keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Kevätmuotia 2020


Lauantaina kävi Ounce'ssa ostamassa teetä, ja uuden teesihdin. Nyt pussien sulkijat ovat jo uusiokäytössä: nenämuotoilijana Covid19- kotitekoisessa kasvomaskissa.


"Lomakissa" kuosissa on kuminauhat korvan taakse, "Ikean kissa" kuosissa on solmittavat kanttinauhat.



Hiuksissakin on nyt kevätlook. Hiusboxi oli muutaman viikon  suljettuna mutta nyt avasivat ja Suvilta sain heti varattua ajan. Kiitos taas just oikeasta väristä ja leikkauksesta!


KS

Pääsiäispupun näin lauantaina, oli vielä pieni poikanen.

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Lankalauantai 2020 Stadilla


Siellä niitä on . . lankoja . . niin lähellä, Snurressa, . . .ikkunan takana.


Kuka se siellä kahvilan katolla keikkuu ja riekkuu? Ei taida olla Noita Nokinenä kun on noin räväkät jalkineet.


Tyhjä Kaivopuisto. Autoilla on kyllä tultu ulkoilemaan mutta kummasti ihmiset isoon puistoon hävisivät ja turvavälit pysyivät.


Eteläsatama on yleensä täynnä rekkoja ja muita autoja, ja laivan peräluukku auki.


Kauppahalli parhaaseen lauantain kaupanteko aikaan.


Aleksi länteen ja itään Kluuvikadun kulmasta. Lauantai-iltapäivä varttia vaille viisi.


Kluuvikatu etelään ja pohjoiseen


Yliopistokatu


KS

Vielä kukkia Kaivopuiston nurmelta

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Piiiitkä perjantai


Uskon pääsiäisherkkuna on kaura-ohraheinä.


Mun herkku oli eilen: uunissa paahdettua parsaa ja kampelaa hollandaise-kastikkeella.


Tänään kattilat ja pannut porisee: makaronia ja jauhelihakastiketta tälle päivälle, kaalia kypsymässä ja jauhelihat ruskitettuna viikonvaihteen kaalilaatikkoa varten.


Pöydällä on suklaamunia, ja muitakin, joita voi napostella, kaapista löytyy lisää. Mitä väliä sillä on jos pääsiäisen tai yleensäkin tämän liikkumiskiellon jälkeen on herkuttelukiloja tullut, ehkä runsaastikin.


Tämän pahvimunan oon saanut jo pikkulikkana.


Tässä on ostokset, ja kuva, heinäkuulta 2016 eli Jyväskylän neulefestareilta.


Hamppulangat on olleet lankavaraston perällä jemmassa. Reissusta jäi paha mieli ja iso trauma niin näitäkään ei oo voinu ottaa käsille. Nyt kaiken muun kurjuuden keskellä tartuin tätä härkää sarvista ja kerin langat, otin ohjeen esille ja Hempukka-mekko tulkoon tuota pikaa valmiiksi. Ja toivottavasti myös käyttöön koska onhan tämä kiva lanka ja mun värit.


Viime kesänä festareilta ostettu sienikori onkin hyvä tälle projektille. Sieniähän en siihen syksyllä päässyt keräämään.


Jos lauantaina on hyvä sää niin kyllä mene metrolla stadiin katsomaan tyhjiä katuja. Ja ikkunaostoksia tekemään. Ainakin Snurren ikkunan takana täytyy käydä väriterapiaa nauttimassa.

Mukavaa lankalauantaita  ja Taivaannaulan FB-sivulta voi lukea pääsiäisen perinteistä.

KS

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Ulkoilua


Tiistaina sain mun "kesäkiitäjän" huollosta, Lucky Bird Bikes, joka on ihan tässä lähellä Hitsaajankadulla. Jo viime kesänä huollatin fillarin siellä ja koska palvelu oli hyvä niin mihinkä sitä vaihtamaan. Hintakin kohdillaan.
Heti ajelulle Puutarhanikkareilta hakemaan kukkia terasssille, jonka olin just siivonnut, ja kotiinkin kukat pöydälle kun tulppaanit oli jo kuihtuneet.

Ostin esikoita kun ovat niin kauniin väriset ja runsaat. Narsissithan on jo olleet toista viikkoa.


Tämä selvisi talven yli elävänä, kahdessakin eri ruukussa.


Lauantaina olin reippaalla lenkillä Pian kanssa. Olikin Tosi kiva tavata tuttu ihminen ja oikein jutellakin. Käveltiin Herttoniemen kartanon puiston kautta rantatielle. Siellä mattolaiturin taukopaikalla pysähdyttiin eväitä nauttimaan. Hyvin oltiin ehditty levätä niin alkoi hetkellinen sakea melkein raekuuro.

Keltainen huvimaja


Taitaa olla salaman tekosia

Tämä reipas Lentäjänalle, Napolin tuliainen Villeltä,
on mulla nyt usein mukana, ei tartte ihan yksin olla.


Muutama nallekin bongattiin, kartanon ikkunassa olleen Filipin lisäksi myös tämä iso yksilö.


Rauhaisaa hiljaista viikkoa kaikille. Olkaa varovaisia älkääkä antako koronapallukan tarttua itseenne.
KS