sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Folkkia ja villaa Jumesniemellä

 

Matkalla Jumesniemeen Kaisan ja Churron kanssa. KIITOS kyydistä!

Olipas aivan mahtavan mukava päivä! Lankakauppiaita runsaasti, kaunis paikka, hyvin järjestetty ja hauskaa ohjelmaa.



Hyvä piknik-teltta antoi suojan kun ne luvatut pari kuuroa ryöpsähtivät paikalle. Sää suosi tapahtumaa hyvin, ei ollut tukala helle vaan just sopiva puolipilvinen kesäsää.

Kyllä teltassa oli ajoittain ihan täyttä, ilman sadettakin. 

Pikkusen jäi mulle paha mieli siitä, että yksi piknik porukka jätti pöytänsä siivoamatta (roskat, pullot ja tölkit niille sijoilleen). Tapahtumassa kun ei ollut palkattua siivoojaa vaan kaikki toimi vapaaehtoisten voimin ja heillä oli todella pitkä ja työntäyteinen päivä.

 


Parkkipaikka oli täynnä kolmessa rivissä, pikkusen nurmikollakin ja tienvarsikin oli käytössä.

Villatapahtumassa oli asiaankuuluvasti myös lampaita mukana, ja kaksi kanaa ja kukkokin kiekumassa näille naisilleen.


Kamu nautti olostaan uusissa housissaan, jotka ovat samaa väriä Mamskin repun ja käsipussukan kanssa. Neuletarvikepussi on Marlelta saatu ja aina käytössä.

Kyläyhdistys esitteli myös Jumesniemen kirkon. Hieno historia silläkin ja on edelleen käytössä. Tapahtuma- ja tilavuokratulot yhdistys käyttää kirkon kunnostukseen.




"Tämän kellon oikia omistaja on Adam Sasslin vuonna 1847."

Kaikki historia ja lankapaljous ynnä muu hyörinä alkoi jo väsyttää pientä matkaajaa;)


Viimeinen mutta ei vähäisin esiintyjäryhmä oli Glitter Nyplääjät, @yhteisöjenklovni, Johanna Peltola. Huikeat sanoitukset! Tätä lisää, kiitos. Kuva ei nyt onnistunut mutta muistoksi tähän kuitenkin laitan.

Tilat oli kauniisti koristeltu kesäkukkasin, siitä erityiskiitos järjestäjille. Hauska 'kukkokannu', jollaista en ole aikaisemmin nähnyt missään.



Kahvio toimi hienosti koko päivän ja sain sieltä sekä makean että suolaisen nälkäni tyydytettyä. Moni esitti toiveen ensi vuodelle, että olisi hyvä jos tarjollla olisi myös esim. soppaa tai grilimakkaraa, tms ruokaisampaa syötävää. Hyvä idea näin koko päivän paikalla olleen mielestä.

 

 OSTOKSENI:

Terhi huomasi kysyä ostoksistani, kiitos kun huomasit. Noh, tosi pienet olivat:

Tasaraitaiseksi neuloutuva Scheepjes merinosukkalankakerä. On muuten niin pehmeätä, että en oo ennen tainnut tällaista sormissani tuntea. Tämä ja neulemerkit ostin Rainbowoolilta. Kaksi 20 gramman minivyyhtiä raidoiksi jämäsukkalankoihin ostin Lucky Omen Yarnsilta.


 

Harvemmin osuus kohdalle suomenkielinen teksti Käsin tehty, ja toinenhan on itsestään selvää että kun teen itse niin neule on "rajoitettu erä" ;)


KS

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Elonpolkuja - Trails of Life villasukat

 

Kamu hoisi kerroslaskurin, tärkeä homma. Keväällä sain Villeltä kaksi vyyhtiä Jalovilla lankaa. Nyt on toinen neulottu sukiksi.


Malli on Elonpolkuja, Tiina Kuulta jälleen kerran, ilmaisohje. Ohjeen mukaan neuloin ja just sopivat tuli. Kuvio jatkuu kantapäähän ja se on vaihteeksi kiva yksityiskohta.

Lanka on Jalovillan Oinas, suomalaista villaa, käsinvärjättyä.



KS

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Michael Monroen keikalla!

Tuusulassa Krapi / Krapin Pajalla oli Michael Monroen Puistokonsertti. Ou Jee! Olipas kiva tapahtuma

Järjestelyt olivat kertakaikkisen erinomaiset! Etukäteen voi tilata esim. juomat ja  ne toimitetaan valmiiksi paikallesi. Myyntipisteitä oli useampi, juomavettä oli saatavilla monessa paikassa, myös mukit, ja sai toki omankin vesipullon siinä täyttää. Suosittelen menemään jos vain joku esiintyjä yhtään kiinnostaa, ihan ykkösesiintyjiä siellä vielä on. Kesäteatterikin tuolla näyttää olevan. 

Sähköpostiin oli jo etukäteen tullut hyvät ohjeet mutta paikalle saavuttua oli ihan henkilökohtainen opastus omalle paikalle ja samalla kerrottiin miten paikalla toimitaan. Mun paikka oli numero 87. Pöydät ovat koivupöllejä, erilaisilla teksteillä.

Olisinpa saanut MM:n yleisölle heittämän punaisen viuhkan kun mulla oli punaiset kynnet ja MM:n Kalevala Korulle suunnittelema sormus A Star All Heart.

 

Söin Liekkileivän. Se oli niin maukas että hyvä kun kieli ei mennyt mukana. Namskis.

Vähän myöhässä aloittivat soiton, näytti Sami Yaffa tulevan viime tipassa. Noh, mikäs oli kauniissa puistossa istua ja seurata ihmisiä. Radio Suomessa on muuten kesäisin Radio Sami Yaffa, suosittelen kuuntelemaan, vaikkapa Areenasta. Sami juttelee mukavia ja soittaa kivaa harvemmin kuultua musaa. Soitto alkoi ja lavalla mentiin kovaa ja lujaa. Aikamoista akrobatiaa.

Välillä pikku pyrähdys yleisön joukkoon.


Lopuksi MM soitti rumpuja.



Ihan julkisella liikenteellä menin ja tulin, erinomaisen hyvin toimi taas tämäkin.

KS

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Pohjolan emäntä - neulepusero

 

Viime vuonna 14. syyskuuta olen saanut lankapaketin ja ilmeisesti heti pian olen tämän puseron aloittanut. Kirjoneuleosuus eteni nopsaan mutta sitten tämä jäi muiden töiden jalkoihin. Nyt kun Kamu otti ja vähän kiritti sekä auttoi viimeisen hihan neulomisessa niin tämä vihdoin valmistui.


Muutoin onnistui ihan kivasti mutta kirjoneuleen jälkeen on selvästi "leveämpi" kun kirjoneuleen joustamattomuus loppuu. Olis voinu ottaa pienemmän puikon tms. mutta en enää viitsinyt alkaa säätämään. Hyvä se näin on. Eikä se päällä näy tai haittaa, ja jos näkyy niin mitäs siitä.


Pohjolan emäntä, Ihtriekkoknits, neulottu Kalevala sarjan pusero. Lankana siis Tukuwool fingering, väreissä Ruso ja Havu.

KS

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Olympialaiset 1952

Paljon kaikenlaista kivaa tuli Helsinkiin 1952: Olympialaiset, Coca-Cola, Gin Long Drink, telex ym. ym. ja Minä. Tosin vasta loppuvuodesta mutta olin kyllä stadionilla mukana = äiti oli raskaana minusta ja lauloi Olympiakuorossa. Tässä kuvia sukulaisen pääsylipuista, tulenkantajasta ja katsojia menossa kisoihin.



KS