keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Hei! Olen mantereella!



Vuosaaren rantamaisemaa


Kaikille lukijoille kesäterveiset Sipoon Kaunissaaresta!


Kuusi viikkoa ja rapiat olin yhteen menoon mantereella käymättä! Enkä olis nytkään tullut mutta pakko oli tulla lataamaan puhelin ja kameran akut sekä ostamaan kaasua lamppuuni. Olen vain yhden yön ja keskiviikkona iltapäiväpaatilla taas menen ja tulen sitten taas joskus. Kirjoitan sen minkä kerkiän ja laitan kuvia (ilman kauniin värisiä reunuksia, ei tässä nyt jouda kuvien kanssa touhuamaan). Kuviin näyttää tulleen  vanha päiväys, haitanneeko tuo.


Ihan ekaks kuva osasta tavaroitani, joita kottikärryillä Marian kanssa leiriiini kuljetimme. Olin numeroinut kaikki kassti, jotta varmasti ensimmäisenä leiriin tuli ne tärkeimmät kassit. Illalla nukkumaan mennessä sitten huomasin, että vaatekassi olikin vielä laivarannassa odottamassa kärrykyytiä! Eihän se kassi ollut mitään alkupään numeroa saanut, kun siinähän oli pääasiassa kesävaatteita yms. Onneksi juuri se ilta ja yö oli just just lämmin niin tarkenin hyvässä pussissani nukkua farkuilla ja roudaamisesta kosteassa puserossa.



Marialle Iso Kiitos avusta. Kokemuksella saatiin teltta hienosti pystyyn ja Mariakin oman pikkutelttansa. Ensimmäisen illan kohokohta oli se kun sain ihmetystäni herättäneen Marian kantamuksen. Hän nimittäin tuli paatille ison Ikean kassin kanssa ja oli salaperäinen.


Ikea kassista tuli styrox-kylmälaatikko lahjanaruun kiedottuna! Mitä ihmettä tää nyt on?? Kansi auki ja AH ja Voih: se oli täynnä kaikenlaisia herkkuja. Oikea herkkukorien kuningatar!


KIITOS KIITOS Maria, Anu ja Tintti!





Ihanat neuleystävät olivat keksineet yhdessä kasata tämän lahjan. Tällä paketilla kestin kylmät ja tuulet, niin se lämmitti mieltäni, ja lämmittää edelleen. Siinä oli keksejä, kaurapuuropusseja, tonnikaloja,, kahvia, suklaata, kynttilä (nyt on jo poltettu), hapankorppuja (erityisen hyvää laatua), ynnä muuta ynnä muuta ynnä muuta. Ja MUSTIKKAKEITTOAINEKSET! Anu oli laittanut rasiaan kuivattuja mustikoita ja perunajauhoja sekä aivan ihanan saatekirjeen kuinka aineksista soppa saadaan aikaiseksi (sokeri oli omasta takaa kuten Anu olettikin). Kirjehän on nyt saaressa niin saatte sen tekstin sitten joskus syksyllä. Niin, ja olihan paketissakin kortti, kuvassa lankakerät kuinkas muuten.



 


Anulta oli myös nämä töppöset, jotka ovat olleet ahkerasti käytössä. Kuvausiltana on näköjään ollut erityisen viileätä kun on säärystimetkin jalassa;)



 


Seuraavana päivänä kasattiin pöytä ja tuolit, jotka sain Veeltä. Ne näkyvät aiemmassa kuvassa, eli lahjalaatikko kuvattiin vasta seuraavana päivänä kun illalla oli jo sen verran pimeätä.


KIITOS Vee! Näitä on kehuttu.


Hieman päänvaivaa aiheutti tuolin kasaaminen; miten ihmeessä jalat oikein tulee ja mikä tämä osa on? Noh, Maria selvitti jujun ja loppu sujui leikiten. Jonakin seuraavista päivistä tein jalkoihin "tassut" etteivät vallan maan uumeniin painu.





 


Joissakin kuvissa saattaa vilahdella tonttuja. Ne ovat Saarivaareja, Telttatonttuja, Metsätonttuja ja mitä milloinkin tarpeen mukaan, kaikenlaista tehtävää tontuilla saaressa on. KIITOS kaikille joulunaikoihin tonttupostia laittaineille;) Yksi on vakiopaikalla telttavahtina seinällä oven vieressä. Nämä majailevat yleensä sisällä:



KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.