torstai 23. kesäkuuta 2016

Kallion puistoja


Vihervuoden 2016
puistokävelyt

Keskiviikkoinen puistokävely oli tällä kerralla otsikoitu Harjutorilta Tokoinrantaan. Sanomattakin on selvää, että mielenkiintoista tietoa taas jaettiin. Mukana oli puuasiantuntija, joka kertoi puistopuista. Monia, monia nähtyjä puita nimettiinkin mutta valitettavasti en niitä muista. Muistiinpanovälineet tarvii ottaa mukaan seuraavalla kerralla.
Jos joku haluaa tarkemmin tutustua Helsingin puistojen puihin, kasveihin ja niiden istutuskriteereihin niin tästä KLIKS PDF , todella laaja Helsingin kaupunkikasviopas.

Harjutorilta aloitettiin, siellä on useita erilajisia kuunliljoja, kaunis pieni puisto.


Uusi taideteoskin oli ilmestynyt puuhun: Pöllöpojat. Sen on tehnyt Markku "Sika" Puustinen.


Kotiharjun sauna

Franzenia on nyt kaupungin suurin päiväkoti, yli 200 lasta! Ensin tässä toimi Yhteiskunnallinen korkeakoulu ja sittemmin Helsingin teknillinen oppilatos ja sen jälkeen Yliopiston sosiaalitieteiden laitos.


Kunnon tiilitalo ja kaunis hiekkalaatikko


Tällaisia tähtikoristeita näkyi useammassakin talossa.


Avikaisen perinteinen leipomo, jossa vielä viime vuonna perustajansa 88-vuotias Elvi teki täyttä työpäivää.


Markku "Sika" Puustisen  aikaansaannosta on myös tämä nähty, enemminkin kuultu teos soundinstallation/ ääniteos "Mutta minä lähden" = kyltin vieressä on sadevesikaivo, josta kuuluu lentokentän kuulutuksia! Nyt sai tosin pinnistää kuuloa mutta ilmeisesti päivemmällä kuuluu selkeämmin. Muitakin ääniteoksia luemma on Kalliossa.


Torkkelinmäki / Torkkelinpuistikko


Tarja Halonen "Tarjan ruusu"


Töytöangervo, poimulehti


Todella kaunis, jos mulla olis paikka niin tämän istuttaisin: KellokuusamaLinkki vie Arboretum Mustilaan, jonka työn hedelmiä, siis kasveja, puita yms,.  on runsaasti Helsingissä.

Ei vesiputki tai käärme vaan puun juuri.

Kaupunkiviljelyä.   Instassa  Kaupunki vuokraa maa-alan, viljelijät itse hommaavat lavakaulukset yms. Viime vuonna sato oli niin runsas, uudessa hyvässä Metsäpirtin mullassa kasvanut, ettei melkein mahtunut kaulukseen. Tänä vuonna ei lannoitettu ja sato taitaakin jäädä pienemmäksi. Viljelijät leikkaavat tämän alan nurmikon, kiva oli nähdä ihan vanhanaikainen käsikäyttöinen leikkuri ja vastaleikatun nurmen tuoksu, ah.


Karumpi viljelualue on läheisessä Alli Trygg'in puistossa.


Alempana puistossa on Ässärykmentin muistopatsas ja opaskoirien koirapuisto, vieressä on Pengertalo, jossa asuu näkövammaisia.


Ylläolevaa ei uskoisi kaduksi keskellä Helsinkiä!
Taustalla on Agricolankuja, jonka varrella kasvaa muutama mangolia, joiden kukintaa täytyy mennä ensi vuonna katsomaan. Tämä kuva on siis niinku muistiinpano tehtävästä asiasta:)


Vaahtera-lehmus, siis lehdet on niinkuin lehmuksella mutta siemenjutut vaahterasta, niitä lapsena neniksi kutsuttuja.


Stadilaisen Arvo Turtiaisen   muistomerkki on Matti Heleniuksen puistossa, MH oli A.Tryggin puoliso ja näin puistot ovat peräkkäin.


Harvemmin kuvatt Kallion kirjaston takapuoli

"Sivukirjasto"
Karhupuisto, jonka alueen asukkaat itse pitävät kunnossa ja kukissa. Täällä opittiin, että puistolehmuksen tunnistaa rungossa olevista suurista pahkuroista. Lehmuksiahan on useita eri lajikkeita.

Porthaninkadun leikkipuisto, aika tyly paikka


Kelluva tilataideteos?, Metro-lehdessä Jätekasaksi nimitetty


Tokoinranta on saanut nimensä Oskari Tokoin mukaan. Täällä on myös suuren naisen Miina Sillanpään muistomerkki. Siinä kuulemma on sisällä valot, jotka pimeässä valaisee pienet kodit, joista teos muodostuu. On myös kuunneltavissa ääniteos Kirjeitä Miina Sillanpäälle.


Rantakujanteella on hevoskastanjoita, joissa on paha bakteeritauti. Monta puuta on jo viime vuonna kaadettu ja taas pitäisi sairaita yksilöitä poistaa. Taudin lähdettä ei toistaiseksi tunneta mutta on saattanut tulla puun taimien mukana. Asiantuntijan tärkeä viesti olikin, että älkää tuoko kasveja matkoiltanne. Niiden mukana, joko kasvissa tai mullassa saattaa tulla ei-toivottuja tuliaisia. Periaatteessa on jopa mahdollista, että tässä rannassa kulkiessamme kenkiin tarttuu bakteeri, jonka sitten kuljetamme mukanamme muualle hevoskastajoihin tarttumaan.


Rannan toisella puolella on vanha Helsingin työväentalo eli Paasitorni sekä uusi kelluva ravintola Meripaviljonki.


Tässä voisi kuvitella olevan 'yksiöblokki'. Vanhat talot ovat kauniita ja täynnä yksityiskohtia, kun vain nostaa katseensa katutasosta ylöspäin.


Namupalojakin kierroksella näkyi: Harjutorilla Chevrolet ja Kupla Pengerkadulla.


Avikaisen leipomon ikkunsomiste kissaperheen myötä toivotan kaikille lukijoille
oikein hyvää ja iloista juhannusta!

KS

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesää stadissa


Vieläkään ei yhtään harmita että päätin saareilun lopettaa. Täällä stadissa on ollut tosi  paljon kaikkea kivaa ja uutta nähtävää, ja mitä vielä tuleekaan vastaan. Myös kotona on toisenlainen fiilis viettää kesää kun ei ole koko ajan purkamassa tai pakkaamassa tavaroita.

Parvekkeella on paljon kukkia ja niiden myötä Uskon tila on hieman pienempi =  "Kaikki itikat pörrää just Mamskin kukkaruukkujen takana ja sinne nyt vaan on päästävä pyydystämään, sorry jos nyt  yks iso saviruukku sattui putoamaan ja meni rikki. Laita ne rehus muualle."
Saaresta kotiutui Ikean "tynnyri", siihen on hyvä kerätä kierrätysroskia, muovia ja kissanruokapurkit yms. Usko sitä ensin testasi:






Tämä on kaunis kukka, nimeä en muista.  Verbena, kiitos TeSa.


SeijaP:tä saatiin mansikat Susin luona käydessä. Mulla on nyt yksi punainen, olisko jo kypsäkin. Raakileita on muutama.
Tässä tähtisilmiä,mansikka ja orvokki sulassa sovussa.


Talvella saadut tulilatvat tekevät uusia kukkia.


Yllä mikälie kaunis neidonhelma Keijumekko, kiitos TeSa. Talvinen hopealanka ja pari markettaa, pelakuita on kaikkiaan kolme.


Krassiin toivottavasti tulee paljon kauniita kukkia.



Orvokkeja ja tähtisilmä. Takana jotain sinistä kelloa ja neilikoita.


Kesäherkkuja voi kanss nauttia useammin kuin saareillessa. Komeita rapsuja ja niistä nyt piirakka jäähtymässä jäähtyi jo ja maisettu. Outin hyvällä omenapiirakan reseptillä tein ja HyVäÄ On.


Maija-systeri kotiutui espanjasta Suomen suveen, kuun alussa jo. Tuliaisena sain jo keväällä englannista hankkimansa Beatles levyn. Jösses mitä nostalgiaa, siis niitä ekoja biisejä ja saksanajalta.


Usko The Cat'ille oma tyyny. Nyt siinä on toistaiseksi villasukkia sisällä, yhtä paria jo etsinkin saappaisiini enkä muistanu missä ne on. Iltasella katti tämän päällä lepäilee. Kyll te tekstin näette vaikk on väärinpäin:)


Nämä Itiksen lehmät oli jo kerran täällä esillä mutta nyt niihin on tullut kirjoitusta.


Hyvää juhannusviikkoa kaikille.
KS