keskiviikko 18. elokuuta 2021

SEES sukat

Pitkästä aikaa onnistuin neulomaan sukat, jotka ovat oikeasti sopivan kokoiset. Yleensä sukat ovat kyllä periaatteessa sopivan kokoiset mutta jostain kohdasta kiristää, löystää, on liian hieman liian pitkä tai lyhyt. Nämä vaikuttaisivat nyt olevan kooltaan virheettömät.

Lanka on Puffalan Sukkapuffa, jonka sain IsoGnulta vaihtarina palapeleistä. Mistään vaihdosta ei ollut sovittu mutta tämä oli hyvä sauma vähentää lankavarastoaan;) siis toisen ylimääräinen oli toiselle iloksi. Kiitos! Lankaa kului 75 grammaa. Neulottu HiyaHiyan 2.25 mm pyöröllä ja 15 cm sukkiksilla. Ohje on Leeni Hoimelan kirjasta Urban Knit, joka oli mulla kirjastosta lainassa enkunkielisenä.

Tällaista kantapäätä en ole koskaan tehnyt, mikälie se on nimeltään suomeksi?, ohjeessa on: the German short row heel with double sts on needle 1. Oli sen verran outo että en osaa sitä ajatella tekeväni ilman ohjetta, tuskin koskaan oppisin ulkoa. Silmukkamäärien muuttuessa koko kääntelyhän menee uusiksi lukemiksi = liian vaikeata mulle.  Hyvin tuo kuitenkin istuu ja mahtuu nilkasta jalkaankin vaikka silmukoita ei lisättu kuin 6 sukan varsinaisesta silmukkämäärästä. Oppia ikä kaikki.

Toinen uusi juttu on tämä silmukoiden päätettely neulalla. Tein sen Titityyn Tiinan videon opeilla. Miksi, miksi tätä on sanottu vaikeaksi? Ja vaikeita videoitakin olen katsonut sekä kirjoista ohjeita. Vaan tämähän on superhelppo eikä vie aikaakaan kun rytmiin pääsee. Tubular Cast on' ia oon tehnyt paljonkin ja tosiaan tätä Tubuar Bind offia oon yrittänyt huonolla menestyksellä. Nyt kun tämä sujuu niin tulen kyllä käyttämään missä vaan on tarvis.


X X X

Mustikkapiirakoita oon syöny, reseptiä vaihdellen. Kaikki on maistuneet.

Villen koiria (IG ranchvaino) olin vahtimasssa yhden yön kun perhe oli laatuaikaa viettämässä. Väinö on oikea vauhtiväinö ja Viljo on pieni söpöläinen, rauhallinen fundeeraaja.



Auringon kukkia piti ostaa, mun lähellä ei ole itsepoimintapaikkaa:)

KS

8 kommenttia:

  1. Sievät sukat <3 En ole päättänyt silmukoita tuolla tavalla. Pitääpä kokeilla - kiitos vinkistä! Söpöläisiä nuo koirulit Väinö ja Viljo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, reuna on joustava just esim. sukan suuhun, ja kauniskin.

      Poista
  2. Oikein kivan näköiset sukat, ja nätti lanka myös. Täytyy kokeilla tuota päättelyä johonkin, sukkia en tykkää aloittaa kärjestä paitsi jos teen vain ohjeen mukaan eikä koolla ole väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärjestä aloittaen ohje pitää kyllä olla, nämä siis tehty ohjeen mukaan. Silti mulla on haastetta oikean pituuden tekemisessä koska kerrostiheys on mulla aina ohjetta pienempi, pitää vaan yrittää osua neulomaan sopivasti pituutta ennen kantapäätä. Juu, vois ne kerrokset laskeakin mutta mun matikkapää ei vaan osaa.

      Poista
  3. Hienot sukat tuli sinisestä. Moninkertainen ilo; mun varastot pieneni ja sä sait uudet hienot sukat. Kannatti! Meillä oli aikoinaan vara-pappa (lastemme hoitajan mies), joka aina joka tehtyyn asiaan kysyi: kannattiko?
    Mulla on tuo Hoimelan Urban knit-kirja. Voisin kokeilla tuota varpaista varteen ohjetta taas kerran. Jos nyt tulisi sopivat. Toisen teinin villatakki toista hihaa vaille ja edelliseen ja tähän tein tuon saman tubular bind off - päättelyn Tiinan ohjeella ja tajusin ! Ihanan joustava ja siisti reuna tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti! Hyvä tuo Tiinan ohje, meni heti perille ja tosi hyvä reuna tulikin. Kyllä me varttuneemmatkin opitaan uutta kun vaan viitsitään kokeilla eikä juututa siihen mitä on aina ennenkin tehty;)

      Poista
  4. Hyvin istuva sukka on niin ihana. Tulee varmasti tehtyä toinenkin pari. Näyttää niin siistiltä.
    Uuden oppiminen, toistaminen ja onnistuminen tuo hyvän fiiliksen!

    VastaaPoista
  5. Kivat sukat, vaan minun pinna ei kestäisi opetella tuota kantapäätä.
    Ei ole tänä vuonna meidän keittiössä mustikkapiirakkaa näkynyt jos ei paljon muutakaan.
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.