Voidaan jo sanoa, että tämä on perinteinen kesämatka Turkuun Veen ja poikansa R:n kanssa, tämähän on jo toinen kerta ja ensi kesänä taas mennään.
Maanantaina
Junalla matka taittuu mukavasti.
Olimme Turussa yhden yön, jonka nukuimme Bore museolaivalla, se on siis myös Hostel. Kuvassa mun yhdenhengen hytti ja maisema Telakkarannan kallioiselle työmaalle.
Sen vieressä on Suomen Joutsen, joka oli tämän kerran pääkohteemme.
Hieno, upea katselukohde. Niin paljon yksityiskohtia, suuri kokonaisuus, en osaa siitä mitään kertoa mutta esim. tässä Matkalla Maailmalla-kirjoituksessta on lyhyesti kerrottu laivan vaiheista.
Laivat ovat Forum Marinum -museon alueella, Museokortilla pääsi kätevästi kaikkiin sen tiloihin. Seuraavaksi mentiinkin Kruununmakasiinin päänäyttelyyn. Valtava kokonaisuus tämäkin, parissa kerroksessa teemoittain. Ensin oli huone 'Kurrin konehuone': täynnä, siis noin kolmesataa, perä- ym. moottoria! Huikea näky.
Venekatoksessa on muutama vaikuttava alus, mutta suurimman vaikutuksen teki äänimaisema joka yks kaks korviimme tuli: helikopteri tai lentokone pauhasi just katon päällä ja lattia tärisi. Sensori sen laukaisi ääneen kun sen ohi kuljimme, pitihän se uudestaan kokeilla;)
Sitten toiseen rakennukseen, Linnanpuomi, jossa on teema- ja vaihtuvia näyttelyitä, sekä venepaja jossa näytti olevan rakenteilla vanhan mallin mukaan jokin vene.
Tämä 'hitsausvirtamuunnin' oli oikein söpö laite:
Venekokoelmassa oli esilllä muiden muassa tämä todellinen kaunotar:
Miinanraivauskalustoa, MRK/3
Lounaan söimme Forum Marinumin GÖRAN ravintolassa. Hyvää ja kohtuuhintaista ruokaa. Museokaupassa oli pääosin kallista ja ulkolaista tavaraa, siitä iso miinus.
Turun uusin nähtävyys ja kummastus, funikulaari, piti kokeilla:
Hyvin se sillä hetkellä toimi, useita vikoja on kuulemma ollut. Matka ylös meni niin nopsaan, ettei sitä melkein huomannutkaan. Itse vaunusta en edes ehtinyt kuvaa ottaa. Vähän kiertelimme Kakolan mäellä ja kävelimme alas, jyrkkää metsäpolkua joka ei varmasti ole mikään virallinen kulkureitti, ups.
Kiveä kiven päällä, ja monet pahantekijät ovat olleet kiven sisälläkin. Kakolan vankilaa parhaillaan kunnostetaan asunnoiksi.
Graniittilinnassa jo asutaan.
Kaupungin keskustassa on paljon kauniita taloja, kivisiä ja puisia.
Taideteoksia on joen varrella runsaasti.
Outi Sarjakoski: Network
Jarkko Roth: Suojattu kasvu
Seuraaville en
Iltapalaa menimme syömään Vaakahuoneelle. Ihan ok ruoka ja palvelu. Se vähän pääsi yllättämään,(ei me tiedetty sitä soittoruokalaksi) että kuuden miehen orkesteri alkoi soittamaan tanssimusiikkia! Maanantai-iltana! Kyllä siellä vanhempi väki innokkaasti humppaa tanssi, ihan näytti hiki olevan.
Tiistaina Förillä joen yli ja bussilla Luostarinmäen käsityöläismuseoon.
Sieltä mäki alas seuraavaan kohteeseemme: Lankakauppa ILO!
Ihana, värikäs kauppa. Monia ennennäkemättömiä lankoja! Taas kyllä muisti pettää enkä laatuja kaikkia muista.
Ulrike by Anki, paikallisen värjärin kauniita värejä monessa koostumuksessa: DK Sock, Merino Sock, Merino Twist ja Glitter Sock
Primrose
Woolen Boon
Viisukat - euroviisusukkiin lankapaketti
Upeita mutta hintavia projektipussukoita
Reissun päätteeksi kauniiseen Kauppahalliin hakemaan evästä kotimatkalle. Vee ostikin himoitsemaan erikoismakkaraa 2.5 kiloa! Varmasti riittää muutamalle aterialle.
Bye bye Turku, we'll meet again.
Luostarinmäeltä ostin Uskolle lampaankarva-kissanminttulelun,
itselleni pienen kassin, ja Ilosta vyyhdin kaunista harmaankirjavaa 'merino-twist' lankaa TiinaKuun sukkakirjasta neulottaviin sukkiin.
Oli todella kiva ja antoisa reissu. Kiitos Vee ja R seurasta. Kyllä kavereiden kanssa reissaaminen on paljon antoisampaa kuin yksin. Ihanaa ku voidaan tälleen matkustaa yhdessä ja kokea kaikkea kivaa, ja syödä hyvin.
KS