torstai 20. lokakuuta 2016

Alushousut ynnä muuta kivaa


Systeri on vähän kaappejaan inventoinut. Sieltä löytyi mm. nämä ihanat naisten alushousut, mamelukeiksikin sanotut. Varmaan ovat jostain 1900-luvun alusta. Nähtyäni nämä tiesin heti, kuka niitä tarvii ja oikeassa olin, Marsulle menevät parempaan käyttöön kuin systerin kaapissa. Hmm, ei hän aio ihan itse näitä käyttää mutta kaavaksi, vanhoja asusteita edelleen tehdään.


Toiseksi pelastin talteen sukkanauhat. Miesten sukkanauhat! Ennen ei tennissukan varret pilkottaneet tumman puvun housunlahkeesta vaan sukat olivat ainakin pohje- ellei polvipituiset. Ne pysyivät hienosti ylhäällä sukkanauhoilla.


Huomatkaa, että on oikea ja vasen sukkanauha.


Kiinnityssysteemihän on samanlainen kuin oli naisten sukkanauhoissa, ja lapsilla.  Siis näin, tai jos oli pitkä sukka niin reuna käännettiin sukkanauhan päälle.


Mulla on sukkanauhana käytössä rintsikan olkainnauhat. Viimeksi Karnauksista löysinkin kauniit punaiset. Mä en jaksa kuminauhaa kutoa resoriin enkä tykkää kuminauhakujasta ja kumpparista siinä. Olkaimet olen todennut hyvin toimivaksi. Noh, nythän voin ottaa nuo aidot ja nostalgiset sukanpitimet käyttöön.


Otsikossa 'muuta kivaa' =  Uskolla oli hetken kivaa kun kotiin tuli suuuuuri paketti.


Iso pussi vessapurua, vihreä on kissanteltta! Siitä en olekaan ottanut kuvaa kun Usko vain hetken siinä piipahti, ehkä ei tykkää. Kassulan kissat kyllä oli teltasta innoissaan.

Kiemuraputkessa menee pallo, välillä se vilkkuu valoakin. Kissan pitäisi noista koloista palloa tavoitella ja antaa sille vautia yms. Mä oon nähny monessa blogissa ku kissat leikkii tällä. Mutta ei Usko, ei. Se katsoi ja kokeili just näiden kuvien verran mutta siihen se sitt jäi = EVVK.


KongKickeroo on kans ollu suosittu lelu, joku bengalikissa sai sen potkittua rikki heti kättelyssä ku oli niin innoissaan. Ei Usko, ei. Hetken huuma ja that's it. En osta sille enää mitään leluja. Vanhat lelut olin vieny Viikin löytöeläimille niin nyt oli ns. tilaa ostaa jotain uutta kiinnostavaa, pah.


KS

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Syystalkoissa Pukkisaaressa


Syyskuun alussa olin Pukkisaaressa Muinaismarkkinoilla. Paikka ja henki tekivät vaikutuksen niinpä päätin osallistua syystalkoisiin. Tämä siis on rautakautinen kauppakylä. Ei meitä montaa ollut mutta ilmeisesti tarpeellinen tuli tehtyä. Mun lisäksi oli toinenkin 'uusi' tullut paikalle. Me vähän siivottiin nurkkia ja roudattiin pilkotut polttopuut sisätiloihin. Lopuksi vähän haravoin. Osaavammat korjasivat uunia ja kattoräppänöitä yms.


Olkikatoilta harjattiin vaahteranlehtiä, niitä kyllä oli vielä puissa tosi paljon niin että varmasti tarvii vielä uudestaan harjata. Tai sitten syysmyrsky vieköön lehdet mennessään.




Oli oikein kiva päivä ja mukava oli tehdä työtä ulkosalla. Välillä pidettiin evästauko ja kahvihan tunnetusti maistuu parhaimmalta just retkellä ja ulkosalla. Mukana olleille: Kiitos seurasta!


Ensi kuussa on sitten Kekri-juhlan vuoron. Taidanpa siihenkin osallistua.
KS

Paikalle pääsee Seurasaaren bussilla nro 24, joka taitaa olla tällä hetkellä ainoa kulussa oleva hybridibussi.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Sukkia


Kun tapasin LeaP:n tiistaina niin hän ihmetteli kun en ole käsitöitä esistellyt pitkään aikaan. Njah, on ollut niin paljon kaikkea muuta enkä ole paljoa valmiiksi saanut. Nyt on muutamat sukat näyttää.

Tänään 14.10. on Roosa-nauha päivä. Mun Maija-systerillä todettiin kuukausi sitten rintasyöpä. Siitä alkoi ripeästi lisätutkimukset ja nyt keskiviikkona oli leikkaus. Kaikki sujui hyvin. Maija ei turhia murheita löydöksestä  ottanut. Suurin mielipaha oli siitä, että hän ei päässyt ajallaan espanjaan talvikodilleen! Noh, nyt on lupa sinne matkustaa viikoksi-kahdeksi ennenkuin sädehoidot alkavat.

Nämä sukat olen Maijalle kutonut juurikin espanjankodin kylmille lattioille, edelliset sukat ovat jo kuluneet. Nyt voin nämä antaa kun matka toteutuu.


Lanka: teeteen Tundra, himpun vaille 100 g
Puikot: 3.5 (olis voinut olla 3.75)
Malli: teetee Tunda-palmikkosukat, kiitos ohjeesta ja vilkutukset Susulle Anjalin-lankakauppaan! Poikkesin ohjeesta niin että kiilakavennukset tein nurin, jotta kuvio jatkui.


VVA = Vailla vakinaista asuntoa ry:n kesämökille olen saanut tehtyä kahdet sukat. Maanantainahan on asunnottomien yö mutta en näitä siinä yhteydessä anna vaan vasta sitten keväällä kun pääsen mökillä käymään. Tarkoitus on talven aikan tehdä vielä monet sukat ja tossukat.

Lanka: Puikkomaisterin kirpputorilta ostettua hyvää italialaista sukkalankaa.


Puikot: 3.0
Malli: perussukka
Koko: isommat noin 44 ja pienemmät noin 42


Käsityöaikaa on myös kulunut neulakinnastekniikan harjoitteluun, huomenna menen kurssille.

Myös joulu on tulossa. Jo keväällä ostettua lankaa olen neulonut.



Torstaina käytiin Marian kanssa Vihreässä Vyyhdissä pienen lahjan ja kukkakimpun kanssa sanomassa hyvästit lankakaupalle. Leaa ei hyvästelty, ehkä vielä jossain nähdään. Ostin langat puseroon ja pipoon.




Samalla haettiin Hagiksen hallista herkkuja. Ylin ja alin kuva ovat hallista, karviaiskoisoa saimme maistaa ja se olikin herkullisen pähkinäisen makuinen.

KS

EDIT: Maanantaina 17.10.16 : KIITOS KAIKILLE systerille haleja ja tsemppiä yms. toivottaneille.
Kävin hänen luonaan tänään ja välitin kaikki viestinne, jotka hän kyllä olikin täältä lukenut. On tämä blogimaailma ihmeellinen ja kiva kun välitämme toisistamme vaikka ei niin tuttuja ollakaan.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Menossa mukana ja kissakuvia

Harjaneilikka 
Taas oon ollu menossa:
Maanantaiaamuna Kampissa oli Makujen päivä-tempaus, jaettiin materiaalia ja muutama kävi testaamassa keuhkojensa kunnon. 
Aamuvoimistelijoita oli aikas monta Hanna Brotheruksen vetämässä viikon avauksessa.
Aamun kulkijat olivat kyllä aika kiireisiä, että ei heitä oikein saanut innostumaan savuttomuuden ajatuksesta. Hyvin monella oli kuulokkeet korvissa ja valtaosalla kännykkä kämmenessä tuijotettavana.
Aamujumppaa säestettiin omituisella soittimella.
 
Maanantai-iltana olin Kallion kirkossa Slangitsyrkassa.


Tiistaina oltiin LeaP:n kanssa kaupungilla vähän kiertelemässä kauppoja. Cafe Espanadessa juotiin kaffet ja syötiin herkut. KIITOS Lea tarjoilusta ja seurasta. Otetaan uusix.


Neilikat kuihtuivat mutta harjaneilikat voivat vielä hyvin ja pääsivät pätkittyinä matalaan maljaan. Ostiin uusia kukkia: jotain kärhöä ja yksi tädyke. Vähän kyllä huvitti oikein ostaa tädyke, joita kesällä saaressa kasvaa rannat sinisenään.
.

Usko The Cat on taas ollut kuvauskohteena. Marlen tuoma heinä on kasvanut syötinkuntoon.
Onneksi kasvusto säilyi rasiassa vaikka se yksi yö oli käyty pudottamassa keittiön hyllyltä, jonne olin sen unohtanut kastelun jälkeen. Heinän kasvaessa se on pidettävä joko kirjahyllyn päällä tai vitriinikaapissa.

Ostin uuden liukuestematon mattojen alle. Tietysti Usko koemakasi sen ensin!  Kun matot oli laitettu tän päälle niin katti oli vähän ihmeissään, että minne se kummallinen lattianpeite hävis.


Parvekkeella se koemakasi myös kanervat mutta siitä ei ole kuvaa kun tuli äkkilähtö pois alta ku 'Mamski kiroten partsille syöksyi'.
KS