torstai 10. joulukuuta 2009

Ahkeran tontun neuleita ja arvonta


Sukkia ja lapasia olen neulonut vauhdilla. Yhdet kun on puikolta valmistunut niin seuraavien silmukoiden luonti samantien. Ja välissä olen neulonut hys-hysiä ja Taralle kaarrokepuseroa, joka alkaa pikkuhiljaa valmistumaan.

Marian kanssa käytiin vähän hamstraamassa Knopp-lankaa ja samalla ostin Järbon Mellanraggia Taran sukkiin. Harmaasta langasta olisi tarkoitus neuloa itselle tunika ja tuosta sinikirjavasta Raggegarnista oikeat saapassukat. Se oli ensin tarkoitettu Finnin sukkiin mutta on kyllä liian paksua ja kankeata pienen lapsen sukkiin.





Lapasissa on palmikkokämmekkäistä jäänyttä Smarttia raitoina ja Sildreä tuo vaaleanpunainen.




Finn saa Sildre lapaset ja sukat, näiden lanka myös palmikkokämmekkäistä jäänyt. Mustat ja siniset kämmekkäät on näköjään jääneet kuvaamatta, ei ainakaan nyt löydy.




Pikku Brandonille neuloin Junasukat Mellanraggista, joka jäi Finnin sukista.




Postilaatikossa oli tällainen kiva ylläriposti. Söpö lumiukko ja tosi tarpeeseen käsivoidetta. Viimeisiä tippoja puristelen edellisestä tuubista ja olin jo aikeissa kirjoittaa Joulupukille käsirasvasta, mutta eipä nyt tarvitse JP:tä tällä asialla vaivata. KIITOS ANU!




Otsikkoon kirjoitin sanan: Arvonta. Olisikin jo aika järjestää, muistaakseni sellaista en ole aikoihin järjestänyt.

Kun tuossa noita lapasien ja sukkien langapäitä päättelin ja viimeistelin niitä höyryttämällä niin mieleeni tuli kysyä lukijoiltani:

Miten viimeistelet tällaiset ns. pikkuneuleet?

Käytätkö sukkablokkereita, jotain muuta pingotinta, etkö tee mitään sileytystä ja niin edelleen.



Huivithan ilmeisesti jokainen pingottaa huolellisesti, ja puserot todennäköisesti jotenkin muotoillaan mutta olen huomannut, että varsinkin sukat usein laitetaan suoraan puikoilta pakettiin. Itse käytän yleensä sukkablokkeria ja lapasiin/kämmekkäisiin talouspaperihylsyä, ja kosteutan ne sumutuspullolla. Nyt ei aika riittänyt ja siksi käytin kosteata liinaa ja silitysrautaa.



Ja sitten ne palkinnot:

1. Huivivyyhdillinen vironvillaa, se kun tuntuu olevan aika haluttua tavaraa.

2. Neulottu pikkuliina, tuollainen joulukukan oloinen punainen kuin on tässä kuvassa.

3. Cloverin Kacha-Kacha kerroslaskuri. Se vihreä naksautettava malli, joka taisi saada lempinimen Sammakko





Ja jotta huivilangan väri ei menisi ihan metsään jos sen satut voittamaan, niin laita vastaukseesi suuntaa-antava väritoivomus. Menen ensi torstaina hankintamatkalle ja yritän löytää toiveen mukaista väriä.

Vastausaika päättyy tiistaina 15.12.09 klo 22.00.



KS




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.