sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapun päivän iltana

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta:)

Kylläpäs olikin mukava vappuaatto eilen. Kiitos kaikille mukana olleille. Ja kiitos kaikista tuomisista, nyyttäriherkuista ja kässytavaroista. Ihan oikeesti tänne voi ja saa tulla tuomatta mitään. Vaan tietysti otan ilolla vastaan mitä annetaan:)
Liisan aamulla paistamia lemon-curd munkkeja oli laatikollinen, Susi oli munkkirinkilöitä paistanut mutta Anitta luotti kaupan pikkumunkkeihin. 

Elina arveli suolaisenkin maistuvan paistamiensa sämpylöiden muodossa. Carita oli huuhdellut ja saksinut rypäleet valmiiksi annostertuiksi! Sari ja Marsu kasvattivat keksi ja karkki valikoimaa, ynnä muuta naposteltavaa tuli yllin kyllin. Mä olin tehnyt ison vuoan Janssonin kiusausta, joka maistuikin hyvin. Onneksi osa noista säilyy vaikka seuraavan PPP-tarjoiluksi (eilisessä kuvassahan näitä herkkuja näkyykin).

Susi on monet vuodet tehnyt tossuja. Mä olen alkanut nariseen ku mä en oo saanu sellaisia. Noh, nyt mulla on ihanat lämpöiset tossut. Kiitos Susi.
Arja on rohkaissut mielensä ja jostain vieraskielisestä paikasta tilannut kivoja tarvikkeita. Varakoukku ja teepannusilmukkamerkki. Kiitos Arja.

Kätevä kirjanmerkki, jota voi käyttää myös rivinnäyttäjänä. Nauhan molemmissa päissä on magneetti. Heti kyll alettiin miettiin miten tämä kopioidaan omaan tarpeeseen ja - käyttöön.


Oi oi, Ounce teekaupasta niin herkullisen tuoksuista 'Romeo ja Julia' teetä toi Mari. Illan se tuoksui tässä vieressä mutta en millään jaksanut enää teetä nauttia. Vaan tänään sitten, nyt tässä jo toinen kupponen menee. Hyvää on, erinomaista.


Mari kaivoi kassistaan myös kaksi lankavyyhtiä, joista sain valita mieluisimman! Ou jee. Valitsin vihreän Araucania Botany Lace -langan, vaikka se oranssikin oli kyll tosi kiva. Lanka on jo keritty ja monta riviä neulottu Dodo-huivia. Kiitos Mari.
Noh, oli mullakin Marille melkein ylläri, pussukan tiesi olevan joskus tulossa.

 
Kyllä kissa kissaihmisen tunteee ja vice versa. Nätisti Usko Liisan sylissä:


Jahas,nyt voi sitten ottaa koristeet pois. Usko pelkäsi ilmapalloja kun niitä laitoin, saas nähdä miltä mieltä se niistä nyt on.


 KS

lauantai 30. huhtikuuta 2016

HYVÄÄ VAPPUA!


VAPPUNEULOJAISTEN PÖYTÄ NOTKUU HERKKUJA!


Uskollakin on Vapputuoksuja: kissaa, koiraa, kania ja siiliä, namskis namskis


Terveisiä kaikille tutuille lähettävät
Susi,Liisa, Carita, Arja, Mari, Anitta, Marsu,Elina, Sari
ja KristiinaS

EDIT: Tähän Marsu viittaa kommentissaan "Usko hameen alla"


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Itiksessä Kässäkammari



HUOM. Ei ole enää Itiksessä.
 
Hauska nimi tällä Itiksen uudella lankakaupalla ja kässäilymestalla!
Kaksi päivää vanha, eli ihan uutuuden karhea kun tämän näin. Sijainti on Hansasillan yli Cittarin puolelle ja siinä se on ihan heti, ennen apteekkia.  MUUTTANUT Itiksen bussiaseman luoksen, entisen poliisiaseman viereen, ent. Tikatan paikalle.  MUUTTANUT HAKANIEMEEN 2019


Näin aluksi siellä on Eiran Lankojen laatuja mutta valikoima laajenee pikkuhiljaa.






Tila on todella avara ja valoisa ja mikä parasta: siellä on runsaasti tilaa kässäilijöille! Tämähän on ihan Katjun värinen;)


Virvokeeksi ostettavissa on kahvia, teetä ja limukkaa.


Luettavaksi on lehtiä ja kirjoja.


Myös koruilijat on otettu huomioon, ja muita kässytarvikkeita on Prymiltä ja taisi olla KnitPicks puikkojakin.


Ensimmäinen kurssikin on jo tulollaan, heti ensi viikolla.


Juttelin omistajan kanssa ja neuletapaamiset ovat tervetulleita tänne. Ja ihan itsekseenkin siellä toi istua kahvikupposen ääressä neulomassa. Tietysti jos isompi porukka on menossa niin on kohteliasta ilmoittaa etukäteen, ja silloin tilauksesta saada tarjolle myös pullaa.

Omasta puolestani toivotan kaupan tervetulleeksi ja toivon ONNEA ja MENESTYSTÄ.
Kässäkammari kliks: FB     ja   INSTA


Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.
KS

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Puuvillatakki

Kulttuurikeskus Stoan kesälehmät laitumella.

No huh huh! Nyt se on valmis. Reilu vuosi tähän meni, tosin se seisoi edistymättä reilun puoli vuotta. Kirjasta Saumatonta neulontaa, pitsijakku.


Lanka: YarnArt Jeans, 450 grammaa, saatu Annalta Villa Lankasta. Kiitos!
Puikko: 3.0
Malli: Saumatonta neulontaa kirjasta

Neuleen aloittamisesta, ja mm. malllitilkun tärkeydestä, olen kirjoittanut tässä KLIKS. Tämä on varmast monimutkaisin neule minkä olen tehnyt. Kaavioita oli monta ja vielä piti itsekin keksiä osa = sivuun tuleva paneeli ja miten sen sai sovitettua sinne etu- ja takakappaleiden väliin, jösses. Joku virhekin kaavioissa ja tekstissä oli.
Sivupaneeli on sama kuin

hihan päällä oleva reikäkuvio. Hihat ovat 3/4 mittaiset.


Kaikki reunukset on päätelty i-cordilla. Nappeja en tähän laita vaan tarpeen vaatiessa kiinnitän muuhun asuun sopivalla soljella.



Tallinanaukion veistos KURU
KS

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Multnomah nro 4

Cafe Cleopatrassa Kirkkonummella
neulottiin keskiviikkona.

He, jotka ovat pidempään seuraanneet blogiani, tietävät että mä usein neulon saman mallin moneen kertaan. Niinpä taas valmistui Mutnomah huivi, siis neljäs. Ehkä tämä nyt riittää.

Tämä huivi kuuluu projektiin "Kevään keskeneräiset".

Lanka: Wiktoriinan villoista saatua 'kiinansilkkilankaa' kului 3 kerää eli 150 grammaa. Lanka on erittäin liukasta, valkoista jossa on erivärisiä pieniä pripluja.

Puikko: Addipyörö nro 4.0

Malli: Multnomah





x x x
Kirpparilta oli ihan pakko ostaa pois lankakerät hintaan 1.20/kpl. Samaa lankaahan on jo vaikka kuinka paljon. Sinnikkäästi virkkaan pussukoita vielä muutaman.



Cafe Cleopatran soitin.
KS

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Purettu!

Kiitos ed.postin kommenteista ja varsinkin purkamiseen kannustavista, nyt se on  
purettu:


Oiottu:


Keritty:


Kuvissa näkyy mun pieni, itsetehty 'Nostepinne' eli kerinpuikko. Sen avulla saa kivasti kerittyä kerän, josta lanka juoksee sisältä. Jotkut kerii peukalon ympärille mutta mä en hallitse sitä.
Tässä KLIKs linkissä blogiin Krappia ja kissankarvoja on kiva historiakatsaus nostepinnen menneisyyteen sekä linkki YouTube videoon kuinka kerinpuikkoa käytetään, videoita löytyy useampikin hakusanalla: nostepinne.

Tulikuumassa vedessä vielä puikkojen kaapelit suoriksi niin eiköhän taas hyvin suihki uutta huivia;)

X X X
Olen taas vähän vaihtanut seurattavien blogien listaani tuoss sivussa. Se  ei kuitenkaan tarkoita, että olisin entiset seurattavat vallan hylännyt, ehei, kyllä niissäkin piipahtelen.
KS