sunnuntai 31. elokuuta 2008

Pääpantoja




Viime viikon lauantaina sain vanhemmalta rouvalta pääpantatilauksen. Langaksi hän valitsi Jitterbugin. Jee, kiva päästä sitäkin neulomaan. Pannan tulisi olla napakka.

Mielikuva toisensa jälkeen pyöri päässäni kunnes pysähdyin molemmilta puolilta samannäköisen kohdalle. Mitenkäs semmoinen tehdään? Oudompi tekniikka "onteloneule" tuli mieleen. Onnistuisikohan pannan neulominen sellaisella uudella tavalla.

Etsin omista kirjoista ja netistä apua, jotain löytyikin mutta ne olivat kaikki kaksivärisiä eivätkä kelvanneet. Neulomostahan yleensä löytyy apu pulmaan kuin pulmaan, niinpä minä, "Vuoden Neuvoja", laitoin sinne kysymyseni. Vastauksia alkoi tulla ja lopullinen oikea vinkki tuli TuulaL:ltä: Starskyn vyö on tehty ontelona.

Siitä se sitten lähti tekeytymään ja valmistui. Siitä tuli sen verran outo, että tein vielä varmuuden vuoksi Calorimetryn.




Lanka: Jitterbug 128 Castagna, 55 g ja 25 g
Puikko: 2.5
Ohje: Calorimetry Knittystä, toinen oma

Onteloneule on nimensä mukaisesti ontto sisältä. Tämä kaksinkertainen panta 100% villalangasta on varmasti lämmin. Loin silmämääräisesti sopivan määrän silmukoita, neuloin korvaan asti ja lisäsin silmukoita. Sitten vähän matkaa suoraa ja taas lisäsin pari silmukkaa. Suoraan posotusta ja sitten kaventaen silmukat alkulukemiin, kolmenpuikon päättely. Koristeeksi virkattu kukkanen.

Kyllä jännitti mitä rouva näistä tykkää. Ja tykkäsihän tuo. Oma mallini oli mieluisampi ja mielestään tyylikäs hatunomainen. Calorimetryä hän sanoi hauskaksi. Ja osti molemmat!




Mallipää on kohta jo antiikkia: äidiltä peritty 1960-luvun Tupperware-kippo.

KS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.