lauantai 5. toukokuuta 2018

Vallisaaren suljetun alueen kammioissa


Tänään, lauantaina oli varmasti kevään ensimmäinen oikea kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä. Juuri sopiva retkisää. Stadin Slangi jengillä mentiin Vallisaareen, tällä kerralla tutustumaan suljetun alueen tykkipattereihin yms.
Lisätietoja Vallisaari.fi, ja  Aarresaaret .fi    ja Aarresaaret FB-sivu

Ihan ensin saimme huomioliivit ja turvakypärät päähän, jotka ovat tällä "luolakierrokselle" pakolliset varusteet.


Olikin jo lounasaika niin keitto syötiin heti alkajaisiksi. Kaikki saivat varmasti lohta lautaselleen koska kala oli erillisessä kipossa. Aikas hyvä idea, ei käy niin että ekat saa kaikki sattumat ja muille jää vain liemi ja perunat.


Tilauksesta meidät ruokki, kahvitti ja palveli Epic Food, virallisesti tämä aukeaa vasta 17.5.
Muut toimijat tässä satamassa ovat Myrskybaari ja Satamakahvila.


Ihka ensimmäistä päiväänsä oli avoinna Jäätelökahvila Paja



Luonto oli vielä harmaata ja paljasta, kevätkukat kyllä olivat jo kukassa: leskenlehti, valkovuokko, scilla ja kiurunkannus.


Vallisaaressa on paljon yleisölle avointa aluetta mutta on myös tämä liikkumisrajoitettu alue, jonne ryhmämme nyt siis pääsi käymään. Ei siellä mitään salaisuuksia ole mutta paljon rapistuvia rakennuksia ym. turvallisuusriskejä. Saaressa on ehdottomasti kuljettava vain ja ainoastaan merkityillä reiteillä ja kulkuväylillä. Maastossa saattaa hyvinkin olla räjähteitä ja sen sellaisia vaarallisia asioita.


9.Patterin ammuskellari


Pistimillä reijitetty ovi;)

7. Patteri on todella pahasti rappeutunut. Tässä ei saanut mihinkään koskea, hyvä että uskallettiin hengittää. Pian varmaan yksi seinä kaatuu, oli niin kallellaan.
 

Täällä oli oikea "siskonpeti": kolmessa kerroksessa, yhtä sänkyä monen monta metriä. Siinä on kylkikyljessä ollut oltava sovussa. Harmi kun kuva on tämmönen. Ja toinen punkkapaikka oli sit pimeä.


Välikevennyksenä sammakko!


Tällainen ulkoa, tulenjohtomesta vai mikä tää nyt olikaan.


ja tällainen sisältä




100 mm:n tornikanuunan sisällä 



ja kanuuna ulkoa




Kiitos Marjutille retken järkkäämisestä. Kiitos oppaille Jarmo Nieminen ja Petri Asikainen sekä opasoppilaalle Maija Tuurnalalle, joka on vauvasta asti asunut saarella ja nyt kasvattaa siellä omaa yksivuotiasta poikaansa. 

Vallisaaresta voi kuunnella linnunviserrystä kotisohvalta, HS:n artikkeli KLIKS
 "WWF:n ja Metsähallituksen työntekijöistä koostuva viiden hengen tiimi oli tiistaina pystyttämässä mikrofonilaitteistoa metsään, jotta kuka vain voi kuunnella, mitä siellä tapahtuu. WWF:n striimi löytyy tästä."

Aiemmat kirjoitukseni Vallisaaresta: 2016  ja  2017.
KS

perjantai 4. toukokuuta 2018

Marled Mania Sweater - villapusero


Jeee! Se on valmis! Ja siitä tuli tosi kiva, olen oikein tyytyväinen. Ihan hyvin sujui kaksinkertaisella langalla neulominenkin, sitä vähän pelkäsin että jos on kovinkn hankalaa.

Langat ovat pääasiassa Lanitium Ex Machinaa, tätä varten ostetuista 6:sta vyyhdistä 460 g, LEM jämiä ja muita sekalaisia jämiä yht. 130 g ja Alize sukkalankaa 30 g eli yhteensä pusero painaa 620 grammaa.


Ensin ostin 5 vyyhtiä mutta vielä yhden värin ostin lisää kun jämät alkoi loppumaan. Vaalea LEM'in Perla-väri loppui niin Alizella korvasin sen. Lanitiumin värit on aina vaan kauniita ja just mun makuun.
Ulkona otetuissa kuvissa on värit vähän sinnepäin mutta sisällä otetuissa selfieissä värit on mitä on. Jospa joku päivä saisin paremmat kuvat, näin hyvästä neuleesta ois kiva olla hyvät kuvatkin.



Langat: kerrottu yllä
Puikko: 5.0 vartalo-osa, hiha ja alaresori 4.0
Malli: Stephen West, Marled Mania Sweater

Tein ohjeen mukaan koon L, just passeli kuten mallitilkun mukaan piti tullakin.  Mallissa on hihat neulottu pitkiksi peukaloaukolla. Tässä kohdassa en tehnyt ohjeen mukaan vaan ihan normipituiset hihat. Päättely i-cordilla kuten ohjeessa. 
Tein ekan kerran saksalaisen lyhennetyn kerroksen ja sehän olikin helppo ja hyvä. Eiköhän sitä tule jatkossakin käytettyä.
Kaarrokkeesta tuli oikein hyvä, takana on siis enemmän korkeutta ja istuu hyvin. Jos vielä villiksen teen niin tätä voisi soveltaa.
Pituutta puserolla on enemmän, tämä kun on niin lämmin että tulee ulkoilukäyttöön jolloinka pituutta pitää olla pepun yli lämmittävästi.




Miks tää kuvaaminen on näin hankalaa?


Tätä voi käyttää myös toisinpäin, siis se 'oikeasti' oikea puoli päällä mutta näin aion pitää kuin se on tehty pidettäväksi.

Vähiin menivät Perla ja Chill värit:)

KS