Viime viikon maanantaina oltiin Tuulan kanssa lankakauppakierroksella.
Aloitin kierroksen kylläkin Virpin kanssa Sypressista. Virpi joutui menemään takaisin töihin ruokatauon jälkeen ja minä suuntasin Ogeliin ja treffasin siellä Tuulan.
Ogelin
LankaMaailma Nordiassa on niin paljon lankoja, että ihan pää meni pyörälle. Ja koska useimmat lankanimet olivat jollain tavalla tuttuja lankoja, niin mielitekoja syntyi hylly hyllyltä lisää ja lisää. Vaan pitäydyin suunnitelmissa!
Ogelista ajelimme Espoon keskukseen. Viidakkorumpu oli kertonut siellä olevan lankoja uudessa kaupassa. Kauppa ei ollutkaan uusi, vaan pitkään paikalla olleeseen kangaskauppaan,
Tilkkupuoti, on nyt majoittunut aiemmin lähistöllä sijainnut lankakauppias,
Lanka Terena (Vieraskuja 3). Näin kahden yrittäjän voimavarat ja palvelut ovat saman katon alla.
Ja yllätyskin asteli tämän kaupan ovesta sisään: Lissu! Neulomosta ja Tallinnan lankamatkalta tuttu neuloja, *vilkutuksia*. Olipas kiva tavata taas ja huomata, että näinkin vähän tavatun henkilön kanssa heti juttu luisti kuin vanhoilla tutuilla. Joidenkin kanssa sitä vain on samalla aallonpituudella.
Kangaskaupassa näin niin "Ihanan Hamekankaan", että se oli ihan pakko ostaa.
Kun nyt kerran olimme "lähellä" niin Tuula paineli kaasua vielä Soukkaan Menita Outlet -myymälälle. Ja kyllähän sielläkin lankaa on ihan riittävästi. Tosin Ogelin jälkeen M-Outlet näytti pieneltä mutta annas olla kun tämä liike laajentaa niin saattaa taas Nordia jäädä toiseksi.
Kuvassa on monta vauvalankakerää! Kyllä, sukuun on keväällä tulossa vauva ja hänelle ajattelin muutaman neuleen neuloa.
Pienet pyykkipojat ovat apuvälineiksi ompeluun, niillä on hyvä korvata nuppineulat paksummissa saumoissa ja neuleiden kokoamisessa pyykkipojat ovat erinomaiset.
Ja se "Ihana Hamekangas" on tumman ruskea kirjavin sipaisuin tuossa alla.
Jotta hame siitä onnistuisi hyvin, oli tietysti ensin ommeltava harjoitushame. Keväällä saadusta tädin jäämistöstä löytyi hyvä hame- ja vuorikangas.
Sopiva kaava löytyi Suuri Käsityölehdestä, yksinkertainen ja helppo. Ensin tietysti kaavan piirto kaavapaperille, sitten puuvillakangasta ehtymättömästä varastostani ja leikkkasin siitä hamepalat. Jahas, on numeron tai pari liian pieni. Eikun uusi kaava paperille ja nyt jo uskalsin leikata oikean hameen, siis tuon perintökankaisen.
Siitä tuli oikein hyvä, mutta siihen "Ihanasta hamekankaasta" ommeltavaan hameeseen lisään muotolaskokset myös etupuolelle. Jospa vaikka maanantaina olisi sopiva mielentila sen ompelemiseen.
Tämä harjoitushamekin on villakangasta, ei rypisty istumisesta. Värikin on sopiva, siihen käy moni puseroistani ja oranssi villatakki on just nappi tämän kanssa. Vaan taitaa sekin olla vielä parempi "Ihanan hameen" kanssa.
Ompelemisiin!
KS