lauantai 20. helmikuuta 2016

. .. perjantai ja lauantai

Perjantai valkeni tihkusateisena mutta onneksi sade oli vähäistä päivän aikana. Katajanokan satamaan tuli suuri punainen laiva Tukholmasta ja toi mukanaan Taran ja Finnin sekä vanhempansa päivän visiitille Stadiin.


Torikahvilassa nautittiin heti ekat välipalat. Seuraavaksi Kerry ja Ben söivät Wanhassa kauppahallissa pullaherkut. Tietysti vein heidätt Craft Corner Taito Shoppiin, josta pitivätkin paljon ja monta kaunista tavaraa kiinnosti.


Siitä sitten Ritarihuoneelle, jonne olin varannut meille opaskierroksen. Oli oikein hyvä ja antoisakäynti. Perhe sai paljon tietoa Suomen aatelista ja sen perinteistä, moniin kysymyksiin löytyi helposti vastaukset asiantuntevalta oppaaltamme (nimi unohtui). 


Perhe meni pikalounaalle ja Luonnontieteelliseen museoon, mä jäi tässä vaiheessa pois seurasta. Ilmeisesti ehtivät ajoissa  laivalle ja Tukholman kautta takaisin kotiin Englantiin. Tämä oli heidän "hiihtoloma"-matkansa. Kiva päivä oli, suomi-englanti-ruotsi  kielikylpy  ja tietysti mukava nähdä heitä pitkästä aikaa rennolla ajalla  - viimeksihän oli Fafan siunaustilaisuus eikä juttu oikein luistanut.

Lauantaina matka alkoi taas Pasilasta määränpäänä


tai noh, ei ihan Riihimäelle asti mutta Järvenpäähän,


jossa kohde oli Lentävä Lapanen!


Keskiviikkoisella Kirkkiksen reissulla tokaisin että "mennään Lapaseen lauantaina". Innokkaat neulojat tietysti heti tarttuivat ajatukseen ja niin meitä oli 4 matkassa.
Kivat on langat ja laaja tarjonta kaikenlaista herkkua sekä puikoille että pikkunälkään.


Kivasti sain neuvoa Minions-kämmekkäiden lankojen väreihin - monta sinistä ja keltaista oli tarjolla mutta just oikeat sävytkin löytyi. Ostin ja heti puikoille. Tuiki tärkeä tieto myös on se, että hahmon silmän tulee olla ns. kolmiulotteinen eli se on parasta virkata , silmiä olin ihmetellyt vinkkejä netistä katsoessani. KIITOS kaikille neuvoista.


Virkkauksella somistettu kanahäkkipostilaatikko:=)


Perjantaina nimittäin kävi ilmi, että Finn tykkää näistä hahmoista ja kämmekkäät olisivat erittäin mieluiset. Piankos ne kutaisee ja posti kuljettaa.


Kuten aina kivassa paikassa ja kivassa seurassa aika kului nopsaan. Seuraavalla kerralla mennään heti kun puoti avaa ovensa, niih.


Kotimatkaa varten erään piti ostaa paluulippu automaatista, joukkovoimalla sekin onnistui;)

X X X
Give Aways:
Taralle ja Kerrylle olin viikolla kutonut ranteen lämmittäjät vaiko rannikkaat vai mitä nää on? Näissä ei siis ole peukaloa kuten kämmekkäissä.
Molemmissa lanka Vihreästä Vyyhdistä OnLine Linie 110 Timona, 60% merino 40% polyacryl, puikoilla 3.0, mallina palmikko Brego-kämmekkäistä, Ulla3/07., virkattu reunusidea Koukuttamon sivulta.


Ben sai tulevaan saunaansa löylyveteen haudutettavia koivunlehtiä, näitä oon tehny tässä kliks


Finnille Arctic Warriors "vireyttä ja voimaa"


ja koko perheelle tätä herrrrkullista taatusti suomailaisen makuista Dammenberg salmiakki-suklaata

X X X

Sunnuntaina menen Tapanilan työväenteatteriin katsomaan näytelmän Hilman päivät.

Oli tässä todella kiireinen viikko, muttta antoisa. Kiitos kaikille osallisille.

Nyt on kyllä Iso Huoli kun Fidzillä on trooppinen cyklooni ja älyttömät tuulet yms. Mun systeri Maija on just siellä poikansa* luona. Huh, kunpa kaikki selviäisivät ja koti yms. ja tietysti kaikki saarelaiset vähillä vaurioilla.
*Siis täällä käynyt Ben on toinen ja tuolla etelänmeren saarella on toinen: Rick.
EDIT ma 22.2. Systeri soitti pikaisesti ja kertoi, että: "meiltä meni vain yksi ikkuna rikki. Oli se hurja kokemus tuollainen tuuli". 
Noh, vielä ne ei varmaan olleet ehtineet käydä tontilla vaurioita tarkastamassa yms. mutta pääasiahan on, että perhe on kunnossa ilman vaurioita.
 
KristiinaS

torstai 18. helmikuuta 2016

. . . keskiviikko ja torstai

Keskiviikkona oli matka Kehä III:n ulkopuolelle eli Kirkkonummelle. Matkan kohde oli Konditoria-kahvila Rosta, jonne Koukuttamon Leidit olivat kutsuneet neulojat kokoontumaan. Heillä oli mukanaan myynnissä itsevärjäämiään lankoja. Kauniita värejä ja pehmeitä villoja. Kuvaa ei nyt ole, katso Koukuttamosta.
Mun matka alkoi tietysti metrolla, maan alta ylös on pitä matka.


Stadilaisilla neulojilla oli treffit assalla. Löysimme toinen toisemme ja oikean junankin. Kortilla maksamisessa piti vähän neuvoa kanssakulkijoita;)


Junassa saatiin hyvät paikat, koko jengi samaan loossiin.


Ensimmäinen kaivoi heti eväänsä esiin.


Vasta Pasilan aseman jälkeen mä jaoin ryhmälle eväspussit.

Mainittakoon, että evästä riitti vielä kotimatkalle niille, jotka eivät mennessä olleet saaneet.

Kirkkonummella junarata alitetaan tunnellissa hanhenmarssia. Tunnelin toisella puolella on sitten Rosta.


Tostaina oli menoa sinne ja tänne.
Päivällä
Ensin stadissa oli penkkariajelut. Steinerilaiset olivat napanneet autonsa kylkeen paljon huomiota saaneen Kuha-aiheen.



Stadilaiset spårat on vihreitä, siis vihreitä. Mutta mainosmiehet on vallanneet spårat mainoksilleen, jotka ovat joskus niin peittäviä, että oven löytäminen on vaikeata.


Lasipalatsi on remontissa. Mitenköhän tämä salavan taimi selviää myräkästä?

Kuva on Kampista, jossa on linja-autoasema josta jatkoin matkaani Espooseen.

Kävin lähellä Bastvikin kartanoa, kuvia kliks: Espoon kartanot. Siellä on kerran kuukaudessa kahvilapäivä. Omistajapariskunta valmistaa itse tarjottavat, jotka kuulemma ovat niin herkullisia, että pidemmältäkin matkalta niitä tullaa syömään.


Illalla olin Roihiksen kirjastossa kuuntelemassa ääneenlukua eli Novellikoukussa. Ihanan rauhoittavaa ja kiva kuunnella ihan livenä luentaa. Äänikirja on kuitenkin prosessoitua ääntä.


Pitkä postaus, sorry.
Perjantaina on jälleen stadipäivä, vieraita kieliä puhellen kuljeskelen kummipojan perheen kanssa keskustassa.
KS

Viikolla 7 maanantai ja tiistai

Maanantaina käväisin taas VIrastotalossa Irti tupakasta -ryhmän seurantataapamisessa. Joo, olen edelleen pysynyt savuttomana ja saa kyllä todella ihmeellistä tapahtua, että röökiin tarttuisin, niih. Hyvä minä!


Tiistaina pääsin ratsastamaan Katjun kanssa. Päivä oli vissiin eka oikein ihana ja kaunis talvipäivä. Aurinko paistoi ja maaseudun metsässä oli jopa luntakin.
Katju on kiva kun se tälleen pyytää mukaansa Jezz, kiitos taas kerran mukavasta kokemuksesta. NIin ja heppakuvista.
Kun Katju oli ratsailla ja mä siellä hangessa kävelin niin kompastuin omiin jalkoihin. Siinä olikin naurun paikka kun mä yritin päästä pystyyn, en millään päässy ja kompurioin hangessa. Mulla oli siis liian tiukat housut jotka ei yhtään antaneet periksi mutta jotenkin sitt pääsin jaloilleni. Olis pitäny kuvat siitä hommasta olla, oikeastaan video niin olis naurua sinne ruudun toisellekin puolelle saatu;)


Hyvä palvelu: lämmintä kaakaota, eväsleipä ja korvapuusti. Namskis. Kiitos.

Jatkuu pian keskiviikko-torstailla.
KS

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kevään keskeneräiset neuleet - haaste


Mä olin viikonloppuna tehnyt kaksi UFOa valmiiksi ja ajattelin, että pitää noita muitakin saada pois neulekorista. Ja kas-kas! Eilen löysin Silmukan saalistus -blogista just sopivan haasteen =


Jees, heti liityin tähän progikseen vertaistukea saadakseni. 


Mä valitsin nyt tähän haasteeseen seuraavat kuusi keskeneräistä työtä:


* Liila mytty on kaksi pientä neuleliinaa, jotka pitäisi yhdistää yhdeksi. Ollut tässä vaiheessa kesästä 2014.

* Puna-kirjava on "Österbottenin virkatut lapaset" . Tämä ensimmäinen on kohta kärkikavennuksissa. Nämä jos sais tehtyä niin olis iso työ tehtynä. Virkkaaminen on tosi hidasta kun pitää ottaa se takareuna ja lanka on ohutta josta koukku useimmiten ottaa ensin vain osan. Tekemispaketin olen ostanut messuilta 2013.

* Harmaa ruudullinen työ on Molla Mills ohjeella tehtävä pussukka. Tosi innoissani aloitin tämän mutta mihin se mielenkiinto sitt lopahti? Tässä on paljon viimeistelytyötäkin sitt kunhan on virkkauksen saanut tehtyä. Aloitettu joskus kevättalvella 2015.


* Sininen ja punainen ovat palapeiton palasia. Vironvillasta olen joskus vuonna "nappi ja nakki" aloittanut palmikkokuvioisia paloja neulomaan. Outilta sain langat lahjaksi. Langat on käyneet espanjassakin (2011-12), luulin siellä ehtiväni peiton tekemään, hahhah. Tavoite olis saada 10 palaa tehtyä, ei siis koko peittoa, ehei.

* Valkoinen hieman pilkullinen työ on Multnomah huivi "kiinalaisesta silkkilangasta", jonka olen saanut Wiktoriinalta, monta vuotta sitten.

* Valkoinen pieni mallitilkku on tässä kuvassa esittämässä pitsineuletakkia, joka on muuten valmis mutta nappilistat on neulomatta! Viime keväänä tän neuloin mutta kun kesä tuli ja koitti saariaika niin työ jäi vaille huomiota. Jännityksellä odotan, mahtuuko se päälle tänä vuonna!? Ehkä kevyt pingotus auttaa asiaa kunhan sinne asti pääsen.

Siinä ne tavoitteet. EI ole mitenkään mahdotonta saada nuo tehtyä, se vain merkitsee sitä, että uudet työt jäävät vähemmälle. Ehkä. Ja toisaalta, mähän olen jo oppinut olemaan armollinen itselleni, eli jos joku ei valmistu niin en ota siitä suurta murhetta. Hieman pettynyt saatan hetken aikaa olla;)

X X X
Tässä sitten ne kaksi viikonloppuna valmistunutta keskeneräistä:


Verkkopussi on sellailnen kaupan "pikkupussin" korvaava ostospussi, jäänyt kesken viime kesänä. Molla Millsin Merimieskassin ohjetta soveltaen. Siihen mahtuu hyvin pari sipulia, yks bataatti ja muutama porkkana. Ne tietysti punnitaan erikseen ja hintalaput laitetaan pussiin liitettyyn pahviseen "nimilappuun". Siitä ne sitt poistetaan ennen seuraava kauppareissua. Tästä nyt vielä puuttuu lappu ja nauha, mutta ne tulee siihen ihan just kohta. Tässä on edellinen vastaava pussi:





Nuo kirjoneulelappuset on rannekkeet. Viime keväänä lainasin kirjan Käsineitä keväästä talveen. Innoissani kivoista malleista ostin moneen pariin langat. Näihin ostin Tuku Woolin kivaa villalankaa. Eka kämmekäs valmistui suht nopsaan mutta se oli liian pieni! Aloitin toisen neljänneksen suuremmilla puikoilla (2.75), epäilin, että neuloksesta ei tulisi hyvää 3.0 puikolla. Neulominen takkusi ja takkusi, masensi ajatus että pitäisi neuloa vielä toinenkin ja tuo jo valmistunu jäisi hukkaan. Noh, sitten välähti! Leikkasin pienestä liiat pois, poimin silmukat, neuloin keskeneräisen kuviokerran valmiiksi ja päättelin rannekkeen. Siitä sitt nopsaan tämä toinenkin valmistui rannekkeeksi. Hah.

Nyt pitäis sitt päättää mistä työstä aloitan urakkani.

Neulomisiin
KS

lauantai 6. helmikuuta 2016

Aurinkoinen panta ja herkkusuklaata

Keskiviikkona ostetusta Koukuttamon keltaisesta langasta on nyt neulottu puolet,
50 grammaa.
Puikoilla nro 4,5 mm syntyi kaunis, aurinkoinen, kelttipalmikkoinen panta korvia suojaamaan.
Sopiva ohje löytyi tästä kliks Cetlic Cable Neckwarmer.

X X X

Eilen hain kirjastosta lainaksi tilaamani uuden neulekirjan:


Kivoja ja näyttäviäkin neuleita nostetuilla silmukoilla. Todennäköisesti en mitään näistä neulo, ei oo tarvetta, mutta kiva on katsoa ja hahmottaa tämäkin tekniikka. Sukissahan tätä on käytetty mutta isompia pintoja en ole nähnyt tehtävän.


Mä en muista kerroinko jo ostaneeni alennusmyynnistä tämän lapaskirjan? Noh, nyt se tulee ehkä toiseen kertaan (opintojen äiti). Ehkä nämäkin jäävät tekemättä mutta tässä oli tosi hyvin kirjoitettu lapasen tarinaa sekä  erityisen hyvä oli neulomisen sanastoa eri murteilla. Neulotaanko vaiko kudotaan, vartailla, tikuilla vai puikoilla. Näistä ei kannata kiistellä, kaikki ovat yhtä oikein.
Tekijältä on nyt ilmestynyt myös sukkakirja, se on kans ehdottomasti lainattava tai ostettava.

X X X

Mun naapurikadulle avattiin loppuvuonna ihana kauppa: Mian kauppa  ja   FB


Mä en nyt rupee luettelemaan mitä kaikkea hyvää ja terveellistä sieltä voi ostaa, valikoima on tosi laaja ja monipuolinen. Mä olen nyt koukuttunut herrrrkulliseen Suklaatehdas Dammenberg'in Terva-salmiakkisuklaaseen. Okei, se on kallista mutta sitä ei tarvitse syödä kuin yksi, tai ehkä kaksi, tynnyriä päivässä. Tämä ei ole levysuklaata vaan konvehti on tynnyrin mallinen. Namskis.


Laskiainen on käsillä. Laskiaisen perinteistä voit lukea Taivaannaula sivustolta, ja FB.
SKS:n tietopaketti Laskiaishuutoja, tämä sieltä napattu:

Liu lau laskiaista!
Meille pitkii pellavii ja
naapurille tippuroi, tappuroi!
- Lyyli Nieminen, Vehkalahti 1968
KS