tiistai 8. helmikuuta 2011

Päiväristeilyllä Tallinnassa


Tehtiin Veen ja Lilan kanssa pieni piristysreissu Tallinnaan. Keli oli hyvä, nollan tuntumassa, liukasta oli paikoin mutta ei niin paha kuin viimeksi. Vee piffas pirssin Karnaluksiin, siellä kulutettiin reilu tunti. Sitt ratikalla keskustaan ja katsastettiin Liann löngad, taisi Lila sieltä jotain ostaakin. Kirjakaupassa ei ollut mitään kivaa uutta ostettavaa. Seuraavaksi käytiin Puu ja Putuka Poodissa nappiostoksilla, Pronksi löngapood jätettiin tällä kerralla väliin kun sieltä ei kukaan mitään tarvinnut. Tietysti olis voinu moikata Anua.


Johan sitä vatsat halus vähän täydennystä ja sitä saatiin Maiasmokasta. Nam. Sitt keksittiin, että Novaluxin tarjonta täytyy tarkistaa ja löytyihän sieltä jotain pientä sekä Vävarsista mä ostin kangasta ja Lila jotain korttitarpeita. Vee oli kovin maltillinen ostoksissaan mutta ei senkään reppu sentään tyhjänä takas tullut.


Menomatkalla joku söi eväänsä jo ennen Katajaluotoa! Paluumatkallakin neulottiin, Lila aloitti jo toista sukkaa ja Veen kaulaliina on edennyt kiitettävästi, molemmilla on Zeldan värjäämää lankaa. Mä sain mennessä sukkia vähän eteenpäin, tullessa sitt jo neuloinkin liinaa uudesta langasta. Ah, tosi kiva piiitkästä aikaa liina työn alla.




 


Satamassa oli todella paljon joutsenia sekä kävelytiellä että altaassa. On ne vaan isoja lintuja kun läheltä katsoo.





OSTOKSENI


Karnaluksista: Brilliant puuvilla-viskoosi lankaa 600 g/ 1.00 €/ 50 g:n kerä, Maxi virkkauslankaa 2.63 € /100 g:n kerä, Pony 15 cm 2.25 sukkkapuikot 3.62, Clover Soft Touch virkkuukoukku 2.82



Värit on aikas retrot ja niistä olis tarkoitus neuloa itselle pusero.



 


Vielä Karnaluksista pari Anchorin askartelupakkausta 1.92 €, Novaluxista toinen muki itselle 2.99, (edellisellä kerralla nää oli tarjouksessa ja maksoi vain 1.99), ja Vävarsista kissapellavaa 0,5 m  5.05 (10.10 €/metri)



 


Novaluxissa yllytin Lilaa ostamaan itselleen tällaisen korin, ja osti sellaisen sitten mullekin! KIITOS! Tää on kiva saaressa kun on vetskarilla suljettava kansi niin ei mene kaikki mönkiäiset käsitöihini. Kuosikin on just ihana. Tämä oli edullinen, ehkä noin 4 euroa. Se oli 50 %:n alessa!



 


Sadamarketin villalankakaupasta ostin 3-kertaista valkoista pellavaa 100 gr/ 3.58 € (mulla on kohta pellavalankaa ihan liikaa kun en siitä ole vielä mitään tehnyt). Karnaluksista oli vielä tommosia Krokodilejä, eli henkseliklipsuja joita me Marian kanssa käytetään heijastimien kiinnittämiseen (siis hakaneulan sijasta). Hinta: 0.26 €/kpl.



Semmoset ostokset tällä kerralla. Kun mä odottelin Karnanluksin ovella kavereita tulevaksi niin tapasin Sadamarketin villalankamyyjä Annen, oli menossa ostoksille Karnaan. Mut siis jo tunnistetaan Tallinnan kadullakin;) Hän kertoi, että viikonloppuna oli kauppa käynyt hyvin. Myös tiedoksi, että seuraava lankasatsi kun heille tulee niin hinta nousee hieman.


KS

torstai 3. helmikuuta 2011

Kissapussi


Vähänks mä oon aikaani edellä;) Viimeisimmän Tallinnan reissun raportissa hehkutin upeata Muhun kirjontakirjaa ja tätä kirjovirkkausta olen nyt tehnyt. Pari päivää sitten tuli Taito-lehti (1/2011) ja siinä mainostetaan maaliskuun lopussa ilmesyvässä numerossa 2/2011  kerrottavan mistäpäs muusta kuin: Meite Muhu Mustrid-kirjasta ja tutustutaan perinteiseen kirjovirkkaukseen!

Lainan päivänä 8.2. kannattaa mennä Myyrmäen kirjastoon: Ilun kehruunäytös ja lankoja ynnä muuta.

* * *


Lanka: Knopp-jämät, 100 % merino, 50 grammaa

Vuori: 100 % silkkiä, kiitos Anitta!

Koukku: 3.0


Materiaarit ovat ylelliset, sattui tuo kankaan merkki sopivasti vuoripalaan niin jätin sen siihen.



EDIT 3.2. klo 21.30:

Pussuka on perillä ja voin nyt kertoa, että tämä meni ylläripostina Marialle. Viime viikolla teetapaamisella niitä näitä jutellessa tuli esille, että hän tarttis pienen pussukan kukkarolle ja kännykälle ja sen pitäis roikkua ranteessa kun lounaalla kantaa tarjotinta pöytään. Siinä ei kaikenmaailman kasseja voi kanniskella. Tää tuli silloin heti mieleen, värit valikoitui Marian värimaailmasta ja kiva oli tehdä kun saaja oli tiedossa.

KS


lauantai 29. tammikuuta 2011

Terveisiä Menita Outletin neuletapaamisesta


Jezz, olipas hyvä, että lähdin neuletapaamiseen, vaikka matka olikin pitkä = 66 km eestaas! Kivaa oli ja sain taas neuvoa ja näyttää monta juttua uusille ja tutuille neuleystäville.  Tämä Menitan tapaaminenhan onkin ihan Oikeassa NeuleKahvilassa:

EAT, KNIT AND BE HAPPY!




Neuletapaaminen: parillisen viikon lauantaina klo 12-16.00



Neulojia oli tosi paljon paikalla, en laskenut mutta ehkä näin montaa en ole nähnyt kuin KIP-päivänä joskus. Puikot suihkivat, vinkkejä vaihdettiin, kivoja töitä ihailtiin ja mä tietysti suuna päänä hölötin ja toivottavati osasin neuvoa ja ymmättettävästi näyttää esim. 2-sukkaa-Magic Loopilla-yhtaikaa;)

Linja-autoasemalla bussiin tuli Ogelin tapaamisista tuttu nainen ja lopulta sitten Sökön pöydässä selvisi, että asutaan molemmat Vuosaaressa! Näin tämä maailma on pieni.

Perjantaina ostin Sandra-neulelehden, siinä oli jokunen kiva mahdollisesti neulottava neule. Kuinka ollakkaan niin myymälän alehyllyssä oli just samaa lankaa mitä yhdessä kivassa ohjeessa on käytetty. Pikaisesti hain lehden kassista ja nappasin ostoskorin käteen. Lanka maksoi 1,00 euroa / kerä!! Joo, 12:lla eurolla sain puserolangat! Jee.


Tässä ilman salamaa otetussa kuvassa värit on vähän sinnepäin, luonnonvalk., vaalea beige, vaalea turkoosi eli ihan mun värit. En kylläkää pidä näistä sekavärisistä langoista mutta kaikkea ei voi saada edullisesti samassa paketissa, jostain on tingittävä (ehkä).


Tällainen pusero niistä tulee.


(kuva: Sandrasta)

Muutamalle uudelle tutulle kerroin Tallinnan lankakaupoista ja että niihin löytyy opastusta täältä blogistani. Sivupalkista siis Kategoria: Tallinnan lankakaupat. Kannattaa myös katsoa Tallinnan lankamatkojakin, sieltä näkee mitä on tullut ostettua. Vielä huomautan tässä, että Karnaluks-kaupassa käy vain ja ainoastsaan käteinen, sitä kannattaa varata riittävästi (= usein on ns. budjetoitu käteinen ensikertalaiselta loppunut kesken;) heh heh.  Muissa lankakaupoissa voi maksaa kortilla.

Neulojille vinkattuja nettipaikkoja olivat ainakin : KäspaikkaGarnstudion Drops design ilmaisohjeet monella kielellä (suomi tästä suoraan),  Siellä on myös hyviä neuvoja Opastus-"laatikossa".

KS

torstai 27. tammikuuta 2011

This n' that


Ei mulla oikeastaan mitään asiaa ole mutta kirjoitan kumminkin.

1.) HBL:ssa oli tammikuun 8. pvä artikkeli otsikolla Stickad estnisk. Kaikenlaista siinä kerrottiin Kristina Viirpalusta mutta mulle jäi mieleen neulottu leninki, jonka idea on Haapsalun huiveista. Huh, ajatelkaa ett joku neuloo sitä ohutta pitsiä ja tekee siitä hameita! Tässä on linkki blogin sivulle, (kristinadesign),  jossa voit katsoa näitä ihanuuksia, wau.

2.) Susun päivityksessä on langat kuin karkkihyllyllä ja Puffalan puodissa voi niitä ihailla lisää. Syötävän ihania värejä, eikä langassa itsessäänkään varmaan mitään vikaa ole. *vink* SNY:läisille (tämä ei ole maksettu mainos!)

3.) Sipoon Kaunissaaren kesäaikataulu on julkaistu! Jee! Toukokuun 13. pvä sitten pääsen sinne muuttamaan. Se on perjantai mutta ei se mikään onnettomuuspäivä ole, pyh. Korttipelissä 13/kunkku on hyvä kortti, Jerikon muuri sortui kun se oli kierretty 13 kertaa, yms. yms.. On siinä aikataulussa yksi vika: kausi loppuu jo 11.pvä syyskuuta, eli jää taas metsän sato korjaamatta. Mä en kyll bonjaa miks ei voi myöhempään kulkea. Syyskuu on sitäpaitsi vielä lomakuukausi, ei kaikki voi kesällä lomailla, niih.

4.) Nyt tässä mietiskelen, onkohan Kaunissaaressa kahvilaa kesällä kun lehdessä oli uutinen, että kaupunki pyytää tarjouksia kahvilan pitämisestä. Jos oisin rikas niin voisin harrastuksena sitä pitääkin, ei sillä varmastikaan elä.

5.) Tintti on tehnyt tosi nätin tilkkutyön ja antanut sille nimen Kaunissaari! Ihanaa, että saareni jätti muistijäljen johonkin hänen aivolohkoonsa ja tämä työ syntyi. Inspistä siihen on antanut Marlen tilkkuilut, ja sielläkin on tosi kiva musta-valkea saarenrantatillkutyö, josta kirjoitin hänelle kommentin: "Tuo mustavalkoinen ihan elää mun silmissä: rannalla on niinku jäätä ja jääsohjoa, jota aallot nostelee kiviä päin ja kuuluu sellainen kiva suhina ja rohina!" Käykääs katsomassa.

6.) Tölkkien klipsuista on kaikenlaista rompetta näkynyt mutta katsokaapas kuinka innovatiivisesti Anneli on käyttänyt klipsuja, moneen moneen vaatteeseen ja laukkuihin. Kannattaa selata pidemmällekin, joskus syksyllä näitä muistaakseni alkoi ilmestyä.

7.) Muumi-mukit: Made in China! tai Thaimaa . . . . .  duunareita irtisanotaan täällä . . . . mukit tehdään siellä jossain . . .

8.) Mitään valmista ei nyt oo esiteltäväksi, mutta tekeillä on kirjovirkattu kassi ja sukat. Kirjovirkkaus on nyt selätetty ja kunhan tuo valmistuu niin sitt keskityn siihen käpypitsiin.



Kesäkuvia odotellessa Venenetissä voi käydä katsomassa Kaunissaaren vierasvenesatman ilmakuvan.

Ja kesän retkiä voit suunnitella vaikkapa tutustumalla Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen sivustoon  virkistysalueisiin.



KS

tiistai 25. tammikuuta 2011

Clessidra sukat


Mun ihanat ja hienot Clessidra sukat valmistui eilen! Nämä ei ole ollenkaan niin vaikeat tai monimutkaiset kuin kuvista saattaisi päätellä. Kuten tiedätte niin omia jalkoja on vaikea kuvata niinpä sukassa on froteepyyhe sisällä, ehkä mun jalka ei ihan noin pökkelö ole;)

Lanka: Rohrspatz Wollmeise 100 % Merino Superwash, väri luonnonvalkoinen, 150 grammaa (saatu Kissattomalta) sekä SandnesGarn Sisu 25 grammaa jalkarerissä

Puikot: 2 settiä bambuiset 2.25 mm, tein molempia samanaikaisesti, niin kommervenkkejä ei tarvinnut kahteen kertaan funtsia

Ohje: Knitty 2007, tuona vuonna on myös ollut Clessidra KAL, ja tässä blogissa näette paljon hyviä kuvia sukista, ja kokemuksia.








Muutaman muutoksen tein. 1) kantapää neuloin normaalilla vahvistetulla neuleella, kuitenkin 4 silmukkaa reunoissa helmineuleella. 2) Palmikot lopetin jalkapöydän päällä. 3) Helmineuleen lopetin nilkassa.

1.


2.


3.


Kärjen silmukat silmukoin neulomalla.


Piste i:n päälle: sukka on jo valmiiksi parsittu nurjalla puolella päättelylangalla! Mun isovarvas hankaa sukat ensimmäiseksi puhki tästä, ehkä nyt kestää hieman pidempään.




Langasta oli jo kerran tulossa sukat toisella mallilla, mutta en lisännyt aloituksessa tarpeeksi silmukoita ja olisivat jääneet liian lyhyiksi, purkuun meni ja hyvä niin.


KS



sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Räsymatto?


Ehei ei, vaan istuinalusta, tai jalkojen alla pidettäväksi tai selän lämmikkeeksi, kesäksi saareen! Juu, kyllä mä jo saarijuttuja ajattelen.

Pesukoneeseen menossa, 75 x 55


Pesukoneesta tuli ulos 62 x 46


Neulos tiivistyi just kivasti. Reunat on mitä on koska käytetyt langat huopuivat erilailla, mutta tuohan ei mua haittaa laisinkaan. Neuloin tämän siksi, että sain käytettyä pois Turmalin tai nykyään Feltro-nimisen langan pois kuleksimasta. Tallinnasta ostin muutaman kerän Filzi-lankaa lisäksi ja lankakorista käytin vielä Freedom Wool-jämän pois. Puikolla 8 mm neuloin ja raidoitin ihan sattumanvaraisesti.

Tässä näkee miten hyvin Filzi-lanka huopuu, 40 astetta kirjopesu, mukana farkut ja sukkia. Keltainen ja luumun värinen ovat Filziä, kirjava Feltroa ja alemman kuvan reunassa kirjava lila on Freedom Woolia.



KS

perjantai 21. tammikuuta 2011

Matkantekoa julkisilla kulkuneuvoilla


Pirtsakan pakkaspäivän olen viettänyt matkustamalla sinne, tuonne ja tänne. Lähdin kotoa 10.30 ja palasin 16.00 eli menihän tässä aikaa mutta eipä mulla kiiire ollut mihinkään. Ihan kätevästi pääsin kulkemaan, kerran jouduin vähän pidempään odottamaan bussia. Taas kerran totean, että ei täällä tarvitse omaa autoa. Kausilipulla päivän matkustelun hinnaksi tulee vain noin 1.45 mulla vähän vähemmän kun saan vähän alennustakin. Tosin jouduin maksamaan seutulisän kun Vaaralan pysäkki sattui olemaan just Stadin rajan toisella puolella.

Ensin kotoa bussilla Vuosaaren metroasemalle - metrolla Hakaniemeen. Siellä tapasin Katjun *vilkutus* lounastauollaan. Hagiksesta bussilla Ogelin Lankamaailmaan. Siellä tapasin Marsun *vilkutus*, höpötettiin hetki niitä näitä ja ehdoteltiin yhdelle asiakkaalle vaikka mitä maan ja taivaan väliltä neulottavaksi ostamastaan langasta. Mä en ostanut lankaa vaan vein neulomani langan pois (säärystimet).

Ogelista bussilla Viikkiin jossa vaihdoin Jakomäkeen menevään bussiin. Siellä päässä sitten jokusen verran kävelyä Stadin puolelta Vantaalle Lilan talolle, jonne jätin Tallinnan tuliasia ovenkahvaan roikkumaan. Ei kai siellä jossain lankavarkaita liiku? Kävely takaisin päin mutta toiselle bussipysäkille, joka olikin sitten sen näköinen, että mietin onko siinä pysäkkiä enää vaiko ei. Näin Vaaralassa!

Kävelytie oli ihan ok.


Bussin pysähtymissyvennys oli täytetty lumella!


Tämä kohta missä on vähemmän lunta on jo pysäkkialueen ulkopuolella.


Tästä pitäisi bussiin kahlata. Ja bussi joutui pysähtymään risteysalueelle!




Lopulta bussi tuli, sillä ajelin Mellunmäen metroasemalle ja metrolla Herttoniemeen, siitä bussillä Roihuvuoreen. Kipaisu neljänteen kerrokseen lämmitti luita, Marian postilaatikosta tungin viemiseni. Raput alas ja alamäkeä taas bussille, Herttoniemeen ja metrolla Vuosaareen. Kaupasta vähän herkkua (ruusukaalia kuorrutan juustokastikkeella, nam) ja vielä viimeinen bussilla huristelu kotiin.

Saldo: 8 matkaa bussilla ja 3 metrolla. Aikaa kului 5 tuntia 30 minsaa.  Mitäpä sitä ei tekisi käsityön nimissä;)

(96-M / 64/ 550-77/ 562-M-82/ 80-M-96)

KS

torstai 20. tammikuuta 2011

Säärystimet #2



(on ne yhtä pitkät, kuva valehtee, ainakin mallikertoja on yhtä monta)



Lanka: Viking Eco-Ull, Made in Peru,  190 grammaa, väri luonnonvalkoinen (102). Tilaustyö.

Puikko: Addipyörö 5.0 mm

Malli: 60 silmukkaa suoraa posotusta joustinta, pituus 50 cm

Voi pitää polven yli tai taitteella tai rynkyssä.



Mallineule on siitä kiva, että koko ajan tapahtuu, eli on oltava tarkkana. Mutta kun tätä koko viikon tikutti niin jo alkoi maistua puulta. Ja viime metreillä etusormikin tykkäs että nyt riittää,

EDIT: tässä sukkakirjoituksessa on linkkejä tuohon joustimen ohjeeseen.

Vitosen puikko vaihtuu nyt taas 2.25 ja yritän saada superhienot polvisukkani valmiiksi.

KS


maanantai 17. tammikuuta 2011

Matkailuvuosi ja ehostettu Nordlandia on korkattu


Jihaa! Tänään oli vuoden ensimmäinen Tallinnan reissu saarituttava Marjan kanssa. Matkustimme Eckerö Linen Nordlandialla, joka on ollut telakalla kunnostettavana ja vasta eilen aloitti kautensa Hki-Tallinna reitillä. Kyllä siellä ja täällä tuoksui maali, lattiamatot oli pesty tai vaihdettu. Myymälässä on viiniosasto uusittu. Compass Bar on kokenut suuremman muutoksen. Se nurkkaus missä yleensä aina vietin matkani mennen tullen on ihan erilainen. Siinä on iso baaritiski, epämukava penkki seinänvierustalla, vanhat nojatuolit ja pöydät. Tila jatkuu avoimena sinne missä ennen oli ns. loossit (jossa joku aina veteli sikeitä). Se on nyt avara ja valoisa tila mutta täälläkin epämukava penkki seinustalla ja toisaalta hyvät puiset irtotuolit sekä niitä vanhoja nojatuoleja. Onkohan äänieristyksellekin tehty jotain, karaoke ei haitannut ollenkaan. Kuvassa baaritiskistä on kamerassa jäänyt linssinkaihdin vähän kiinni niin näyttää vähän pimeältä

Entinen sohvanurkkaus


Entinen loossikäytävä




Tilatut tuomiset tässä


(Hinnat: Kiri kari -kirja 17,70, muliinitokka keskimäärin 0,40, villalanka 100g 1,87, ruusupuu pyöröpuikko 6 mm/40 cm 9,20)

Kiri kari -kirjassa on selkeät ohjeet kirjoneulottuihin eläimiin. Ai että ne on söpöjä ja kauniita.



Nyt on kerrottava, että Aino Praaklilta on tullut samanlainen sukkakirja kuin lapasistakin, kaikki sukista yksissä kansissa, Eesti sokikirjad ilma laanade laiali

Muhulaista kirjontaperinnettä on ilmestynyt kahden kirjan verran! Toinen on Meite Muhu Mustridtoinenkin linkki, joka on todella hieno ja paksu teos, 400 sivua! (n. 42 euroa). Siinä taitaa olla kaikki ja vähän enemmänkin tietoa tästä kauniista kirjonnasta. Toinen on Muhu tikand, 194 sivua (n. 23 euroa).



Omat ostokset: muutama kerä Filz-lankaa, 1 musta kerä Any sukkalankaa, kivat värikkäät kassinkahvat, kirjontakehys, kirjontaneuloja, reiänreunoja


(Hinnat: Filzi-lanka 1,54/ kassinkahvat 5,38/ kirjontarengas 2,03/ John James neulat 1,01/ reiänreunat 4 mm 3,79)

Kolmet kympillä




Sää oli samanlainen kuin Stadissa, nollakeli, suuria kuralätäköitä, loskaa, lumisohjoa ja erittäin paljon erittäin liukasta jäätä jalkakäytävillä. Kävely oli hidasta töpöttelyä eikä maisemia nähnyt kun piti jalkoihinsa katsoa. Vanha kaupunki jäi käymättä paitsi tietysti Anua käytiin moikkaamassa. Myymälässä oli myös Anna mohairneuleensa parissa. Molemmat lähettivät terveisiä.

Eurohinnat näyttivät olevan kohdallaan eikä ainakaan lankojen hinnat olleet nousseet. Karnassa myyjätär kysyi meiltä mitä sokeri maksaa suomessa ja hinnan kuultuaan totesivat, että kohta he tulevat suomeen ostoksille. Sokerin hinta on siellä noussut hurjasti, samoin kahvi ja maitotuotteet. Noh, kahvin hintahan on noussut kaikkialla. Vaan oli se outoa kaivella kukkarosta 1 ja 2 centin kolikoita;)

Mentiin ratikka 2:lla Karnaluksiin, lippuja ostin sataman R-kioskilta. Hinta 0,95 euroa/kpl (ratikassa kuljettajalta ostettuna 1.59 euroa!).

Tässä tämän matkan kuulumiset.

KS

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vanamohattu


Nyt sitten onnistuin neulomaan ja huovuttamaan sopivan hatun (ei tullut toista teepannumyssyä).


Naturel-kuosissakin se on ihan kiva mutta koristelua, koristelua. . .

Lanka: Fritidsgarn, 85 grammaa

Puikot: 6.0 sukkikset

Malli: oma. Se löytyy sivulta Ohjeita 1. Muutosta sen verran, että tässä hatussani on 80 silmukkaa ja huovutus 40 asteessa.

Huovutus: 40 astetta kirjopesu, linkous 1000 rpm. Näin tuli sopivan kokoinen, 60 astetta olis tietysti tehnyt napakamman huovutuksen mutta liian pienen. Tässä näkyy neulejälki hieman mutta ei haittaa mua.

Neulahuovutin vanamonkukkia:





"Omakuva"




Peilistä kannattaisi pyyhkiä pölyt ennen kuvaamista;)




Jätänkö nuo hapsut vai leikkaanko pois? Siinä pulma.

KS

tiistai 4. tammikuuta 2011

Melkein tavissukat


Joutessani neuloin nilkkasukat. Tarkoitus kylläkin oli, että nämä olisivat olleet terät Wollmeise-langasta neulottaviin sukkiin, mutta en tehnytkään niin.

Näissä on samaa superjoustavaa joustinta, jota käytin säärystimissä. Tässä linkissä on video, jolla näytetään kuinka se tehdään. Ja tässä linkissä kirjoitetaan suomeksi kuinka se tehdään, (mmm. Nelimummi halusi ohjetta). Siellä on myös paljon tosi kauniita sukkia, ja muitakin käsitöitä, näytillä, blogi: oddcherry. Suosittelen.



Lanka: Fortissima Socka (schoeller+stahl), 47 grammaa näyttää vaaka, siis yksi kerä.

Puikko: Addipyörö 2.5

Malli: sieltä ja täältä kerätty tiedon palasia



Kärjestä aloitettuna sain käytettyä kaiken langan, enää ei yhtään silmukkaa olisi saanut aikaiseksi!



Aiemmin kerroin, että Tikatan Mira on valittu vuoden 2010 helsinkiläiseksi yrittäjänaiseksi. Nyt voin jälleen kertoa tuntevani palkitun naisen:

Villen kummitäti on valittu

vuoden 2010 uusmaalaiseksi sairaanhoitajaksi!

Onnittelut Raijalle!

Uutinen tässä.

KS