tiistai 13. marraskuuta 2012

Tehtynä yhtä sun toista

Laitan tässä nyt näytille joitakin käsitöitä mitkä on jääneet esittelemättä:
Kässäpussit tein taannoisella Tallinnan matkalla mukana olleelle Riikalle, kun hänellä oli matkakässy muovipussissa;)
Pussukat on kyll vihertävän väriset vaikk erehdyttävästi näyttävät sinisiltä - sinisen väriset ne ei toivomuksen mukaan saaneet olla.

Saaressa korkkasin Espanjasta ostetun King Cole sukkalankakerän ja neuloin naapuritelttailijalle kevyet kesäkämmekkäät.

ja lopusta tuli itselle sukat. Kärjestä aloitettuna ja nilkassa uusi suosikkini: i-cord päättely.

Lankavarastoani olen yrittänyt pienentää mutta tämän Virpille virkatun pussukan jälkeenkin vielä on vaalean sinistä Cataniaa pari kerää jäljellä.



Muutama vuosi sitten ostin Karnaluksista pakkauksen, jossa on kaksi nenäliinan aihioita, joihin virkataan reunus. Mukana on muutama virkkausmalli. Yksi liina on nyt valmis (sorry, ei oo silitetty).



  • Pari kertaa olen ihan piruuttani koettanut laittaa kuvia Vuodatus-blogiini mutta ei onnistu, ei. Ja niitä Download ..jotakin blogeja sinne on nyt kaksi päivää joku pieni kiinalainen näppäräsormi avannut satapäin, tai tuhansittain.
  • Mä en ymmärrä kaikista ns. "syötteistä" ynnä muista hienouksista niin onko mulla nyt tässä blogissa kaikki sellaiset kohdallaan? Siis saako lukijat tän blogin sinne minne ne on sen tilanneet yms.? Kertokaa ihmeessä jos joku on pielessä - ja antaa neuvot miten semmonen korjataan, lisätään tms.
KS 

EDIT 22.20: Uusi Ulla on näemmä julkaistu!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Wollmeise panta ja kämmekkäät

Kesällä neuloin loput talvella Arjalta saamastani Wollmeise kerästä. Ensinhän mun piti selvittää sotkeentunut vyyhti;). Silloin neuloin reilun kokoisen kaulurin mutta lankaa jäi vieläkin reilusti. 
Siitä syntyi sitt panta, johonka Susi virkkasi kukkakoristeen saaressa käydessään.
Kuvassa ylempänä oleva reuna on otsalle tuleva ja on tiukempi kuin tuo tosi joustavasti päätelty toinen reuna, ei panta kiristä päätä;)
Kämmekkäisiin sain sitt loppulangan käytettyä. Niissä on reuna päätelty i-cordilla ja se onkin osoittautunut oikein oivaksi päättelytavaksi.

Kyllä taas oon tyytyväinen, että muutin tänne Bloggeriin. Kävin nimittäin Vuodatuksen puolella lunttaamassa missä tuo Kauluri-kirjoitus olikaan (en täältä osaa vielä sujuvasti hakea). Noh, olihan siellä taas jotain häikkää ja niitä "roskablogeja" näyttää taas päivittyvän sinne aikas reippaasti. Ehkäpä kreivin aikaan tapahtui tämä muutto. Ja onhan se tosi paljon kivempi kirjoittaa ja kuvia ladata kun ei koko ajan ole haamu niskassa kuiskimassa; ei tää täällä pysy, pieleen menee, hävii koko juttusi yms.

KS

perjantai 9. marraskuuta 2012

ELMA-messut

No niin, rohkenen kirjoittaa ensimmäisen Blogger-kirjoituksen:)
Tänään vietin peräti kuusi tuntia ELMA-messuilla! Kädentaito-osion takia sinne ei kannata mennä, ei siellä mitään ole muille kuin askartelijoille. En pettynyt koska olin varautunut siihen, että kädentaitoa siellä on vähän.
Metsä- ja Elma-osastot olivat kiinnostavat ja niissä suurin osa aikaa vierähtikin. Outlet Expo osastolta olisi saanut vaikka mitä edullisesti mutta onneksi ne tavarat ei ole tarpeellisia ja sinne jäivät, paitsi yksi ostos. Tässä koko saalis:
(oho, tulipas kuva pienenä, täytyy harjoitella kuvan kokoa)

Outletista ostin Nokian puutarhakalossit hintaa 10 euroa!

Taito Shopista ostin Österbottenin maakuntalapaspaketin. Ne virkataan. Värit on kauniit vihreä ja punainen sekä musta. Kylkiäiseksi sain sen ihanan lapaspaperikassin - edellinen onkin jo aika kulunut paljosta käytöstä.

Paljon hyviä ja tarpeellisia esitteitä tuli muutamaan kivaan kassiin kerättyä. Esim. tuliterä Pääkaupunkiseudun ulkoilukartta.

Highland ylämaankarjan eläimet oli tosi komeita, ja söpöjä. Äiti nuoli poikastaan ja huolehti messuhälinässä sen hyvinvoinnista. Ai että oli söpö. 
Elintarvikepuolelta ostinkin kilon kulmapaistin Pienikangas Highland -tilan tuotantoa, aion laittaa siitä lihakastikkeen rautapadassassani uunissa.

Fallkullan kotieläintila oli tuonut messuille näin kirjavasti puetun lehmän. Sille sai neuloa neulegraffitia. 


Tulossa on koko perheen luontoelokuva, suosittelen, ehdottomasti tämä on nähtävä. 

No niin, kirjoitus on valmis, katson miltä se näyttää . . .melkein ok:han tämä on mutta harjoitusta tarvitaan vielä, ja kaikenlaista kokeilua ja säätämistä. Kyllä tämä tästä. KIITOS kaikille, jotka ovat neuvoja antaneet blogikommenteissaan. Lisää vastaanotan jos ja kun huomaatte, että jotain on päin mäntyä tai voisi tehdä paremmin/oikeammin.

KS

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lentävä Lapanen - Flying Mitten

Facebookista Katju oli bongannut, että Järvenpäässä avattiin tänään Neulekahvila Lentävä Lapanen. Fiksuna naisena Katju pyysi mut mukaan tutustumisreissulle. Treffattiin Malmin Neste Oililla ja siitähän hurautti nopsaan Jäkeen. Navigaattori pikkusen pyöräytti meitä syrjäkadulla mutta oikea paikka löytyi kuitenkin tuota pikaa. Kaupan kyltti ainakin näkyy hyvin:

Lankakauppaan sopiva seinämaalaus

Lankoja on vielä aika vähän mutta sitäkin laadukkaampia; Noro, Rowan, Aracuania, Debbie Bliss ym, Maija ja Janne olivat tarjouksessa. Valikoima lisääntyy sitä mukaa kun tavaraa varastoon tulee. Addin bambupuikkoja oli, kookosnappeja ja Succaplokki tuotteita.
 

Tila on avara ja just sopiva kahvilaksi, ja neulontapaikaksi. Ovi kävi ahkeraan kun paikalliset ja muualtakin tulleet tulivat katsomaan tätä ihmeellistä uutta lankakauppaa. Me Katjun kanssa oltiin tietysti varauduttu omilla neuleilla mutta kaupassa oli myös koreissa keskeneräisiä neulegraffiti-neulomuksia ja virkkuita, joihin halukkaat saivat tehdä oman jälkensä.

Näin komea valtaistuinkin on istuttavaksi tarjolla, taustalla Noro-hylly.

Eiran Tukku oli lähettänyt paikalle Sinikan esittelemään lankojaan.

Kaupungille oli levitetty yksinäisiä jä lapasia, joissa oli toimintaohje :

Tästä korista saattoi löytää sille parin, tai sitten ei:

Tämä onnellinen löysi parin, ja näin kyllä toisenkin parinlöytäjän.

Kannatti ottaa löytölapanen talteen: palkinnoksi sai kerän Regian sukkalankaa.


Kuivinsuin ei avajaisissa tarvinnut istua. Talo tarjosi kakkua ja Porvoon Paahtimon erittäin hyvää kahvia.


KIITOS Katju kyydistä ja seurasta!


KS

tiistai 6. marraskuuta 2012

Valmis tuoli


Maali on kuivunut vaaditun ajan. Istuinosaan pehmuste ja kangas naittajalla kiinni.

Uudet huopatassut.

Ruuveilla istuin kehikkoon kiinni ja voila´!


Kuuden tuolin kunnostustarvikkeiden hinta: 97.26 euroa + laskematon määrä työtunteja ja kärsivällisyyttä. Mun mielestä ihan ok hinta, kaupasta saattaisi just ja just saada yhden näin hyvän tuolin tuolla hinnalla. Näissä erinomaisen mukava istua.

KS

maanantai 5. marraskuuta 2012

Sisustus tarvikkeita


Hyvin edistyy tuolien kunnostus. Sartsalle tiedoksi, että kyllä näihin nyt näyttää valumia tulevan;) Eikä pintakaan ole ihan niin siloinen kuin punaisella maalilla aikoinaan tuli. Ehkä mä olen tullut sen verran vanhemmaksi ettei enää osaa niin tarkkaan tehdä.

Eurokankaasta Lauritzonia, 92 % villa/ 8 % polyamidi.

K-Raudasta maalia, sivellin ja hiomakangasta. Rautamiehestä iskumuttereita ja ruuveja. Rautamiehessä asioin jo pikkulikkana isän kanssa.

Etolasta muotoon leikatut vaahtomuovi pehmusteet.

Kerrankin on tilaa touhuta:)

Eka kerros on maalattu.


X X X 

Jos joku tarvitsee niin nämä saa ilmatteeksi kunhan hakee pian pois:

Mäntylipasto, vähän hutera kun ei oo täyspuuta mutta ihan toimiva muuten.

Konttorikaappi, puuta - oletettavasti koivua - yläosahylly on irtonainen. Oven lukko toimii ja avain on tallella;)

KS

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Maalaus hommia

Jo oli taas joku Timothy käyny kommentoimassa useampaa kirjoitusta, arrggh.

Nyt päätin laittaa mun tuolit uuteen kuosiin uutta asuntoa silmälläpitäen. Mä olen nää saanut mun Piko-systeriltä. Moneen kertaan oon ne maalannu. Nyt vaan ihmettelen miten mä olen saanut ne hiottua entisessä pienessä kodissa sisätiloissa? Aloitin äsken hiomishomman terassilla ja pölyä tulee vallan mahdottomasti. Mutta tihkusade tuli ja keskeytti homman.

Mulla on näitä tuoleja kuusi kappaletta niin että hommaa riittää.

Mustaa ja eläinkuosia, marjapuuronpunaista ja ruusuja . . .joskus viimevuosituhannella ja tämän alkupuolella . . .


 Ensin tietysti vanhat kankaat alta pois. En oo aina ottanu kaikkia vaan laittanu vaan päälle. Nyt otin kaikki pois ja alimmaisena oli sitt ihan haperoitunutta vaahtomuovia pehmusteena. Toisaalta, ihan hyvin säilyny ottaen huomioon, että tuolit on ainakin 40 vuotta vanhat.
Viimeisimmät, tai ei tää eläin ihan viimeisin kuosi ole mutt yks on jo otettu pois, oli vain muutamalla nastalla kiinnitetty. Mitä pidemmälle kerroksissa pääsin sitä enemmän oli naittajan niittejä. Viimeisessä oli noin 90 niittiä vieri vieressä. Huh huh, oli siinä nipsuttelua, ruuvimeisselillä koukkailua ja tongeilla vetelyä. Saaliina noin sata nastaa, tuhat niittiä ja kasa kankaita.




 Mutta kaunein alta paljastunut on tämä hieno oikein muotoiltu vanerinen istuinlauta. Kyllä sitä on ennen osattu tehdä, ei oo mitään lastu- tai MDF-levyhöttöä. Muutama ruuvi täytyy myös uusia.

Raadot odottavat jatkokäsittelyä!

Lopuksi pieni varoituksen sana: Varokaa parkki- ynnä muiden paikkojen yks kaks kohdalle ilmestyviä matalia reunusaitoja! Viikko sitten tiistaina ihan vaan pikkuisen osuin sellaiseen kun piti katsoa miten parkkipaikalta pääsee pois. Voi jösses sitä nitinää ja rutinaa. Noh, autoa ei sitt ajettukaan pois ku eturengas otti lokasuojaan kiinni. Hinausauto paikalle ja lähimpään huoltopaikkaa Itikseen. Sieltä sitt soitettiin keskiviikkoaamuna ja luvattiin palata asiaan.

Ei mitään kuulunut ja tänään soitin sinne. On arvion tekeminen vielä hieman kesken . . . . mutta noin lonkalta heitettynä 2 ja puol tonnia! No just joo, toi hinta siis viimeisen päälle tehtynä vakuutusyhtiön piikkiin. Mutta kun mä maksan itse niin se tekee lopullisen hinta-arvion sen mukaan, että tehdään vaan välttämättömät toimenpiteet (vanne, iskari, tukivarsi yms. mistä mä en ymmärrä mitään). Jään odottamaan mikä on lopullinen arvio.
Onneks mulla ei oo omaa autoa, konkurssihan semmosen kanssa tulis. Tää on siis Maijan auto, aina sen kanssa sattuu ja tapahtuu, siis pari parkkisakkoa olen laina-auton kanssa saanut. Kyllä metro ja bussi on edullisia:)

KS

EDIT 16:00: Kuten Arja kommentissaan toteaa, niin hauskahan tuo Halvennetut Uggit kommentti on. Roskakommentteja vaan tulee ja tulee, onhan tuo kuitenkin ymmärtänyt, että luovasta työstä tässä on kyse, heh. Päivän saalis on kolme hiottua tuolia, tulihan siinä samalla oltua ulkona;)

maanantai 29. lokakuuta 2012

Vuodatus?


Nyt kun mä olisin ehkä kirjoittanut jotain niin enpä taida uskaltaa kun Vuodatukseen on koko päivän, ja edelleenkin, tunkenut "uusia blogeja" siis spämmiblogeja! Mä en tajua miten tuollaista ei oo saatu pysäytettyä? Kohta kai koko systeemi spragaa? Mitään tietoa asiasta ei oo tullut käyttäjille. Aamupäivällä Vuodatuksen blogeihin ei päässy edes lukemaan saatika kirjautumaan sisälle.

Täytyy tässä harkita lopettaako koko bloggaamisen vai muuttaako johonkin muualle. Mutta mutta, mä tahtoisin kyllä johonkin talteen mun seitsemän vuoden kirjoitukset! Onko sellainen mitenkään mahdollista?

Siis tuollaisia Download sitä sun tätä blogeja on nyt pilvin pimein:





Ja vaikka on tuo kirjaintarkistus päällä niin siitä huolimatta roskakommenttejakin tulee läpi. On tää nyt vaan kummallista touhua, monta kuukautta jo on kulunut siitä suuresta haaverista mutta valmista ei tunnu tulevan ei sitten millään. Huonommaksiko tämä on mennyt?

KS