keskiviikko 30. marraskuuta 2005

Taidot ja hermot loppuivat





Baskerin
neulominen onkin visainen tehtävä. Nyt on myönnettävä, että mun taidot
ja hermot eivät riitä tähän projektiin. Tai ainakin saa nyt jäädä
sivuun kun ei noita hattukelejäkään täällä Helsingissä ole näkyvissä.
Vettä sataa ja pilkkopimeätä on ollut koko päivän. Ukkonenkin jyristeli
jossain!

Tässä lanka, jonka sain Annelta, ja mallitilkku tekeillä. Väri on just mun värinen, mulla on samanvärinen kassi ja takki sekä käsineet.

Oli kengätkin mutta niiden liimaus petti kahden käyttökerran jälkeen.
Myymälä vaihtoi ne uusiin mutta niiden kanssa kävi sama juttu. Ne oli
kuitenkin kotimaiset kengät ja se oli ostopäätökseen suuresti
vaikuttanut tekijä. Kolmansia en enää suostunut ottamaan, ja koska
silloin talvi oli jo ovella, päädyin talvikenkiin maksamalla hieman
lisää.


Ardialfi Softy



Kas tässä ensimmäinen versio! Taisi mennä laskelmat hieman pieleen.





Tein tämän tasona kutosen bambuilla. Lanka kulki puikoilla kuin unelma
ja valmista tuli nopeasti. Yritin sitä sovitella ja koska reuna
vaikutti hyvältä niin jatkoin vain. Eihän tuo lopulta ole baskerin
mallia nähnytkään vaikka mukamas sellaista tein.

Purkuun ja tässä sitten versio 2:






Edellinen oli liian iso, tämä on liian pieni.  Reunus on kyllä
sopiva, mutta lakiosa on tiukka kuin pipo. Baskerista ei taaskaan
tietoakaan. Tuohon alareunaan oli tarkoitus tulla vielä joustinneule,
mutta  nyt tämä menee purkuun.
Puikkoina
oli 6:sen muoviset sukkapuikot ja niillä oli todella nahkeata neuloa.
Bambupyörö nro 6 on toisessa työssä enkä viitsinyt sitä vapauttaa.
Laiskuudesta sakotettiin rasittuneella ranteella.

Jään odottamaan uutta inspiraatiota, viileämpiä kelejä ja keskityn pukinkonttineuleisiin ja virkkuisiin.

Ilomielin otan vastaan ihan oikean baskeriohjeen tällaiselle paksummalle langalle. Valmistajan puikkosuositus on 8 mutta tein 6:illa ettei tulis niin hötöä lätsää.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.