tiistai 18. kesäkuuta 2019

Kesällä tehtävä


Luonnonkukkien ihailu, tässä valkoapila ja keltamaite sekä kuusentaimi taustanaan kauniisti tuulessa suhisevat koivut.


Mattolaituri, mattojen pesu ja mäntysuovan tuoksun esiin tuomista muistoista nauttiminen.


Lokkien ja muiden lintujen kauneuden huomaaminen ja upeista lauluista nauttiminen, myös se lokin rääkäisy ja tiiran kimeä kirkaisu kuuluvat kesään.


Huomata joukosta poikkeavat.


 Nauttia kaikenlaisten kukkien väriloistosta, myös pahat vieraslajit kukoistavat.



Kaiken joukossa on myös kummipoikani Benin englannista viime kesänä saareensa tuomat, systerillä talvehtineet, kevään ja alkukesän terassillani viettäneet mansikat. Nyt saan maistaa muutaman marjan:) ennenkuin nämä taas viedään saareensa.


KS

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kuvia viikon varrelta


Keskiviikkona 12.6. oli Helsinki-päivä. Niin paljon tapahtumia taas yhdelle päivälle että en oikein osannut valita mitään uutta koettavaa. Hyvän, listamuotoisen ohjelmankin sain käsiini vasta juhlapäivän aamuna niin ei ollut oikein aikaakaan tutustua tarjontaan paremmin. Palautetta kaupungille olen antanut.
Olin liikkeellä serkun vaimon Anna-Liisan kanssa. Pitkästä aikaa tavatessa juttua riitti monestakin aiheesta. Päivä kului siis joutuisaan.
Ensin Kaupungintalolle kahville ja raparperipiirakalle. Parvekkeellekin olisi päässyt mutta jono oli pitkä, ei kiitos sille.


Ensin Espan lavalle katsomaan ja kuulemaan Stadin Friidun ja Kundin julkistamiset. Kundiksi nimitettiin Pertti Salolainen, hyvä valinta. Kuvassa myös puhis Pirjo Tuohimaa.



Friiduksi nimitettiin Pia Landen, erinomainen valinta. Hän on ollut lastentarhassa töissä, istunut hiekkalaatikolla 38 vuotta. Monta stadilaista skidiä siis kasvattanut. Eläkkeellä ollessaan on ollut todella aktiivinen Stadin Slangi yhdistyksen toiminnassa.


Aina kun stadilla tapahtuu niin Koffin hevoset ovat myös mukana. Ne on niin kauniita ja komeita.


Kolmikulmassa eli tutummin Diana-puistossa oli perinteinen, ja mulle 'must' tapahtuma Stadin tietovisamestari kilpailu. 


Kysymyksiä on 30, mä sain 22 oikein kuten viime vuonnakin. Väärin vastaamani oli kyllä sellaisia kysymyksiä, että on oikeasti tiennyt vastausta, ei siis harmita niin paljoa kuin aikaisempina vuosin kun olisin tiennyt ja kerran tein huolimattomuusvirheen. Tulos on hyvä mutta haluan kyllä joku vuosi päästä kolmen parhaan joukkoon. Niih.
Nähdään Kellon alla -FB sivulta voit katsoa kyssärit ja vastaukset. Edellisten vuosien vastaavat tiedot on myös tuolla pelin sivulla, mutta ne löytyy nopsempaa Googlelta kysymällä, ei tarvi kahlata FB:a läpi.

Me syötiin lounas Kampin 5.kerrokset Bastardo Trattoriassa. Ei se ruoka huonoa ollut, mutta lämpimät ruuat oli viileitä, kalapihvit seisoivat keittiöntiskillä noin 10 minsaa ennekuin ne tuotiin tarjolle, kahvikuppi oli rikkinäinen yms. Pieni jälkiruoka olisi tarjottu hyvitykseksi mutta ei nyt maistunut. Emme suosittele.

Musisointia Narinkkatorilla.


Helsingin tuorein 'nähtävyys', maanantaina paikalleen muurattu Elias Kopelowskyn Kompastuskivi hotelli Tornin sisäänkäynnin edessä.


Lauantaina 15.6. oli Puotilan kartanolla perinteinen Varjagi-festivaali eli viikinkipäivä. Maihinnousu Sotkalla, neidon ryöstön yritys ja taistelu rannalla.


Puotilan kappelissa oli varhaiskeskiaikaisen musiikin konsertti. Meditatiivinen kokemus. Hienot soittimet.


Basso nokkahuilu


Kampiliiroja, joilla on hauska englanninkielinen nimi Hurdy-Gurdy


Kannel


Hieno menopeli


Sunnuntaina 16.6. Hagiksen torilla oli kirppis. Valtavasti myyjiä ja todella paljon kotimaista lasia tarjolla. Olipa längetkin, joista oli juuri lukenut, että ne ovat suosittuja sisustuksessa!
Herkulliset uuniperunat paistuivat Maikin Prince Harry-nimisessä uunissa, suurempi on kuulemma William:)



Mahtuipa viikkon myös yhdet valmistujaisjuhlat, mutta yksityisestä juhlasta en laita kuvia. Juhlittava oli erinomaisen kaunis, tarjoilut maukkaita ja oli kiva nähdä perhettäkin sekä yksi vanha neulojatuttu. Kotiintuomiseksi sain kaksi kaunista orkidean oksaa, jotka tässä kaunistavat kirjoituspöytää. Kiitos.
KS