Osa 11., joka on viimeinen
Lauantaia 6.8.05 saaren ravintolassa järjestettiin "Kaunissaaren perinteiset sikajuhlat". En tiedä, kuinka pitkä perinne tällä juhlalla on, sitä on alettu viettämään poissaolovuosieni aikana.
Juhlat alkoivat klo 18.00. Hintaan 15 euroa oli tarjolla kaikenlaista syötävää mutta pääosassa oli tietenkin sika, vaikka tämä oli kyllä vain possun kokoinen.
Lohi oli päässyt tulen loimuun.
Syömisen jälkeen oli tietysti vuorossa juomapuoli ja karaoke! Sitä varten oli oli paikalle roudattu kaikki asiaankuuluvat laitteet ja juontaja.
Juhlat kestivät pitkälle aamuyöhön ja sääolosuhteet olivat sellaiset, että meteli kuului saaren toiselle puolelle asti.
En syönyt sikaa, tuolla hinnalla ja noissa puitteissa possu ei houkutellut.
Virallisen kesäkauden viimeisenä lauantaina 10.9. ravintoloitsija tarjosi asiakkailleen lohikeittoa ja boolia. Tämä oli oikein ajoitettu lahjuslounas, ei tarvinnut kesken leirin pakkaamista alkaa ruuanlaittoon. Keitto oli hyvää, santsasin. Booli jäi juomatta eikä sille ollut vaihtoehtoa! Ensi vuonna lapset ja raittiit vaativat punaista mehua.
Sunnuntai 11.9.05 iltapäivällä leiripaikkani oli tyhjä. Toivottavasti saan ensi kesänäkin tässä majailla ja nauttia olosta.
Sinne se saari jäi . . .
(sääolosuhteet huomioiden varmuuden vuoksi kuvattu edellisenä pyhänä)
Kiitos kommenteistanne, olette mielekiinnolla lukeneet juttuani, odottaneet seuraavaa osaa ja ehkä innostuneet käymään Kaunissaaressa.
Miltä kuulostaisi artikkeli "Kaunissaari valloitettiin neulepuikoilla" tai "Kauniit Kaunissaaren saunanlauteilla suunnitellut neuleet valloittavat maailman" tai "Tämän neuleen kuviomalli on: Rantakallio"?
Kaunissaaressa otettuja luontokuvia laitan katsottavaksenne kategoriassa LUONTO. Tulette näkemään muurahaisia ja toukkia, puun, auringonlaskuja ja myrskyä.
KS