoliväliin Penttalaan. Huh, onneksi kalastajan verkoissa oli heijastavat verkkomerkit muuten olisimme varmaan niihin sotkeutuneet, ne olivat niin lähellä veneväylää.

Nyt on lokakuun 4. päivä ja lehtipuissa on vielä lehdet vihreinä! Huonompina kesinä jo elokuussa alkavat keltaiset lehdet leijua ja syyskuussa puut ovat jo paljaita.



Siis Pihakoivu on otsikko. Teltallani oli kaunis koivu. Se oli ilmeisesti viime syksyn myrskyssä aikonut kaatua mutta päättänyt vielä sinnitellä. Se oli vinossa ja juurakkokin jo jonkinverran ilmassa. Sitä siinä puolen kesää katselin ja mielessäni mittailin mihin se mahtaa kaatua kun on kaatuakseen. Ei se ihan teltan päälle rohjahtaisi vaan 10 senttiä sivuun. Ei siis mitään hätää.




Vähitellen se tuli alemmas ja alemmas. Sen oksista osa nojasi suuren kelottuvaan mäntyyn ja osa pienempään ihan hyväkuntoiseen mäntyyn, "Tupsukorvaan". Joutessani harjoittelin lassonheittoa silloin tällöin: heitin köyden koivunoksan yli ja keinuttelin sitä. Ja kerran sitten sainkin Tupsukorvan vapautettua satimestaan.

Eräänä tuulisena iltapäivänä istuimme teltassa Susien kanssa kutomassa. Susie sitten sanoi, että nyt se kaatuu. Ja niinhän siinä kävi. Ei se ihan kaatumalla kaatunut vaan arvokkaasti laskeutui maan pinnalle makaamaan. Ja juuri sen 10 senttiä teltan kulman ohi kuten olin katsonut. Se ei olisi muualle saanut runkoaan mahtumaan.




Siinä se sitten makoili viikon päivät kunnes henkilökunta tuli sen pätkimään ja vei pölkyt parempaan talteen. Oksissa olikin aika siivoaminen mutta naapurista tuli reipas mies auttamaan ja pianhan se piha olikin siivottu.







Jäljelle jäi suuri juurakko. On ihme, että koivu oli niinkin suureksi kasvanut kun alla on ollut hyvin vähän multaa ja paljon, paljon kiviä.




Loppukesän minulla oli sitten oma pieni pururata.


KS

perjantai 2. lokakuuta 2009

Ei onnistu, ei sitten millään


EDIT: Hqaa, ihanaa, Googlen kuvahaulla löysin tieni blogiin Pitsisukan käsitöitä, ja siellä on tämä Karen liina tehtynä sekä kerrottu virhe ohjeessa!! Ja just tällä rivillä mihin mä olen jumittunut. Jezz! Kyllä netti on hieno paikka, tietoa löytyy kun vaan etsii.  Tuossa blogissa on paljon hienoja käsitöitä, upeita sukkia, palmikkosormikkaita yms. yms. Suosittelen, menkää ihmeessä katsomaan.

* * * * *



Neulon tässä neuleliinaa. Nehän on siis mun lemppareita ja nautin niiden neulomisesta. Mutta tämä ei nyt millään onnistu etenemään!?



Kun oli tarpeeksi virheitä, jotka häiritsi työn etenemistä niin puikko oli helppo vetää työstä ja aloittaa alusta. Välttämättä ne ei siis olleet virheitä mutta kun silmukka jostain syystä pääsee tipahtamaan niin sitä on äärimmäisen vaikea saada poimittua puikolle takaisin niin, että se olisi oikein. Yleensä silmukka ehtii jo parin kerroksen päähän ennenkuin sen saa noukittua.



Sotku on täydellinen sotku!

No niin, uusi yritys oli jo tosi pitkällä. Sitten tuli kerros, joka ei mitenkään täsmännyt edellisen kanssa. Toisaalta, tämä on kerros jossa kuvion jaksotus muuttuu oikein kunnolla. Minä sitten pujotin "Elämänlangan" ja purin kerroksen alun. No just joo, pelastuslanka oli jossain kohdassa mennyt väärästä välistä eikä työ purkaantunutkaan. Yritän nyt saada silmukat takaisin puikolle ärräpäiden saattelemana. Mitähän tästä nyt sitten tulee loppujen lopuksi.





Onko kukaan tehnyt tätä liinaa kirjasta Knitted Lace, malli Karen? 

Onko kerros 89 merkitty kaaviossa oikein?

Meneekö kerroksella 91 kavennukset ja langankierrot todella niin epäjärjestyksessä ettei niissä ole mitään symmetriaa mallikertojen kesken? Vaikee selittää mutta näyttää siltä, etten saa kahda samanlaista mallikertaa aikaiseksi.

KS

tiistai 29. syyskuuta 2009

Lepakko




Kaikenlaisia eläimiä ja ötököitä kesän aikana vieraili teltallani. Tässä yksi niistä, jonka oletan olevan vesisiippa. Mittanauhalla mitattuna tämän pituus oli 5 cm.






Eräänä aamuna kun otin teltan katolla olevan pressun pois tuuletusta varten niin näin katolla mustan möykyn. Oletin sen olevan ukkoetana ja kepillä sohaisin sitä pois. Vaan eipäs se lähtenytkään ja asennon muuttuessa huomasin, ettei se mikään etana ollutkaan. Äkkiä kamera esille ja kuvaamaan. Se oli hankalassa paikassa, joten kaikki kuvat olivat epätarkkoja, harmi.

Niin nopsaa sen lento oli etten huomannut kun se kerran siitä jo lennähti mutta olikin jo samassa takaisin katolla. Aikani sitä hätistelin ja lopulta se suhahti pois.

Sillä oli ollut hyvä apajapaikka siinä katon reunalla. Illalla teltassa pidetty valo houkutteli kaikenlaisia yöperhosia ynnä muita herkkupaloja suoraan sen suuhun;) Ainakin kova rapina aina ikkunaa vasten kävi kun hyönteiset siihen törmäili valoon etsiytyessään.







KS


maanantai 28. syyskuuta 2009

Nuorisomyssy




Kevällä neuloin Millalle villapuseron. Siitä jäi lankaa niinpä neuloin näin syksyn viileille ilmoille hänelle myssyn syysyllätyslahjaksi. Itellan Gustav sen toivottavasti huomenna vie perille asti.






Lanka:Viking Froyagarn, 60 gr

Ohje: Novita, Neulottu pitsibaskeri

Puikot: Addipyöröt 3.5, 4.0, 4,5 ja 5.0

Koska lanka on aika ohutta niin lisäsin myssyyn kaksi mallikertaa, eli 102 silmukkaa. Aloitin 3.5 puikolla resoriosuuden ja sitten pikkuhiljaa vaihdoin suurempaan ja suurempaan puikkoon jotta myssyyn tuli leveyttä ja sellaista löysyyttä kuin olen nähnyt näissä myssyissä olevan. Omasta mielestäni siitä tuli hyvä. Laitoin vielä koristeeksi taftinauhan mutta ottakoon Milla sen pois jos se ei ole "trendikäs".





KS


perjantai 25. syyskuuta 2009

Ainutlaatuiset kämmekkäät


Pinkki palmikkopuu pihallani




Ihan itselle neuloin nämä Ainutlaatuiset Kämmekkäät. Nämä ovat ensimmäinen neuletyö maailmassa, joka valmistui Kainuunharmas Hahtuvan ensimmäisestä Babykaritsan villasta!





Lanka: Kainuunharmas Hahtuva, 71 g

Puikko: Addipyörö 3.0

Malli: palmikko Ullaneule, muutoin oma sovellus (ohjeen mukaan neulottujen kämmekkäiden ongelmista on kirjoitus täällä)




Tuntuvat todella lämpöisiltä, ja ovat superpehmeät. Langassa on todella kaunis kiilto, jota kamera ei valitettavasti osaa tallentaa. Lampaita kasvatetaan, keritään ja kehrätään blogissa Susien lampaat.



Suru-uutinen

Susien lampaita kävimme Tuulan kanssa katsomassa maaliskuussa.

Nyt Tuulaa ei enää ole. Hän sairasti kesän ja syyskuun alussa hän kuoli taudin uuvuttamana.


KS