Ovet

Olen
asunut tässä kohta kahdeksan vuotta ja koko ajan ovien huono kunto on
häirinnyt minua. Monta kertaa olen ajatellut ne maalata mutta vanhan
maaliin poistaminen on vaikuttanut liian suurelta urakalta.
Jokunen
viikko sitten Roballa kävellessä näin, kun kauniiksi maalattuja ovia
vietiin yhteen rappuun. Pysähdyin ihailemaan niitä ja siinä juttelu
päättyi sitten siihen, että tilasin ovieni maalauksen.

Miehet
hakivat ovet muutaman päivän kuluttua. Toinen on kylpyhuoneen ovi.
Olihan se vähän outoa olla suihkussa kun ovi puuttui.
Suurempi
harmi oli ns. väliovi. Ulko-ovessa on iso rako rappuun ja sieltä kävi
aikamoinen huiku sisälle. Myös äänet kuuluivat ja tietysti täältä
kuului radio rappuun. Niinpä viritin makuupussin oven eteen. Hyvin se
toimi.


Maalarit lupasivat tuoda lopun maalin, Tikkurilan Maalarin Valkolakka,
että saan maalata ovien karmit. Hioin kuitenkin vain kylppärin karmin,
koska ulko-ovella värieroa ei niin huomaan. Huh, kyllä siinäkin oli
hiomista, ylös alas - ylös alas. Käsistä löytyi käyttämättömiä lihaksia.
Kylppärin puolella on ongelma; laattojen ja karmin välinen tiiviste on osittain huono.

Maalatut ovet tulivat noin viikon kuluttua. Tässä kylppärin ovessa näkyy väriero tuossa saranassa, ja karmissa.

Väliovessa onkin vielä teipit laseissa, mitens en tuota huomannut kuvaa ottaessa.

Nyt on karmit maalattu. Ihan hyvät niistä tuli vaikka välillä manasin
tuota tiivisteasiaa. Tietysti se olisi pitänyt korjata ennen maalausta
mutta intoni ei siihen riittänyt. Tuli taas mieleen, että olisi mukava
tuntea ihmisiä. Tässä tapauksessa joku, joka olisi tullut ja tehnyt
tämän työn.

Löysin halpakaupasta edullisen verhotangon.
Syksyllä virittäessäni verhoa keittiö- ja huonetilan väliin en mistään
löytänyt sopivaa tankoa ja laitoin verhovaijerin. Sehän olikin
varsnaista virittelyä kuten silloin kirjoitin.
Pyysin maalarimiehiä
laittamaan tangon pidikkeet seinään kun toivat ovet. Porakoneellahan se
kävi suhteellisen näppärästi, mitä nyt toisessa päässä saikin oikein
urakalla porata kun seinä oli oikeasti kivikovaa tavaraa. Toinen pää
olikin sitten jotain aivan hötöä.




Ongelmana ovat nuo ripustusrenkaat. Niiden nipsut eivät millään pureudu
kankaaseen niin että ne pysyisivät kiinni. Muistin taas syyn, miksi
olen huoneen verhoon ommellut kujan tankoa varten ja luopunut noista
"mummonrenkaista".
Olen yrittänyt vaikka mitä konsteja mutta aina
ne vaan luistavat. Ei edes pihdeillä puristaminen auta. Voi peeveli,
että ottaa aivoon. Ja tangon nostaminen tuonne korkeuksiin oli taas
taiteilua, kylläkin huomattavasti helpompi homma kuin sen vaijerin
venyttely.

Miksi, oi miksi, kaikki pitää aina tehdä itse.
Yrittää ja yrittää kaikenlaista mutta mistään ei tule koskaan
kunnollista eikä mitään osaa ihan oikein tehdä, ainakaan kerralla. Että
ottaa aivoon.

KS