Nyt ne on tehty!
Noin vuosi sitten tein toisen näistä. Siitä tuli liian pitkä ynnä muita pikku virheitä lipsahti työhön. Nyt otin projektin taas puikoille ja ihan nopsaan tuon toisen neuloin, tuli jopa oikean kokoinenkin;)
Lanka: Varastosta Nallea 100 g
Puikot: 3.0
Ohje kirjasta: Anita Gunnars, Tee itse kauniit neuleet
Edellisestä purin liiat pois ja korjasin kantapään sauman, jonka oli yhdistänyt väärinpäin, littanaan. Nyt sekin on OK.
Näissä on kyllä edelleenkin muutamia kauneusvirheitä mutta kun en onneksi ole perfektionisti niin nämä ovat oikein hyvät. Nurjan puolen lankajuoksutkin menevät siististi. Tämähän on ensimmäinen ns. kirjoneuleeni.
Vieläkään en onnistunut poimimaan kantapään silmukoita siististi. Edellisen yrityksen kommenteista otin oppia ja tein virkkatulla aloituksella uudet silmukat kantapäässä. Juu, sen ketjusilmukkaketjun onnistuin purkamaan oikein mutta silmukoiden poiminta siitä meni hieman vinksin vonksin. Vaan haitanneeko tuo, pohjallehan se rumuus jäi.
Kuvion seuraaminen ja kahden langan hallinta oli oikein mukavaa vaihtelua pitsineuleen reikien tekemiseen. Neuleliina on nimittäin mallikerroksella 205 ja sillä silmukoita 960! Joka toinen kerroshan neulotaan oikein niin 410 kerrosta on neulottuna.
KS
PS: Edellisen postauksen Mörvelö-ponchon olen lahjoittanut Lions' ien juhlaan arpajaisvoitoksi. Näin tuen kampanjaa "SightFirst II".