perjantai 8. huhtikuuta 2005

Ostos silmäniloksi



Kirppiksellä osui käteen niin glamourinen ohjelehti, että se oli ostettava. Se on suurikokoinen (A3), kuusi sivua, oikein paksua paperia. Ikävä kyllä mistään ei käy (taaskaan) ilmi vuosiluku. Ei se mikään kovin vanha varmaankaan ole, ilmeisesti vain tehty vanhan näköiseksi. Mistä noista tietää.
Tätä olen ihmetellyt, että vastaan tulee usein painotuotteita, joista ei löydä mitään merkintää painatusvuodesta.












Joskus olen aloittanut kauluksen virkkauksen, mutta näyttää jääneen kesken! Sen sijaan lukuisia liinoja on valmistunut vuosien varrella.








KS

torstai 7. huhtikuuta 2005

Ommeltuja kasseja

Harrastan myös ompelua. Vaatteita nykyään vähemmän, nyt on kyllä yksi hametilaus tullut. Kaikenlaista muuta tulee tehtyä tuuriluontoisesti. Verhoja olen vaihtanut aika usein, samoin muuta sisustusta vähän mielialan mukaan. Nyt on sininen kausi ruusukuvioilla menossa. Tuolien päällystystä olen tehnyt myös systerilleni.

Mutta intohimoni ovat kassit ja laukut. Joskus on ihan pakko saada ostaa joku laukku kun se on niin ihana mutta pian se ei enää olekaan kiva?!
Ompelemalla kasseja Eurokankaan palalaatikosta löytyvistä edullisista kankaista saan kassihimon välillä tyydytettyä. Ja ystävätkin ovat tästä innosta saaneet nauttia: ostosvarakassi on monella.

Kaikki nämä kassit ovat tehdyt ns. sadetakkikankaasta. Varakassit ovat ohutta kahisevaa laatua, käsilaukut enstex-tyylistä  kangasta, iso kassi on ulkopuolelta tosi vettähylkivää kangasta, sisäpuoli muovipintainen.

Isommissa kasseissa käytän sangoissa Etolan muoviletkua. Joskus laitan kankaan letkun sisälle, jolloinka se ei nuhraannu, joskus taas putken päälle.
Pikkulaukuissa kahvakankaan sisään laitettava materiaali vaihtelee inspiraation mukaan. Näissä taitaa olla pesulan metallihenkari päässyt uusiokäyttöön. Joskus paksu naru päätyy kahvaksi.
Kasseihin ja laukkuihin teen aina useita sisätaskuja roinalle ja telefoonille. Saattaapi inspis tuottaa samasta kankaasta myös meikkipussinkin.
Iso ruskea kassi on ollut koko talven suosikkini (näkyy kuvassa huonosti). Sinisessä käsilaukussa on koristeena valmiina ostettu kaunis K-kirjain. Kiiltävä piste siinä sivussa on heijastinnauhaa sivusaumassa! Ruskeassa käsilaukussa vuori ja tereet ovat oranssia kangasta, jotta ne ovat sävy sävyyn ulkoilutakin ja kudotun pipon kanssa! Varakassit myös aina samaa väriä muun varustuksen kanssa.  Tälle sävy sävyyn jutulle on kaverit naureskellen pyöritelleet päätään. Varakasseja on myös tuollainen pienempi malli (n. A4-kokoinen) pikkuostoksia varten.


KS

keskiviikko 6. huhtikuuta 2005

Kesäkassikin tarvitaan



Tässä virkattu kesäkäsilaukkuni. Ja samat rottinkisangat vaihdan tarvittaessa kangaslaukkuun.
(Sininen päiväpeitekangas ostettu Tallinan Eurokankaasta.)




Ohje: ilmaislehtinen Virkkaa Finla-kalalangasta
Lanka: Kotiväki
Laukun kuvio näkyneen paremmin tässä alkuperäisen ohjeen kuvassa.




KS

maanantai 4. huhtikuuta 2005

Aurinko porottaa jo, nyt hellehatut tekeille!



Viime kesän virkatut hellehatut:
Mallit: oma viritys
Lanka: Tahiti






Tuosta piti tulla Kevät/kesä 2004 lehden mallin nr. 16 mukainen mutta tulos on vain sinnepäin! Ohjeen malli on enemmän hatun näköinen kun tämä taas on "pekkapuupää" hattu. Tein siihen jopa sellaisen pienen lenksun sivulle, johonka voin laittaa sen  pekkamaisen kukkasen.
Ja tämä toinen on mallia "pata päässä".
Taustalla näkyvä tuoli on neulenurkkaukseni.






Ja tuossa alla on antennipiponi 90-luvulta. Monta kesää ja saarta nähneenä se on jo kulahtanut ja auringon haalistama. Näitä tuli muutama tehtyä purjehduskavereille, koska työ oli pieni pitää mukana ahtaissa tiloissa.
Kerran matkan varrella tarvitsin vain hieman punaista lankaa johonkin raitaann. Hangon käsityöliikkeessä sain erinomaisen hyvää palvelua. Tarvitsemaani punaista lankaa oli vain myyjän tekeillä olevassa virkkauksessa. Hänpä otti langan toisen pään, keri siitä arviolta tarvitsemani määrän ja  punnitsemalla hinnoitteli pikku lankapalleroni! Huomaatteko, ystävällinen ja hyvä palvelu muistetaan vielä vuosien päästä.


Kännykkäpussukka on viime vuodelta. Näitä tein muutamalle duunikaverille, olisko ollut ystävänpäiväksi.
Olen pujottanut reunaan ohuen kuminauhan, jolla pussin suu pysyy mukavasti supussa. Telefooni ei tule itsekseen ulos, mutta sen saa helposti pois. Siinä on myös pieni metallirengas, jolla saan sen pikalukon kanssa esim. vyölenkkiin roikkumaan. Fidan kirppikseltä saa noin 20-50 centillä esim. avaimen kaulahihnoja, joista saa uusiokäyttöön näitä renkaita, renksuja ja lukkosysteemeitä. Suutarista tai askarteluliikkeestä kappaleittain ostettuna ne ovat huomattavasti kalliimpia.







Kaiketi näidenkin pitäisi nyt olla esillä tässä kesävirkkausten kanssa (näitä on tuolla otsikossa: Rannekkeita)






KS


sunnuntai 3. huhtikuuta 2005

Neuleita vuosien takaa



Tänään esitän teille muutaman neuleen menneisyydestä, joiden ohjeet ovat tallella niin, että sain kuvat skannattua iloksenne (?).

Vuosi on arviolta ollut 1975 ja ohje on Kodin Kuvalehden numerosta 13-14. Se on ollut kesäkäsityö-liite. Näyttää olevan monta mukavaa ohjetta, ompelua, neulontaa ja virkkausta. Tästä liittestä on myös ohje keskeneräisissä töissä olevaan ikuisuusprojektiin: virkattu palapeitto.
Kuvausrekvisiitta vaatteiden mainitaan olevan Teinitalosta! Monet sen varmaan muistavat silloisena nuorisomuodin mekkana, Pukeva Kappakeskukseen menivät sitten hieman vanhemmat henkilöt!

Viitta osoittautui suosituksi. Tein sellaisen ensin äidilleni. Hän käytti sitä ahkerasti yli 10 vuotta. Omakotilalossa asuvan oli helppo ottaa viitta harteille pihalle tai postilaatikolle piipahtaessa. Anopille sellainen myös piti tehdä näyttääkseni osaamistani. Ja itselle. Ja ehkä vielä jollekin muulle. Tämä muisti ei jaksa noin pitkälle kaikkia tekeleitä listata.
Lankana on ollut Novitan White Lady, hieman nyppypintainen. Nyt olen suunnitellut tekeväni tämän esim. Isoveljestä, vihreä väri kiinnostaisi. En ole oikein innostunut noista umpinaisista ponchoista ja tämä voisi olla hyvä vaihtoehto.







Seuraava neule on noin vuodelta 1981/82. Se taitaa olla ensimmäinen kutomani oikea jumpperi. Ohje on Suuri Käsityökerho-lehti nr. 4/1977. Ohjeessa on tarvikkeina langanloput mutta jos joutuu ostamaan lankoja, mainitaan langat: Madame
Pingouin, Säästö, Rondo Timantti.  Mitä lankaa olen ostanut, en muista. Langaloppuja ei varmaankaan ole noin paljoa ollut koska tähän mennessä olin neulonut lähinnä vauvanvaatteita Villelle. Käytin puseroa paljon ja tykkäsin siitä. Lopulta vuodet tekivät tehtävänsä - ei puserolle - vaan minulle eikä se enää mahtunut päälle ja meni johonkin vaatekeräykseen, ilmeiseti Fidalle.






Ja sitten vielä tämä villatakki. Ohje on Novitan Kesäneuleet 1995, lanka Novita Blues, tein sen kanelin ruskeana. Aloitin elokuussa 1996 Atlantan olympialaisten aikaan. Pari virhettä tuli pitsineuleeseen kun jotain kilpailua innoissani seurasin. Kuinkas sitten kyllästyin keskenkaiken ja neule unohtui neljäksi vuodeksi kaapin perälle. Seuraavien olympialaisten aikana se tuli otetuksi esille ja virheetöntä neuletta, koska TV:tä ei enää ollut. Kisaradiota kuunnellessa tämä valmistui mutta pitkin hampain (vaiko sormin) koska malli ei enää miellyttänyt. Vein sen heti uutukaisena Fidaan, josta se näytti aika nopeasti löytäneen uuden omistajan edulliseen hintaan.





Tässäpä taas tarinaa, toivottavasti viihdyit ja tulet toistekin lukemaan.

KS





lauantai 2. huhtikuuta 2005

Hankintoja




Laitanpa tänne tänään vähän tällaista kylmää faktaa, että ei tämä harrastus ihan ilmaista ole, vaikka joku luulee, että itse tehty ei "maksa mitään". Ohjeita, lehtiä ja kirjoja on mukava plärätä ja katsella tekemisen lomassa.
Neuleystävien kanssa laskimme, että uudessa Pirkassa olevan neulejakun hinnaksi tulee M-kokoisena 51.20 €. Aika hintava jakku, sanoisin.

Tällä viikolla olen ostanut alan "kirjallisuutta":
Divarista 2 kpl Kauneimmat Käsityöt, yht. 4 €
Kirjatorilta 1 kpl samaista lehteä, 3.50 €
Stockalta Diana-virkkauslehden 3.20 €
Kirjapörssistä kirjan Lasten Neuleet, 4.90 € (ennen 32.80 !!) Tässä on hauskoja kuvioita, jos sellaisia nyt innostuisi joskus tekemään.

Myös yhden kauniin napin ostin virkattua laukkuani varten, 90 centtiä! Yleensä tongin kirppiksen laatikosta sopivan napin, mutta nyt ei tärpännyt.
Niin, siihenhän ostin kerän Maxia, 1.50 €.

Muovitaskuja, että saan taas noita kirjaston lehdistä kopioituja ohjeita järjestykseen. Hintaeroa niissäkin oli: 10 kpl 1.50 € ja vieressä tarjouksena 100 kpl 3.90 €. Nyt riittää niin ettei kaiketi tarvitse enää taskuja ostaa. Mappi on tietysti uusiokäyttöinen kirppislöytö.

Onneksi kotona löytyy langoissa, ettei niitä tarvinnut nyt ostaa. Ja Palmat on valmiiksi hankittuna toista vauvahaalaria varten. Taidanpa aloittaa sen nyt.




KS


perjantai 1. huhtikuuta 2005

Valmis virkkaustyö ja siivous



Mitähän yhteistä näillä sitten voisi olla?
Sitä, että olin tänään Villen luona siivoamassa poikamiesboxin villakoirat. On siellä nyt vähän yksinäisen näköistä ilman noita lemmikkejä mutta piankos uusi sukupolvi kasvaa.

Vaivanpalkaksi sain kuvia skannattua ja vastavalmistuneen virkatun laukun kuvattua! Laukun sangat tosin ovat tässä vielä kiinnittämättä mutta kuva oli otettava kun siihen oli tilaisuus. Ja keltainen nappi pitäisi vielä löytää, ei tuo valkoinen ole kiva.
Aloin tehdä tätä kun puserosta jäi pikkusen toista kerää lankaa. Eihän se sitten riittänyt vaan oli ostettava vielä yksi kerä. Siitä nyt sitten taas jää vähän. Jos tekis vielä kännykkäpussukan.
Ohje: Novita 2/2001
Lanka: Maxi





Sain siis myös skannattuja kuvia ja olen lisännyt niitä sivuille Pistoja neulalla, Neuleet 2003 ja 2004.
Käyppäs kurkkaamassa.

KS


Uusi äiti / Uusi kuukausi ja kujeet = APRILLIA



A happy new mama with her baby Pippi!

Tässä iloinen, onnellinen uusi äiti!
Tara, 2v. ja hänelle synttäriksi virkkaamani nukke, jonka nimi on nyt Pippi.



Ohje: SK2/2005
Lanka: Kotiväki, ja hiukset Tennesee. Hiuksiin käytetty lanka oli sopivasti kiharalla, koska se oli kertaalleen kudottu ja purettu. Mitä lie puseron kutomisessa sattunut?


APRILLIA, APRILLIA sanoi äitini kerran....

Se oli jotain kuuskyt-luvun loppupuolta. Olin kiinnostunut UFOista ja luin paljon kirjoja aiheesta (Däniken ym.) Eräänä aamuna äiti tuli herättämään minut sanoen, että "nyt on varmaan ufot käyneet pihalla, tule pian katsomaan."
Siinä kyllä unihiekat saivat kyytiä kun pihalla keskellä koskematonta lunta oli kummallisia jälkiä. Sellaisia noin 20 cm pitkiä kapeita painaumia, joka toinen sojotti vasemmalle joka toinen oikealle. Niinkuin olisi pitkillä kapeilla kengillä kävelty.
Vaan kun ne alkoivat ja loppuivat yhtäkkiä siinä keskellä pihaa. Ne ei tulleet eivätkä menneet mihinkään. Semmonen ehkä 10-15 metrin matkalla niitä oli. Ufomiehethän siinä nyt varmaan on olleet. Taisi siinä jo vähän pelottaakin. Vaan sitten äiti loihe lausumaan: Aprillia, aprillia syö silliä! Voi ei, olin aivan unohtanut, että se oli tämä päivä.

Mikäs ne jäljet sitten oli tehnyt. Ei, äiti ei ollut käynyt niitä tekemässä. Sähköjohto kulki ilmassa talolta tielle. Johdon päälle kasautunut lumi oli yöllä pudonnut palasina alas saaden aikaan tuon kummallisen kuvion! Jotenski luulen, että äitikin on ensin ollut ihmeissään mitä ne on.

Pila oli hyvä, toden oloinen ja ajan hermolla. On sille sitten naurettukin.


KS




tiistai 29. maaliskuuta 2005

PÄÄSIÄINEN OLI JA MENI



Tai ei ihan niinkään, pääsiäisen aika kun jatkuu helluntaihin asti.

Mutta, monta pääsiäistä tuli ja meni ennenkuin tämä liina valmistui. Aloitin sen joskus 80-luvun puolessa välissä. Hyvissä ajoin että se ehtii pääsiäiseksi valmiiksi ja annettavaksi Villen kummitädille. Eihän se valmistunut. Miksi? Sitä en enää muista.
Seuraavana vuonna otin sen taas esiin hyvissä ajoin ja jatkoin työtä. Ja niin edelleen vuosi vuodelta, kunnes en sitä ottanut enää edes esille. Se oli sitä aikaa kun purjeveneen varustelu ja kunnostus kesää varten alkoi jo helmikuun venemessuilta. Ei siinä virkkaamaan ehtinyt.

Viime vuonna (-04) sitten otin itseäni niskasta kiinni heti tammikuussa ja päätin, että tämä työ on vihdoin saatava pois lojumasta. Ah, lanka loppui! Eihän sen merkkistä lankaa ollut enää edes olemassakaan mutta sain aika lailla samanväristä, vaikka tietysti selvä raja työhön tuli.
Niinpä se lopulta valmistui ja nyt niin ajoissa, että sain annettua liinan Lissulle jo helmikuun blinikutsuillani!  Tietysti mainiten, että se on jo melkein yhtä vanha kuin kummipoikakin vaikka onkin vasta valmistunut.

Kuva (ja ohje) on: Allas Extra "Stick och virkbilaga" Påskpynt. Saisikohan tästä liitteestä tehtyä jotain muuta kivaa ensi pääsiäiseksi itselle? :)




KS
29.3.05

maanantai 28. maaliskuuta 2005

ALKUVUODEN NEULEET



Tämä valmistui puikoilta tammikuussa, mutta yllättäen se löytyi kaapista saumat ompelematta vielä maaliskuussa! Miten onkin unohtunut, nyt neula kiltisti käteen ja saumojen ompeluun.
Lanka: Tennesee
Malli: Novita?, kopiosta ei näy mikä vuosi, mikä numero. Alkuperäinen malli on raidallinen, mutta kuten näkyy, tein sen yksivärisenä. Koristekuvion otin kirjasta Lesley Stanfield, Kauneimmat neulemallit.







Helmikuussa valmistui liivihame Taralle. Tiedot siitä kuvan kera sivulla 18.3.2005 kategoriassa "yleinen".
Ja virkattu nukke kantokasseineen.

Maaliskuussa olin ahkerampi: vauvahaalari ja "Sateenkaari"-pusero valmistuivat tämän blogin perustamisen rinnalla.
Vauvahaalarin kuva sivulla 18.3.2005 ja pusero 27.3.2005.