torstai 12. tammikuuta 2012

Sekalaista selitystä


Jueves
Leffoissa ja kuvissanikin olette varmaan nähneet kaltereita ikkunoissa ja ovissa espanjalaisissa asumuksissa. Se on maan tapa, ehkä ajoilta jolloinka barbaarit ynnä muut täällä liikuskelivat. Totuin niihin nopeasti, ei ne haittaa eikä elämä tunnu sen kummallisemmalta kaltereiden takana, kun ei tässä sentään lusimassa olla vaan vapaaehtoisesti;) Mutta kotoa ei sitten lähdetä mihinkään ennenkuin kaikki on varmasti suljettu ja lukittu, porttikin vanhoilla kunnon Abloyn munalukoilla. Ikkunakalterit laitetaan jo rakennusvaiheessa, ovat varmasti paikoillaan.


Tässä on mun työpiste, kirjoittelen näitä postauksia ja luen kotimaisia ip-lehtiä, joista saa nyt sen kuvan, että siellä on villi länsi-meininki.
Kässyjäkin teen: peittolappuja on 9 (vasta, argh)
Bolivian alpakkaa on neulottu yksi kerä. Valkoiset sukat on sukkapuuvillaa.
Kirjontaa olen yrittänyt tehdä. Mun ikuisuusprojektia en kyllä voi tehdä ilman mun hyvää suurennuslasia ja se ei nyt sitten ole mukana. Noh, onhan näitä muita kirjottavia vaikka kuinka ja monta.
Kun parikin lukijaa kiinnitti huomion tuijan käpyihin niin otin niistä kuvan. Nuo ovat aika painavia kokoonsa nähden. Tuollaisia ne on olleet koko ajan kun täällä olen ollut. Mahtaakohan ne aueta tai muutoin muuttaa muotoaan? Seuraillaan.
Tänää on ollut puolipilvinen päivä ja sehän on paras ikkunanpesusää. Muutaman klasin puhdistin, en kaikkia, vähän kerrallaan.

KS

maanantai 9. tammikuuta 2012

Javea / Xábia


Lunes
Johan tässä tuli oltua monta päivää kotona. Tänään vietin päivän Javeassa, lähinnä sen vanhassa kaupungissa. Centre Historic de Xabia: linkissä on paljon kuvia eri osioissa, toki myös mainoksia. Tarkka lukija muistaa, että Javeassa olen jo ollut. Juu, mutta silloin oli sunnuntai, eksyin määränpäästäni ja kuvia oli vain pari purjehdusaiheista. Historiaa englanniksi, linkki.
Kaikki käymäni vanhat kaupungin osat ovat tavallaan samanlaisia mutta kuitenkin jokainen on ollut erilainen ja oman näköisensä. Javeassa oli paljon todella mutkaisia kujia, talot olivat jotenkin raskaamman oloisia kuin esim. Calpessa. Ilmeisesti täälläkin on paljon korjattu ja siistitty, se taitaa olla trendi jokapuolella.
Kauppoja oli tosi paljon, oikein hienojakin ja luksustavaroita. Mutta sitten kesken kaiken hauskan se jälleen iski: SIESTA! Yks kaks kaikki meni kiinni, mikä kaltereiden mikä rullakaihdinten taakse, ja kadut tyhjenivät. Yksinäinen turisti erottui varmasti;)
Ihan ensin näin  englantilaisen kirjakaupan. Siellä ajattelin pistäytyä takastullessa mutta: siesta:( Seuraava mielenkiintoinen kauppa olikin sitten tämä:

Maailmassa on siis ainakin lankakauppoja, joita ei kaikkitietävä Google tiedäkään, vaan niiden löytämiseen tarvitaan ihan oikea kadulla kävelevä ihminen.
Kauppa oli sisältä kuin pommin jäljiltä. Laatikoita ja nyssäköitä siellä sun täällä. Langat sentään olivat pääosin hyllyssä. Myyjänä oli nuori mies, joka kertoi puodin olevan äitinsä ja hän täällä nyt vähän järjestelee kun äiti on sairas. Just  joo, huh huh. Ehkä olis äidin aika jäädä eläkkeelle. Tuolta ei kyllä oikein tee mieli ostaa lankaa, ties mitä sen mukana saa kotiinsa. Lankaa oli kyllä paljon, sekä Katiaa että Lanas Stop´ia ja puuvillaa Turkista yms. Mutta mutta, kyllä se niin on, että täällä päin maailmaa ei villaa käytetä, akryyliä ja sekoitteita olivat kaikki.

Tämä on rakennettu 1946, "Convent to house the Augustine Order of Nuns", siis on ollut jokin nunnapaikka mutta nyt siinä on Alzheimer keskus. Ja vieressä on suuri aukio "Placeta del Convent". Täällä torit ja aukiot ovat kyllä tarpeen kaikkien juhlien ja fiestojen takia. Kaikissa käymissäni kaupungeissa on torin tai aukion laidalla penkkejä ja aina niillä istuu vanhoja miehiä. Keskustelu käy vilkkaana ja ehkä siinä sivussa vähän tiiraillaan ohikulkijoita;)

Aika söpöt pikku talot:)

 Lapset ovat juuri päässeet koulusta ja poliisi vahtii suojateitä, lapset ensin sitten vasta autot, parissakin kohdassa oli pollari. Saman näin myös Benitatchellissa.

 Konservatorio, ja sen edessä taas iso aukio. Aukiolla järjestetään konsertteja ja musiikkifestivaaleja yms. Rakennuksen takana on Montgo-vuori.
The Fortress Church of St. Bartholomew dates back to 14th Century. Its architecture exemplifies the Isabelline Gothic style with a single nave and lateral chapels framed ny the buttresses.
On niin vaikeata tekstiä, että en yritä kääntää. Kuten nimi kertoo niin tämä on aikamoinen linnake ollakseen kirkko. Mahtavat muurit, tykinpiippuja koristeena pihalla yms. Napoleonin joukotkin ovat täällä käyneet ja heittäneet jonkun kirkontornista alas;)

Huomatkaa: Kissa siellä istuu. Tässä kaupungissa oli paljon pitkäkarvaisia kissoja.

 Vanhoja tuulimyllyjen raunioita ylhäällä kukkulalla.
Tämä on ensimmäinen tuulimylly minkä näen täällä. Monessa paikassa on tuulimyllyihin viittaavia nimiä mutta ei myllyjä. Tässä meidän asuinalueellakin on yksi mutta silläkään ei ole tuulilapoja, ja sehän onkin yksityisomistuksessa.
 .
Tämäkään ei toimi myllynä vaan diskona! Seinässä lukee: International Disco Garden. Ja toden totta, aidan takana on puutarha diskoamista varten!  1970 luvulla tämä on ollut huippupaikka. Der Spiegel on kirjoittanut "Euroopan paras disco".  Se suljettiin 2006 mutta on nyt avattu uudestaan uusin voimin ja  kunnostettuna tänä kesänä.

 Uudempaan kaupunkiin ja merelle näköalaa.

Tässä uomassa ei ole vesi vähään aikaan virrannut. Lukijalta kommenttitieto, että tämä on varmaankin ns. tulvakanava. Kovien sateiden aikan, joita täällä joskus on, vesi pääsee hallitusti pois alueelta eikä aiheuta tulvaa.

Jotenkin tuli mieleen Suomen sähkökatkot ja olihan tämäkin kuvattava;)

Javeassa oli monia, monia palmuja parturoitu tällaisiksi kebab-tangon näköisiksi. Yleensä palmun runkoon jätetään lehtien kuivuneet tyngät vaikka lehdet sahataankin pois.

Ja vielä lähtiäisiksi kuva Montgosta.

No niin, siinähän sitä katsottavaa taas oli. Pari päivää saatte olla rauhassa, nyt ei ole kuvia ja tähän blogikirjoitteluun/kuvittamiseen ja tietojen etsimiseen menee oikeastaan aika paljon aikaa niin lepuuttelen sormiani hieman;)

KS

lauantai 7. tammikuuta 2012

Loppiaislahja ja kukkia


Domingo

Loppiaisaamuna keitin ensin kahvin ja sitten keskityin paketin avaamiseen, sehän odotti tässä kauan aikaa, maltoin. Voi Jufe! Sain Ihanat kämmekkäät, oranssit, just sopivat, lämpöiset, ne kädessä on hyvä kirjoittaa, sopivat mainiosti mun lempparivillapaidan kanssa. KIITOS Maria, kiitos. Marian käsityöt -blogista voitte lukea tuotetiedot;) Paketissa olleet suklaat on jo syöty.


* * *

Täällä on uudet kukat puhjenneet kukkaan. Joitain kukki kun tulin mutta ne kuihtuivat pois ja ajattelin, ettei sitten uusia tule kuin joskus. Enhän tiedä miten täällä luonto toimii;)  Läheiset, aika huonokuntoisen näköiset, mantelipuutkin tekevät jo kukkaa. Tuossa tammi-helmikuun vaihteen tienoilla menen käymään Jalon-laaksossa, silloin siellä pitäisi olla parhaimmillaan mantelipuiden pinkit ja valkoiset kukinnot. Maltan tuskin odottaa mutta ei sinne kannata vielä mennä.










KS