keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Saarikausi on korkattu!

Sateisena perjantaina koitti odotettu päivä: ensimmäinen vuorovene lähti Kaunissaareen (Sipoo). Siihen me Marian kanssa mentiin 20:n muun "ei-sokerista" kanssa.
Telttapaikalla kaikki oli OK, ei ollut puita kaatunut ja talvisäilökasa oli päällisin puolin kunnossa. Saari-Vaari-tonttu oli hyvin vartioinut ja oli itsekin hyvässä kuosissa. Nyt se saa viettää kesän kunniapaikalla.
Ensimmäiseksi viritettiin pyykkinaru ja sen yli iso pressu. Sinne purettiin kasasta tavarat siinä toivossa, että sade vähän taukoaisi teltan pystyttämistä varten. Ei tauonnut ei, siis pressun alla vietimme illan viimeiset hetket kahvia ja teetä juoden ja Maria taisi syödä pastapussiateriankin. Omat pikkuteltat pystyyn, Usko kesäkotiinsa lukkojen taakse ja nukkumaan.

Talvikasasta paljastui sitten yllätys: hiiri tai päästäinen oli käynyt herkkuaterialla. Ja sen kakkapapanoita oli sitten ihan riittävästi siellä sun täällä. Se/ne oli jyrsinyt styrox-laatikkoon reiän. Olin jättänyt sinne kuivatavaraa ja melkein kaikki oli kelvannut: hapankorppu, lettujauhe, popcornin jyvät, muusijauhe, pussikeitto, keksit - paitsi Marie-keksit, ehkä se foliokääre oli liian tiukkaa niille.
Muutama pesäpallerokin oli tehty.

Lauantai valkeni selkeänä ja lämpimänäkin. Tästä se teltan pystytys alkaa, teltanpohja kehikkoa ja lattialautoja hieman pyyhitään pahimmista pölyistä ja laitetaan paikalleen. Sitten vaan suitsait teltan rakenteet pystyyn, kangas päälle ja avot: Suvikoijalla on seinät. Siitä se työ sitten oikeasti alkaa kun helmat pitää kiinnittää, sadepressu virittää katolle, ja ne tsiljoota tavaraa omille paikoilleen. Pikkuhiljaa pressukatos tyhjeni ja sunnuntai-iltana sain purkaa sen.

Lauantai-iltana ehdittiin Erjan kanssa korkata myös grillikausi. Ai että makkara maistui hyvälle pitkästä aikaa ja johan sitä oli nälkäkin kun viimeksi olin syönyt torstaina, tai noh perjantaina kolme karjalanpiirakkaa;)

Maanantaina oli jo näin valmista, heh. Tiistai oli sadepäivä ja se meni sisähommissa niin nyt on melkein kaikki hyvinkin kunnossa.

Usko oli oikein kiltisti ja hienosti. Paitsi että se sai nyt sitten lisänimen: "Usko The Houdini Cat"! Eli se pääsi irti valjaista, kaksi kertaa! Eka kerta oli kun me pystytettiin telttaa niin yks kaks näin tyhjät valjaat mättäällä! Ei katti kuitenkaan osannut vapauttaan hyödyntää vaan siinä se oli ihan pihapiirissä. Toinen kerta oli sitten eilen illalla kun se oli jotenkin sotkeentunut tuolin jalkaa niin sai siinä sitt jotenkin itsensä taas pujoteltua valjaista pois. Noh, hyvä se on tietää, että noin voi käydä niin osaan olla tarkka jos tulee jotain paniikkitilanteita.
Uskostakin on kuvia mutta laitan ne sitt huomenna, enää ei jaksa.

Nyt oon saunonut työleirin hiet ja pölyt pois. Lauteilla löylyn lämmössä oli aikaa ja turvallista syventyä suruviestiin, jonka sain perjantaina ennen lähtöä: mun broidi on kuollut.Siinä iltapäivän kuluessa sain soitettua puhelut mitkä piti soittaa ja lähdin kuin lähdinkin saareen. Niin broidikin olis halunnut.
KS

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Shoppailemassa

Ou jee, oli kiva shoppailupäivä! Erjan kanssa kulutettiin kaupoissa kuusi tuntia! Ensin Biltemaan, josta ostettiin sitä sun tätä tarpeellista, siis The Saareen;)
Sieltä Vantaanportin ostoskeitaaseen ja ekaks Partioaitan Outlettiin. Oho, siellä olikin tosi edullisia Royal Robbins mallikappaleita, kaikki 14.90 /kpl. Mä ostin shortsit ja oranssin shortsi-hameen. Erjakin osti muutaman vaatteen, mm. ihanat puuvillahousut joista ei valitettavasti ollut mun kokoa. Ehdottomasti kannattava käynti.
Siitä viereiseen Musti & Mirriin. Uskolle ostin kesähäkin - siis se on pakko laittaa häkkiin siksi aikaa kun käyn esim. kaupalla, saunassa tms. Nyt Usko vain nuuskii häkkiä ja parasta oli häkin pakkauslaatikko!

Hong Kong käveltiin läpi mutta ei siellä oikeastaan ollut mitään mitä ei lähempääkin saisi. Viimeiseksi sitt Ikeaan. Kierroksen puolessa välissähän siellä on se ravintola ja päätettiin syödä lihapullat. Kassalla huomasin että kukkaroa ei olekaan kassissa. Noh, mähän en panikoi, se ei mitään auta. Erja maksoi, syötiin "ei niin hyvät kuin ennen" lihapullat. Jatkettiin kierrosta ja loppuunpäästyämme menin sitt autolle etsiin kukkaroa. Ja siellähän se oli takin taskussa. Takas kassajonoon ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Liikkeellä oltiin Maija-systerin autolla. Kiitos lainasta. Se on niiiiiin kiva ku pääsee helposti liikkumaan Kehä III:sen kaupoille. 
Erjalle kiitos seurasta! On niiiiin paljon mukavampi shoppailla kaverin kanssa kuin itsekseen.


KS

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vielä nappeja ja sekalaista asiaa

Takin nappien kanssa kävi vielä yks moka. Olin siis jo ommellut ne varsinaiset napit väärin ja oikein mutta piti vielä ommella kaksi ylimääräistä "koriste" nappia kun niitä oikeita oli vain kolme. Mittasin nappien etäisyydet tietysti keskelle oikeita nappeja. Ompelin napit. Just joo, ompelin ne siihen nappilistan puolelle! Ei kun purkuun ja uudestaan ompelu sinne napinreikein puolelle. Nyt on kaikki viisi nappia oikeilla paikoillaan ja oikealla puolella!

Noh, opinpahan tuosta sen, että osasin ommella kaksi nappia heti oikeille paikoilleen, ja oikein päinkin. Tässä nyt ei olis millään voinutkaan ommella väärälle puolelle kun nurjalla on tarranauha. Niih! Näitä kivoja pöllönappeja on Annalla myynnissä, värejäkin on muita.

X X X
Oon ommellu ihan ompelukoneellakin: Suvikoijan tiskipöydän päälliselle uudet helmat. Tiskipöytä on siis silityslauta, vähän pienempi kuin tää kotona oleva niin ei tuo oikein istu tähän mutt näkee täst mist on kyse.


Kaikenlaista tarpeellista oon ostanu ja kaapeista haalinut esiin pakattavaksi The Saareen menoa varten. H-hetkihän on ihan just reilun viikon päästä:) Kuvan oton jälkeen tuohon on vielä tullut lisää mm. nippusiteitä ja jesseteippiä;)
X X X
Maanantaina kävin silmälääkärissä ja tilasin uudet rillit. Ai että ne on kivat mutt niitä pitää odottaa toista viikkoa. Columbuksen ostarilla oli tiedotustilaisuus Vuosaaren siivouspäivästä. Paula-tytöllä oli kahvipannun sijasta siivousharja;) Anssi Rauramo oli paikalla virkansa puolesta = Liikuntavirastossa liikuntajohtaja. Sen kanssa olis voinu muutaman sanan vaihtaa mutt annoin nyt olla . . .

X X X
Viime lauantaina oltiin Anittan kanssa Ogelin neuletapaamisessa. Sieltä lähdettiinkin sitt yks kaks ja äkkiä ku Kio soitti ja kysyi ruokaseuraa. Eihän siinä kauaa kestänyt ku junalla ja spåralla oltiin jo Hietsun torissa. Ois menty Merimakasiiniin mutt siell oli täyttä! Ihan oikeesti joku rafla on täys lauantaina iltapäivällä? Noh, siin vieress on Asia 1 ja siell oli sitt tyhjää ihan runsaasti, saatiin oikein valita pöytä;) Mun ruoka oli hyvää kanaa ja pähkinöitä, Anittan ja Kion ruoka oli liian suolaista mutt syötävää. Siin oli kyll se liha ihan kuin matoja ois ollu;)
Ai että oli kiva syödä seurassa, kiitos. Jälkkärikaffet mentiin juomaan Anittalle ku se asuu ihan kävelymatkan päässä.
Hyvää vappua kaikille lukijoille!
KS

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Liinoja yms.

Näitä nyt on ollut esillä vaikka kuinka monta mutt mun tarvii nää vielä laittaa tähän ett ne on muistissa.
Pääsiäiskukkoja virkkasin hitusen yli 30 kappaletta! Ihan vaan muutama piti tehdä mutt lähti sitt lapasesta koukusta tääkin homma.

Yhden isomman liinan neuloin pääsiäisylläriksi Terhille, kukon kera. Löysin sitt vielä just sopivan "multasormikortin";)

Täss on liina puikoilta valmistuneena ja sitt sileytettynä, aina se on yhtä iso ihme miten kaunista noista mytyistä kuoriutuu;)

KS

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sattuuhan sitä . . .


Uudessa takissa oli rumat mustat napit. Ostin Annalta uudet ja kauniit. Ompelin ne neuleillassa. Ihan rauhassa ja hyvin. Takki päälle ja nappien esittely . . .  tadaa! Missä napit??

KS

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kesämekko

Pari vuotta sitten ostin Tallinnan W&W kaupasta lankaa, josta piti tulla joku isoilla silmukoilla neulottu löysä pusero. Noh, aloitin sellaisen ehkä viime vuonna mutta ei siitä tullut kivan näköistä. Purin ja olisin antanut langan pois mutta ei kelvannut. Tartuin taas lankaan alkuvuonna koska en halunnut sitä enää marinoida. Valitsin malliksi tutun ja turvallisen Pinaattitunikan. Ja jezz, nyt onnistuin, oikeastaan yli odotusten.


Ei valmistuminen kuitenkaan ihan vaikeuksitta sujunut. Yks kaks huomasin, että edessä olevat muotolaskokset olivat aivan liian ylhäällä. Napsasin langan poikki, purin kerroksen ja tadaa, mulla oli ylä- ja alaosat erillään. Purin yläosasta muotolaskoksiin asti, neuloin pituutta vähän lisää ja uudet laskokset oikealle paikalle. Silmukoin osat yhteen ja jatkoin ja jatkoin ja jatkoin helmaa. Yksi kerä jäi neulomatta kun en enää jaksanut tikuttaa tylsää suoraa neuletta.
Muutaman kerroksen tein hihoja, että sain avonaisen oloisen kainaloaukon pienemmäksi. Hihansuihin virkkasin pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja rapureunuksen. Samoin kaula-aukkoon. Helmaan virkkasin isomman pitsireunuksen. Just kiva tuli, oon kaikin puolin tyytyväinen.

Lanka: W&W Joy, 50 % puuvilla, 50 % akryyli, 450 grammaa
Puikko: 3.5
Malli: Pinaattitunika
KS

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Virkattu pussukka

Monta pussukkaa oon tehny mallilla Swirling Bag ja taas valmistui yksi. Tää on niin kiva ja erilainen etten kyllästy, tässä malliksi Google-kuvia. Tälle oli nyt ihan tarvekin kesää silmällä pitäen. Nyt on asusteita nokkosmekolle: Arjalta saatu Revontuli, hihatin ja pussukka. Ja sitt vielä sopii hyvin muinoin tehty pieni Jenkkikassi.

Lanka: Catania ja Cathy, jotka ovat sama lanka eri nimisinä. Ostettavissa VillaLankasta.
Koukku: 3.0
Malli: Swirling Bag, nyt näyttää olevan Ravelrystä ilmaiseksi saatavilla.

Nauhan veivasin neulemyllyllä samalla purkaen epäonnistuneen kukon. Uskokin osallistui:


Ulkona ollaan käyty valjastelemassa. Hetken kestää ennenkuin Usko uskaltaa rohkeammin liikkua, ensin on kaikenlaisia pelottavia ääniä. Autot on pahoja, isoja ja meluisia, bussi on kaikista pahin. Ihmisiä se näyttää kans pelkäävän. Kaikenlaiset lentävät itikat ja lokit kiinnostaa, variskin tuli aika lähelle härnäämään.
Uskolla on kyll paljon leluja, joilla leikitään yhdessä ja erikseen, siis ei sen tarvi tekemisen puutteessa pieniä pahojaan tehdä. Aina se ei innostu vaikka yritän sitä leikkiin houkutella. Uusin on sellainen rapiseva tunneli, joka oli ekaks pelottava mutt se syöksyy vauhdilla sen läpi ja metsästää sisään eksyneitä leluja.
KS

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Iloista pääsiäistä!


Toivotan kaikille riemullista pääsiäistä sekä
iloista ja valoisaa pääsiäisen aikaa, joka jatkuu helluntaihin asti!


Outi-M:lta sain kertakaikkisen ihania ja kauniita pupuja sekä korillisen värikkäitä munia. Ilostuttakoot ne tässä Sinunkin päivääsi ja antakoon pääsiäsitunnelmaa ruudunkin taakse. Outille lämmin kiitos näistä.

Oho, puput on näköjään munineet pieniä suklaamunia;)
KS

Fiilistelyä Hagiksessa

Tulee nyt toinen päivitys samalle päivälle mutt ei kai se haittaa.
Suhautin metrolla Hagiksen torille ja halliin. Kyll kannatti, oli niin mukava fiilis myyjillä ja asiakkailla. Torilla oli varsinainen kukkaloisto

Join kahvin ja nautin haitarin ja läskibasson soittajien kesäisestä musiikista. Soittoa kuvattiin ehkä tv-ohjelmaan tms. Vois mun broidikin käydä Tapiolan torilla soittelemassa ja piristämässä kanssakulkijoita.

Ostin toivottavasti kunnollista pashaa, yhden paprikan 1 euro/kpl, kotimaista lammasta ulkofilepihvin tosi tuoksuvassa valkosipuli yms. marinadissa, Bretagnessa valmistettua suolakukalla maustettua toffeeta (kuola valuu), ja espanjalaisia mansikoita. Hallin toisessa kerroksessa on se ihana puoti, jossa on kaikenlaisia kivoja peltirasioita. Nyt oli tullut uusia kissarasioita ja olihan se ihan pakko ostaa yksi pieni. Sitäpaitsi tuo kissa on aikas lailla Uskon näköinen;) (Olis ollu myös Halin näköinen saatavilla.)

Kotimaisia tulppaaneja 3 nippua kympillä! (*vilkutus* espanjaan Rofelle: kiitos kukkarahasta.)Nyt ne on vähän uimassa ja sitt saan laittaa pariin maljakkoon, kaunista tulee.


"Elämä on ihanaa kun se oikein oivaltaa!"

ja kun hymyilee kulkiessaan niin vastaantulijoidenkin naamaan ilmestyy hymynkare;)
KS

Lankalauantain neule

Eilen illalla sain tämän hihattimen valmiiksi. Ei siitä niin kiva tullut kuin kuvittelin enkä kyllä enää hihatinta neulo, on se vaan niin outo vaate. Noh, eiköhän tätä kuitenkin tule käytettyä, joskus.

Lanka: Pirtin kehräämön kampalanka 90 tex x3, 100 g keltainen, noin 40 g tumma oranssi
Puikot: 3.5 resorit, 7.0 reikäneule
Aurinko paistaa ja ilma on aikas lämmin.
KS

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Perjantai


Pitkäperjantai tai mikä tahansa perjantai. Mulla on enää kaksi perjantaita mantereella oloa! Sitt kolmantena perjantaina koittaa saariaika. Huomatkaa, kuinka positiivisesti ajattelen: enää kaksi perjantaita. Olisihan saman ajan voinut laskea: vielä kolme perjantaita.

Kävin torstaina Laatuteltan uudella työhuoneella Klaukkalassa. Kyllä nyt oli valoisa ja tilava paja. Tilasin Suvikoijan kattopressun. Kun kauniisti pyysin niin saan sen ennenkuin lähden:

Siis 9.5. klo 18.00 lähtee ensimmäinen vuorovenen Kaunissaareen, Cardinal Marine. Siinä mä meinaan olla menossa, Maria tulee jeesaamaan.
 Saari_281929.jpg
Kauppalaivakin ilmeisesti, kuulemani huhuh mukaan, kulkee tänäkin kesänä.

Kaikenlaiset maksut nousevat, kuinkas muuten;) Kaikki saaressa vuokrattavina olevat mökit on jo loppuunvaratut viikonloppujen osalta, ovat siis suosittuja mökkejä, Liikuntavirasto.

Saareen tulee uusi ravintola UUNI ja ravintoloitsija ja outoine suunnitelmineen. Jokin pizzauuni aiotaan rakentaa ulos ja siinä paistaa ilmeisesti pizzaa tai . . . Ihmettelen että mihinkähän kohtaan uuni aiotaan laittaa, kun tuo vanha pihapiiri on malikaapuyökkösen esiintymisaluetta, jota ei saisi vaarantaa. Ehkäpä yökköset tai koiruoho eli mali eivät tykkää jatkuvasti savuttavasta pizzauunista.
  "Helsingin kaupungin omistamille maille muissa kunnissa tehtiin Uudenmaan ympäristökeskuksessa kaksi luonnonsuojelulain mukaisen luontotyypin rajauspäätöstä (kaksi merenrantaniittyä Sipoon Kaunissaaressa) ja yksi erityisesti suojeltavan hyönteislajin rajauspäätös (malikaapuyökkönen Kaunissaaressa). Rajauspäätöksellä ei perusteta luonnonsuojelualuetta, mutta sillä kielletään luontotyypin ominaispiirteiden vaarantaminen tai ilmeisen häviämisuhan alaisen eliölajin esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen."

Eilen oli taas konsertti-ilta. Meidän vakipaikat oli varattu kuorolle ja saatiin istua toisilla paikoilla. Ihan hyvä paikka mutt ehkä ei lainkaan parempi. Konsertti olikin taas erilainen, nyt oli mukana kaksi kuoroa: Tapiolan kuoro ja CBSO Chorus englannista. Linkki HS:n konserttiarvioon.

Huomenna on sitt lankalauantai, jolloinka värjättiin talven aikana kehrätyt langat.
KS