keskiviikko 22. elokuuta 2007

Pitsineulepyöröpuikko




Nyt minullakin on Ne! Siis Addin pitsipuikot. Tilasin ne Mariannelta, ja olen oikein tyytyväinen palveluun ja postikulu oli vain 5 euroa.

Ostin kolmet pitsipuikot, kolme virkkuukoukkua ja sukkamittarin. Paketissa oli pikkuylläreinä kynä, namia ja pikkuinen puinen "nimilappu" Hand Made, jonka vois vaikka laittaa johonkin neuleeseen. Niitä on siellä myytävänäkin.



Pitsipuikon ja tavallisen puikon kärjen ero ei silmämääräisesti ole suuren suuri mutta neuloessa eron kyllä huomaa. Toisaalta, hyvinhän noilla tavallisillakin liinaa olen neulonut, niin eivät nämä nyt mikään "must" ole. Ehkäpä tätä voi nyt sanoa välineneulonnaksi?!



Suuri neuleliinani pääsi heti 150 cm pitkälle puikolle. Ah, nyt ei enää tarvitse työnnellä silmukoita ahtaalla puikolla. Saa sitten nähdä kuinka pitkälle tämä pituus riittää vai tarvitseeko lopussa jatkaa toisella puikolla.


Kissa pentele, siis Iitu, hyppäsi eilen illalla syliini ja liinasta pääsi joitakin silmukoita puikolta. Ohut lankahan purkaantui heti vauhdilla alaspäin muutaman kerroksen ja en nyt millään saa sitä korjattua oikein, en edes kohtuullisen näköiseksi.
Liinassa on muutenkin muutama virhe alkupäässä. Ne johtuvat ohjeen virheistä. Kerroksen aloituskohdan ruudut eivät pidä paikkaansa. Sama jatkuu edelleen mutta alun virheistä opin ja nyt osaan laskea ja katsoa miten alku menee. Alkuun oli vaikea hahmottaa kuinka kuvio menee tai jatkuu eikä liinasta tietenkään ole kuvaa mistä näkisi tarkemmin kuvion. Isosta kuvasta on vaikea tihrustaa yksityiskohtia.

Muutaman kerran purin korjatakseni virheen mutta alkupäähän niitä jäi.Onneksi olin laittanut sen kuuluisan "elämänlangan". Vaikka oli niitä silmukoita siitä huolimatta vähän hankala poimia takaisin puikolle, mutta eipähän purkaantunut hallitsemattomasti.

KS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.