torstai 21. kesäkuuta 2018

Yönyliretki Turkuun


Maanantaina mentiin junalla Turkuun Virpin ja poikansa R:n kanssa. Kuten tapana on ollut niin eväiden syönti aloitettiin jo Pasilan kohdalla. Takaisin tullessa Kupittaalla.



 Kuivia peltoja oli matkan varrella riittävästi. Sääli.


Perillä mentiin ekaks kirjautumaan aseman lähellä olevaan yöpaikkaamme Hese-hotelliin. Sieltä sitten Föli-bussilla, 1 vrk:n matkailijalippu vain 7,50 euroa. Turun linnaan. Se on mielenkiintoinen paikka ja voin mennä sinne vielä kolmannenkin kerran.
Viime vuoden kirjoitukseni linnasta KLIKS. Siinä on kuviakin, nyt en samoja kohteita enää kuvannut.


Seinään piirretty labyrintti, jonka tarkoitus oli eksyttää lounaistuuli sen syövereihin. Lounaistuulen mukana saattoi tulla kaikenlaista pahaa linnaan, kuten esimerkiksi vaimo raskaaksi vaikka mies oli kaukaisilla merillä ja mailla sotimassa;)


Tosi kivasti tehty museossa käyttäytymisen ohje.

 
Aivan linnan lähellä on Forum Marinum, sinne siis.



Kello kävi jo illansuuta niin ehdittiin katsoa vain nämä sotalaivat. Mutta ne olikin tosi mielenkiintoisia, varsinkin kun kotona luin niistä lisää kaikenlaista ihmeellistä.



Vastarannalla on pikkusen louhittu kalliota.


Transgermanian bulbi, vähänkö on mennyt mäsäksi.



Kokopäivän reissu vaatii tietysti hyvä aterian kruunukseen. Shamrockissa söimme erinomaisen hyvät pitzat ja jälkkariksi sesongin erikoiset: Mansikkavaahto! Taivaallisen hyvä! R:n tryffelikakku oli hieman liian tuju mutta reilu puolet siitäkin upposi.



Lähtöaamuna koukattiin Wiklundin kautta Turun Kauppahalliin. Oi oi, siellä oli vaikka mitä herkkuja,mm. kissakalaa.



Sininen juna -kahvila.


Tää oli niiiin kiva reissu! Kiitos ihan hurrrjasti seurasta Vee ja R! Oli ihanaa olla matkassa teidän kanssa. Pitkästä aikaa kun oli matkaseuraa niin sitä osasi oikeasti arvostaa. Mennään toistekin, jonnekin, tai onhan Turussa vielä nähtävää vaikka kuinka.

*Vilkutukset* Tuulalle ja Susulle. 
KS

Usko nautiskelee auringosta oman ohrapeltonsa vieressä.


7 kommenttia:

  1. Hei, kävin kurkkimassa täällä, kiitos vaan vilkutuksista. Hienoa, että esittelet Turkua blogissasi ja aina mielenkiintoisista näkökulmista. Katsoin, näynkö kuvissa pyöräilemässä Aurajokirannassa, kun vakioreittini kulkee tuosta Telakkarannan louhitun kiviseinän edestä.Ei näkynyt :D Hyvää Juhannusta ja Tervetuloa Turkuun uudestaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten huomasit niin nyt oli ohjelmaa koko ajalle niin en edes yrittänyt sopia kaffetreffejä sun kanssa. Ens kerralla sit.

      Poista
  2. Onpa upeita kuvia ja varmasti mielenkiintoisa reissu.
    Ihanaa Juhannuksen Aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Vilkuti vilkuti sinnekki! Ja mukavaa jussia sulle ja Uskolle täältä saaresta. Hassua, miten nää lähimaaston kuvat on tosi hienoja ku näkee ne toisin silmin! Tuon louhitun kallion takana parin sadan metrin päässä mekin asustellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun asuinpaikan mä muistelin tuollapäin olevan, tähystelin josko näkyis mutta...
      Toisin silmin on kiva katsoa näitä omiakin maisemia, matkailuesitteistä ei aina stadia tunnistakaan. Hyvää Jussia saareen.

      Poista
  4. Paljon olet nähnyt Turkua.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen matka teillä Turkuun. Hyvää Juhannusta täältä Itäisestä Suomesta Kesälahdelta. terveisin LeenaP

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.