keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Neulenyyttärit

Katjulla oli perinteiset kesäneulenyyttärit, joihin tällä kerralla pääsin osallistumaan. Yleensä olen ollut mukana vain loppukesän nyyttäreillä. Kivasti tarjoilut on erilaisia vuodenajasta riippuen, nyt oli jo kovin kesäistä, mansikkakakku Netan valmistujaisen kunniaksi ja Pöllökakku koska pöllöt pesii ja poikaset taitaa jo kuoriutuakin. Vesimelonia, jota lapsuudessani mummo toi vasta elokuussa Roban hallista ja sen nimi oli silloin arbuusi. Meitä taisi olla 9 herkuttelijaa;)
Herkut oli katettu keittiöön mutta kaunista kesäiltaa istuttiin terassilla jonka osittainen kate suojasi meitä ja neuleita pieneltä saderipsaukselta. Ilmassa tuoksui vastaleikattu nurmi, puunpolton savu (takka tms.) ja sateen raikasta kesäilma.


Katjun taatusti herkulliset sämpylät, jo näiden takia kannattaa kesteille osallistua.



KIITOS KATJU kivasta illasta!

Syömiseltä ehdittiin hieman neuloa ja virkatakin. Mulla valmistui kaulareunus kesävillatakkiin. Tintin Tyynen patalappuja oli parillakin koukulla.




Mari neuloi vasta Snurren kurssilla opittua linen sticth -kaulaliinaa. Katjukin on kurssin käynyt.



Tintti ja patalappu

Virkkauksen lomassa Tintti kerkesi selvittämään Anun sotkuun menneen langan.


Anulle pusero tulossa


Tyhjin käsin en lähtenyt kotiin: sain Outilta kangaspalana. Siitä olikin näin myrskypäivänä kiva ommella kesätyynynpäällinen. Kiitos Outi.

KS

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kissakuvia

Mä ajattelin, että Uskon olis kiva oleskella tän ison kiven päällä ja katsella maisemia. Oli se siinä hetken ja sitten hävisi. Hävisi! Maa nieli!


Talutinta meni kiven alle metrin verran. Kissa ei tule ulos. Sitten tuli valjaat ilman kissaa. Siellä se on jossain minkälie pesäonkalossa tai Kiinaan pudonnut.



Hain teltalta herkkunamia, heitin onkaloon ja ripottelin reilun matkan pois aukon suulta. Kerran hamsterille jouduin tekemään samanlaisen houkutuspolun mutta laitoin kurkkua liian lyhyelle matkalle ja hamsu pääsi karkaamaan takaisin piilopaikkaansa.
Herkkupeppuna Usko tuli ulos ja sain napattua niskavilloista kiinni.


Nyt se saa katsella maisemia vain sitä varten tehdyllä katselutasanteella, niih.

KS

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Saarikuvia

Vanha nimikylttit lahosi, nyt on uusi Kristiinan Suvikoija -nimikyltti, on siinä Uskokin mainittuna. Mä näen tässä kivassa puunpalassa muutaman eläimen hahmon. Musta tää on kiva.

x x x

Kaikenlaista tavaraa keväällä roskisten viereen kantautuu. No justjoo, mielestäni varmistin ja tarkistin, että nää varmasti on oikeinpäin, mutta . . .Mä taidan lopettaa pystykuvien ottamisen.

x x x

Vaahterassa on erityisen kaunis vaalean vihreä sävy.


Kaikissa muissa puissa on jo lehdet, joissakin ihan kookkaatkin, mutta vanhassa saarnissa on vasta silmut.
x x x
Saunaniemi on saanut uuden kyltin, liekö joku meinannut sinne teltan pystyttää;)


"Paskahanhet" on löytäneet tiensä tännekin.


Kauniita rantakukkia mitälie ja orvokkeja.

x x x
Laiturilla katsekontaktissa kaverukset Chico

ja Usko
KS

perjantai 29. toukokuuta 2015

Virkattu kesäpipo

Ku saaressa on ollu mont-la päivää villapipo päässä niin hiukset on tosi kamalat eli tarvitsin"bad hair day" pipo mikä päässä voi matkustaa kotiin. Almina -lanka löytyi lankalaatikon pohjalta ja ohje on sytomyssyistä tuttu  Minttu-myssy.


Clover-koukku oli jossain hukkapaikassa ja aloitin virkkuun vanhalla Inox-koukulla. Huh huh, jotenkin sitä puristin otteessa niin lujaa, että ihan alkoi suonta vetää peukalon tyvestä. Onneksi oikea koukku löytyi tuota pikaa kun tosissani aloin kässäpusseja koluamaan. On noissa koukunkahvojen pitopinnoissa pikkusen eroa;)


Aamupäivällä saattoi ottaa takin pois päältä (tiistaina 26.5.15)


iltapäivällä kuoriuduin jo villapaidastakin.


Uskollakin oli kivat tuoksupaikat mun lähellä rantakuusikossa. Sisiliskoja siellä vilistelee.

KS